Kävin itäkeskuksessa ja yllätyin
En ole helsinkiläinen, joten itäkeskus oli minulle tuttu lähinnä tämän palstan kirjoitusten perusteella. No eilen kävin paikan päällä ensimmäistä kertaa ja yllätyin kunnolla. Se ei vastannut palstan kirjoittajien antamaa mielikuvaa.
Odotin näkeväni siellä pelkästään muita kuin valkoisia ihmisiä, mutta vielä mitä. 80% kaikista ihmisistä näytti ihan supisuomalaisilta. Vain viidesosan juuret näyttivät tulevan muualta.
Johtuiko tämä sitten kellonajasta klo 12-14 välillä vai viikonpäivästä (keskiviikko), että näin oli? Kukaan ei myöskään tullut häiritsemään minua millään tavalla ja sain olla ihan rauhassa omissa oloissani. Oletteko te helsinkiläiset nyt liioitelleet tämän paikan olemusta?
Kommentit (166)
Olen asunut 30 vuotta Itä Helsingissä. Kaksi kertaa on Itiksessä päälleni hyökännyt narkki ja kerran autooni yritettiin murtautua. Monella on ase mukana. Jos ei ole stadilainen saattaa paikka järkyttää.
Vierailija kirjoitti:
Puhun arabiaa ja käyn usein Puhoksella mutta en silti pidä Itiksestä. Se ei ole enää Suomi.
Aha. Kyllä siellä valtaosa ihmisistä on edelleen ihan suomalaisia.
Ei ole. Puhuvat muita kieliä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itistä mollaavat yleensä muualla Suomessa asuvat, jotka kuvittelevat sen olevan pelkkä rotankolo. On siellä omat ongelmansa, mutta sen mainetta liioitellaan.
Asun itiksessä. Se on rotankolo.
No eottia siellä kyllä on joo, juopot ja narkir ruokkii niitä.
Vierailija kirjoitti:
Olen asunut 30 vuotta Itä Helsingissä. Kaksi kertaa on Itiksessä päälleni hyökännyt narkki ja kerran autooni yritettiin murtautua. Monella on ase mukana. Jos ei ole stadilainen saattaa paikka järkyttää.
Juu, kantasuomalaiset siellä riehuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei helsinkiläiset sitä liiottele vaan avlaiset. Itäkeskus on asuinalueena oikeasti hyvä, siellä on arvoasuntoja enemmän kuin monella muulla helsingin alueella. Itis on kauppakeskus, jossa on rukoushuoneet, joten siellä näkee muslimeita enemmän kun esim. Redissä, mutta se ei todellakaan tarkoita ongelmia tai sitä että siellä olisi suurissa määrin ulkomaalaisia. Se on itseasiassa hksi selkeimmistä ja parhaista ostareista Helsingissä.
Samaa mieltä. Itis on ongelma vain ra sis tille, jolle jo 10 muslimia on liikaa. Parempi vaan kun tällainen ihminen pysyy poissa Itiksestä, menköön Redin tai Triplan kaaokseen hikoilemaan.
Itiksessä on toki yksi paikka, johon en mene ilta kuuden jälkeen ja lapsiani en päästä ollenkaan. Metrolle. Siellä näkee ne ihanat kantasuomalaiset peukkupäät puukkoineen oksennukset rinnuksilla ja vaatteet veressä huutamassa ja sekoilemassa. Sen kun saisi siistittyä, hyvä olisi.Puhun arabiaa ja käyn usein Puhoksella mutta en silti pidä Itiksestä. Se ei ole enää Suomi.
Miksi puhut arabiaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävitköhän nyt ihan oikeasti Itiksessä? Olen itse asunut Itä-Helsingissä 25 vuotta ja Itiksessä tulee käytyä useinkin. Kyllä siellä vähintään joka toinen vastaantulija on muu kuin kantasuomalainen kellonajasta riippumatta. Itis on kyllä valitettavasti mennyt huonoon suuntaan,. Viereisellä Puhoksen ostarillakin tuli käytyä joskus 15 vuotta sitten, nyt sekin on täysin pazkottu. Kaapupukuisia ählyjjä koko paikka täynnä.
Käyn usein Puhoksella syömäsä. Siellä ei koskaan näe suomalaisia. Saleem Aleikum.
Puhos on Lähi-Itiksen Pikku Bagdad. Sinne ei suomalaiset uskalla mennä.
Kerran olen käynyt itäkeskuksessa ja toista kertaa en mene. Siellä oli edustettuina kaikkea muuta kuin suomalaisia, siellä haisi pahalle eikä siellä ollut edes kummoisia liikkeitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät ne palstalla Itäkeskusta rienaavat ole siellä koskaan käyneet.
Niinkö luulet?
Asuin Viikissä, vältin Itäkeskusta toreineen.
Musta tuli maahan muutto kriittinen sen jälkeen kun olen seurannut vierestä Itiksen kehitysmaalaistumista. Onhan se vähän surullista, kun meillä on alueita joissa ei enää tunne olevansa Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei helsinkiläiset sitä liiottele vaan avlaiset. Itäkeskus on asuinalueena oikeasti hyvä, siellä on arvoasuntoja enemmän kuin monella muulla helsingin alueella. Itis on kauppakeskus, jossa on rukoushuoneet, joten siellä näkee muslimeita enemmän kun esim. Redissä, mutta se ei todellakaan tarkoita ongelmia tai sitä että siellä olisi suurissa määrin ulkomaalaisia. Se on itseasiassa hksi selkeimmistä ja parhaista ostareista Helsingissä.
Samaa mieltä. Itis on ongelma vain ra sis tille, jolle jo 10 muslimia on liikaa. Parempi vaan kun tällainen ihminen pysyy poissa Itiksestä, menköön Redin tai Triplan kaaokseen hikoilemaan.
Itiksessä on toki yksi paikka, johon en mene ilta kuuden jälkeen ja lapsiani en päästä ollenkaan. Metrolle. Siellä näkee ne ihanat kantasuomalaiset peukkupäät puukkoineen oksennukset rinnuksilla ja vaatteet veressä huutamassa ja sekoilemassa. Sen kun saisi siistittyä, hyvä olisi.Puhun arabiaa ja käyn usein Puhoksella mutta en silti pidä Itiksestä. Se ei ole enää Suomi.
Miksi puhut arabiaa?
Olen töissä öljyfirmassa ja asunut vuosia hiekalla.
Suomen itäkeskus ei ole Lappeenrannassa . Nyt vaan kartta sovellus päälle ja suunta kohti sitä oikeaa itistä Helsingissä . Siellä saat muuten vitosen lahjakortin kebabpitseriaan jos olet kuvannut viisi valkoista ihmistä tunnin sisään .
Sitten Bingoa pelaamaan. Ruutuihin:
- se on kuule paljon mainettaan parempi paikka
- ne on ne suomalaiset srupgut/nakrkarit jotka siellä riehuu
- aivan täyttä puppua, minuakaan ei ole vielä raksaittu eikä rumhattu vaikka olen asunut jo kolme kuukautta
- minäkään en ole ikinä joutunut siellä pelkäämään (195cm/120kg kalju bodari, edhnonlaisella)
- tämä on aivan unelma lapsiperheille kun päiväkoti on ihan vieressä. ollaan asuttu jo kaksi viikkoa ja luontokin on niin lähellä.
- se oli ennen rauhaton mutta nykyään ihan samanlainen kuin muutkin kaupunginosat
- kyllä ne suomalaisetkin raikssaa
Ei tarvinne selittää miksi "kirjoitusvirheitä" pitää lisätä avainsanoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itistä mollaavat yleensä muualla Suomessa asuvat, jotka kuvittelevat sen olevan pelkkä rotankolo. On siellä omat ongelmansa, mutta sen mainetta liioitellaan.
Käyn itiksessä muutaman kerran kuussa ja se on juuri sellainen rotankolo ja etnohelvetti kuin mitä annetaan ymmärtää.
Miksi ihmeessä sitten käyt siellä? Kyllä asiat voi hoitaa muuallakin!
Näin pääsi käymään nyt Jumbo toistaiseksi ostopaikkana mutta paskovat tulevina vuosina senkin kun kiskot tuovat älymystön sinne
Vierailija kirjoitti:
Sitten Bingoa pelaamaan. Ruutuihin:
- se on kuule paljon mainettaan parempi paikka
- ne on ne suomalaiset srupgut/nakrkarit jotka siellä riehuu
- aivan täyttä puppua, minuakaan ei ole vielä raksaittu eikä rumhattu vaikka olen asunut jo kolme kuukautta
- minäkään en ole ikinä joutunut siellä pelkäämään (195cm/120kg kalju bodari, edhnonlaisella)
- tämä on aivan unelma lapsiperheille kun päiväkoti on ihan vieressä. ollaan asuttu jo kaksi viikkoa ja luontokin on niin lähellä.
- se oli ennen rauhaton mutta nykyään ihan samanlainen kuin muutkin kaupunginosat
- kyllä ne suomalaisetkin raikssaa
Ei tarvinne selittää miksi "kirjoitusvirheitä" pitää lisätä avainsanoihin.
Miten sun mielestä Itis eroaa siis mistä tahansa paikasta Helsingissä? Nuo ovat asioita, joita tapahtuu päivittäin ihan joka paikassa ja edelleen kantasuomalaisten toimesta ne tehdään suurimmaksi osaksi. Milloin viimeksi olet käynyt ulkona?
On melko kauan siitä kun se yksi ulkomaalainen tuli kerran kuussa vastaan. Tottakai, jos lähtökohtaisesti ulkomaalainen on ongelma, paikka, jossa heitä on, on ongelmallinen. Todellisuus nyt on kyllä toinen, ikävää että olet noin ahdistunut.
Vierailija kirjoitti:
Itäkeskus pitää kokea omin silmin. Se on todellakin kokemus.
Stadilaiset kutsuu jo lähi-itikseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävitköhän nyt ihan oikeasti Itiksessä? Olen itse asunut Itä-Helsingissä 25 vuotta ja Itiksessä tulee käytyä useinkin. Kyllä siellä vähintään joka toinen vastaantulija on muu kuin kantasuomalainen kellonajasta riippumatta. Itis on kyllä valitettavasti mennyt huonoon suuntaan,. Viereisellä Puhoksen ostarillakin tuli käytyä joskus 15 vuotta sitten, nyt sekin on täysin pazkottu. Kaapupukuisia ählyjjä koko paikka täynnä.
Käyn usein Puhoksella syömäsä. Siellä ei koskaan näe suomalaisia. Saleem Aleikum.
Puhos on Lähi-Itiksen Pikku Bagdad. Sinne ei suomalaiset uskalla mennä.
Uskaltaa. Käyn siellä usein. Kasvikset, hedelmät ja mausteet saa halvemmalla kuin viereisestä Prismasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten Bingoa pelaamaan. Ruutuihin:
- se on kuule paljon mainettaan parempi paikka
- ne on ne suomalaiset srupgut/nakrkarit jotka siellä riehuu
- aivan täyttä puppua, minuakaan ei ole vielä raksaittu eikä rumhattu vaikka olen asunut jo kolme kuukautta
- minäkään en ole ikinä joutunut siellä pelkäämään (195cm/120kg kalju bodari, edhnonlaisella)
- tämä on aivan unelma lapsiperheille kun päiväkoti on ihan vieressä. ollaan asuttu jo kaksi viikkoa ja luontokin on niin lähellä.
- se oli ennen rauhaton mutta nykyään ihan samanlainen kuin muutkin kaupunginosat
- kyllä ne suomalaisetkin raikssaa
Ei tarvinne selittää miksi "kirjoitusvirheitä" pitää lisätä avainsanoihin.
Miten sun mielestä Itis eroaa siis mistä tahansa paikasta Helsingissä? Nuo ovat asioita, joita tapahtuu päivittäin ihan joka paikassa ja edelleen kantasuomalaisten toimesta ne tehdään suurimmaksi osaksi. Milloin viimeksi olet käynyt ulkona?
On melko kauan siitä kun se yksi ulkomaalainen tuli kerran kuussa vastaan. Tottakai, jos lähtökohtaisesti ulkomaalainen on ongelma, paikka, jossa heitä on, on ongelmallinen. Todellisuus nyt on kyllä toinen, ikävää että olet noin ahdistunut.
BINGO!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itiksessä on paljon ulkomaalaisia, mutta häiritsevimpiä ovat Hansasillalla jostain syystä roikkuvat spurgu-ja sekakäyttäjäporukat. 100% kantiksia. En tiedä, mikä ne sinne houkuttelee, ei siinä ole mitään piikinvaihtopaikkojakaan.
Sitä voikin sitten miettiä, miksi keskiluokka ajattelee, että on ok tunkea nistit ja ulkomaalaiset samoille alueille
Myyjät ja ostajat kohtaavat ei se sen kummempaa ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juntit ihmettelevät, jos jonkin ihonväri on toisenlainen kuin oma. Olen itse persjalkainen kainuulainen, minussa on kai jotain jotain vikaan, kun en ole asiaan kiinnittänyt huomiota. Mutta olen kai juntti sillä tavalla. Olen asunut Helsingissä ja Espoossa yli 20 vuotta.
Kyse ei ole ihonväristä, vaan käytöstavoista ja katurikollisuudesta. Nämä eivät näyttäydy samalla tavalla ihmisille, jotka eivät asu kerrostaloissa, eivät ole riippuvaisia julkisesta liikenteestä, eivätkä muutoinkaan joudu liikkumaan niiden ihmisten parissa, joiden maahantuloa kannattavat. Kun kuljet lähinnä parkkihallista toiseen ja palaat omakotitaloosi Kauklahdessa, et näe ongelmaa sen todellisessa laajuudessaan.
Itiksessä nimenomaan saa varsinkin lasten kanssa liikkuessa prinsessakohtelua, kun monessa muussa kulttuurissa pidetään itsestäänselvänä, että esimerkiksi vaunujen kanssa kulkeville pidetään ovia auki.
Näiden miesten tapa "prinsessakohdella" tyttöjä ja naisia tiedetään kyllä, eikä hyvällä tavalla.
Miksi tästä pitää pakolla vääntää negatiivista? Minua ei ole koskaan häiritty Itiksessä kuin kantasuomalaisten miesten toimesta ja nykyään käyn Itiksessä usein oman lapseni kanssa. Olen asioinut Itiksessä lapsesta asti. N31
Ja minua tartuttiin siellä rinnoista molemmin käsin ollessani 14-vuotias, vuonna 1998. Tekijä oli turkkilainen mies.
Minua tartuttiin rinnoista ollessani teini, tekopaikka oli Kamppi ja kourijana suomalaismies. Ehdotuksia tullut liikennevälineissä, kadulla, aina kantasuomalaisilta. Mennessäni työpaikalleni liikennevälineissä paljonkin ulkomaalaistaustaisia, samoin omalla työpaikallani. Peukkuhörhöt keskustassa kaduilla lähes aina kantasuomalaisia. Ruusulankadun asuntolalta Manskulle ratikkakiskoille toikkaroivat hörhöt supisuomalaisia. Minulle on turha tulla paukuttamaan päätään, kerron mitä näen ja tiedän.
Olet kusipää.

Se oli varmaan kuuman olympiakesän 1952 huuma joka sai suomalaismiehen innostumaan moiseen kourimiseen.
Taisi tosin jo silloinkin tapahtua ensimmäiset puskaullatukset afroamerikkalaisten ja muiden toimesta.