Suomi ei ole varautunut mitenkään mihinkään
Drooneja ei nähdä eikä saada ammuttua alas.
Kaapeleita katkotaan eikä kukaan huomaa mitään ennen kuin on liian myöhäistä.
Korona kun tuli niin Sanna Marin vannoi, että Suomi on varautunut hyvin ja suojavarusteita riittää kaikille kahdeksi vuodeksi. Ne loppuivat kahdessa viikossa.
Puolustusvoimat piirtelee pippelin kuvia taivaalle.
Kyllä venäjä näkee tämän kaiken
Kommentit (85)
Suomi on varautunut kaivamaan kunnon joukkohaudat joka ikiselle teistä kaalimadoista, jos tänne yritätte.
Vierailija kirjoitti:
Nämä kaikki valittajat ja ulisijat toimivat varmaan kaikki itse hyvin aktiivisesti esim vapaaehtoisina maanpuolustusjärjestöissä, ovat käyneet armeijan ja valmiina itse puolustamaan maata, heillä on täydellinen kotivara koko perheelle useammalle päivälle erilaisissa tilaneissa selviytymiseen jne..
Sanotaan vaikka näin, että toimisin ihan mielelläni. En ole missään nähnyt mitään ilmoituksia tai mainoksia tällaisesta toiminnasta. Mikähän siinäkin on?
Vierailija kirjoitti:
Sitä vähän ihmettelin eilen, ettei Helsingin kaupunki huolehtinut mitenkään päiväkotien aukiolon tiedottamisesta. Vaikea nimittäin mennä töihin, jos joutuu ottamaan lapset mukaan.
Itselle tuli töistä viesti, ettei töihin saa mennä. Mietin, onko vastaava viesti tullut myös päiväkotien työntekijöille.
Kaupungeilla on varautumissuunnitelmat, mutta ne ovat huippusalaisia. Niin salaisia, että niistä ei kerrota edes työntekijöille. Minäkään en tiedä, mitä minusta sanotaan julkisen puolen työpaikkani varautumissuunnitelmassa tai miten minuun otettaisiin yhteyttä poikkeustilanteessa.
Sitä yötä odotellessa, kun drooneja tuleekin tuhansia... Hävettää Suomen puolesta. Tätä se on, kun on saatu elää pullamössöllä vaaleanpunaisissa ja vihreissä höttöunelmissa vuosikymmenet. Nyt tulee herätys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset vaan kitisee kaikesta. Nyt oli, että mitä voidaan oppia ja kun varoitus oli näin yläkanttiin? No mistä sen tietää etukäteen mitä tulee tapahtumaan? Viranomaiset toimi tosi hyvin ja se nyt meni tällä kertaa niin, että mitään ei sattunut. Mikä siinä oli väärin?
Ei mennyt hyvin. Tositilanteessa huomattiin ettei hälytysjärjestelmä toiminutkaan ja jopa koko systeemi kyykkäsi. Onneksi ei sattunut oikeasti mitään. Näkisin että iso osa yhteiskunnan avainpaikoista on miehitetty sopivilla henkilöillä. Ei parhailla. Pikkuhiljaa tämä on rapauttanut koko systeemin. Varoitusjärjestelmää on alettu puuhaamaan vuosi sitten, ja valmista piti olla ensivuonna. Tyypillinen valtion It projekti. Yhteiskunta on ei saa mitään muuta aikaiseksi kuin suunnitelmia ja selvityksiä.
Ei ole valtiolla enää rahaa, siksi saadaan aikaan vain suunnitelmia ja selvityksiä. Häpeällistä!
Kyllä, tosiasia on että kyyti olisi kylmää nykyaikaisessa sodassa. Dronet jää huomaamatta tai emme uskalla niihin reagoida. Ollaan liian nynnyjä ja sama homma Itämerellä sielläkin Venäjä tekee mitä haluaam Me ollaan valitettavasti liian pieni maa / kansa ja syytäkin on pelätä konfikteja. No Venäjä ei ihan lähiaikoina tänne yritä, eiköhän hyökkäys Ukrainaan ole ollut opetus. Huvittavaa kun lehdet kirjoittaa jatkuvasti diipa-daapa pelottelua Venäjästä ja sen hyökkäämisestä Suomeen.
Vierailija kirjoitti:
Sitä yötä odotellessa, kun drooneja tuleekin tuhansia... Hävettää Suomen puolesta. Tätä se on, kun on saatu elää pullamössöllä vaaleanpunaisissa ja vihreissä höttöunelmissa vuosikymmenet. Nyt tulee herätys.
Ei hallitus herää, se upottaa tämän laivan.
Vierailija kirjoitti:
Suomi on varautunut kaivamaan kunnon joukkohaudat joka ikiselle teistä kaalimadoista, jos tänne yritätte.
Millä kun ei edes yhtä droonia saada alas? Ne joukkohaudat valitettavasti kaivetaan meille suomalaisille, jos tuolta rajan yli tuleekin joku päivä 1000 droonia.
Vierailija kirjoitti:
Sitä vähän ihmettelin eilen, ettei Helsingin kaupunki huolehtinut mitenkään päiväkotien aukiolon tiedottamisesta. Vaikea nimittäin mennä töihin, jos joutuu ottamaan lapset mukaan.
Itselle tuli töistä viesti, ettei töihin saa mennä. Mietin, onko vastaava viesti tullut myös päiväkotien työntekijöille.
Tässä tarhantäti Vantaalta: Meille sanottiin, että töihin pitää tulla, eikä saa jäädä kotiin. Tämä siltikin, että oli viranomaisohje olla sisätiloissa. Eli kaupunki päätti ohi viranomaisohjeistuksen, jotta palvelutuotanto pyörii. Viis turvallisuudestamme. Haluaisin tietää, mitä laki sanoo aisiasta, eli voinko kieltäytyä menemästä töihin vaikka palkaton poissaolo?
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset vaan kitisee kaikesta. Nyt oli, että mitä voidaan oppia ja kun varoitus oli näin yläkanttiin? No mistä sen tietää etukäteen mitä tulee tapahtumaan? Viranomaiset toimi tosi hyvin ja se nyt meni tällä kertaa niin, että mitään ei sattunut. Mikä siinä oli väärin?
Juuri oli Ykellä miten yksikin Puolustusvaliokunnan jäsen luki asiasta vasta aamulla teksti tv:stä.
Droonit kun havaitaan (jos havaitaan) niin meillä lähtee hävittäjät ilmaan. Mitäs niillä tehdään? Taistellaan nyt ihan väärällä kalustolla vastaan, mutta kun ei ole muuta niin minkäs teet.
Vierailija kirjoitti:
Mihinkähän ne puolustusvoimien rahat todellisuudessa menevät?
Ota ryss ä droo ni päähäs ja mätän e..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä vähän ihmettelin eilen, ettei Helsingin kaupunki huolehtinut mitenkään päiväkotien aukiolon tiedottamisesta. Vaikea nimittäin mennä töihin, jos joutuu ottamaan lapset mukaan.
Itselle tuli töistä viesti, ettei töihin saa mennä. Mietin, onko vastaava viesti tullut myös päiväkotien työntekijöille.Kaupungeilla on varautumissuunnitelmat, mutta ne ovat huippusalaisia. Niin salaisia, että niistä ei kerrota edes työntekijöille. Minäkään en tiedä, mitä minusta sanotaan julkisen puolen työpaikkani varautumissuunnitelmassa tai miten minuun otettaisiin yhteyttä poikkeustilanteessa.
Päiväkodissa oli eilen todella vähän lapsia, mikä saattoi osaltaan johtua siitä, ettei aukiolosta tiedotettu. Moni jäi luultavasti pois töistä, koska ei tiennyt, onko päiväkoti auki ja onko siellä riittävästi työntekijöitä.

Tai ihan vain siitä syystä, että moni otti perjantain vapaaksi torstaina olleen pyhän vuoksi.

Myös siitä. Työskentelen itsekin lasten parissa ja moni lapsiperhe kuitenkin muutti suunnitelmiaan aamuisen uhan takia.
Meillä on huippuluokan ammattikorkeakouluja tuottamassa huippuosaajia. Älä ap valita.
Vierailija kirjoitti:
Sitä yötä odotellessa, kun drooneja tuleekin tuhansia... Hävettää Suomen puolesta. Tätä se on, kun on saatu elää pullamössöllä vaaleanpunaisissa ja vihreissä höttöunelmissa vuosikymmenet. Nyt tulee herätys.
Tätä se on, kun on eletty sinim ustan hallituksen kanssa vuosikausia. Mihinkään ei olla varauduttu.
Vierailija kirjoitti:
Itsekin voi varautua. Ei aina tarvitse ulvoa yhteiskuntaa apuun.
Betonista voi valaa Bunkkerin itselleen ja asua siellä jos niin pelottaa.
Kypärän ja sirpaleliivit voi pitää yötä päivää päällä.
Köyhät voi kaivaa maakuopan ja vapista siellä....Huoh.
Joo voi varautua mutta kyllä puolustusvoimienkin jotain pitäisi tehdä

Rauhan aikana rajojen vahtiminen on sisäministeriön hommaa.
Eli persu perseilee taas.
Miksi ei tehdä pikaisesti lakia tms. joka antaisi viranomaisille oikeuden tarkistaa puolustusvoimien hallinnassa olevevien läheisten kiinteistöjen tilat? Eihän se kaikkeen auta, kun esim. droonit on niin pieniä. Mutta saataisiin nopeasti nähdä, mitä näissä kiinteistöissä säilytetään. Pakkolunastus heti perään pilkkahinnalla. Toimikaa!