Lue keskustelun säännöt.
Pettynyt sukulaisiin jotka eivät tule yo-juhliin
27.05.2026 |
Meillä on ylioppilasjuhlat nyt lauantaina ja kutsuin molempien suvusta kaikki lähimmät ja vähän kaukaisempiakin. Tyttäreni kannalta harmittaa niin paljon kun moni ei ole ilmoittanut vieläkään onko tulossa ja olisin niin halunnut että häntä olisi tullut juhlistamaan koko suku. Hänen molempien sisarustensa juhlissa oli paljon enemmän väkeä paikalla. Eniten olen suuttunut omiin sisaruksiini. Veljeni ja siskoni asuvat molemmat ulkomailla mutta ovat tienneet tästä juhlasta jo pitkään. Nyt sitten viime hetkellä kumpikaan ei ole tulossa. Toisella työkiireet estävät, toinen taas vetosi siihen ettei pysty siirtämään jotain tutkimuksia sairaalassa. Tiedä sitten onko vaan tekosyitä. Minusta tuntuu äitinä loukkaavalta että heistä kumpikaan ei ole puolisoineen tulossa paikalle. Ei oikein huvita edes puhua kummankaan kanssa kun päättivät nyt tehdä näin. Varmaankin olisivat olleet kesällä kyllä tulossa käymään mutta en tiedä viitsinkö edes kutsua kylään.
Kommentit (165)
Minua ahdistaa nykyään olla kanssakäymisissä tiettyjen ihmisten kanssa. Ahdistaa tietynlainen yksinpuolisuus. Odotetaan muistamisia minulta, mutta minut jätetään muistamatta minun elämäni juhlatilanteissa. Minut jätetään huomioimatta. Sitten taas odotetaan, että minä muistan heitä. Aluksi jaksoin vuosia huomioida monia ihmisiä yksipuolisesti, mutta enää en jaksa. Luulen, että nämä ihmiset ihmettelevät, mikä minulle on tullut... Minua ei kiinnosta olla kanssakäymisissä. Yleensä on joku syy, miksi joku ei halua tulla juhliin. Minua ainakin ahdistaa jotkut ihmiset sen verran, että en halua olla tekemissä. En usko, että nämä ihmiset muuttuvat. He ovat olleet vuosikausia tällaisia. Näkevät vaan itsensä.
Nyt en tiedä ap:n tilannetta, millainen tilanne teillä on. Halusin vaan tuoda esille, miksi itse välttelen joitakin ihmisiä ja heidän juhliaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minua ahdistaa nykyään olla kanssakäymisissä tiettyjen ihmisten kanssa. Ahdistaa tietynlainen yksinpuolisuus. Odotetaan muistamisia minulta, mutta minut jätetään muistamatta minun elämäni juhlatilanteissa. Minut jätetään huomioimatta. Sitten taas odotetaan, että minä muistan heitä. Aluksi jaksoin vuosia huomioida monia ihmisiä yksipuolisesti, mutta enää en jaksa. Luulen, että nämä ihmiset ihmettelevät, mikä minulle on tullut... Minua ei kiinnosta olla kanssakäymisissä. Yleensä on joku syy, miksi joku ei halua tulla juhliin. Minua ainakin ahdistaa jotkut ihmiset sen verran, että en halua olla tekemissä. En usko, että nämä ihmiset muuttuvat. He ovat olleet vuosikausia tällaisia. Näkevät vaan itsensä.
Nyt en tiedä ap:n tilannetta, millainen tilanne teillä on. Halusin vaan tuoda esille, miksi itse välttelen joitakin ihmisiä ja heidän juhliaan.
Sama täällä. Olen huomioinut muiden lapsia, ostettu hyvät lahjat, oltu kiinnostuneita heidän lapsista. Nyt kun omat lapset aikuistumassa, ei olla yhtään kiinnostuneita heistä. Ei edes kuulumisia kysellä. Tuntuu, että itse ottivat kaiken, mitä irti sai, omille nuorilleen. Ja sitten itse ei muisteta, ei olla kiinnostuneita toisen lapsiata.
Vierailija kirjoitti:
Meillä kävi samoin yhden lapsen kanssa. Kutsutut priorisoivat kaikkea muuta. Harmitti tosi paljon lapsen puolesta. Päädyimme nopeasti kutsumaan sellaisia, joita emme alunperin olleet kutsuneet.
Aika törkeää. Hätävara- kutsutut... Toivottavasti yksikään heistä ei tullut paikalle. Häpeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kävi samoin yhden lapsen kanssa. Kutsutut priorisoivat kaikkea muuta. Harmitti tosi paljon lapsen puolesta. Päädyimme nopeasti kutsumaan sellaisia, joita emme alunperin olleet kutsuneet.
Aika törkeää. Hätävara- kutsutut... Toivottavasti yksikään heistä ei tullut paikalle. Häpeä.
Ei oo reilua tuommoinen. Joutuiko hätävarakutsuttu lahjomaankim?
Tästä tuli mieleen omat rippijuhlani kauan sitten. Niihin ei tullut kukaan.
Olimme kutsuneet kummit, joita oli siis kaksi pariskuntaa. Lisäksi kutsuimme mummon. Se olisi meille riittänyt. Ja kaikki vielä kiittivät kutsusta ja lupasivat tulla.
Mutta ei ne tulleet kukaan. Toisista kummeista osasin odottaakin sitä, ei ne meitä koskaan tärkeinä pitäneet ja olivatkin kuulemma menneet toisen kummilapsensa rippijuhliin. Mummo olisi tullut heidän kyydissään, mutta ei nyt sitten päässyt.
Toisia kummeja odotin kovasti. Heidän kanssaan oli oltu paljonkin yhteydessä, ja sitten he yks kaks ei tulleet rippijuhliin, eikä ikinä enää pitäneet yhteyttä. Ihmeteltiin koko päivä, miksei he tule ja mitään ei ilmoitettu. Silloin ei ollu kännyköitä eikä meillä edes sitä lankapuhelinta.
Minä olin itse leiponut täytekakun ja se odotti jääkaapissa, kahvipöytä katettuna. Ei ketään.
Ja sitten oveen koputettiin. Sieltä tuli ihan muuten vaan käymään naapurissa asuva nelikymppinen yksinäinen mies, jolla oli kolarin seurauksena aivovamma ja puhe-ja liikkumisvaikeuksia. Keitettiin hänelle kahvit ja tarjottiin kakkua ja muita tarjottavia. Hän ihmetteli kovasti, että onko tosiaan rippijuhlat, eikä ketään vierasta.
Seuraavana päivänä tämä mies tuli ja toi minulle valtavan kukkakimpun, siinä oli viisitoista isoa kaunista ruusua. Hän sanoi, että kun olet 15-vuotias ja päässyt ripille!
Ikinä en häntä unohda. Hän kuoli vammoihinsa jotain viiden vuoden päästä siitä. Mutta aina häntä muistan. Olen jo seitsemänkymppinen itse.