Enkelivauvat
Oli pakko päästä kertomaan oma tarinani, pitkään olen kirjoittamista miettinyt ja ajattelin että jos se oloani helpottaisi. Tarinamme alkoi näin.. Neljän vuoden yrittämisen jälkeen saimme alulle kauan odotetun raskauden. Olimme onnemme kukkuloilla sillä odotin kaksosia. Alkuraskaus oli hieman pelottavaa sillä vuosin verta, sain pienen tulehduksen ja jouduin syömään antibioottikuurin siihen. Kaikki alkoi kuitenkin sujumaan sen jälkeen, vauvoilla oli kaikki hyvin ja itsekin aloin voimaan hyvin kun pahoinvointi hellitti. Sitten kaikki romahti.. Rv 16+5 meni lapsivedet A vauvasta ja siihen samaan päivään päättyi myös sitten B vauvan elämä. Ei supisteluja ei verenvuotoa tai mitään mikä olisi ennakoinut tulevaa menetystä...Emme edes vielä tiedä syytä, toivottavasti joku syy löytyisi, äitipolin käyntiä joutuu vielä tovin odottamaan jossa toivottavasti näitä vastauksia saadaan..
Yhtäkkiä molemmat vauvat olivat poissa, nyt ne elävät meillä muistoina. Ovat meidän pieniä suojelusenkeleitä tuolla taivaassa.. Suru on suuri ja kaipaan valtavasti noita meidän pieniä. Jotenkin on vaan yritettävä mennä elämässä eteenpäin ja toivottava että mekin vieä saisimme oman ihanan lapsukaisen. . Nyt voimme vain muistella meidän enkeli tyttöä ja enkeli poikaa...
Voimia kaikille saman kokeineille!
Kommentit (3)
Osanottoni suruunne!
Oma tarinani on hyvin samantapainen kuin sinun Jenmaako. Mekin olimme toivoneet lasta nelisen vuotta ja olin jo ajatellut, että emme saa lapsia. Sitten huomasin olevani raskaana ja ensimmäisessä ultrassa selvisi, että kohdussa onkin kaksoset. Meidän tyttäremme kuolivat kohtuun napanuoriinsa kietoutuen raskausviikolla 19 ja synnytin heidät kuolleena.
Tapahtuneesta on nyt kohta neljä kuukautta ja asia on edelleen mielessä. Ei sille vain mahda mitään, että kaipaa omia lapsiaan ja on hirvittävän pettynyt. Toisaalta on jopa katkera toisille, kun he tuntuvat saavan niin helposti lapsia. Lisäksi tuntuu, ettei monikaan ymmärrä, mitä on joutunut kokemaan. Ei tuollaisesta pettymyksestä ja menetyksestä pääse heti ohi.
Eikä varmaan täysin koskaan.
Itse olen lohduttautunut ajatuksella, että he omat ihanat tyttäremme eivät ikinä joudu kokemaan mitään pahaa ja että he ovat turvassa taivaassa. Sinne, kun kerran itsekin pääsee, kukaan ei heitä enää vie pois.Mutta jos joskus saisimme lapsia, ei kukaan varmaan pysty täyttämään näiden lasten paikkaa sydämissämme.
Voimia teille kaikille saman kokeneille.
Oli koskettavaa lukea myös teidän tarinanne.. Iso Hali molemmille!
Meillä onkin Severiinan kanssa melkein samanlaiset tarinat..
Minäkin synnytin A vauvan mutta B vauva poistettiin kaavinnassa, jouduttiin pikaisesti siihen toimenpiteeseen koska aloin vuotamaan paljon verta A vauvan syntymän jälkeen.. Meillä syytä ei vielä tiedetä, äitipolin käynti vasta marraskuussa ja tämä iso menetys tapahtui reilu viisi viikkoa sitten..
Kovasti toivon ja yritän aikaistaa tuota käyntiä jos vaan mahdollista..
Jotenkin ei saa surua käsiteltyä kun keskenmenon syy on vielä täysi mysteeri..
Koskaan tätä ei voi unohtaa, eikä tarvitsekaan. Vauvoilla on aina paikka sydämessäni ja mieheni sydämessä.. Niitä ei todellakaan mikään voi ikinä korvata eikä takaisin tuoda..Voidaan hautuumaalla muistolehdolla käydä muistelemassa pieniä sillä sinne ne on tuhkattu, käytiinkin jo molemmille yhdet kynttilät viemässä, hiljainen hetki viettämässä..
"Tiuhti&Viuhti" säilyvät muistoissamme aina, tietysti pahin suru ajan myötä hälvenee ja jospa sen onnenkin vielä saisi kokea että se pieni nyytti saataisiin=)
Niin monenlaisia tunteita sitä saakin tässä käsitellä kaiken tapahtuneen jälkeen..me olemme onneks saaneet melko hyvin tukea ystäviltä, sukulaisilta jne mutta ei kaikki silti voi ymmärtää miten pahalle oman lapsen menettäminen tuntuu, sen tietää vasta sitten kun on kokenut sen.
Elämä jatkuu ja jotenkin kaikesta on vaan selvittävä. Toivotaan että meillekin kaikille vielä onni potkaisee=)
Itse menetin oman poikani 20 viikolla kuukausi sitten. Minullakaan ei ollut minkäänlaisia oireita ennen kuin alkoi niukka verinen vuoto. Kohdun suu oli täysin kiinni sairaalan päästyäni. Ensi viikolla olisi aika äitipolille ja tuntuu etten jaksaisi millään odotella sinne asti, nämä viikot ovat olleet yhtä odottelua.. Toivottavasti jokin syy löytyy, sillä koen että silloin voisin järjellä ymmärtää tapahtuneen. Paljon voimia sinulle ja toivotaan että jokin syy löytyy, silloin ehkä seuraava mahdollinen raskaus ei olisi niin ahdistava.