>>ELOKUISTEN KE-PE >>
Hip-hei ! Ekaa kertaa aloitin meille uuden loppuviikon pinon ! Ja tässä linkki vielä alkuviikkoon : http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?m=10255424&p=1&tmode=1&smod…
Kovasti olette keskustelleet kestovaippailusta. Itse en asiaan oikein osaa sanoa juuta enkä jaata, kun ei ole kokemuksia. Kertakäyttöisiä ollaan surutta käytetty, vaikka kyllähän nuo kestot ainakin paljon taloudellisempia ovat.
Leijonavauva se vaan jaksaa jumpata. Joka aamu on sellainen aerobic meneillään, että musta tuntuu välillä jo tosi pahalta. Melkein tänäänkin jo toivoin, että istukka olis ollut etuseinässä samalla lailla kuin esikoltakin. Vaimentaisi edes vähän tuota mylläämistä. Mutta ei, siellä takaseinässähän se, ei siis toivoakaan vaimennuksesta.
Eilen illalla mulla oli jotain ihmeellisen tuntuista kipuilua tuolla alavatsalla. Molempien nivusten kohdilla ja tuossa munasarjojen kohilla tuntui sellaista vihlontaa tai vähän niinkuin menkkamaista jomottelua. Nyt vielä aamustakin sitä samaa tuntui. Luulen että kyse on ehkä jostain kohdun kannatuskivuista, tai ainakin toivon niin.
Viikon päästä on se neuvolalääkäri ja siellä sitten kuuleekin, onko paikat vielä kiinni, eikä lyhentyneet. Jänskättää aika kovasti. Ja sitten seuraavana päivänä olis tarkoitus lähteä koko perheen voimin ajelemaan pohjanmaalle (5 tuntia autossa). Saas nähdä kuinka koville istuminen ottaa !
Nyt jätän teille muillekin tilaa kirjoitella. Mukavaa päivää kaikille ja onnea odotukseen =)
Lion + lionbaby 27+2
Kommentit (35)
Pitkästä aikaa taas on aikaa kirjoitella, joten pistänpä minäkin omat kommenttini täällä pyöriteltyihin asioihin. Neuvolalääkäri oli eilen ja ihan ok siellä meni.
Viikkoja 25+4
Paino +350/vko (yhteensä 5,5 kg)
Hb 126 (lähtö 141, sain rautaa)
Paineet 118/73
Pissa puhdas
Sf 21
Kohdunsuu kiinteä 3cm
Rautaa ei kuulemma tarvi vielä joka päivä syödä, mutta alas ollaan kuitenkin menossa samalla tahdilla kuin edellisistä, niin jospa sitä saisi vähän jarrutettua. Kysyin samalla miten päin vauva on (olin kyllä itsekin melkein varma :) ja on kuulemma pää alaspäin ja hyvin alhaalla, mikä varmaan selittää tuota tosi pientä (edellisiin verrattuna) sf-mittaa. En ainakaan vielä suostu huolestumaan siitä, täytyy katsoa mihin tulevaisuudessa asettuu. Oli tosi positiivista, että kohdunsuulla ei ollut tapahtunut mitään, vaikka minuakin supistelee aina levossakin. Samoin on tosin mennyt edellisetkin raskaudet, mutta eihän sitä koskaan tiedä jos olisi vaikka tullut vanhaksi ;) Joka tapauksessa mukava kuulla, että joku toinen sanoo, että kaikki kunnossa. Minäkin joudun ensi viikolla sokerirasitukseen, koska viime neuvolassa oli sokerit + ja TAYSin linja on kuulemma tiukka (olen normaalisti jopa alipainon rajalla, ei sukurasitteita eikä muitakaan riskitekijöitä). Saakohan ne tulokset tietää heti samana päivänä vai milloin? En kestä jos joudun jollekin sokerittomalle dieetille, kun kaikki makea maistuu niiiin hyvältä :(
Käytiin eilen TAYSin " kiertoajelulla" , kun edellisistä kerroista on muutama vuosi aikaa ja koko talo on remontin kourissa muuttunut. Käytännöt olivat jonkin verran uudistuneet ja hyvä niin, vaikka tosi tyytyväinen olin aikaisempaankin. Vuodeosatolla oli hiljaista verrattuna aikaisempaan ja uudet käytännöt tekevät kuulemma vauvoista paljon tyytyväisempiä. Hitaat hämäläisetkin siis oppivat uutta :) Vähän tuli kyllä synnytysjuttuja kuunnellessa olo, että voisikohan tämän vielä perua...
Meillä esikoinen lähtee syksyllä ekalle ja kakkonen (5v) jää pois päiväkodista nyt toukokuun lopussa (itse jään juhannukselta, mutta siihen asti saadaan miehen kanssa pelattua vapaapäivillä). Syksyllä sitten neiti menee kerhoon kaksi kertaa viikossa ja käydään lisäksi perhekerhossa sen verran kuin sopivalta tuntuu. Meillä noihin kerhoihin on matkaa vain parisataa metriä, niin se laski kynnystä lopettaa päiväkoti. Lisäksi on sitten kummankin isomman liikuntakerhot 1-2 kertaa viikossa. Luulen, että riittävät ihan hyvin, varsinkin kun meillä tyttö on nyt aivan äidin vauva ensimmäistä kertaa elämässään, reagoi näin luultavasti tulevaan vauvaan, vaikka odottaakin sitä aivan innoissaan.
Kestovaippoihin olen minäkin siirtymässä, tai siis vauva, ja ainakin aluksi yritetään ihan täyskestoilua. Alussa olin ihan pihalla kaikesta, mutta kyselemmällä ja antamalla ajan kulua on pikku hiljaa alkanut selviämään omat suunnitelmat. Enemmistöhaastateltujen :) mukaan vauvana harsot ovat kuulemma käteviä, myöhemmin taskuvaipat. Villahousuja kaikki kehuvat ja vaikka minäkin aluksi epäilin, niin olen ostanut parit testattavaksi, ajattelin että yöllä varsinkin olisivat hiostamattomat. (Minulla on kyllä alan koulutus, joten tiedän varsin hyvin villan tekniset --ja muihin kuituihin verrattuna varsin ylivoimaiset-- ominaisuudet.) Lisäksi olen hommannut muutamat kuoret ja pari sisävaippaa, harsoja pitäisi vielä hommata, suunnittelin valkaisemattomia niin erottaa ne sitten muista rievuista ja ovat ilmeisesti imukykyisempiä. Taskuvaipat ainakin suunnittelin ompelevani itse, jos ei osaittaudu ihan tuhoon tuomituksi yritykseksi. Onko joku ommellut itse kestoja, mitä piäisi osata ajatella? Lisäimuja ajattelin ommella bambusta, mutta mikä olisi paras kuivapintamateriaali pyllyä vasten, fleece on meiltä unohdettava, kun ilmeisen monesti ärsyttää herkkäihoisia?
En nyt muista mitä muuta piti kirjoittaa, mutta eipä se liene vaarallista. Aivojen tilavuus tuntuu kutistuvan samaan tahtiin kun maha kasvaa :P
Miksuliinu ja se jolle pitäisi jostain keksiä nimi sairaalan esitietopapereihin, apua...
LION: mulla oli eilen menkkakipuja,kirjoitinkin eiliseen pinoon,miten yks kaks tuli niin huono olo.pyörrytti ja lopun päivää vatsaa jomotteli.
ihan juuri kuin menkkakipuja. illalla tosin enää tosi vähän.mutta muistutti kuitenkin aamuisesta.
tähän ei kuitenkaan liittynyt vatsan kovettumista.
kivuttomia suppareita tuli kyllä eilen muuten,mutte ne eivät siis olleet mitenkään että olis sattunut.mäkin mietin noita kasvukipuja/kiristyksiä tai mitä onkaan.koska esikoisesta muistan kipuja oikein repäisynä ja mitään sellaista ei ole vielä ollut,että mistään olis sattunut.
tiedän kyllä että olen ihan stressissä,kun tämä muutto,vaikka kuinka olen pakannut oman vointini mukaan.se vointi tulee yleensä jälkijunassa,ja tai ehkä se eilinen muistuttaa edellisestä päivästä.Oonhan mä saikella,mutta kun olo on ollut niin hyvä! töissä vaan en jaksanut kun supistutti ja selkä oli ihan tulessa.sellaista ei oo enää ollut.mutta nyt aion todella ottaa rauhallisemmin, on siellä masussa niin kallis elämä kuitenkin!
aina sitä tarvii jotain tapahtua että otan löysemmin.olen niin kova menemään ja tekemään,etten yhtä ainoata hetkeä tahdo pysyä paikoillani.myönnän että tämä raskausaika on siksi mulle aika vaikeaa. olen tottunut liikkumaan todella paljon 3-5krt jumppaa, lisäksi mennyt pyörällä töihin yht 16km päivässä, touhuan pojan kanssa kaikenlaista, pidän enimmäkseen huolta kodistamme.ja tykkään tehdä tätä kaikkea!!!ottaa luonnonpäälle rajoittaa toimintaa,eikä se ole helppoa.
muuttoon ois muutaman päivä, lauantaina se sitten tapahtuu =) vitsit että olen innosta soikeana.siitä tulee NIIIIIN hieno,kun kaikki laitettu,ja makumme on jokseenkin moderni ja nykyaikainen.
vaivun enempi vähempi ainakin kk nettipimentoon,vanhempien koneella käyn joskus tänä aikana.odottelemme nettiä tuonne kotiin joskus kesäkuussa saapuvaksi.
seuraava neuvola on rv26+5. nyt olen saikella mutta reilun vkn päästä aion ainakin kokeilla töissä, ja toivon todella että jaksan siellä sen kolmisen viikkoa,vaikka vähän luistaen.
kestovaipoista: aina niitä mietin ja siskoni on niitä käyttänyt,ja mulle niitä antaisi.mutta mikä siinä on miksen jaksa innostua.en vaan jaksa ajatella asiaa. vaikka tiedän miten hyviä ne on ja miten luontoystävällistä.taitaa siis nyttenkin jäädä mietinnän tasolle.
vauvan nimet on valmiina,ainakin luulen niin.meillä oli sairaala papereissa lempinimi, joka tuli pojan toiseksi nimeksi,ja nyt tehdään samoin.että nimi mikä on sairaalassa tulee johonkin väliin oli sitten tyttö tai poika,mutta poika tämä nyt 99% on,kun pippeli niin selväsi rakenneultrassa meille näytettiin.masussa tämä asukki on ihan vaan " vauva" mitään nimeä ei olla masulle ajateltu,tai häntä kutsuttu.
neitiniiskunen rv 24+6 (huomenna rv 25) =)
neuvola kuulumiset. Eilen siis oli pissassa u-gluk. plussalla ja tänään oli kontrolli paastopissasta ja miinusta näytti, niinkuin vähän arvelinkin eli kaikki on hyvin.
Olo on jonkin verran väsynyt ja eilenkin tuntui iltavuorossa ettei millään jaksaisi, kun selkä tahtoo väsyä jaloillaan olemisessa. Tiedänhän toki, että pitkälleen oikaisu muutamaksi minuutiksi olisi helpottanut, mutta siihen ei ollut mahdollisuutta. Samoin vatsan puolella oli taas sellasta jomotusmaista tunnetta ylävatsalla, vai liekkö ollut sellanen kovotus, vaikea sanoa. No tänään kuitenkin ilmoitin töihin, etten kykenen sinne tulemaan, tämä ja huominen olis ollu viellä iltoja ja sitten 7 päivän vapaat, mutta kun tuntui ettei jaksa, niin parempi minun mielestä ottaa saikkua, kun katua myöhemmin. On vaan huono omatunto ja mietin, olisinko sittenkin jaksanut jotenkuten siellä töissä virua nämä pari iltaa ennen 7 päivän vapaata. Olen kyllä väsynyt ja lievää huimausta todellakin on, joten varmasti järkevää levätä eikä yrittää sooloilla turhan takia. Niinkuin joku muukin sanoi, onhan se sen verran arvokas aarre tuolla masussa, ettei sitä kannata riskeerata.
Mitä te olisitte tehneet samassa tilanteessa?
vauva2006 rv27+4
olisin tehnyt juuri samoin sinun tilassasi!oikea päätös!
tiedän täsmälleen tunteen.olen nyt itse ollut 2vkoa saikulle kun selkää poltti,ja masua jomotti ja tuntui ettei oikein jaksanut töissä.hoitoala fyysistä myös aika paljon, sekä ilta- että viikonlopputyötä myös.oli se vaikea paikka ilmoittaa töihin,mutta kun samanpäivän ilta koitti,oli mieli oikein helpottonut ja mieli virkeä.olo koheni samantein todella hyväksi,ja nyt olen voinut hyvin (eilistä lukuunottamatta) tuntuu että olen elämäni kunnossa!palaan töihin 1,5vk kuluttua,toivon totisesti että jaksan,mutta elämä masussa tosiaan on kultaakin kalliimpi,joten jos en jaksa,yksinkertaisesti lisää saikkua.
työpäiviä olis n.15,kun vapaita on välissä.
vaikka sairaspäiväraha ja siitä tuleva karessi minua kauhistuttaakin.olen ollut 1,5v samassa työpaikassa,joten saan sairastaa 28pv putkeen (tai sama sairaus lyhyessä ajassa) ja sitten tippuu kelaan.
Oon pidellyt taas taukoa netistä, joten on palstailutkin sitten jääneet vähemmälle. Iltasella olen kuitenkin aina käväissyt lukemassa juttujanne :)
Kestovaippailusta mulla ei ole mitään kokemusta, eikä sitä tulekaan, ei vaan ole meidän perheen juttu. Halvempaahan tuo toki on, mutta tää mamma on ihan liian mukavuuden halunen, joten meillä kertoillaan :p
Supisteluista ja oudoista jomotteluista on täällä ollut puhetta. Mä sain myös eilen kokea muutaman supistuksen, tai aika montakin, mutta olivat onneksi kivuttomia, paitsi ihan viimeiset, jotka rupesivatkin repimään ilkeästi kyljistä. Mulla on ollut sunnuntaista asti hirveä siivousinspis ja mä olen kellareita myöten jynssännyt koko kämpän. Eilenkin siivosin vielä 23 aikoihin, kunnes ukko tuli nykimään hihasta että nyt nukkumaan sieltä. Oli kyllä pakko lopettaakin, kun tosiaan rupes niitä suppareita tulemaan, vaikka virtaa olis ollut jatkaa koko yö puunailua. Heti aamusta sitten on jatkunut sama tahti, eli pyyhitty on pölyt, tiskattu, pesty 2 koneellista pyykkiä, kolmas tulossa, pessyt käsin tytön leluja ja peilit ja lasiovet on kaikki pesty. Nyt en enempää löydäkkään siivoamista itselleni, joten saan rauhottua koneelle hetkeksi, kun esikkokin rupesi juuri päiväunilleen. Tosin saunan ajattelin illemmalla vielä jynssätä :p Kai tämäkin kohtaus on vain ohimenevä vaihe, mutta ihanaa kun on energiaa pitkästä aikaa kuin pienessä kylässä :))
Masukki on vilkas tapaus. Eilisen tosin oli hiljakseen, varmaan johtui siitäkin, ettei mulla juuri ollut aikaa edes pysähtyä kuuntelemaan itseäni, kun menin kokopvän. Illalla sitten taas nukkumaan käydessä alkaa kovempaakin kovempi meno. Toivottavasti olisi sitten synnyttyään toisin päin tämä homma, eli melskaisi sitten päivät ja nukkuisi yöt, niinkuin esikkokin. Mulla on vaan sellanen tunne, että koska esikon kanssa päästiin niin helpolla (nukkui kokonaiset yöt jo 3-4kk lähtien, eikä mitään vatsavaivoja tms ollut koskaan, ei edes sairastellut alle vuoden ikäisenä juuri koskaan), niin kuitenkin tämä kakkonen antaa sitten esikonkin edestä yöttömiä öitä ja vatsavaivoja :/ Mutta ei nyt manata vielä, pitää vaan toivoa parasta!
Jepulis, ei mulla tällä kertaa tämän kummempia. Nyt istahdan hetken aikaa ja odotan että pesukone pysähtyy, jotta saa viimeisetkin pyykin kuivumaan.
Aurinkoista viikonloppua kaikille!
Toiv. Falz & Veijari 27+5
Ei lähdetä meilläkään kestoilemaan vaan ihan kertiksillä mennään. Esikoisen kanssa asiaan yritin paneutua ja jotain kokeilinkin mutta ei vaan todellakaan ole meikäläisen juttuja. Kuivaksi opetteluhousut tosin ostin sitten kun oli aika jättää vaippameiningit kokonaan. Meillä mies ei ota tähän asiaan kantaa laisinkaan enkä ole kyllä kysellytkään, minähän niitä vaippoja vaihdan (ja pesisin jos olisi kestoja) kuitenkin pääasiassa.
Hiivasta oli viime pinossa juttua ja itsellä tuo kyseinen vaiva on myös ollut sekä aikaisemmassa raskaudessa että taas yritti nostaa hiivaista päätään ;) No juu, mutta siis itsellä pysyy poissa kun syön maitohappobakteerikapseleita, viime raskaudessa taisin juoda gefilus-piimää mutta nyt ei ole tuokaan maistunut. Maitohappobakteereja oli tarkoitus muutenkin syödä jos saisi niillä ehkäistyä vauvan tulevia allergioita (tutkimus tehty), esikoisella kun niitä oli kaikenlaisia silloin ennen kahta vuotta. Tosin menivät kaikki ohi mutta jos nyt jäisi sitten tulematta laisinkaan.
Olo on hyvä paitsi että toisessa jalassa joku hermo tekee välillä kipiää eli yhtäkkiä saattaa toinen jalka mennä alta tai sattua muuten vaan hetken aikaa kovasti. Pähkäilin että vauva painelee melskatessaan jotain hermoa, inhottavaa kyllä.
Työt ei taas maistu, onneksi on viikko jo puolessa ja ensi viikolla alkaakin viikon loma.
JAv@ 24+2
Itse asiassa pääsemme tosi halvalla, kun kestovaipat ovat
jo valmiina odottamassa. Olen tykännyt kestoilusta tosi
paljon, enkä koe sitä lainkaan vaivaksi. Päinvastoin,
enemmän vaivaa olisi raahata vaippoja kotiin ja likaisia
roskiin.
Meillä myös isukki vaihtaa ja pesee vaippoja, ja hyvin on
hänelläkin sujunut. :) Ei tulisi mieleenkään muuttaa kolmannen
lapsen kohdalla hyväksi koettuja käytäntöjä.
Me tykkäämme Bumpyn kuorista + taiteltavista imuista +
hamppuisista lisäimuista. Myös IV:n luomufroteiset
muotoonommellut Organic Terryt ovat hyviä.
Olin tänään sokerirasituskokeessa, ja nyt jännitän tuloksia
perjantaihin. Voipi olla, että tälläkin kerralla paastoarvon
raja ylittyy...
Eilen illalla innostuin kirjottelemaan tälle palstalle. Aika usein oon käynyt kattelemassa ja lueskelemassa ja eilen sitten päätin kirjotella.
Ensimmäistä odotellaan meidän perheeseen ja raskausviikkoja ois nytten 25+2. Ensviikon maanantaina neuvola, saa taas kuulla pikkusen sydänääniä :) on se vaan niin ihmeellistä tuo pienen elämän alku!
Sairaslomalla oon ollut nyt viimeset reilu 3 viikkoa. Selkä meinaa olla kipeänä ja nuo kaikki ihastuttavat kevään pölyt rassaa mua, allergiaa sen verran. Huomenna takas töihin.
Onko kellään kokemuksia tukivöistä, millanen ois hyvä?
Teresa81:
Ois kyllä tosi mukava vaihtaa kuulumisia. Oulusta olen ja 20v. Äitipolilla olen käynyt. Mulle saa laittaa sähköpostia sekä on mulla meseosotekin. Elikkä sähköpostiosote: ida872@jippii.fi ja meseosote: ida872@suomi24.fi
Väsymys sekä laiskotus vaivaa.. Tuossa lepäilin ja luin vauva-lehteä, mutta nyt oli pakko nousta. Täytyisi kouluun lähteä. Heti kun vain mies ehtiin töistä kotiin vaihtuu meillä lasten hoitovuoro. Pääasiassa tämä iltaopiskelu on tuntunut vain kotiäidin " omalta-/vapaa-ajalta" , mutta kyllä nyt viimeaikoina on alkanut jo vähän väsymys painaa...
Falz: Kateellisena luin kuinka siivoat ja laitat paikkoja kuntoon. Kumpa minullekin iskisi joskus tuollainen vimma!! Tai jos sinulta kotoa siivottava loppuu, niin tervetuloa meille jatkamaan..!!!!! Oikeasti, älähän nyt sitten vaan rasita itseäsi liikaa!!!!
Kestovaipoista: Niitä meilläkin on nyt kolmannella päätetty kokeilla. En vaan tiedä yhtään mistä aloittaisin.. Olen koittanut netistä katsella, mutta niitä tuntuu olevan niin valtavasti kaikenlaisia. Ja jokaisella on sitten tietysti vähän omat mielipiteensä siitä mikä tai mitkä ovat hyviä/parhaita. Kai se on vain jostain nyt sitten liikkeelle lähdettävä ja katsottava sitten mikä itsestä parhaalta vaikuttaa!! Mutta silti kirjoitelkaa edelleen neuvoja, niksejä, vinkkejä kestovaippailuun, niitä ainakin täällä kaivataan!! Kun ei asiasta vielä oikein mitään ymmärretä..
Mutta mukavaa päivän jatkoa kaikille!!!!!
pönttö-örvelö rv 25+4
Mekin aiotaan kestoilla tämän tulokkaan kanssa,aiempaa kokemusta ei ole,enkä oo päättänyt vielä koko kestoillaanko vai osa kestoillaanko....
aika näyttää mihin päädytään,tilaan vaippoja kuitenkin niin pajon,että pärjätään koko kestoillenkin jos sille tuntuu.
Babynen on ollut pari päivää hiljaisempi,mut muistan samanlaisia kausia joka raskaudessa olleen.Liikkuu kuitenkin pitkin päivää.
Tänään mies vei kirjanpitäjältä kelalle mun äippärahahakemuksen ja täti oli sanonut,että äitiysloman alettua voidaan saada jotain hoitolisää tms tästä 1v9kk ikäisestä,tuolloin hän on sit noin 2v.
Tänään hieronnassa en pystynyt olemaan muutamaa min kauempaa selällään,kun hieroja hieroi niskan,kun alkoi pyörryttämään,joten jatkossa yläniskan hieronta tehdäänkin istuen.
Lumina ja Lahja rv 27+5
Autokoulun kakkosvaihe meneillään tällä viikolla. Onneksi teistä ei kukaan toivottavasti nähnyt törttöilyäni oudonuudella autokoulun vaihdekeppisellä maanantaina, kun sillä arvioivan ajon suoritin! Meitsi on nähkääs ollut aina patikoivaa ja polkevaa tyyliä, ja suuremmissa paikoissa asuessani julkisilla pääsi kätevämmin paikasta toiseen kuin omalla kärryllä. Lisäksi en ole oikein koskaan ymmärtänyt yletöntä yksityisautoilua. Nyt, kun lapsia on siunaantunut, olen oivaltanut tietyt autoilun suuret edut, vaikka nykyäänkin kauraroottorilla pääosin liikumme. Noh, nyt kuitnekin siis olen ollut parisen vuotta kortin onnellinen omistaja, mutta ajellut inssin jälkeen vain automaatillamme. Eli voinette kuvitella räpellykseni kytkimen kanssa noin yhtäkkiä! Tänään oli onneksi liukasrata omalla autolla, ei tullut munattua pahemmin.
Jomotteluista: Täällä sitä vihloo, viiltää ja jomottaa! Olen pannut kaikki pitkään liitoskipujen piikkiin, mutta kyllä sen nyt ymmärrän, että osa tästä nytkin juuri tuntuvasta on ehtaa virtsarakon oireilua: eka antibioottikuuri ei auttanut, ja tänään sain uuden kuurin. Pöpöt ovat jyllänneet rakossa nyt herra tietää miten kauan. Olen muutenkin ollut tosi väsynyt, haluton, tympeä, valitteleva ja mielelläni mykkä (outoa meikälle!) mörtsi. Tällainen vaihe menossa.
Kestoilu: Ensimmäisillä lapsilla ei kestoilua kokeiltu, kun pesutilat olivat heikoissa kantimissa: vanhat röörit ja likavesi valui koneesta aina kivasti vanhalle suihkutilan rähjäiselle lattialle. Nyt remontin jälkeen voisi sitä kokeillakin. Tosin tällä toisella jonkin verran lystiä kokeilin, mutta heti alkoi atoopikolla iho punottaa. Eli kertiksiä on käytetty.
Nyt painun nukkumaan, tai lueskelemaan, minkä jaksan...
Öitä!
Vitanova rv 27+4
Maha vaan kasvaa, ihan iho venyyyyyy...No mutta hyvä niin, kohta en poitsun perässä pysy, niin kova into nousta joka paikkaan ja kaikki kaapit koluta.
Mahassa vauva kovasti myllertää, varsinkin iltaisin. Minuun on iskenyt väsymys ja laiskuus, voi olla olla että hb laskemassa, mut seuraillaan.
Lion76: Mekin ollaan muuten lähdössä helatorstain aikoihin pohjanmaalle. Isäni suku on kokonaan sieltä päin, ni ajateltiin ajella keskisen kaupan kautta sukuloimaan. Kiva vähän jonnekkin päästä, sit on mukava palata taas arkea pyörittämään.
Kestoilusta: En oo kokeillut ja luulen että nyttenkin jää kokeilematta, vaikka ois varmaan ihan ok juttu, mutta laiskuuttani ja kaavoihin kun olen kangistunut.
Suonikohjuista: Joka yö vetää suonta ja painajaisiakin näin yöllä aivan järkyttävän paksuista ja pitkistä suonikohjuista, toivottavasti ei vielä ainakaan.
Painajaisista: Niitä on myös tullut kuvioihin, yks yö heräsin kun näin unta miten valuin verta ja mies ei suostunut viemään sairaalaan. Sit heräsin ja meni loputkin yönista, rupesin miettimään sun vaikka mitä. Hyvä että uskalsin liikkua seuraavana päivänä.
Mutta muuten ei kummempia, masua kasvatellaan :)
Iivokki 27+5
Mut noi kuviot on minusta kivoja : hauskoja ötököitä ;o) Myllymuksujen taskut ovat taasen valkoisia ja eivät niin hyviä kun päästävät läpi ainakin meillä. Mutta jos merkkiä haluaa niin ihan nää yleisimmät kotimaisten WAHM- äitien tekemät vaipat ovat toooosi hyviä. Ja meillä on käytetty muotoonommeltuja sisävaippoja esim. Ronja tai Igu tms. noista ei toinen ole toistaan parempi vaan erittäin hyviä kaikki ;o) Kannattaa myös kurkata BabyIdean sivustoa ! Tein myös löytöjä tälle tulokkaalle : ostin uutena 5 ei-enää-valmistuksessa-olevaa Unimix -vaippaa. Jos niitä onnistuu kirpparilta saamaan tai yleensä jostain niin ovat hintansa väärti !!!
Ja niistä harsoista... Ehkä kuitenkin kannattaa ostaa muutaman vaikkapa Ruskovillan MaMin tai Popolinon laatuharso ja pestä ne hyvin imuunsa. Tosi vanhat harsot voivat olla ohentuneet, mutta en osaa sanoa kun en niitä näe :o) Kokeilemallahan se selviää.
Eilen tuli käytyä neuvolassa.. Kaikki tuntui olevan hyvin..
Viikkoja siis eilen 24+5
Sf-mitta 26 (juu.. Yläviivan yläpuolella mennään) =)
Paino tullut tähän mennessä 10 kg, kamalaa!! Lievää turvotusta viikon verran.. Lisää vain veden juontia ja liikuntaa..
Sydänäänet kuului mainiosti ja pissi puhdas..
Hemppa 125, hieman noussut, vähäisellä raudan syönnillä..
Verenpaineet ok...
Tuo vatsan koko on tosiaan aika valtava.. Olen aloittanut ahkeran kropan rasvauksen, jotta iho olisi mahdollisimman hyvässä kunnossa ja vältyttäisiin raskausarvilta.. Edellisissä raskauksissa niitä ei tullut, en huolisi niitä nytkään..
Myös virkistävät jalkavoiteet kova sana iltaisin.. Jaloissa olen huomannut turvotusta..
Painoa tullut se 10kg.. Mittari tärähti 74,7kg!! Edellisissä raskauksissa tullut kaikenkaikkiaan yhteensä 11-12 kg, joten.. Mutta yritän liikkua ja syödä fiksusti.. Ja mietin sitten syksyllä niitä kiloja! Näin päätin, aion nauttia tästä raskaudesta, pääasia, että vauva ja minä ok!
Olipas omanapainen teksti.. =/
Mukavaa päivää kaikille!
noita mam:in harso´ja,sit aion tilata igun sisävaippoja,miten kuoret,itse tykkäsin vaik neuloa hahtuvapöksyjä,mutta mies on niin yliherkkä kaikelle langalle,et se tuskin noista käyttäis,onko Rapuäidillä hyviä ehdotuksia?
Tänään tuli ylijäämäpalautukset bonuksista,saatiin liki 300¿,joten pääsen osteleen kivasti " ylimääräisellä" rahalla vauvajuttuja.
Lumina ja Lahja rv 27+6
Liekö laiskuutta vai mitä, mutta aion tälläkin kertaa käyttää ihan kertiksiä..
Itseasiassa en ole edes miettinyt kestoilua omalle kohdalleni.. =/
kestoilusta oli puhetta, minullakaan ei ole pienintäkään aikomusta sitä aloittaa, jotenkin koen kertakäyttöiset paljon hygieenisempinä, lienee ammatistakin johtuvia oikkuja, kun hoitoalalla olen töissä. Ja siellä on havainnut tietyt vaipat hyviksi, niin niitä sitten aikoo omallaankin rueta käyttämään. Ja onhan siinäkin varmasti oma hommansa pestä ja kuivatella niitä, mutta jokainen tekee niinkuin itse parhaaksi näkee. Vaikkakin on mielestäni ihailtavaa, kun osa niitä alkaa käyttämään, säästäväthän ne luontoa ja säästöäkin tulee, mutta itse en siis aio niitä käyttää ainakaan näin alkuun. Sitten olisi asia erikseen, jos pienokaiselle ei jostain syystä kertakäyttöiset kävisi, tulisi vaikka iho-oireita, niin varmasti miettisin asiaa uudemman kerran ja mitä sitä ei pienokaisensa hyvinvoinnin eteen olisi valmis tekemään.
Muuten olo on ihan hyvä, nukuin viime yönä taas huikeat 10-10½ tuntia, eikä tehnyt edes tiukkaa. Aamulla vauva heräsi rokkaamaan mahassa, mutta sain siitäkin huolimatta pian taas unen päästä kiinni.
Suonenvedoista:Niksejä joita kannattaa kokeilla, neuvolassa minulle suositeltiin venyttelyä ennen nukkumaan menoa, siis jos esim.pohkeesta vetää suonta, niin venyttelee pohjelihaksia illalla. Sukkien jalassa pitäminen yöllä saattaa kuulemma myös helpottaa ja muutenkin päiväsaikaan jalkojen lämpimänä pitäminen sekä hyvien kenkien käyttäminen.
Onko kenelläkään havaintoa, missä lehdessä tai netissä olisi kaavat ja ompeluohjeet kastemekkoon? Olen ajatellut sellaista rueta etsiskelemään ja pikku hiljaa ompelemaan. Lakanoita varmaan tänään alan pikkuisen sänkyyn ompelemaan ihanan pehmoisesta flanellikankaasta.
vauva2006 rv27+5
miten se olo onkaan ihan mammautunut muutamassa päivässä. tähän asti oikein virkeä mieli,ja nyt jotenkin latistunut ja huolestunut olo... merkillistä!
ehkä mä olin liiankin innoissani tässä viikot n.19-24 kun olo oli tosi hyvä (oliko se keskiraskauden kausi siinä).
nyt tuntuu kiristelyä, vihlontaa, ja kahtena yönä ollut huono olokin,niin etten saa nukutuksi.ja juuri vk sitten taisin kirjoittaa miten hyvin nukun ja virkeä olen. plääh.
miten mun mieli ei oikein tahdo ymmärtää että raskaana tässä ollaan,ja kremppoja tulee,se on ihan varma.esikoisesta mulla oli jo tässä vaiheessa vaikea kävellä, liitoskipuja ym kivaa.nyt ei oo tähän asti ollut muuta kun noita kivuttomia supistuksia.
pistää vaan lujille,kun eilen tai tässä joku pv kirjoitin,kun olen niin kova tekemään ja menemään,ei sitä oikein ymmärrä olla vaan rennosti.
huoli on senkin takia kun on vatsaa jomotellut tässä muutaman päivän ajan.ne voivat hyvin olla kasvukipujakin,kun sellaisia ei ole ollut. eli sellainen mieto jomotus tuossa alamasulla.
mielessäni jo ajattelin että menen 1,5vkn päästä takaisin töihin, pitää kuitenkin nyt ajatella viisaasti,ja jutella vaikka neuvolassa/soittaa asiasta,onko se ihan järkevää.nyt siis ollut 2vk saikella.työni kun on fyysistä aika lailla (suppareita ja selkäkipuja oli)
jotenkin odottaa että viikot kuluis nopeemmin,ja tulis joku rv30 rajapyykki vastaan.aina sitä vaan odottaa jotain,ensin että rv12 täyttyy, sitten nämä nykyiset viikot,ja nyt tuo rv30...
en mää tiedä.onko toisillakin sekavia ajatuksia...
neitiniiskunen rv 25 tasan
Tulin juuri suupolilta, jossa käyn seurannassa muutaman vuoden takaisen implantin takia, ku tekivät siinä sellasen hoitovirheen..no joka tapauksessa...mulla oli päällä sellanen trikoinen mammapaita ja kevättakki, niin mää olin paahtua autossa vaikka meillä ilmastointi onkin siinä...siis rupes vaan hirvittää mikä hikoileva possu sitä heinäkuussa onkaan...
Kiitos teille arvon rouvat kaikesta kestoiluun liittyvästä! Olen siis vakaasti päätänyt että niitä kokeillaan..ainaki noita Kushies-a-i-o-vaippoja (ultra) ostan muutaman miehen käyttöön ainakin ja sellaseksi pikatarpeeksi..oottako kokeilleet niitä, onko hyviä? Lisäimuja, hamppu ja flanelli-imuja täytyy ainaki ostaa, ku jos on yhtään isoveljiinsä tullut pissakonetta ootellaan..sitte tarttis jotain kuoria jotka pitäs ne satsit siellä vaipassa siis ettei kauheesti vuotais yli laidan, varmaan imsevimsejä taidan hommata Västis ku niitä kehui..Ruskovillalta aattelin kans tilata jotain sen silkkumyssyn lisäksi..tänään aattelin poiketa sinne jutta-myymälään ku kerta on auki tänään..
Tuli sitten eilen muistettua soittaa vakuutusyhtiöön tuosta vauva-vakuutuksesta..ei sitten viimetippaan mennyt ku täällä toimistossa sanoivat että kolmea kuukautta ennen täytyy paprut toimittaa ja ens viikollahan la:n on se kolmekk...mutta sano kuiteski ettei teillä niin hoppu ole ku olette keskittäneet vakuutukset siihen toimistoon..
Lapsi liikkuu ihan älyttömästi, selvästi yrittää epätoivoisesti kääntyä, mutta aina tuo pikku pää ilmestyy takas tuohon kylkien alle..navan kohdalle se on sen saanu mutta siitä sitten ei alemmas...mikähän on kyllähän sen pitäs pystyä vielä kuperkeikkoja tekemään...huomaa että se on kasvanu paljon ku ei enää pysty suorassa seisomaan eli kaikki potkut ei enää tule rakkoon :)
Vauva2006: mulla on yks vanha Muoti Muksu-lehti (numero syksy 1994), jossa on kaks ihanaa kastemekon ohjetta..toinen on satiinia ja pitsiä ja toiseen on käytetty silkkiä ja se on tosi hieno! En tosiaan tiedä vielä ko lehteä esim kirjastosta löytyy..
Viikonlopuksi ois luvassa yövieraita..eli se tietää siivousta tälle iltaa ja huomiseksi..on se ihme että saa olla koko ajan siivoamassa tää kämppä ei pysy kirveelläkään siistinä..no minähän se täällä vaan siivoan ku ei noilla miehillä oikein siihen innostusta ole, ja ei se taida ihan heti muuttua ku neljättä miestä perheeseen ootellaan... :) täytyy vain " tyytyä" paikkaansa..mies kyllä siististä tykkää mutta ei sen ajalla näitä siivouksia tehdä ja pikkumiehet taas vois elää varmaan ihan sikolätissä...Mutta tosi kivaa ku tulee vieraita, ollaan niin kökötetty neljästään neljän seinän sisässä..
Mutta iloista äitienpäivää meille kaikille jos en enää palaa asiaan ennen sitä! Pitää muuten laittaa ne kortit postiin...
Nani76 ja Vilperi25+5
Meilläkin Masu potki aamulla sellaisella voimalla suoraan virtsarakkoa, että teki mieli heittää pari kuperkeikkaa että olisi saanutkaverin vaihtamaan asentoa:/ Saa nähdä miten tässä vielä juhlitaan, onneksi kohdussa alkaa kohta kuitenkin olemaan ahtaampaa... Minullakin oli esikon kanssa istukka etuseinässä, eikä näin kovia potkuja tuntunut.
Huomenna on sitten neuvola. Ihan kiva mennä kuuntelemaan kun vauva potkii doppleria. Ja kiinnostaa, mennäänkö vielä yläkäyrän ylänurkassa...
Mukavaa keskiviikkoa kaikille!
T:Gekko+Muru+masu 25+6