Sinä jolla on onnellinen parisuhde

Me olemme me, ja siksi olemme samalla puolella. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kommunikointi ja ettei mennä vihaisina nukkumaan. Rentous ja samanlaine huumorintaju. Leikkimielisyys. 

Miten ratkaisette illalla vihan laannuttamisen, jos kyseessä on suurehko erimielisyys? Onko teillä alkuaikoina sovittu rutiini? Vihainen olo ei välttämättä häivy, kuin tuhka tuuleen. Eli miten käsittelette?

Olen eri. 

Meillä on yksi teema, joka ei tule koskaan ratkeamaan. Sen kohdalla molemmat joustavat puoleen väliin. Lopun kohdalla toteamme, että olemme asiasta eri mieltä, mutta näillä mennään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteen pitää antaa enemmän kuin ottaa. Tämä on tärkeää. Jos näin ei ole, vaan parisuhde vain ottaa ja ottaa, ei toista lopulta enää kiinnosta toisen onni, vaan hän ottaa onnen omiin käsiinsä. 

Miten pidätte yllä tasapainoa siitä, että molemmat haluavat antaa yhtä paljon?

Olen taas eri. 

Minusta tämä on luonteenpiirre. On kahdenlaisia ihmisiä: ottajia ja antajia. 
Kahden ottajan liitto on riidantäyteinen. 
Ottajan ja antajan liitto on alistussuhde.

Kahden antajan liitto on harmoninen.

Ensimmäinen avioliitto oli alistussuhde. Pidin todella tärkeänä, että löydäm seuraavan kerran rinnalleni antajan. Löysin, ja siksi toimii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kommunikointi ja ettei mennä vihaisina nukkumaan. Rentous ja samanlaine huumorintaju. Leikkimielisyys. 

Miten ratkaisette illalla vihan laannuttamisen, jos kyseessä on suurehko erimielisyys? Onko teillä alkuaikoina sovittu rutiini? Vihainen olo ei välttämättä häivy, kuin tuhka tuuleen. Eli miten käsittelette?

Meillä ei ole isoja erimielisyyksiä. Pieniä joskus, ne puhutaan ja halaillaan pois. Kuten joku totesikin: parinvalinta vaikuttaa. 

Vierailija kirjoitti:

Haista pas ka!

Incel. Anna pizzan räjähtää rauhassa naamaan. Ja ei siiten muuta kuin että meepä taas hakkaamaan tattia.

Yhteiset arvot, huumori, kommunikointi, tavoitteet ja tempperamentti. Yhdessä tehdään -asenne. Ei lasketa tekoja tai virheitä. Annetaan helposti anteeksi. Silti toinen välillä ärsyttää, ei siitä mihinkään pääse. Mutta rauhallisesti vaan eteenpäin eikä hermoilla turhista. 

1) kumpikaan ei haikaillut exiensä perään vaan entiset suhteet lähinnä kaduttivat/ällöttivät 2) kumpikin on täysin irtautunut lapsuudenperheestään, ei mitään mammanpoikaa tai vastaavaa 3) samanikäiset eli sama sukupolvikokemus 4) sama arvomaailma, esim äänestetään samaa puoluetta tai ainakin melkein 5) molemmat oltiin suosittuja eli ei kokemusta elämättömästä nuoruudesta tai tarvetta säätöihin - kun vakiinnuttiin, niin vakiinnuttiin 6) huumorintaju osuu yksiin 7) ulkonäkökin miellytti toinen toistamme 8) lapsihaaveet osuivat yksiin

Vierailija kirjoitti:

Se on ihmisessä oleva asenne. Paljon on naisia vihaavia miehiä (ja varmaan miehiä vihaavia naisia), joilla ei tarvitse paljon pintaa raaputtaa, kun viha tulee esiin. Sellainen ihminen ei osaa olla samalla puolella. Ei siis kykene parisuhteeseen.

Naiset, tarkistakaa aina millainen suhde miehellä on äitiinsä. Siitä sen näkee.

Niin, meinaako soittaa poikakaverin äidille, ja kysyä äiti-poikasuhteen tilaa. 

Vierailija kirjoitti:

Se on ihmisessä oleva asenne. Paljon on naisia vihaavia miehiä (ja varmaan miehiä vihaavia naisia), joilla ei tarvitse paljon pintaa raaputtaa, kun viha tulee esiin. Sellainen ihminen ei osaa olla samalla puolella. Ei siis kykene parisuhteeseen.

Naiset, tarkistakaa aina millainen suhde miehellä on äitiinsä. Siitä sen näkee.

Poikkeus vahvistnee säännön. Kompleksinen äitisuhde ja kohta 40 vuotta aviossa onnellisesti kun molemmat kunnioittavat toisiaan, eivätkä ole mustasukkaisia typeristä asioista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on ihmisessä oleva asenne. Paljon on naisia vihaavia miehiä (ja varmaan miehiä vihaavia naisia), joilla ei tarvitse paljon pintaa raaputtaa, kun viha tulee esiin. Sellainen ihminen ei osaa olla samalla puolella. Ei siis kykene parisuhteeseen.

Naiset, tarkistakaa aina millainen suhde miehellä on äitiinsä. Siitä sen näkee.

Niin, meinaako soittaa poikakaverin äidille, ja kysyä äiti-poikasuhteen tilaa. 

Kyllä sen vuosien tutustumisen aikana näkee kysymättäkin. Tai kuulee miten poika puhuu äidistään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteen pitää antaa enemmän kuin ottaa. Tämä on tärkeää. Jos näin ei ole, vaan parisuhde vain ottaa ja ottaa, ei toista lopulta enää kiinnosta toisen onni, vaan hän ottaa onnen omiin käsiinsä. 

Miten pidätte yllä tasapainoa siitä, että molemmat haluavat antaa yhtä paljon?

Olen taas eri. 

Minusta tämä on luonteenpiirre. On kahdenlaisia ihmisiä: ottajia ja antajia. 
Kahden ottajan liitto on riidantäyteinen. 
Ottajan ja antajan liitto on alistussuhde.

Kahden antajan liitto on harmoninen.

Ensimmäinen avioliitto oli alistussuhde. Pidin todella tärkeänä, että löydäm seuraavan kerran rinnalleni antajan. Löysin, ja siksi toimii.

Hyvin sanottu.

Vierailija kirjoitti:

Haista pas ka!

Siellä yksi onneton ilmoittautui.

Oma vinkkini on kunnioitus. Kunnioitus toista kohtaan on äärimmäisen tärkeää sukupuolesta riippumatta, ja sen tulee näkyä myös arjessa. Kunnioitus partneria kohtaan on myös kunnioitusta itseä kohtaan. En tajua, miten kukaan voi olla parisuhteessa ihmisen kanssa, jota ei arvosta, tai jopa halveksuu. Parempi erota mieluummin. 

Meillä ei länkytetä tunteista. Rakkautemme on realistista ja arjen pieniä tekoja toisiamme kohtaan koska toinen on hyvä tyyppi. 

Vierailija kirjoitti:

1) kumpikaan ei haikaillut exiensä perään vaan entiset suhteet lähinnä kaduttivat/ällöttivät 2) kumpikin on täysin irtautunut lapsuudenperheestään, ei mitään mammanpoikaa tai vastaavaa 3) samanikäiset eli sama sukupolvikokemus 4) sama arvomaailma, esim äänestetään samaa puoluetta tai ainakin melkein 5) molemmat oltiin suosittuja eli ei kokemusta elämättömästä nuoruudesta tai tarvetta säätöihin - kun vakiinnuttiin, niin vakiinnuttiin 6) huumorintaju osuu yksiin 7) ulkonäkökin miellytti toinen toistamme 8) lapsihaaveet osuivat yksiin

Voi myös olla täysin erilainen musiikkimaku eikä politiikastakaan tarvi puhua. Luetaan eri kirjoja ym.

Luonne ratkaisee ja sitä ei voi opiskella.

Se ettei kumpikaan yritä nostaa itseään ja laskea toista.

Molemminpuolinen luottamus ja kunnioitus. Ei mustasukkaisuutta, vaikka molemmilla on omia harrastuksia ym.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteen pitää antaa enemmän kuin ottaa. Tämä on tärkeää. Jos näin ei ole, vaan parisuhde vain ottaa ja ottaa, ei toista lopulta enää kiinnosta toisen onni, vaan hän ottaa onnen omiin käsiinsä. 

Miten pidätte yllä tasapainoa siitä, että molemmat haluavat antaa yhtä paljon?

Jos molemmat antavat niin paljon kuin pystyvät, niin pysyy tasapainossa.

Vierailija kirjoitti:

Ei olla itsekkäitä, pyritään asettamaan toisen tarpeet omien edelle. Pyydetään ja annetaan anteeksi.

Hyvän parisuhteen edellytys on hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, kyky rakastaa itseään. Olemme olleet naimisissa 20 vuotta ja kumpikaan ei ole koskaan asettanut toisen tarpeita omien edelle. Tämä toki vaatii sen toisen kunnioituksen, välittämisen, samanarvoisuuden, yhteenkuuluvuuden tunteen,  samanlainen arvomaailma. Liki 6kymppisiä ollaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteen pitää antaa enemmän kuin ottaa. Tämä on tärkeää. Jos näin ei ole, vaan parisuhde vain ottaa ja ottaa, ei toista lopulta enää kiinnosta toisen onni, vaan hän ottaa onnen omiin käsiinsä. 

Miten pidätte yllä tasapainoa siitä, että molemmat haluavat antaa yhtä paljon?

Jos molemmat antavat niin paljon kuin pystyvät, niin pysyy tasapainossa.

Ja jatkan vielä tähän, että jos alat miettimään, antaako tuo toinen ihan kaikkea suhteeseen, et todennäköisesti tee sitä itsekään.