Ihana äitienpäivä - sain timanttikorun mieheltäni
Eka äitienpäivä ja mies oli ostanut minulle kultaisen kaulakorun jossa pikku timantteja. En ole materialisti enkä odottanut tätä ollenkaan - mutta lämmitti kyllä sydäntä todella, että mies oli ajatellut minua niin että halusi ilahduttaa tällä tavalla. Meillä rahat vielä aika tiukilla ja ei ole kovin paljon ylimääräistä... Ja oli vielä itse käynyt valitsemassa korun ja ketjun. Ihanaa, rakastan miestäni!
Kommentit (21)
Se saa kasvaa vaikka joka vuosi uudella ruusulla! Oli myös ihanaa istuttaa se lasten kanssa sillä aikaa kun mies laitteli illallista.
Ihmeellistä, miten ed. vastaajista oikein huokuu kateus.. hävettää ihan heidän puolestaan.
Ei tarvitse olla materialisti, jos myöntää että miehen muistamisen tuntuvan ihanalta.
Itse vietin ihanan päivän eilen, aamiainen vuoteeseen, esikoisen tekemä tyynyliina, kuopuksen piirustus ja mieheltä t-paita. Koko päivä on rento ja mukava.
joskus olen saanut kalliimpiakin lahjoja, tänä vuonna näin. Mielestäni paha virhe olisi, jos kerran timantteja saatuaan olisi pettyunyt jos ei joka vuosi niitä tulisikaan. Muista se ap!
Mies sanoikin ihan suoraan jo nyt, että joka vuosi ei tällaiseen ole varaa :). Ja en sitä kyllä odotakaan. Tämä eka äitienpäivä vaan oli minulle tosi tärkeä, sillä eka vuosi lapsen kanssa on ollut aika rankka. On ihanaa saada tunnustusta äitiydestään ja osoitus miehen rakkaudesta. t. ap
Itsellä myös todella raskas vuosi takana 2 pienen lapsen kanssa ja minua mies ei muistanut mitenkään, ei edes onnitteluilla :(
Mitään lahjaa tms. en edes odottanut mutta se että mies ei edes muistanut sanallisella onnittelulla koskee. Oikeastaan koskee sen verran paljon että muutaman kyynelkin tulee silmään.
Mutta ihanalta kuulosti sinun äitienpäiväsi, ap! Ole onnellinen noin ihanasta miehestä!
Mies haki lapsen kotiin ja toi samalla kortin ja tulipunaisen, ison ruusun. Illala hän vielä teki ITSE illalisen, oli harjoitellut salaa selkäni takana kokkausta :D. Sain siis illalliseksi kana ceasaria alkuruuaksi ja pääruoaksi oli tonnikala pihvit kera perunamuusin ja hollandaise kastikkeen XD. Oli hyvää :P
Vierailija:
On vaan niin ihanan liikuttavaa että mies halusi ilahduttaa minua ja näki vaivaa sen eteen.
...kolmelta sain tänä vuonna ja on ne niin...rytyssä ja hiellä ja vaivalla väännettyjä. Ekaluokkalainen poika oli ollut oikein kunnon vohvelikangassulkeisissa =) Luuli raukka ensin, että oli epäonnistunut, kun äitiä ihan alkoi itkettää.
Meillä äitienpäivä on perhejuhla. Silloin ei viedä lapsia hoitoon vaan nautitaan toistemme seurasta.
Olemme sopineet mieheni kanssa, että äitien- ja isänpäivinä lahjovat vain lapset. Synttäripäivinä ja jouluna ostellaan sitten niitä henkilökohtaisia lahjoja.
Vierailija:
Ekaluokkalainen poika oli ollut oikein kunnon vohvelikangassulkeisissa =) Luuli raukka ensin, että oli epäonnistunut, kun äitiä ihan alkoi itkettää.
t. toinen kolmen äiti, joka nieleskeli palaa kurkusta esikoisen lahjan kanssa
Asia olisi toinen, jos ei budjetissa tuntuisi.
Jos toisilla on sellainen mies, että haluaa vaimolleen laittaa jotain äitienpäivänä niin minusta se on ihanaa. Toisissa perheissä on tapana ostella pieniä ja isompiakin lahjoja toisille. Jopa ihan muutenkin vain. Meillä ainakin mies tuo kukkia ihan arkipäivänä ja perustelee sen sillä, että rakastaa minua ja halusi sen osoittaa jollain.
Äitienpäivänä otan lahjat mieheltäkin ilolla vastaan. Ja en todella koe olevani mami ja en vedä hernettä nenään. Lapsetkin nauttivat siitä kun isä laittaa äidille jotain. Enemmän he kummastelisivat jos isä murrottaisi koko päivän, eikä onnittelisi. Heidän mielestään koko perhe juhlii äitiä. Kuten juhlitaan isänpäivänä isää.
On ihanaa kun on huomaavainen mies.
Vierailija:
Jos toisilla on sellainen mies, että haluaa vaimolleen laittaa jotain äitienpäivänä niin minusta se on ihanaa.
vaimolleen jotain niin eikö se ole ihana ajatus.
Eikö hiukan happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista;)
Mielestäni mies osoittaa arvostavansa vaimoaan lastensa äitinä kun antaa lahjan. Itse sain eilen ensimmäistä kertaa lahjan äitienpäivänä mieheltänikin ja olin todella onnellinen siitä ja tuntui hyvältä että mies halusi muistaa minua. Tämä oli neljäs äitienpäiväni äitinä. Ensimmäisenä äitienpäivänä taisin itkeä kun mies ei edes onnea toivottanut.
ja ne suhteet alkoi maistumaan puulta aika pian joten eikun hatkat vaan. Nyt vaan kaikki paranee jatkuvasti, ihania yllätyksiä mahtuu kolmen vuoden sisään useita! Minulle riittäisi sekin että mies vain aina halailisi ja suukottelisi, kertoisi rakastavansa, mutta kun hän tykkää näyttää rakkautensa niin monella tavalla lisäksi ja niin m inäkin hänelle ;)
Tänään mennään lapsen kanssa vastaan ja käydään jäätelöllä koko perhe.
Sitten kauppaan tekemään viikon ruokaostokset, ehkä elokuvan vuokraus. Hassutellaan koko perhe olohuoneen matolla jne. Siis kaikkea pientä ja ihanaa ja huomaavaista ;)
T.11
Vierailija:
Tänään mennään lapsen kanssa vastaan ja käydään jäätelöllä koko perhe.
Sitten kauppaan tekemään viikon ruokaostokset, ehkä elokuvan vuokraus. Hassutellaan koko perhe olohuoneen matolla jne. Siis kaikkea pientä ja ihanaa ja huomaavaista ;)T.11
Meillä mie stekee omia hommiaan ja menee omia menojaan kun olen lastenkanssa 24h..... Rakkaus kohta kaukana
on kova osteleen lahjoja. Sain muistaakseni kuukauden seurustelun jälkeen ilamn mitään syytä samanmoisen kultaisen sydämmen missä oli timatteja. Mies on koko tämän 7-vuoden ajan muistanut ja ostellut lahjoja aivan ilman mitään merkittävää päivääkin.
MUTTA jostain syystä äitienpäivää mieheni ei osaa arvostaa ja se harmittaa minua todella. Tämä oli nyt toinen äitienpäivä minkä vietin ja kumpanakin äitienpäivänä mieheni on jotenkin ollut laiska muistamaan minua.
Tänä äitienpäivänä sain pienen lahjan ja lähinnä minun pyytämisen ansioista myös aamupalan vuoteeseen, mutta siinä se olikin. Mitään sellaista en saanut mitä olisin todella halunnut. Olisin halunnut helpotusta lapsenhoitoon yhdeksi päiväksi, ei herunut...ihan samanlailla tein hommia kuin jokainen päivä. Ja entien kaikista olisin halunnut että mies olisi yhdessä pojan kanssa askarrellut minulle jotain tai antanut jotain lapseeni liityvää. Aamulla olisi köllitty yhdessä sängyssä ja olisivat molemmat tulleet heti herättyään halimaan minua. Mutta jotenkin mihelleni äitienpäivä on yhtä tyhjän kanssa. Ilmeisesti heidän lapsuuden perheessään ei äitiä muistettu? Käsittääkseni äiti itse teki kakunkin aina äitienpäivänä...minusta pikkasen outoa!?
On vaan niin ihanan liikuttavaa että mies halusi ilahduttaa minua ja näki vaivaa sen eteen. Olin aivan ällikällä lyöty kun mies ojensi paketin minulle. Meillä ei yleensä harrasteta kalliita lahojoja enkä niitä siis todellakaan odota tai vaadi. t. ap