Mieheni ajatukset naisten kohtelusta ovat järkyttäviä
Olin ajatellut, että olen naimisissa hyvän miehen kanssa. Nyt tuntuu, että hänen ajatuksensa naisten kohtelusta ovat järkyttäviä. Sanoo juuri ne sanat, joita kauhistellaan miesten sanovan, kun puhutaan naisiin kohdistuvasta väkivallasta tai muusta huonosta kohtelusta tai alistamisesta.
Mieheni toteaa usein, että:
-Ei kaikki miehet.
-Naiset ylireagoivat ja liioittelevat.
-Miehiäkin pahoinpidellään ja raiskataan.
-Nykyään ei saa sanoa mitään.
-Nykyään ei saa olla heteromies.
-Naiset valehtelevat.
-En ole koskaan nähnyt tuollaista, joten sitä ei tapahdu.
Tms.
Miten voi fiksu mies olla niin toisessa maailmassa?
Kommentit (164)
Jos 77 miljoonaa yhdysvaltalaista äänestää raiskaajaa presidentiksi, ei voi kuin nostaa kädet pystyyn.
Kyllä mä ymmärrän paremmin naisten näkökulmaa keskusteltuani asiasta juurta jaksaen sisarieni (23- ja 28-vuotiaita) kanssa. Toki olen tiennyt, että he ovat aina joskus joutuneet kohtaamaan iholle tunkevia miehiä baareissa ja muuta sellaista, mutta myönnän, että järkytyin aika paljon kuullessani koko totuuden (törkeät viestit ja peniskuvat sos. mediassa, opiskelu- ja työkaverimiesten kommentit, kadulla seuranneet miehet, baarilääppijät, huorittelut kun on kohteliaasti torjunut lähestyvän miehen, yms.)
Mulle tuli ensin ihan helvetin vihainen olo ja sitten surullinen. Harmittaa tosi paljon, etten ole aiemmin ymmärtänyt kuinka paljon he ovat joutuneet kohtamaan epäasiallista ja uhkaavaa käyttäytymistä jo teini-ikäisestä alkaen.
Ei kaikki miehet, tietenkään, mutta ymmärrän nyt hyvin, että tuota kaikkea edellä mainittua (ja pahempiakin asioita) tapahtuu maailmassa liikaa, jotta naiset voisivat suhtautua niihin suht' harvinaisina poikkeuksina. Kun häirintää yms. tapahtuu riittävästi, on jokainen mies ymmärrettävästi potentiaalinen riski. M34
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noinhan miehet ajattelevat. Fiksut vain ymmärtävät olla sanomatta noita ajatuksia ääneen.
No eivät todellakaan normaalit, hyvät miehet ajattele noin.
Minun kokemukseni perusteella ne kaikkein lemmen- ja parisuhdekipeimmät miehet ovat niitä, jotka pohjimmiltaan pitävät naisia vain käyttöesineinä. Nainen pitää saada, koska omat tarpeet ja kavereillakin on. Tosin tähän naisenkipeyteen yhdistyy myös vinoon kasvanut persoonallisuus ja henkinen kehittymättömyys, joskus selvä kehitysvammakin.
Normaalit ja mielenterveydeltään vakaat miehet pitävät naisia ensisijaisesti ihmisinä eivätkä ymmärrä tai hyväksy minkään ihmisryhmän satuttamista ja hyväksikäyttöä. He eivät vain ole niin äänekkäitä kuin sekopäiset kanssaveljensä. Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä ymmärrän paremmin naisten näkökulmaa keskusteltuani asiasta juurta jaksaen sisarieni (23- ja 28-vuotiaita) kanssa. Toki olen tiennyt, että he ovat aina joskus joutuneet kohtaamaan iholle tunkevia miehiä baareissa ja muuta sellaista, mutta myönnän, että järkytyin aika paljon kuullessani koko totuuden (törkeät viestit ja peniskuvat sos. mediassa, opiskelu- ja työkaverimiesten kommentit, kadulla seuranneet miehet, baarilääppijät, huorittelut kun on kohteliaasti torjunut lähestyvän miehen, yms.)
Mulle tuli ensin ihan helvetin vihainen olo ja sitten surullinen. Harmittaa tosi paljon, etten ole aiemmin ymmärtänyt kuinka paljon he ovat joutuneet kohtamaan epäasiallista ja uhkaavaa käyttäytymistä jo teini-ikäisestä alkaen.
Ei kaikki miehet, tietenkään, mutta ymmärrän nyt hyvin, että tuota kaikkea edellä mainittua (ja pahempiakin asioita) tapahtuu maailmassa liikaa, jotta naiset voisivat suhtautua niihin suht' harvinaisina poikkeuksina. Kun häirintää yms. tapahtuu riittävästi, on jokainen mies ymmärrettävästi potentiaalinen riski. M34
Meinasin tipahtaa tuoliltani luettuani tämän kommentin. Edes YKSI mies vauva-palstalla, joka ymmärtää juurta jaksain, mitä naiset joutuvat kokemaan. Eikä solvaa, vähättele tai esitä whataboutismeja. Keskeistä onkin, että hän on KUUNNELLUT naisten kokemuksia. Suosittelen teille punapillerimiehillekin samaa. Ihan avoimin mielin, vailla hyökkäys on paras puolustus -asennetta.
Kiitos, M34 kommentistasi.

Se ei ole empatian puutetta, jos toteaa että ainoastaan teillä on valta tehdä asioille jotain. Se on oikein tervetullut ilmiö, että yhä enmmän käräytetään näitä ahdistelevia mulkeroita ja näin saisi tehdä useampikin. Julkinen nolaaminen on ainakin sellaisille miehille, jotka teeskentelevät normaalia, aika paha juttu
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju vain lisää sitä naisvihaa, hyvää työtä taas palstan hiivahaaroilta.
Ja oma kommenttisihan oikein edistää rakkautta miehiä kohtaan :D
Miksi vain ahdistelu- ja raiskaustilanteissa joidenkin (heh) miesten pitää ekana todeta, että ei kaikki miehet ja kyllä miehiäkin raiskataan.
Jos kerron, että mies ajoi kolarin, nii ei silloin huudeta kuorossa, että ei kaikki miehet aja kolaria ja kyllä naisetkin ajavat kolareita.
Vierailija kirjoitti:
Sain tätä aikoinaan myös ex-mieheltäni aikoinaan. Vähätteli kaikkea naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja seksuaalista hyväksikäyttöä ja naureskeli vain? Ymmärsin, että tuon kanssa ei voi enää elää, joka vähättelee naisten kokemuksia. Tätä minun vähättelyä jatkui koko meidän suhteen ajan. Esim. minun työni ei ole lainkaan tärkeää, se on vain jotain naisten juttuja, halveksi maalaustani ja halveksi kaikkea minussa. Alkoi sanelemaan, että miten tulee pukeutua oikein, alkoi sanelemaan minulle, että miten puhua hänen ystävilleen eli saneli kaiken minulle, että miten tulee olla ja käyttäytyä. Ei kiitos sanoin ja otin narkusta eron. Elämäni parantui huomattavasti tämän jälkeen. Nyt voin mennä minne tahansa ja pukeutua omalla tavallani ja puhua omalla tavallani ym.
On hämmästyttävää, miten usein tuollaisella narsku miehellä on nainen. Ja on myös hämmästyttävää, miten usein he eron jälkeen saavat taas uuden naisen.
Nimenomaan siksi koska hän on fiksu mies
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju vain lisää sitä naisvihaa, hyvää työtä taas palstan hiivahaaroilta.
Ärsyttää esimerkkinä m34:n "jokainen mies on potentiaalinen riski".
Samalla logiikalla jokainen ihminen on potentiaalinen riski jossain asiassa, ja se ei pidä paikkaansa.
Tämä automaattinen kategorisointi on mikä lisää vastakkainasettelua ja ärsyttää normaaleja ihmisiä.
Tämän kirjoituskin saa varmasti ärsyyntymään osan lukijoista.

Tässä pitäisi olla sama logiikka kuin töiden riskienrviossa, eli kuinka todennäköinen riski on ja kuinka suuri haitta siirä tulee. Eli riski voidaan ottaa jos haitta on pieni tai riski erirräin harvinainen.
Miesten tekemä ahdistelu on erittäin yleistä ja haitta voi olla valtavan paha. Siksi kannattaa siis ko. riskiä välttää.
Ei ehkä ole niin fiksu kun luulit, mutta kyllä maailma koulii hänetkin, jollain tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Itse puolestani olen kummastellut kun naiskaverini tuntuu kiinnittävän huomiota jokaiseen vähänkin kriittiseen lausahdukseeni naisista ja on vetämässä sitä helkkarin inkelikorttia esille. Sitten kuitenkin hän itsekin puhuu esim. onlyfans-naisista suoraan huo rona ja kaikkea muuta mukavaa. Sääntöjä sulle mutta ei mulle varmaan on se homman nimi taas.
Kyllä mäkin nykyän kiinnitän huomiota jokaiseen naisia vähättelevään kommenttiin. Olen jo riittävän kauan vain niellyt ne.
Vierailija kirjoitti:
"Ei kaikki miehet"
Totuuden sanominen on ilmeisesti teillä kielletty?
Mutta jos sanoo että ei kaikki miehet, niin ei pidä jatkaa tekemällä väitteitä kumminkin kaikista naisista. Kuten tuo naiset ylireagoi ja liioittelee - no ei kaikki naiset, nih.
Miten niin mies? Kai se nyt sentään on joko ex tai kuollut?
Miksi ne kaikkein viisaimmat palstamammat päätyvät yhteen niiden tyhmimpien ja julmimpien miesten kanssa?
Joillekin naisille näyttäsi olevan käsittämätön ajatus, että mies saattaa todellakin olla erilainen kuin nainen. Ajatustavaltaan, mielenkiinnon kohteiltaan jne. Mies joka yrittää ylittää tämän asian, sanotaankin herrasmiehiksi. Ei naiseltakaan vaadita, että suhtaudu nyt kaikkeen kuin olisit mies, ymmärrä.
Miehesi panee pilluja jatkossakin, todennäköisesti useampaa tälläkin hetkellä. Aina löytyy alistuva pillu, joka ajattelee vain pillunsa kautta ja arvottaa miehen alentavan käytöksen hyvänä käytöksenä, koska pillu itsekin alentaa itseään vähintääkin alitajuisesti :)
JSS. Hyväkin mies menee pilalle leikkiessään manosfäärissä. Mä laitoin just kiertoon tuollaisia laukovan juntin. Ikävä sinänsä, koska hän oli ehtinyt pahasti rakastua minuun ja kuvittelee tietenkin, että en huolinut häntä koska hän ei ole alfa.
Eikä olekaan, onpahan vain mt-ongelmainen, työtön ja ulosottoon itsensä sössinyt noin 40 kiloa ylipainoinen huonohampainen mies.
Että ei ole alfa, mutta sai tilaisuuden ja sössi sen.
Misogyyni on misogyyni vaikka eläisi täinä naisen päässä.
Päästä misogyyni homostelemaan kaltaistensa kanssa. Lopeta misogyynille äiteily.