Otteita gang stalking
Sairaasta juorukerhosta
Pitäiskö ryhtyä yksinhuoltajaksi kun niillä on niin hyvät tuet sanoi Päivi ja loi Nelliin ihmeellisen virnun.
Nelli ei ollut puhunut kyseisestä aiheesta ikinä Päivin kanssa ja ihmetteli virnuilua. No ehkä se oli Päivin mielestä vain hauska letkautus.
Tuolloin Nellille ei ollut aavitustakaan, että hän ja perheensä oli ollut vuosikymmeniä törkeän gang stalkingin uhri, johon liittyi valheita, väärennyksiä, lavastuksia jopa rikoksia. Enimmäkseen juoruilu vaan.
Eihän hän ollut tekemisissä kun lähinnä työpaikan tyyppien kanssa ja oman perheen kanssa, joten ei olisi pitänyt olla edes mahdollista juoruilu hänestä laajalle joukolle.
Tosiaan monesti kuitenkin tuntui, että jollain hänelle täysin vieraalla henkilöllä olisi jotain tietoa hänen sanomisistaan ja mielipiteistään, vaikka mitään yhteistä kaveripiiriä ei ollut. No, sattumaa vaan, ajatteli Nelli.
Oliko Nelli oikeasti tuota mieltä ja sanonut noin. Ei, Nelli oli jossain kahvipöytäkeskusteluissa varmaan sivunnut aihetta jonkun kanssa, mutta yleensä hän perustaa sanomisen joihinkin tiettyihin tilanteisiin ja esimerkein. Hän ei ole ja tyhmä, että esittäisi joitain väitteitä vain yhdellä lauseella.
Nelli ei ollut ollenkaan niin tyhmä mitä jotkut luulivat ja väittivät.
Nelli oli sanonut mm kerran kuinka parempi tilanne oli kaverilla, joka yksinhuoltaja kun tilanne tämä: Ei oikeasti olut yksi huoltaja mutta parisuhteessa mutta kummallakin oma asunto. Joo ei kateuden sihe ja sallittu. mutta sitten tämä: Koska lapden isä oli työtön sai tuo yh elatustuen täysimääräisenä ja muutkin tuet eli lapsen elatusta vsrten tuli tuntuva summa. Tuo äiti oli tuolloin opiskelija.
No Nelli oli kokopäivätyössä matalalla palkalla (Vastaa nykyään 1600€ brutto elinkustannusindeksi huomioiden) ja mies oli opiskelija. Mies sai vain 200€ opintorahaa, eikä siis pystynyt kun kustantamaan omat ruokskulunsa. Asumistukea tuli pieni summa. Nelli siis joutui kustantaamaan täysin yksin yhteisen lapsen elinkulut. Tosiaan joskus kyllä on kannsttavampaa olla yh.
Kommentit (3)
Gang stalking on kyllä kiva harrastus.
Jotkut vielä uskoo, että se on vain omaa vainoharhaa, mutta ei, kyllä sille on useita yhdistyksiä ja verkkosivuja pimeän verkon puolella.
Pitkä ja helvetin tylsä sepustus. Vähän yritystä pliide.
Kuka muistaa silakkaparvet tyttöhallituskaudella?