Miksi Vasemmistoliitto on nosteessa, mutta Vihreät ei nosta kannatustaan?
Koska se on hyväosaisten yliopistotyyppien puolue. Ollut aina. Ei kiinnosta siivoojia ja lähihoitajia tai kansaneläkeläisiä. Vasemmistoliitto sen sijaan tuntuisi vastaavan näiden ryhmien huutoon.
Kommentit (86)
Vierailija kirjoitti:
Vihreät vetoaa lähinnä parikymppisiin maailmanparantaja naisäänestäjiin. Kun järkeä tulee päähän lisää, siirrytään äänestämään muita puolueita.
Osittain näin, mutta toisaalta Ville Niinistön aikaan kannatus oli lähemmäs 18 prosenttia ja tietysti sitä äänesti muutkin kuin "maailmanparantaja-naiset". Mikä on aikamoinen ihme kun miettii mikä seipään niellyt tosikko sekin on.
Vihreät ovat tavallaan hyvinvointiyhteiskunnan tuote. Etuoikeutettuja yliopisto-opiskelijoita tai akateemisia, joilla on ollut varaa haihatella pumpulissa ja viisastella miten ovat oikeisto/vasemmisto-jaottelun ulkopuolella kun ovat niin fiksuja. Nyt kun hyvinvointiyhteiskunta tuhoutuu ja ihmisen ahneus paljastui kauniiden puheiden alta, todellisuus läiskii naamaan ja puolueen kannatus jää sinne alle 10 prosentin. Sen sijaan vasemmistoliitto, joka ei trendannut hyvinä pulleuden ja naiiviuden päivinä, alkaa taas saavuttaa suosiota. Kun tukia leikataan, kun leipäjonot kasvaa, kun duunarilta aletaan viedä oikeuksia ja kun kurjalisto kasvaa, silloin vasemmistoliiton politiikalle on tilausta. Vihreiden lapsellisille ja saatanan ylimielisille poliittisille ohjelmille ei ole mitään tilausta. Ne pierunhaistelupiirit on erikseen, mutta nekin tullaan leikkaamaan loppuun ja sitten on aika valita ollaanko oikealla vai vasemmalla. Näiden ulkopuolella ei ole mahdollista olla vaikka miten esittäisi parempaa. Vihreät tulee muuten valitsemaan oikeiston, koska heidän kannattajansa ovat taloudellisesti paremmassa asemassa, olleet aina. He heittävät köyhät ja myös ideologiansa tunkiolle heti kun omat edut on uhattu kunnolla, saatte nähdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sofía Virta ei nosta kannatusta.
Virta on monessa asiassa oikeassa, mutta tyyli esittää asioita on hieman hysteerinen. Vassareiden Koskela esittää samat asiat viileämmin ja on siten ehkä jotenkin uskottavampi. Mutta puheenjohtaja tuskin yksin on syy sille miksi puolue ei menesty. En minäkään Lindtmania voi sietää, mutta äänestän silti demareita. Koska parempaakaan ei ole. Vasemmistoliitto olisi muuten ok, mutta tärkeintä on nyt varmistaa että Kokoomus suistetaan vallan kahvasta.
Minä en pidä kummastakaan; en Virrasta, enkä Koskelasta.
Molemmat eri tavoin vastenmielisiä, enkä muista onko Vihreillä ollut ainakaan pitkään aikaan puheenjohtajaa minun makuuni? Li Anderssonhan oli pidetty, ja itsekin hänestä pidin. Sen sijaan Minja Koskelasta.. en yhtään.
Mutta onko Kokoomuksella edelleenkään ollut edes naista puheenjohtajana??????????????
Miksi et pidä Koskelasta mutta Anderssonista pidit? Heillähän on täysin identtiset arvot ja puheet
Vasemmistoliitto on relevantti tässä maailmanajassa, Vihreät ei. Sitä se vain on.

Arvot voi olla, mutta puheet ei.
Li Anderssonilta en koskaan todistanut sellaista ylemmyydentuntoista asennetta ja tapaa esittää asiat, kuin Minja Koskelalla. Li Andersson ei ollut minäminä, toisin kuin Koskela. Li Andersson puhui asiaa, nostamatta samalla itseään ja omia valintojaan.

Eihän tuossa vastauksessa ole mitään järkeä. Sinulla on vain mielikuva ja päättelet sen mukaan. Tosiasiassa Koskelan ja Anderssonin puheet ja asenteet on ihan samanlaiset. Niissä ei ole eroja.

Häh? Olen kyllä seurannut jonkin verran Minja Koskelan ulostuloja, en kai minä muuten olisi hänestä mitään mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihreiden ongelma on aina ollut ylimielisyys. Lisäksi se ei ole osannut kertoa onko se vasemmistolainen vai oikeistolainen. Oikeisto sanoo että se on samaa blokkia vasemmiston kanssa kun taas vasemmistossa vihreitä sanotaan puisto-Kokoomukseksi. Ellei Vihreät määrittele itseään avoimesti ja rehellisesti oikeisto/vasemmisto-linjalla se tulee jäämään pienpuolueeksi.
Vihreitä rakastetaan vihata, koska kukaan ei pidä totuudenpuhujasta. Onhan se ainoa puolue, joka ei ole pelkästään omien rahoittajien edunvalvontaorganisaatio. Persujen tapauksessa tosin rahoittajat ja vaalikarja ovat kovin eri väkeä, niin toki kokoomuksenkin.
Ainoa syy muuttaa maalle on insesti ja kukaan ei kuule kun vaimo huutaa apua. Näitä vihreiden "totuuksia".
Mitä huonommin ihmisillä menee niin sitä herkemmin äänestävät vasemmistoa. Miettikää vaikka esim. Kemiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sofía Virta ei nosta kannatusta.
Virta on monessa asiassa oikeassa, mutta tyyli esittää asioita on hieman hysteerinen. Vassareiden Koskela esittää samat asiat viileämmin ja on siten ehkä jotenkin uskottavampi. Mutta puheenjohtaja tuskin yksin on syy sille miksi puolue ei menesty. En minäkään Lindtmania voi sietää, mutta äänestän silti demareita. Koska parempaakaan ei ole. Vasemmistoliitto olisi muuten ok, mutta tärkeintä on nyt varmistaa että Kokoomus suistetaan vallan kahvasta.
Minä en pidä kummastakaan; en Virrasta, enkä Koskelasta.
Molemmat eri tavoin vastenmielisiä, enkä muista onko Vihreillä ollut ainakaan pitkään aikaan puheenjohtajaa minun makuuni? Li Anderssonhan oli pidetty, ja itsekin hänestä pidin. Sen sijaan Minja Koskelasta.. en yhtään.
Mutta onko Kokoomuksella edelleenkään ollut edes naista puheenjohtajana??????????????
Miksi et pidä Koskelasta mutta Anderssonista pidit? Heillähän on täysin identtiset arvot ja puheet
Arvot voi olla, mutta puheet ei.
Li Anderssonilta en koskaan todistanut sellaista ylemmyydentuntoista asennetta ja tapaa esittää asiat, kuin Minja Koskelalla. Li Andersson ei ollut minäminä, toisin kuin Koskela. Li Andersson puhui asiaa, nostamatta samalla itseään ja omia valintojaan.
Kaunistelet nyt aika rankasti. Anderssonia haukuttiin minkä ehdittiin kunnes se tukki vastustajien turvat saamalla historian suurimpia äänipotteja eurovaaleissa. Silloin oikeistolaiset teki spinnauksen ja alkoi kehua Anderssonia "fiksuna vassarina", vaikka olivat vuosia haukkuneet ja tukottaneet tämän somea sairaalla paskalla. Nyt saman kokee Koskela. Molemmat naiset kuitenkin jakaa samat arvot ja puheetkin on ihan samasta puusta.
Erikoinen vertaus. Vihreät on oikeistopuolue! Muistan hyvin kuinka tukivat työttömyystukiin tehtyjä heikennyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Mitä huonommin ihmisillä menee niin sitä herkemmin äänestävät vasemmistoa. Miettikää vaikka esim. Kemiä.
No mistäköhän johtuu? Ne on ainoita joita kiinnostaa niiden ihmisten asiat joilla menee huonosti. Ei tämän maan hyvinvointia Kokoomus aikanaan rakentanut, vaan vasemmisto..
Harmi kun ihmiset unohti sen. Rakentaminen on vaikeaa ja pitkäjänteistä työtä. Tuhoaminen helppoa. Ihmiset ei tätä muistaneet ja nyt pistetään viimeisen 50 vuoden työ viemäristä alas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sofía Virta ei nosta kannatusta.
Virta on monessa asiassa oikeassa, mutta tyyli esittää asioita on hieman hysteerinen. Vassareiden Koskela esittää samat asiat viileämmin ja on siten ehkä jotenkin uskottavampi. Mutta puheenjohtaja tuskin yksin on syy sille miksi puolue ei menesty. En minäkään Lindtmania voi sietää, mutta äänestän silti demareita. Koska parempaakaan ei ole. Vasemmistoliitto olisi muuten ok, mutta tärkeintä on nyt varmistaa että Kokoomus suistetaan vallan kahvasta.
Minä en pidä kummastakaan; en Virrasta, enkä Koskelasta.
Molemmat eri tavoin vastenmielisiä, enkä muista onko Vihreillä ollut ainakaan pitkään aikaan puheenjohtajaa minun makuuni? Li Anderssonhan oli pidetty, ja itsekin hänestä pidin. Sen sijaan Minja Koskelasta.. en yhtään.
Mutta onko Kokoomuksella edelleenkään ollut edes naista puheenjohtajana??????????????
Miksi et pidä Koskelasta mutta Anderssonista pidit? Heillähän on täysin identtiset arvot ja puheet
Arvot voi olla, mutta puheet ei.
Li Anderssonilta en koskaan todistanut sellaista ylemmyydentuntoista asennetta ja tapaa esittää asiat, kuin Minja Koskelalla. Li Andersson ei ollut minäminä, toisin kuin Koskela. Li Andersson puhui asiaa, nostamatta samalla itseään ja omia valintojaan.
Eihän tuossa vastauksessa ole mitään järkeä. Sinulla on vain mielikuva ja päättelet sen mukaan. Tosiasiassa Koskelan ja Anderssonin puheet ja asenteet on ihan samanlaiset. Niissä ei ole eroja.
Häh? Olen kyllä seurannut jonkin verran Minja Koskelan ulostuloja, en kai minä muuten olisi hänestä mitään mieltä.
No mitä "ylimielistä" hän on sanonut, mitä Andersson ei?
Aivan.
Vihreät kilpailevat oikeiston äänistä. Ja luultavasti nostavat, koska Sofia Virta on yksi joka puhuu asiaa. Ei pyörittele silmiään ,eikä puhu pelkkää poliittisista jargonia.
Nykyinen vihreät on menneisyyden puolue.
Tarvittaisiin aito luonnonsuojelusta JA ELÄINTENsuojelusta kiinnostunut puolue, joka ei aja woke-agendaa ja ajaisi myös Suomen ja suomalaisten etua.
Vierailija kirjoitti:
Vihreät vetoaa lähinnä parikymppisiin maailmanparantaja naisäänestäjiin. Kun järkeä tulee päähän lisää, siirrytään äänestämään muita puolueita.
Näin varmaan kävisi jos olisi joku muu puolue jota arvoliberaali ihminen voisi äänestää. En itse ole yhtään vasemmistolainen mutta kaikki muut oik/kesk. puolueet ovat konservatiivista s o n t a a.
Vierailija kirjoitti:
Nykyinen vihreät on menneisyyden puolue.
Tarvittaisiin aito luonnonsuojelusta JA ELÄINTENsuojelusta kiinnostunut puolue, joka ei aja woke-agendaa ja ajaisi myös Suomen ja suomalaisten etua.
No miksi sun persut eivät välitä luonnosta ja eläimistä? Mikset rehellisesti kysy niiltä vaan syyttelet vihreitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sofía Virta ei nosta kannatusta.
Virta on monessa asiassa oikeassa, mutta tyyli esittää asioita on hieman hysteerinen. Vassareiden Koskela esittää samat asiat viileämmin ja on siten ehkä jotenkin uskottavampi. Mutta puheenjohtaja tuskin yksin on syy sille miksi puolue ei menesty. En minäkään Lindtmania voi sietää, mutta äänestän silti demareita. Koska parempaakaan ei ole. Vasemmistoliitto olisi muuten ok, mutta tärkeintä on nyt varmistaa että Kokoomus suistetaan vallan kahvasta.
Minä en pidä kummastakaan; en Virrasta, enkä Koskelasta.
Molemmat eri tavoin vastenmielisiä, enkä muista onko Vihreillä ollut ainakaan pitkään aikaan puheenjohtajaa minun makuuni? Li Anderssonhan oli pidetty, ja itsekin hänestä pidin. Sen sijaan Minja Koskelasta.. en yhtään.
Mutta onko Kokoomuksella edelleenkään ollut edes naista puheenjohtajana??????????????
Miksi et pidä Koskelasta mutta Anderssonista pidit? Heillähän on täysin identtiset arvot ja puheet
Arvot voi olla, mutta puheet ei.
Li Anderssonilta en koskaan todistanut sellaista ylemmyydentuntoista asennetta ja tapaa esittää asiat, kuin Minja Koskelalla. Li Andersson ei ollut minäminä, toisin kuin Koskela. Li Andersson puhui asiaa, nostamatta samalla itseään ja omia valintojaan.
Eihän tuossa vastauksessa ole mitään järkeä. Sinulla on vain mielikuva ja päättelet sen mukaan. Tosiasiassa Koskelan ja Anderssonin puheet ja asenteet on ihan samanlaiset. Niissä ei ole eroja.
Häh? Olen kyllä seurannut jonkin verran Minja Koskelan ulostuloja, en kai minä muuten olisi hänestä mitään mieltä.
No mitä "ylimielistä" hän on sanonut, mitä Andersson ei?
Aivan.
Pitääkö tuon edellisen todistaa sinulle hänen mielipide? Hän on saanut sen mielikuvan Minja Koskelasta ja se on subjektiivinen. Mutta aito.

Tämä kiinnostaa minuakin. Miksi oikeisto on "vapautettu" luonnon- ja eläintensuojelusta?

Se on tosiaan subjektiivinen näkemys, mutta sehän ei tarkoita että se olisi totta.
Ei pidä katsoa sitä miltä puhuja näyttää, vaan kuunnella mitä se sanoo. Silloin saamme objektiivisen kuvan.
Sanoisin, ettei Vihreiden epäsuosio johdu kenestäkään henkilöstä, vaan kyse on siitä, että ihmisillä pitäisi olla perusasiat kunnossa, töitä, ruokaa ja rahaa huvituksiin sekä yleinen turvallisuudentunne, ennen kuin he jaksavat alkaa huolehtia maailman tilasta laajemmin.
Jos on jatkuva huoli omasta pärjäämisestä, ei riitä kaistaa miettiä jotain ilmastonmuutosta. Jos ei ole rahaa ruokaan, ostetaan halpaa eikä luomua.