Lapin epätoivo
Aina kun saa lukea uutisista Lappia koskevia päätöksiä niin iskee epätoivo. Kukaan ei kuuntele meidän toiveita tai kun yritetään kertoa miksi jokin päätös ei toimi, meitä ei joko uskota tai sitten ei vain välitetä.
Sanotaan ettei menneisiin saisi haikailla liikaa, mutta kyllä on Esko-Juhani Tennilää ikävä.
Kommentit (44)
Täälläkin Lapista. Joskus tuntuu, että Suomi loppuu kun Lappi alkaa.
Ikään kuin Lappi olisi reservaatti, josta halutaan hyödyt irti, mutta muuten ei kiinnosta. Turismi ja kaivosala saavat jyllätä miten mielivät, mutta muuten ei mitään väliä.
Saamelaisille tämä on vielä suurempi katastrofi kuin suomalaisille lappilaisille.
Ihan järkyttäväähän se on. Kävin syntymässä Rovaniemellä, josta muutettiin köyhään Kuusamoon (ei lappia). Sieltä töiden perässä Etelä-Suomeen. Minun sielunmaisema on kuitenkin pohjoisessa ja meillä on loma-asunto Saariselällä. Tunnemme paljon ihmisiä Inarista, vuosien varrella tulleet tutuiksi. Mikä palveluiden alasajo! Esimerkiksi hyvinvointialueet oli iso virhe. Synnytysmatkat pitkään olleet jopa 300-500 km, Rovaniemelle. Mutta kaikista muistakin palveluista on säästetty. Ikääntyneiden palvelut esimerkiksi alkaa olla kriisitilassa, näin olen kuullut. Kotiin tuotavia palveluita liian vähän. Jos sattuu saamaan hoivapaikan, sekin on osalla satojen kilometrien päässä, ja kun julkista liikennettä on vähennetty, vanhemmat sukulaiset ei pääse edes katsomaan. Ivalossa tuttavani kertoi kesällä, että äitinsä sisko sai hoivapaikan, mutta jos äitinsä lähtee katsomaan, joutuu yöpymään, kun samana päivänä ei bussi tule takaisin. Ja nimenomaan nyt olisi se tärkeä hetki, että sisarukset vielä voi pitää yhteyttä ja tavata, kun ei tiedä, milloin on viimeinen päivä. Ei sitä täältä etelästä käsin osaa edes kuvitella, että joku läheinen viedään satojen kilometrien päähän hoitoon, eikä sitä käytännössä pysty käymään katsomassakaan edes joka kuukausi. Ja nämä lapin digi-lääkärit ja muut. Jos ei lääkäri voi tavata potilaitaan, niin ne potilaat saa arvaushoitoa.
Vierailija kirjoitti:

Asiat on juuri näin. Palveluita viedään, joten niiden äärelle on monilla ERITTÄIN vaikea päästä, puhumattakaan hengen hädässä.
Eikö siellä Kittilässä ainakin piireihin kuuluvat ole melkoisia kuormasta syöjiä.
Muille jää vain maksajan osa.
Ainakin jotain uutisointia on ollut siihen suuntaan.
Oma maakuntani Kainuu kuuluu samaan kategoriaan Lapin kanssa. Jos uutisissa esitellään tilastoa mistä tahansa aiheesta, ei Kainuu ole usein edes mukana.
Joku oli esittänyt eilen ajankohtaisohjelmassa että "diesel-monstereille" tulisi 5 sentin kilometrivero. Miten pärjäämme ilman diesel monstereita pohjoisessa, kun tienhoito ja auraukset on ajettu alas? Eräs läheiseni asuu 54 km päässä omalta työpaikaltaan ja toisinaan tiellä on nii paljon lunta että lumi vyöryy hänen diesel-monsterinsa keulan yli. Ja tällaista reittiä yli 30 kilometriä suuntaansa.
Nämä etelän herrat elävät aivan eri todellisuudessa. Samaan aikaan vingutaan että koko suomi täytyy pitää asuttuna. Ja niin pitääkin. Meillä on täällä velkaisia koteja joiden arvo on kymmenen vuoden kuluttua nolla. Kuka olisi arvannut että näiden alueiden alasajo tapahtuu valtiojohdon ohjaamana ja näin nopeasti.
Kiitos aloittajalle tämän äärimmäisen tärkeän asian esiin nostamisesta. Olen yrittänyt itsekin puhua asiasta mutta minulle on täällä sanottu, että pelaat putinin pussiin kun korostetaan yhteiskunnan kahtiajakoa aivan selkeästi hyvinvoivaan etelä/länsisuomeen ja kurjistuvaan pohjois/itäsuomeen. Joku sanoi niinkin että koko pohjois/itäsuomi joutaisi antaa putinille. Isänmaan petturuutta, sanon minä. Suomessa on demokratia ja näistä aiheista on voitava puhua.
Lappi ei ole päässyt kehittymään porosaamelaisten vuoksi. Näin on käynyt esim. Norjassa. Ovat kehityksen jarru, joten turha inistä. Porotalous on jo mennyttä aikamuotoa.
Turhaa lappilaiset valittaa, hyvin niillä s-keilla menee, turismilla takovat rahhoo ja muu filunkia päälle. Se on siellä tapana valittaa ja itkeä eli yrittävät vedota sääliin, ei vaan mene enää läpi. Onhan teille ne ihanat maisemat ja luonto, turhaa parkumista.
Vierailija kirjoitti:
Ihan järkyttäväähän se on. Kävin syntymässä Rovaniemellä, josta muutettiin köyhään Kuusamoon (ei lappia). Sieltä töiden perässä Etelä-Suomeen. Minun sielunmaisema on kuitenkin pohjoisessa ja meillä on loma-asunto Saariselällä. Tunnemme paljon ihmisiä Inarista, vuosien varrella tulleet tutuiksi. Mikä palveluiden alasajo! Esimerkiksi hyvinvointialueet oli iso virhe. Synnytysmatkat pitkään olleet jopa 300-500 km, Rovaniemelle. Mutta kaikista muistakin palveluista on säästetty. Ikääntyneiden palvelut esimerkiksi alkaa olla kriisitilassa, näin olen kuullut. Kotiin tuotavia palveluita liian vähän. Jos sattuu saamaan hoivapaikan, sekin on osalla satojen kilometrien päässä, ja kun julkista liikennettä on vähennetty, vanhemmat sukulaiset ei pääse edes katsomaan. Ivalossa tuttavani kertoi kesällä, että äitinsä sisko sai hoivapaikan, mutta jos äitinsä lähtee katsomaan, joutuu yöpymään, kun samana päivänä ei bussi tule takaisin. Ja nimenomaan nyt olisi se tärkeä hetki, että sisarukset vielä voi pitää yhteyttä ja tavata, kun ei tiedä, milloin on viimeinen päivä. Ei sitä täältä etelästä käsin osaa edes kuvitella, että joku läheinen viedään satojen kilometrien päähän hoitoon, eikä sitä käytännössä pysty käymään katsomassakaan edes joka kuukausi. Ja nämä lapin digi-lääkärit ja muut. Jos ei lääkäri voi tavata potilaitaan, niin ne potilaat saa arvaushoitoa.
Paikkakunnalla on vielä terveyskeskus, joka tulee säilymään, mutta ...
Röntgenkuviin pitää mennä toiselle paikkakunnalle, jolla seuraava vapaa verikoeaika labraan on yli viikon päästä.
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin Lapista. Joskus tuntuu, että Suomi loppuu kun Lappi alkaa.
Ikään kuin Lappi olisi reservaatti, josta halutaan hyödyt irti, mutta muuten ei kiinnosta. Turismi ja kaivosala saavat jyllätä miten mielivät, mutta muuten ei mitään väliä.
Saamelaisille tämä on vielä suurempi katastrofi kuin suomalaisille lappilaisille.
Kyllä, lomailemaan tänne päättäjät kuitenkin mahtuvat, vaikka muuten on yks hailee koko Lapille.
Vierailija kirjoitti:
Lappi ei ole päässyt kehittymään porosaamelaisten vuoksi. Näin on käynyt esim. Norjassa. Ovat kehityksen jarru, joten turha inistä. Porotalous on jo mennyttä aikamuotoa.
Väärin arvattu. Porosaamelaisia on vain pohjoisimmassa Lapissa, mutta kyllä suuria ongelmia on myös Simo-Tornio-alueella, jossa ei ole koskaan ollut ensimmäistäkään porosaamelaista ainakaan historiallisena aikana.
Mitkä elinkeinot olisivat Lapissa sallittuja? Ei siis turismi, kaivosala, eikä varmaan metsätalouskaan, mutta mitkä? Listaatteko vaikka 5-10 tärkeintä työllistäjää, joita saisi olla.
Vierailija kirjoitti:
Turhaa lappilaiset valittaa, hyvin niillä s-keilla menee, turismilla takovat rahhoo ja muu filunkia päälle. Se on siellä tapana valittaa ja itkeä eli yrittävät vedota sääliin, ei vaan mene enää läpi. Onhan teille ne ihanat maisemat ja luonto, turhaa parkumista.
Niin, tänne tulee myös muualta Euroopasta yrittäjiä tahkomaan rahaa ulkomaille, tulevat ainoastaan turistikaudeksi ja tuovat mainehaitan, kun riistävät muita ulkomailta tulleita eikä pidetä huolta ympäristöstä taikka eläimistä. En sano, etteikö itsekin osata tehä tyhmyyksiä, mutta näitäpä ei uutisissa mainita, että mistä ovat yrittäjät tulleet.

Ei ainakaan poronhoito ylilaidunnuksineen.
mitä ruikutatte etelän vetelät kyllä muistavat mitä korona aikana meistä kirjoititte. pitäkää temu rihkamanne.
Vierailija kirjoitti:
OK iigor
Miten tämä koko ketju vähimmissäkään määrin liittyy iigoriin? Mie vaan kysyn
Vierailija kirjoitti:
mitä ruikutatte etelän vetelät kyllä muistavat mitä korona aikana meistä kirjoititte. pitäkää temu rihkamanne.
No hyvä, että jotakin pysyy teilläkin muistissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turhaa lappilaiset valittaa, hyvin niillä s-keilla menee, turismilla takovat rahhoo ja muu filunkia päälle. Se on siellä tapana valittaa ja itkeä eli yrittävät vedota sääliin, ei vaan mene enää läpi. Onhan teille ne ihanat maisemat ja luonto, turhaa parkumista.
Niin, tänne tulee myös muualta Euroopasta yrittäjiä tahkomaan rahaa ulkomaille, tulevat ainoastaan turistikaudeksi ja tuovat mainehaitan, kun riistävät muita ulkomailta tulleita eikä pidetä huolta ympäristöstä taikka eläimistä. En sano, etteikö itsekin osata tehä tyhmyyksiä, mutta näitäpä ei uutisissa mainita, että mistä ovat yrittäjät tulleet.
Joku lappilainen on niillekin vuokrannut/myynyt tilat missä tätä toimintaa ulkomainen yritys harjoittaa. Miten olisi pieni ryhtiliike ja pitäisitte omienne puolta jos tämä koetaan siellä ongelmaksi. Henkilökohtaisesti en halua kokea meksikolaista koiravaljakkoajelua, vaan mieluummin rapsuttelisin suomalaista poroa korvan takaa ja sanoisin sille, että syöhän jäkälää, minua et joudu huvini vuoksi kiskomaan perässä ympäri ämpäri pitkin tienoota..

Etelä-Suomessa on tällainen harhakäsitys, että täällä olisi joka tontti ja rakennus lappilaisessa omistuksessa, ja joka yritys ja yrittäjä on lappilainen, ja että kaikki raha jää Lappiin. Voi juma, että oltais rikkaita, jos näin olisi.
Ja Kekkosta. Siihen aikaan sentään saatiin teitä.