Oli pakko paeta vessaan kun en enää kestänyt. Nyt kyyhötän täällä naisten vessassa. Ympärilläni kuuluu hiljaista murinaa.

Käyn täällä harvoin näin, mutta tänään on pakko. Kun astuin sisään, tunnen sen heti: ilmassa on jotain raikasta, mutta samalla myös ahdistavaa. Katsahdin peiliin. Siinä minä, hiukset sekaisin ja hetken epävarma. Mutta tänään en aio tehdä sitä, mitä yleensä.

Tänään on eri. Käyn vessakoppiin ja suljen oven tiukasti. Istun aluksi hiljaa, kuunnellen muiden naisten keskusteluja. He puhuvat asioista, joista en jaksa kiinnostua. En halua liittyä heidän maailmoihinsa. Sen sijaan katson seinää. Se on tylsä, valkoinen ja kolkko. Mutta minulla on idea. 

Otan esiin kynän, jonka olin pakannut laukkuuni, ja alan piirtää. Ensimmäinen viiva on varovainen, mutta pian käteni liikkuu sulavasti. Piirrän peniksen - yllättävän yksinkertaista. Se on kuin taidetta, joka naurattaa vain minua. Kynä liikkuu yhä, ja pian koko seinä on täynnä erilaisia kuvastoja. Suurimpia, pienimpiä, jopa hieman vitsikkäitä. Tämä on kapina, pieni mutta merkityksellinen. Joku yrittää koppiin ja sydämeni alkaa lyödä nopeammin. Jos joku näkee, mitä teen, mitä he ajattelevat? Mutta samalla tämä tuntuu vapauttavalta. En ole vain yksi heidän joukossaan, vaan tässä hetkessä olen jotain muuta. En halua pestä käsiäni, enkä halua palata normaaliin. Haluan jäädä tänne, tähän hetkeen, tähän vapauteen. Joku jo vihaisesti pyytää päästä pöntölle, päätän piirtää vielä yhden. Tämä on viimeinen, ennen kuin on pakko lähteä. Kun viimeinen viiva on tehty, katson taidettani. Hiplaan jo kosteaa häpyäni. Se on hullua ja naurettavaa, mutta se on myös minun. Otan syvän hengityksen, pakkaan kynän pois ja avaan oven. Astun ulos naisten vessasta, mutta tänään olen tehnyt enemmän kuin vain käynyt vessassa. Olen ilmaissut itseni ja rikkonut rajoja, edes hetkeksi.