Hyviä puolia yksilapsisuudesta

Eihän millään muulla ole lopulta väliä kuin sillä, ovatko molemmat vanhemmat sinut perhekoon kanssa.



Sekä lapselle että vanhemmille on taatusti aivan yhtä paljon hyviä ja huonoja puolia yksilapsisuudessa - aivan kuten monilapsisuudessakin. Asenne ratkaisee paljon! Voisin luetella ainakin tusinan hyvää puolta sekä yksi- että monilapsisuudesta, koska molemmista on kokemusta. Monilapsisuuteen päädyimme itsekin turhan pitkän (ja näin jälkikäteen ajatellen myös hölmöltä tuntuvan) pohdinnan jälkeen, kun siitä ei ollut luonnollisestikaan muuta tietoa kuin mutua, pelkoja ja tutuilta saatuja kokemuksia sekä itselläni lapsuudenmuistoja.



Helpomminkin voi näitä asioita päättää, miksi aina pitää olla niin kamalan epävarma kaikesta? Siinä monilla naisilla etenkin olisi opittavaa miehiltä...

Nyt näyttää pahasti siltä, ettei meille tule enempää kuin yksi lapsi. Ei siis yksinkertaisesti saada toista lasta. On ollut vähän pakko keksiä yksilapsisuuden hyviä puolia. Rahat ja aika riittävät paremmin. On siis enemmän aikaa niin lapselle, itselle kuin parisuhteellekin. Nyt kun muksu on jo 4-v, alkaa elämä olla melko leppoisaa ja tuntuu, että kai sitä voi näin pienenä perheenäkin elellä...

1) ei tarvitse jakaa aikaansa ja rakkauttaan useammalle kuin yhdelle lapselle (sekä puolisolle tietysti myös)

2) jää enemmän aikaa parisuhteelle ja omille harrastuksille

3) on helpompi ja halvempi matkustaa

4) jää enemmän rahaa muuhunkin elämään



Näin anopilleni (yksi lapsi) kuulemma kävi:

1) hän huomasi olevani vähän liiankin kiinni lapsessaan

2) perhe-elämästä tuntui puuttuvan jotain -> orpo fiilis levisi koskemaan myös parisuhdetta

3) lapselle (siis miehelleni) otettiin usein kaveri mukaan reissuille

4) rahaa on jäänyt yli jatkuvasti niin paljon, että sillä olisi hyvin pystynyt elättämään enempikin lapsia



Näin itse ajattelen:

Millään muulla ei ole väliä kuin sillä, minkä KOKOISEN PERHEEN osaa itsellään nähdä, ja sitten voi vain toivoa, että myös puoliso jakaa tämän fiiliksen ja toive vielä toteutuu. Harva yksilapsinen välttämättä koskaan tulee katuneeksi päätöstään, sikäli anoppini esimerkki on erityinen (he eivät saaneet toista lasta, vaikka olisivat toivoneet). Ja vastaavasti harva monilapsinen osaa edes ajatella elämäänsä enää pienemmän perheen äitinä, niin paljon rikkautta ja rakkautta jokainen oma lapsi elämään tuo.

Väite 1: ainokainen kärsii ja on yksinäinen, kun ei saa sisaruksia

-> sisarus ei korvaa kavereita, ja jotkut sisarukset on jopa toistensa pahimpia vihollisia

-> toisaalta aikuisena kieltämättä on ihanaa, että on sisaruksia jakamassa lapsuuden kotimuistoja ja mielikuvia vanhemmista sekä lopulta myös huolehtimassa ikääntyvistä vanhemmista

-> toisaalta " elämä on" eikä kaikkea voi saada



Väite 2: ainokaisesta tulee itsekäs lellikakara

-> näitä löytyy myös monilapsisten perheiden kasvateista... ja vastaavasti on tosi empaattisia ainokaisia, pääasia on KASVATUS (antaako lapselleen kaikkea, vaikka varaa olisikin tai opettaako jakamaan, vaikkei sisaruksia olisikaan)



Väite 3: elämä on helpompaa ja parisuhde kukoistaa yksilapsisena

-> yövalvomiset on todellakin silloin ns. kerralla hoidettu pois alta, eikä harrastuksiinkaan tarvitse kuskata kuin yhtä lasta ja aikaa jää parisuhteelle (ja omille menoille) ehkä enemmän

-> yleensä parasta aikaa parisuhteen hoitamiselle on se, kun lapsi/lapset nukkuu - sikäli lasten lukumäärällä ei ole merkitystä, ja toisaalta lapset myös yhdistävät ja lähentävät vanhempia (ehkä tämä jopa moninkertaistuu lasten lukumäärään liittyen, kun ollaan usein pakostakin tiiviimmin ja pidempään ns. perhekeskeisiä?)



Väite 4: kaksi menee siinä kuin yksikin

-> varmasti helpompaa on tosiaan toimia toisen lapsen kanssa, mutta koskaan ei ole samantekevää, monelleko sitä huomiota jakaa

-> toisaalta kahden aikuisen perheessä varmasti sitä aikaa jää silti ihan riittävästi jaettavaksi molemmille lapsille ja aikuisillekin

-> ei kuitenkaan ole samanlaista esim. jos on kaksi vastatautipotilasta samaan aikaan kuin jos on vain yksi... ja kyllä esim. vaatteisiin ja harrastuksiin menee melkein tuplaten rahaa kaksi- kuin yksilapsisella perheellä (riippuu toki myös lasten sukupuolesta ja harrastuksista) eikä lapsilisä tasaa matkoihinkaan kuluvaa extramenoerää

-> harva kuitenkaan laskee euroissa, mitä lapsi maksaa, jos haaveilee isommasta perheestä (ellei sitten elä oikeasti tiukassa taloudellisessa tilanteessa)



Väite 5: on itsekästä hankkia vain yksi lapsi

-> lapsen " hankkiminen" tai " hankkimatta jättäminen" on aina tosi itsekästä, harva voi käsi sydämellä väittää toivoneensa lapsia täysin epäitsekkäistä syistä tai jopa suorastaan vasten tahtoaan ;)



Eli miettikää nyt hyvät ihmiset nämä asiat ennemmin sydämellä kuin järjellä! Aloittakaa tosiaan vaikka siitä, minkä kokoisen perheen haluaisitte ihan fiilistuntumalta :) Ja olkaa sitten sinut päätöksenne kanssa. Jopa siinäkin tapauksessa, jos luonnonvoimat puuttuisivat peliin ajatustenne vastaisesti... Kaikella on puolensa ja puolensa, varmaa oikotietä onneen ei ole olemassakaan.