Tahattomasti sinkku: Onko törkeää, jos kysytään puolisosta?
Tapasin eilen pitkästä aikaa vanhan kollegani, ja jutustelun lomassa menin kysymään onko hänellä puolisoa. Sen tiesinkin, että lapsia ei voi saada, mutta yllätyin hänen voimakkaasta reaktiostaan kun kysyin parisuhteesta. Näin jälkikäteen häpeän kysymystäni, kun huomasin, että se oli kollegalle todella arka paikka.
Onko yleensä näin? Onko teistä inhottavaa / surullista / ahdistavaa / sopimatonta, jos joku kyselee perhesuhteistasi ja olet tahattomasti perheetön?
Nyt olemme lähdössä loppuviikoksi samalle työmatkalle, mietin, että pyydänkö anteeksi, vai annanko asian olla ja koetan jutella muita juttuja?
Kommentit (60)
Kannattaa olla kyselemättä. Se on vanhanaikaista.
Minulla otti päähän päälle kolmekymppisenä sinkkuna, kun tuota kyseltiin ja perään vielä sanottiin, että hyvin vielä ehdit. Tällä viitattiin aina siihen, että minun oletettiin olevan nuorempi kuin miltä näytin. Ei tuntunut yhtään mukavalta.
Ei oo kenkään ikinä kysynyt olenko neitsytpoika, mutta sanoisin kyllä että olen jos joku kysyy, t impipoika 42
Tresssaisiko sinua jos minä kysyisin monellekko olet jakanut itseäsi?
"Miksi sinulla ei ole puolisoa?"
Joo, kuulostaa todella ystävälliseltä ja viattomalta.
Oletko sinä tahtomattasi kyläpyörä, aviossa vai tolkun impi?
Reaktio selittyy sillä että on homo eikä halua kertoa sitä työpaikalla, tai luulee että olet iskemässä.
En ymmärrä miksi kukaan menee kysymään töissä toiselta puolisosta. Lapset on aika tyypillinen utelun aihe ikävä kyllä, mutta puolison utelu on harvinaista ja outoa. Ihminen kertoo jos haluaa, enkä ole havainnut kenenkään sinkun häpeävän ettei ole puolisoa.
Vierailija kirjoitti:
"Miksi sinulla ei ole puolisoa?"
Joo, kuulostaa todella ystävälliseltä ja viattomalta.
Impeys ja poikeus on salittu niille kutka eivät ole avioliittoon vaivautuneet
Vierailija kirjoitti:
Kumppanista kysymiset ovat arkoja aiheita. En ottaisi puheeksi sellaisia asioita.
Ja se vasta törkeää onkin, jos ihmiselle mitään häneltä itseltään kysymättä sanotaan, että "toivottavasti löydät jonkun" ja "voi voi, kun et vieläkään ole löytänyt sitä uutta" tai jotain muuta vastaavaa. Itselle tämmöisiä on sanottu jokunen kerta. Vaikka en edes halua ketään löytää, vaan olla sinkku. Tekisi mieli lirvaista jo lättyyn. Eräskin on monta kertaa jo "naittanut" minua erilaisten ihmisten kanssa yhteen, vaikka olen suoraan hänelle sanonut, etten edes halua ketään. Mutta ei mene perille: "ota joku maajussi, ota joku rikas..." Mieli tekisi sanoa, että se, ettet sinä saa elettyä ilman munaa, ei tarkoita sitä, etten minäkään saa.
Sama fiilis.
Ite kun oon vähän ehkä liiankin ylpeästi sinkku! :) Vähän tuppaa naurattamaan parisuhteissa olevien oletukset. Ei käy kateeks kyllä parisuhteet ongelmineen. Saan nukkua yksin vailla kuorsaajaa vieressä. Ärsyttäisi suunnattomasti joku urpo täällä hengailemassa. .En harrasta seksiäkään. En yksinkertaisesti tarvitse enkä halua ketään. Miestä.
kollegoi itsellesi tolkumpi kielioppi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Miksi sinulla ei ole puolisoa?"
Joo, kuulostaa todella ystävälliseltä ja viattomalta.
Impeys ja poikeus on salittu niille kutka eivät ole avioliittoon vaivautuneet
No se avioliitto alkaa vaikuttamaan vuosi vuodelta enemmänkin rangaistukselta
On vähän outoa, että oletetaan mun olevan 1. parisuhteessa ja 2. hetero.
"Mitä sun mies tekee työkseen?"
"Sulla varmaan on mies."
Jne.
Vierailija kirjoitti:
Ihan normi kysymys.
En todellakaan joltain vanhalta kollegalta kysytä tuollaisia!
Lukiossa noin neljäönnesvuosisata sitten opettaja lausui luokallemme: Hän (nimeni) ei välitä tytöistä. Siintä alkaen olen toteuttanut tuota profetiaa ja pysytellyt impipoikana enkä ole välitellyt tytöistä, vaikka runkkailla kerkesin 30 vuotta. Olen kuitenkin saavuttamaisillani aseksuaalisuuden nirvanamaisen rauhan
Ei loukkaa eikä satuta. Yleensä kysyjät ovat sellaisia hyväntahtoisia hömelöitä, joskus harvoin ilkeämielisiä. Mutta hyvin harvoin. Jos kysytään sitten syytä niin en kyllä osaa siihen sanoa mitään. Elämä nyt on vaan mennyt niin.
Ihmettelen kyllä miksi nykymaailmassa länsimaissa se kenellekään nyt niin kummallista on, että tulee edes mieleen kysyä. Konservatiivisissa maissa sen ymmärtää, koska tapana nyt vaan on mennä naimisiin (eikä välttämättä rakkaudesta) eikä mitään sinkkuelämäntyyliä juurikaan ole olemassakaan. Avioliitto järjestetään jos vain suinkin mahdollista.
Ei todellakaan kysytä tuollaista työmaailmassa. Ei ihmiset halua jakaa henkilökohtaisia asioita joillekin random työ tutuille. Mistä näitä utelijoita oikein tulee?
Siis miten ihmeessä voit tietää edes lapsettomuudesta? Oletko oikeasti näitä työelämän raivostuttavia tapauksia, jotka utelevat kaikkea henkilökohtaista.
Varmaan taas joku naisten juttu. ko henkilölle selkeesti joku miesviha meininki ja pelkkä kysymyskin aiheuttaa sekoamistilan
Vierailija kirjoitti:
Kumppanista kysymiset ovat arkoja aiheita. En ottaisi puheeksi sellaisia asioita.
Ja se vasta törkeää onkin, jos ihmiselle mitään häneltä itseltään kysymättä sanotaan, että "toivottavasti löydät jonkun" ja "voi voi, kun et vieläkään ole löytänyt sitä uutta" tai jotain muuta vastaavaa. Itselle tämmöisiä on sanottu jokunen kerta. Vaikka en edes halua ketään löytää, vaan olla sinkku. Tekisi mieli lirvaista jo lättyyn. Eräskin on monta kertaa jo "naittanut" minua erilaisten ihmisten kanssa yhteen, vaikka olen suoraan hänelle sanonut, etten edes halua ketään. Mutta ei mene perille: "ota joku maajussi, ota joku rikas..." Mieli tekisi sanoa, että se, ettet sinä saa elettyä ilman munaa, ei tarkoita sitä, etten minäkään saa.
Sama kokemus. Kunpa saisi elää miten haluaa ilman uteluita. Puolisosta/lapsista kysyminen on tökeröä, samoin kuin lomautelu "missä kävit lomalla?" ikään kuin olisi selviö että kaikki käyvät jossakin. "Oliko mukava loma?" on parempi.
Ei myöskään ole hyvä kysyä aikuisten lasten kuulumisia, voi olla masennusta ym. nykyisin tai työttömyyttä. Ei niistä halua avautua joillekin työkavereille.
Ap:n kannattaa pyytää anteeksi.