Onko ylioppilailla parempi työllisyys?
Kommentit (41)
Kyllä. Suomessa ylioppilaiden (eli vähintään toisen asteen suorittaneiden) työllisyysaste on selvästi korkeampi kuin pelkän peruskoulun suorittaneiden. Ero on suuri ja näkyy käytännössä kaikissa tilastoissa.
Esimerkiksi:
Pelkän perusasteen suorittaneiden työllisyysaste on ollut noin 45–49 %.
Toisen asteen suorittaneilla (johon ylioppilaat kuuluvat) työllisyysaste on ollut noin 70–79 %.
Korkeakoulutetuilla työllisyysaste nousee vielä korkeammaksi, noin 86 %.
Yksi tarkennus: pelkkä ylioppilastutkinto ei ole aivan sama asia kuin kaikki toisen asteen tutkinnot, koska samaan ryhmään lasketaan myös ammatilliset tutkinnot. Tilastot kuitenkin osoittavat hyvin johdonmukaisesti, että peruskoulun varaan jääminen heikentää työllistymistä merkittävästi.
Taustalla on se, että Suomessa monet työpaikat edellyttävät vähintään toisen asteen tutkintoa, ja pelkällä peruskoululla tehtävien määrä on vähentynyt vuosikymmenten aikana.
t. Chat gpt
Mitäs nyt, ap?
Kyllä on ja parempi palkka, varsinkin jos arvosanat ovat hyviä.
Kyllä on kun vertaa ammattikoulusta valmistuneisiin
Nopea katsaus lähipiirin nuoriin. Lukiolaiset ei saa edes kesätöitä, amikset työllistyy jo opiskeluaikana "oikeisiin" töihin.
Vierailija kirjoitti:

Onhan se ylioppilastutkinto sama kuin sähköasentajan.

No ei arvostusasteella mutta muuten
Ylioppilailla (ilman muita tutkintoja) on paremmat työllistymismahdollisuudet kuin pelkän peruskoulun käyneellä. Mutta ylioppilaalla on huomattavasti huonommat työllistymismahdollisuudet kuin amiksesta valmistuneella.
Vierailija kirjoitti:
Nopea katsaus lähipiirin nuoriin. Lukiolaiset ei saa edes kesätöitä, amikset työllistyy jo opiskeluaikana "oikeisiin" töihin.
Sama oli omilla nuorilla. Lukioaikana olivat pari viikkoa Prismassa tai pari viikkoa kirjastossa.
Amikset oman alan hommissa pari tonnia kuussa -palkalla.
Nyt omat nuoret ovat lukion ja korkeakoulun jälkeen ICT ja suunnitteluhommissa ja tienaavat hyvin.
Amikset edeelleen oman alan hommissa pari tonnia kuussa -palkalla.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Suomessa ylioppilaiden (eli vähintään toisen asteen suorittaneiden) työllisyysaste on selvästi korkeampi kuin pelkän peruskoulun suorittaneiden. Ero on suuri ja näkyy käytännössä kaikissa tilastoissa.
Esimerkiksi:
Pelkän perusasteen suorittaneiden työllisyysaste on ollut noin 45–49 %.
Toisen asteen suorittaneilla (johon ylioppilaat kuuluvat) työllisyysaste on ollut noin 70–79 %.
Korkeakoulutetuilla työllisyysaste nousee vielä korkeammaksi, noin 86 %.
Yksi tarkennus: pelkkä ylioppilastutkinto ei ole aivan sama asia kuin kaikki toisen asteen tutkinnot, koska samaan ryhmään lasketaan myös ammatilliset tutkinnot. Tilastot kuitenkin osoittavat hyvin johdonmukaisesti, että peruskoulun varaan jääminen heikentää työllistymistä merkittävästi.
Taustalla on se, että Suomessa monet työpaikat edellyttävät vähintään toisen asteen tutkintoa, ja pelkällä peruskoululla tehtävien määrä on vähentynyt vuosikymmenten aikana.
t. Chat gpt
Mitäs nyt, ap?
Kannattaa katsoa mieluummin Tilastokeskuksen sivuilta kuin kysyä Chat gpt:ltä. Ylioppilaiden työllisyysaste on suurempi kuin ammattikoulun käyneiden. https://stat.fi/fi/tilasto/sijk

Yli 100k vuodessa tienaavista arviolta 95 % on ylioppilaita eli ovat hyvin voimakkaasti yliedustettuina.

Peruskoulu ja perusaste ovat eri asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nopea katsaus lähipiirin nuoriin. Lukiolaiset ei saa edes kesätöitä, amikset työllistyy jo opiskeluaikana "oikeisiin" töihin.
Yli 100k vuodessa tienaavista arviolta 95 % on ylioppilaita eli ovat hyvin voimakkaasti yliedustettuina.
Ap kysyi ylioppilaista, sinä puhut jatkokouluttautuneista.

Eivät he pelkästään ylioppilaita ole. Pelkällä ylioppilastutkinnolla pääsee lidlin kassalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Suomessa ylioppilaiden (eli vähintään toisen asteen suorittaneiden) työllisyysaste on selvästi korkeampi kuin pelkän peruskoulun suorittaneiden. Ero on suuri ja näkyy käytännössä kaikissa tilastoissa.
Esimerkiksi:
Pelkän perusasteen suorittaneiden työllisyysaste on ollut noin 45–49 %.
Toisen asteen suorittaneilla (johon ylioppilaat kuuluvat) työllisyysaste on ollut noin 70–79 %.
Korkeakoulutetuilla työllisyysaste nousee vielä korkeammaksi, noin 86 %.
Yksi tarkennus: pelkkä ylioppilastutkinto ei ole aivan sama asia kuin kaikki toisen asteen tutkinnot, koska samaan ryhmään lasketaan myös ammatilliset tutkinnot. Tilastot kuitenkin osoittavat hyvin johdonmukaisesti, että peruskoulun varaan jääminen heikentää työllistymistä merkittävästi.
Taustalla on se, että Suomessa monet työpaikat edellyttävät vähintään toisen asteen tutkintoa, ja pelkällä peruskoululla tehtävien määrä on vähentynyt vuosikymmenten aikana.
t. Chat gpt
Mitäs nyt, ap?
Kannattaa katsoa mieluummin Tilastokeskuksen sivuilta kuin kysyä Chat gpt:ltä. Ylioppilaiden työllisyysaste on suurempi kuin ammattikoulun käyneiden. https://stat.fi/fi/tilasto/sijk
Kannattaisi ehkä itsekin lukea laittamasi lähde. Sen mukaan ammatillisen tutkinnon suorittaneilla on huomattavasti korkeampi työllisyys kuin ylioppilailla.
eri
Lukijon käyneet osaa kieliä ja käytös tapoja
Vierailija kirjoitti:
Lukijon käyneet osaa kieliä ja käytös tapoja
Ai kuten sinä, joka et osaa edes alkeellista suomea?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nopea katsaus lähipiirin nuoriin. Lukiolaiset ei saa edes kesätöitä, amikset työllistyy jo opiskeluaikana "oikeisiin" töihin.
Yli 100k vuodessa tienaavista arviolta 95 % on ylioppilaita eli ovat hyvin voimakkaasti yliedustettuina.
Yli oppilas on pohja tutkinto, jolla on jatkettu korkea kouluun
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nopea katsaus lähipiirin nuoriin. Lukiolaiset ei saa edes kesätöitä, amikset työllistyy jo opiskeluaikana "oikeisiin" töihin.
Sama oli omilla nuorilla. Lukioaikana olivat pari viikkoa Prismassa tai pari viikkoa kirjastossa.
Amikset oman alan hommissa pari tonnia kuussa -palkalla.
Nyt omat nuoret ovat lukion ja korkeakoulun jälkeen ICT ja suunnitteluhommissa ja tienaavat hyvin.
Amikset edeelleen oman alan hommissa pari tonnia kuussa -palkalla.
Teillä on varmaan lähipiirissä hyviä koulutusvalintoja, kun ovat noin hyvin työllistyneet. Kannattaa katsoa tilastoa, jossa on mukana kaikki ammattikoulun käyneet, lähihoitajien ja rakennusammattilaisten lisäksi myös taidealat ja muut, joilla ei tosiaan saa hyvin töitä.
Meidän lukiolainen oli myös lukioaikana Prismassa ja koko perhe sai henkilökunta-alennuksen -15 %, koska nuori asui kotona. Se on iso palkanlisä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nopea katsaus lähipiirin nuoriin. Lukiolaiset ei saa edes kesätöitä, amikset työllistyy jo opiskeluaikana "oikeisiin" töihin.
Yli 100k vuodessa tienaavista arviolta 95 % on ylioppilaita eli ovat hyvin voimakkaasti yliedustettuina.
Ap kysyi ylioppilaista, sinä puhut jatkokouluttautuneista.
En puhunut. Siinä on vertailtu ylioppilaita ei-ylioppilaisiin ilman muita kriteereitä. Ap kysyi: "Vaikuttaako ylioppilastutkinto työllistymiseen." Tilastojen perusteella vaikuttaa merkittävästi.
Heikentävästi. Eihän heillä ole välttämättä mitään osaamista käytyään lukion.