Onk kenelläkään kokemusta 7 vuoden parisuhdekriisistä?

eikös tämä ole ihan klassinen kriisi? luulis jollain olevan kokemusta. tarkempia yksityiskohtiakin voin kertoa, että voitte kommentoida

En ole koskaan ymmärtänyt tuota seitsemän vuoden rajanvetoa. Erimielisyydet osataan ratkoa, suhdetta hoidetaan.

ollaan oltu 21 v naimisissa- 3 kertaa SIIS koettu tuo kriisi-

aina oppii uutta itsestään ja toisesta ihmisestä-



tärkeintä on anteeksianto ja uuden kasvun salliminen itselleen ja puolisolle:)

Kaikilla ei niitä ole, ja kaikille ne eivät tuo kriisejä suhteeseen. Mutta monella on. Vaikka hoitaisivatkin suhdetta.

Vierailija:

En ole koskaan ymmärtänyt tuota seitsemän vuoden rajanvetoa. Erimielisyydet osataan ratkoa, suhdetta hoidetaan.

vaan meillä on jäänyt kyllä suhde hoitamatta. nyt ollaan kuin kämppikset. mies yrittää nyt tosissaan, kun ei haluaisi eroa. itsellä ei ole oikein motivaatiota(kun olen lisäksi ihastunut toiseen mieheen)



ap

Lähinnä tuntui siltä, että jatkaako yhdessä vai erotakko. Ihan tosissani mietin eroakin. Mitenkään erityisen huonosti ei mennyt, siis että oltaisiin riidelty tms. ehkä jonkinlaista ' kyllästymistä' tai sen miettimistä että mikä on seuraava siirto. No, se oli avioliitto parin vuoden päästä, ja nyt meillä on ihana lapsikin. Kriisistä siis selvittiin! Lähinnä jälkeenpäin mietin, että oliko kriisin syy minussa, siis oliko se enemmän joku oma ' kasvukriisi' .

Vierailija:

Kaikilla ei niitä ole, ja kaikille ne eivät tuo kriisejä suhteeseen. Mutta monella on. Vaikka hoitaisivatkin suhdetta.

Lapsia on kyllä kolme kappaletta. Olemme silti aivan hulluina toisiimme. En voisi ikinä kuvitellakaan eroavani tai vaihtavani ihanaa miestäni toiseen.

3

pieni kriisi oli ekan lapsen synnyttyä, mutta meni ohi pian. Sitten toisen, vaativan lapsen synnyttyä oli toinen. Toka (nyt 1,5 v) on ollut todella huono nukkumaan ja väsymyksen, lasten jatkuvan kitinän ja itkun sekä minun masennukseni seurauksena pinna oli ajoittain kireänä molemmilla. Ja tietty välejä viilentää se, kun iltaisin ei jaksa olla yhdessä kun kerrankin saa olla rauhassa lasten nukkuessa. Ei ole ollut hoitoapua, joten jos johonkin haluaa, niin on mentävä yksin.



Mutta olen todella iloinen ja ylpeä, että pahimman vaiheen (2-3 kk) aikana sovimme, että vaikka kaikki menee päin v-ua, niin me vedämme yhtä köyttä. Ja se on toiminut. Ehkä me sitten täydennämme toisiamme niin hyvin, että kun toinen väsyy, niin toinen jaksaa juuri silloin tukea ja päinvastoin.

7. vuosi oli pahin ja johtikin eroon. Oltiin enemmänkin toistemme parhaat kaverit kuin aviopari. Riideltiin vaan joka päivä, toki sovittiinkin, mutta muistoissa on vaan ne riidat. Vuoden ajan tein eroa mieheen ja pelkäsin mennä kotiin.

Juuri silloin mieheni oli vuoden reissuhommissa ja kävi kotona 1-2viikon välein pari päivää. Moista elämää olimme kyllä eläneet paljon aiemminkin, mutta tiesimme, että tuon vuoden jälkeen elämä tasaantuu ja otin varmasti siitä vuodesta kaiken irti. Juhlin ja matkustelin paljon, tosin se ei ollut miehelleni mikään ongelma.



Näin jälkeen päin kun ajattelee, niin ei se mitään kriisiaikaa ollut, parisuhde oli onnellinen, mutta muuten elämä oli varsin värikästä.



Ja nyt se sitten on ihan harmaata=) ?

Ennustan sinulle omasta ja läheisteni kokemuksesta: Ihastus on sinulle vain " eronylipääsyvaihe" . Leikit tulella ja jos tilaisuus tulee käytät sen hyväksi. Seuraavana päivänä eroat miehestäsi. Siinä vaiheessa et enää epäröi vaan toimit vaistonvaraisesti. Mielessäsi maalailet tulevaisuuden kuvia sinusta ja ihastuksesta, mutta sisimmässäsi tiedät ettet ole häneen oikeasti rakastunut, eikä hänkään sinuun, jos on sinun kanssasi pidemmälle mennyt kun olet vielä varattu. Lopputuloksena olet päässyt kyllä eroon miehestäsi, mutta kadut lopun ikääsi tapaa jolla pääsit hänestä yli. Älä tee sitä virhettä, vaikka se onkin helppo tapa päättää suhde. Eroa ensin ja ihastu sitten.

Vierailija:

vaan meillä on jäänyt kyllä suhde hoitamatta. nyt ollaan kuin kämppikset. mies yrittää nyt tosissaan, kun ei haluaisi eroa. itsellä ei ole oikein motivaatiota(kun olen lisäksi ihastunut toiseen mieheen)

ap

En siis usko, että kriisi tulisi 7 vuoden jälkeen, vaan kannattaisi, jos neuvoja haluat, etsiä samanlaisen kriisin läpikäyneitä, kertoa taustoista enemmän ym.



No mutta meillä siis sattui kriisi 7 vuoden yhdessäolon jälkeen. Oltiin silloin oltu 3 v naimisissa. Jonkinlainen tilinpäätös sitä edeltäneelle ajalle, käytiin läpi ja jatkettiin eteenpäin vahvempina.



Meillä kyse oli eniten siitä, että suhde oli alkanut kummallisesti, muutimme hetikohta yhteen ja eka vuosi oli yhtä tappelua (kuvioon sotkeutui miehen ja pian siis molempien kämppis, joka teki elämästä helvettiä). Eka vuosi jätti jälkensä molempiin, mutta olimme haudanneet ne johonkin ja jättäneet käsittelemättä. Seitsemän vuoden kriisissä käsittelimme vanhat asiat vihdoin pois. Sen jälkeen on mennyt hyvin, kriisistä nyt vuosi.

niin perkeleen kusipäinen. mutta mukavuussyistä (?) ei sitten tuu lähdettyä mihinkään, vaikka päällimmäinen tunne noin yleisesti ottaen on inho.

en ole mennyt yhtään pidemmälle tämän ihastuksen kanssa, enkä menekään, jos ei eroa tule nykyisestä. kunnioitan liikaa miestäni, että pettäisin häntä. eikä tämä toinen halua tulla väliimme. olemme sopineet tämän toisen kans, että katsotaan ajan kanssa mihinkä suuntaan tunteeni kallistuvat. että onko vain ohimenevää ihastusta vai jotain enemmän. vai onko nykyinen suhde vielä pelastettavissa.