Miksi ihminen on nuorena elämäniloinen mutta kun tulee vanhemmaksi niin muuttuu tosikoksi ja naama norsunveellä jatkuvasti?

Olisko ihan elämä kirkastunut. Ei tarvi enää miellyttää ketään.

Vanhat ihmiset on itsekeskeisiä, eikä se maailman keskipiste ole aina kovin hääppöinen.

Taidat nyt puhua vain itsestäsi. Kyllä minulla ja ystävilläni iloa ja huumoria riittää. En juuri valita mistään, mutta ilon aiheita löydän paljon. 

Tätä yleensä huomaa ainoastaan naisilla.

Kissojen määrä ja neukkukuution neliöt vaikuttavat asiaan paljon.

Nuoretko elämäniloisia?!?

Oisko terveydellisiä ongelmia. 

Kun tulee ikää niin alkaa totuus selviämään. Ja kuolema lähesty koko ajan.

Vierailija kirjoitti:

Nuoretko elämäniloisia?!?

Nuoret miehet ovat erittäin tyytyväisiä elämäänsä. 

Vanhempana huomaa että elämä on prseestä ja ainoa merkitys on raataa valtiolle ja korporaatioille jotka ei anna mitää takas vaan   vaativat sinulta kaiken.

Vaihdevuodet saavat molemmat sukupuolet ankeilemaan. Onneksi ne menevät ohi, joko hormoneilla tai ilman.

Elämä potkinut päähän tarpeeksi kauan, niin ei jaksa enää olla iloinen. Nuorena kuvittelee, että jossain vaiheessa asiat paranevat. Vanhempana tajua, ettei niin käy. 

Aika harva taitaa nykyään olla kovin elämäniloinen, oli sitten minkä ikäinen tahansa. Jatkuvasti uutisoidaan, kuinka uupuneita ja masentuneita monet ovat.

Kun nuoruutta ihailevassa yhteiskunnassa saa jatkuvasti kuulla olevansa liian vanha mihinkään, niin ei paljon hymyilytä. Nuorentuakaan kun ei voi. 

Nuoretko elämäniloisia? Miksi sitten jatkuvasti uutisoidaan, miten yleistä masennus on nuorilla?

Varmaan se on sitä kun nuorena ei tarvitse vastata kuin itsestään. Sitten kun tulee lapsia, asuntolainaa, työkiireitä ja puoliso ottaa kupoliin, niin ei jaksa enää olla niin iloinen. Iloinen tietysti lapsista, mutta jos puoliso ankeuttaa elämää, niin se on suurin syy miksi suupielet ei enää nouse niin ylös. Erota voi aina, joo, mutta on siinäkin oma vaivansa. Ai että mä kaipaan niitä nuoruuden iloisia ja huolettomia, tai no ainakin hieman vähempihuolisia vuosia. Keho oli terve ja joustava, vuorokauden valvominen ei tuntunut missään jne.

 Nuorena luulee, että on maailman keskipiste ja tulee automaattiseeti saamaan hyvän elämän.

Vanhana tietää, että omallakin kohdalla kaikki mahdolliset vaikeudet koko ajan estävät pääsemästä kunnolla edes keskinkertaiseen elämään. Ja vaikeuksiin kuuluvat ne lapset, jotka nuorina aikuisina vaativat koko ajan taloudellista tukea kun käyttävät aikansa ja rahansa juhlimiseen työnteon ja arkiruoan sijasta.

Elämän realiteetit on iskeneet päin näköä. Naivius kadonnut. Kyynisyys tullut tilalle.

Vierailija kirjoitti:

Aika harva taitaa nykyään olla kovin elämäniloinen, oli sitten minkä ikäinen tahansa. Jatkuvasti uutisoidaan, kuinka uupuneita ja masentuneita monet ovat.

Medialla ja somella on todella suuri vaikutus ihmisen mielentilaan. Eipä kyllä juuri mitään positiivista uutisissa tule ja maailmanloppu häämöttää jo nurkan takana. Väitän, että -80 ja -90 -luvulla ihmiset oli keskimäärin onnellisimpia kun jatkuva tietotulva maailman hirvittävyyksistä ei ollut yhden klikkauksen päässä. Some aiheuttaa vakavia mielenterveysongelmia.

Nuorena naiivisti kuvittelee, että maailma on itseä varten ja kaikki on mahdollista. Vanhempana voi olla että huomaakin elämän olevan aikamoista oravanpyörää.

Ihmissuhteet on monella mennyt ainakin kertaalleen ihan pieleen, ja siinä jos on vielä lapsia mukana, niin huolia riittää vuosiksi ja vuosikymmeniksi. Raha-asiat hiertää aikuisena enemmän, koska siinä 35 ikävuoden kohdilla alkaa olla selvää, onko oma talous lopun ikää millä tolalla. Terveyskin saattaa jo näyttää merkkejä siitä, että kukkein aika meni. Ja vaikkei merkkejä olisi, niin omilla vanhemmilla varmaan on. Siinä tulee oma kuolevaisuus esille, kun tajuaa, että vanhemmat k u o li, minä olen seuraavana jonossa.

Tämä maailma on kaikenkaikkiaan aika ankea paikka. Köyhyyttä, sotaa, luonnon tuhoutumista.

Vierailija kirjoitti:

Nuoretko elämäniloisia?!?

Ei todellakaan.

Masentunut 15 vuotiaasta asti.