Olen äänestänyt 30 vuoden ajan Kokoomusta, mutta nyt harkitsen siirtyväni äänestämään Perussuomalaisia
Kaksi syytä:
Näyttää, että Kokoomus ei oikein uskalla vähentää julkisia menoja kunnolla
Näyttää, että Kokoomus ei ota tosissaan maahanmuuton haittoja
Se, mikä mietityttää, on Perussuomalaisten taipumus suvaita teuvohakkarais-tyyppisiä sketsihahmoja puolueessa.
Vuosi aikaa eduskuntavaaleihin.
Kommentit (432)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä duunarina on vaikeaa äänestää nykyisin. Lisää verotusta ei todellakaan kaivata ja intersektionaalinen feminismi ei nappaa. Kuitenkin oma kotitausta kallistunut aina vasemmalle. Lindtman vaikuttaa poliittiselta pelurilta liikaa, Koskela on mikä on ja samoin Virta. Vallanhaluisia mukaosaajia. Keskusta ei ota yhtään selvää, on jotenkin kaikkien kaveria. Jäljelle ei kerta kaikkiaan jää kuin persut. Purra on piinkova, samoin muutama muu ja pelaavat avoimin kortein. Vaikeaa on kyllä minulla ja varmaan monella muullakin rasvanäpillä.
Samoja ajatuksia. Turvallisuusnäkökulma ratkaisee mulla sen, että vasemmistopuolueita en äänestä. Haluan rikolliset täältä ulos, itärajan kiinni ja miinat käyttöön. Demarit on äänestänyt hallitusta vastaan tällaisissa kysymyksissä. Kepu sentään on ollut samoilla linjoilla hallituksen kanssa joissain äänestyksissä.

Minua hieman häiritsee että demareissa palkitaan esimerkiksi kissanpentujen polttamisesta nuotiossa, pedof iilisen materiaalin hallussapidosta, juutalaisiin kohdistuvasta vihasta ja rikoksista....
Näin köyhänä voisin harkita jopa vasemmistoliiton äänestämistä, mutta lähiössäni ei ole enää turvallista liikkua ulkona. Turvallisuuden puute on vihervasemmistolaisen politiikan aikaansaannosta. Siksi äänestän PS.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä duunarina on vaikeaa äänestää nykyisin. Lisää verotusta ei todellakaan kaivata ja intersektionaalinen feminismi ei nappaa. Kuitenkin oma kotitausta kallistunut aina vasemmalle. Lindtman vaikuttaa poliittiselta pelurilta liikaa, Koskela on mikä on ja samoin Virta. Vallanhaluisia mukaosaajia. Keskusta ei ota yhtään selvää, on jotenkin kaikkien kaveria. Jäljelle ei kerta kaikkiaan jää kuin persut. Purra on piinkova, samoin muutama muu ja pelaavat avoimin kortein. Vaikeaa on kyllä minulla ja varmaan monella muullakin rasvanäpillä.
Minua hieman häiritsee että demareissa palkitaan esimerkiksi kissanpentujen polttamisesta nuotiossa, pedof iilisen materiaalin hallussapidosta, juutalaisiin kohdistuvasta vihasta ja rikoksista....
Vielä enemmän häiritsee, että he haluavat tänne elätettäväksi lisää väkeä, vaikka taloustilanne ei mahdollista edes nykyisten asukkaiden hyvinvointia kunnolla. Ratkaisu on heidän mielestään veronkorotukset, eli me koko ajan pienenevä maksajien joukko joutuisimme maksamaan vieläkin enemmän. Ei vaan ole kestävä yhtälö, ei millään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on myös "ikänsä" äänestänyt demareita, mutta nyt aikoo äänestää perussuomalaisia, koska Sanna öyöti öyhöti. Ketjusta toiseen vaan tarina vaihtuu.
Tämä on hyvä huomio.
Näetkö mitä tuolla mielipidemittauksissa tapahtuu?
Kun persut laskee, kuka nousee?
Miten se on mahdollista? Ai persujen äänestäjät siirtyy sujuvasti äänestämään kissanpentujen polttajia?
Joku oli vertaillut persujen ja kepun kannatuskäppyröitä. Niiden perusteella voisi epäillä, että näiden puolueiden välillä liikkuu äänestäjiä.
Mistäs demareiden äänestäjät siis tulee?
Maahan muuttajista?
Kyllä. Tästäkin on tutkimusta. Maahan muuttajien aivan selvä suosikkipuolue on SDP.
Vantaan valtuuston kokoonpanosta voi katsoa asian toteutumista käytännössä. Kuntavaalit oli vuosi sitten. Huom, erona se, että kuntavaaleissa voi äänestää, vaikka ei olisi Suomen kansalainen. Edk-vaaleissa kansalaisuus vaaditaan.
Kuntavaaleissa demareiden vaaliteltalla oli todellakin tummanpuhuvaa porukkaa. Lindeman yritti väkinäisesti hymyillä, zambooo.
Arttu Lindeman. Mitä hän siellä teki?
Suosittelen muuten aidosti politiikasta kiinnostuneita seuraamaan poltiitikkoja sellaisissa kanavissa, missä he saavat tuotua mielipiteensä julki ilman välikäsiä ja jopa käyvät keskustelua kommentoijien kanssa (tästä iso hatunnosto Adlercreutzille, vaikka olenkin hänen kanssaan suunnilleen kaikesta eri mieltä).
Vierailija kirjoitti:
PS=Parasta Suomelle
Pieni korjaus: P askaa Suomelle.
Noin, ole hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Samat mietteet.
Suurin syy Kokoomuksen rappioon on täysi tunari ja kumileimasin Petteri Orpo. Hän on rakentanut kokoomuksesta munattoman vasemmistoa mielistelevän ja Petterin omia kamuja palvelevan korruptiopuolueen. Orpo istuu niin tiukasti pj:n paikalla ettei kukaan viitsi edes haastaa häntä enää. Tunari ja puolueen alas ajaja.
Anteeksi, anteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on myös "ikänsä" äänestänyt demareita, mutta nyt aikoo äänestää perussuomalaisia, koska Sanna öyöti öyhöti. Ketjusta toiseen vaan tarina vaihtuu.
Tämä on hyvä huomio.
Näetkö mitä tuolla mielipidemittauksissa tapahtuu?
Kun persut laskee, kuka nousee?
Miten se on mahdollista? Ai persujen äänestäjät siirtyy sujuvasti äänestämään kissanpentujen polttajia?
Joku oli vertaillut persujen ja kepun kannatuskäppyröitä. Niiden perusteella voisi epäillä, että näiden puolueiden välillä liikkuu äänestäjiä.
Mistäs demareiden äänestäjät siis tulee?
Maahan muuttajista?
Kyllä. Tästäkin on tutkimusta. Maahan muuttajien aivan selvä suosikkipuolue on SDP.
Vantaan valtuuston kokoonpanosta voi katsoa asian toteutumista käytännössä. Kuntavaalit oli vuosi sitten. Huom, erona se, että kuntavaaleissa voi äänestää, vaikka ei olisi Suomen kansalainen. Edk-vaaleissa kansalaisuus vaaditaan.
Espoossa myös äänestettiin hanakasti maahan muuttaja taustaista rikollista.
-Nämä rikoksista tuomitut ehdokkaat pääsivät vaaleissa läpi - SDP:n tuplavaltuutettu kuristi omaa lastaan
Molemmissa vaaleissa meni läpi rikoksesta tuomituista ehdokkaista espoolainen Habiba Ali (sd), joka tuomittiin vuonna 2023 pahoinpitelystä 65 päiväsakkoon.
Käräjäoikeuden antaman tuomion mukaan Ali oli kuristanut alaikäistä lastaan yhdellä kädellä, lyönyt muovisella vaatehenkarilla ja repinyt huivista. Käräjäoikeus piti tekoa erityisen moitittavana siksi, että uhri oli vastaajan oma lapsi ja kuristaminen on aina potentiaalisesti hengenvaarallista.
Alia äänesti kuntavaaleissa 444 ihmistä ja aluevaaleissa 721 ihmistä. IL
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
PS=Parasta Suomelle
Pieni korjaus: P askaa Suomelle.
Noin, ole hyvä.
Jankuti jankuti jankuti.
Vai että apupuolueen kelkkaan? Miksi ihmeessä, hehän äänestävät jo nyt kokoomuksen pillin mukaan? Tai nyt keksin: persusisäministerin johdolla on tehty uusi maahantulijoiden ennätys, ehkä haluat olla osa tätä kehityskulkua?

AHA...............
Niko Hakasalo, Nico Laakso ja Ville Nukarinen perussuomalaisista pyrkivät vaaleissa edustamaan lasten hyväksikäyttäjiä. Perussuomalaisten Oula Lintula puolestaan haluaa animelapsiporno vapaaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä duunarina on vaikeaa äänestää nykyisin. Lisää verotusta ei todellakaan kaivata ja intersektionaalinen feminismi ei nappaa. Kuitenkin oma kotitausta kallistunut aina vasemmalle. Lindtman vaikuttaa poliittiselta pelurilta liikaa, Koskela on mikä on ja samoin Virta. Vallanhaluisia mukaosaajia. Keskusta ei ota yhtään selvää, on jotenkin kaikkien kaveria. Jäljelle ei kerta kaikkiaan jää kuin persut. Purra on piinkova, samoin muutama muu ja pelaavat avoimin kortein. Vaikeaa on kyllä minulla ja varmaan monella muullakin rasvanäpillä.
Samoja ajatuksia. Turvallisuusnäkökulma ratkaisee mulla sen, että vasemmistopuolueita en äänestä. Haluan rikolliset täältä ulos, itärajan kiinni ja miinat käyttöön. Demarit on äänestänyt hallitusta vastaan tällaisissa kysymyksissä. Kepu sentään on ollut samoilla linjoilla hallituksen kanssa joissain äänestyksissä.
Puhut paskaa, demarit äänesti rajalain puolesta, muuten ei olisi edes mennyt läpi. Mutta persuthan valehtelee tunnetusti kaikesta.

AHA..................................
Vierailija kirjoitti:
Vai että apupuolueen kelkkaan? Miksi ihmeessä, hehän äänestävät jo nyt kokoomuksen pillin mukaan? Tai nyt keksin: persusisäministerin johdolla on tehty uusi maahantulijoiden ennätys, ehkä haluat olla osa tätä kehityskulkua?
-Hallitus on kaudellaan tiukentanut tuntuvasti sekä humanitaarisen että työperäisen maahan muuton pykäliä. Samaan aikaan tulijoiden määrä on jatkanut laskuaan.
Turva paikan hakijoita on tullut maahan aiempaa selvästi vähemmän. Viime vuonna turva paikka hakemuksia jätettiin 2 948, mikä on 45 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2023.- YLE 2025
Vierailija kirjoitti:
Vai että apupuolueen kelkkaan? Miksi ihmeessä, hehän äänestävät jo nyt kokoomuksen pillin mukaan? Tai nyt keksin: persusisäministerin johdolla on tehty uusi maahantulijoiden ennätys, ehkä haluat olla osa tätä kehityskulkua?
Valitettavasti ja onneksi koko päätösprosessi perustuu kompromisseihin.
Ajallisesti päätöksenteko ei näy niin, että nykyhallituksen tekemät päätökset näkyy nykyhallityksen aikana. Valtaosa ottaa aikansa toteutuakseen, jopa useita hallituskausia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on myös "ikänsä" äänestänyt demareita, mutta nyt aikoo äänestää perussuomalaisia, koska Sanna öyöti öyhöti. Ketjusta toiseen vaan tarina vaihtuu.
Tämä on hyvä huomio.
Näetkö mitä tuolla mielipidemittauksissa tapahtuu?
Kun persut laskee, kuka nousee?
Miten se on mahdollista? Ai persujen äänestäjät siirtyy sujuvasti äänestämään kissanpentujen polttajia?
Joku oli vertaillut persujen ja kepun kannatuskäppyröitä. Niiden perusteella voisi epäillä, että näiden puolueiden välillä liikkuu äänestäjiä.
Mistäs demareiden äänestäjät siis tulee?
Maahan muuttajista?
Kyllä. Tästäkin on tutkimusta. Maahan muuttajien aivan selvä suosikkipuolue on SDP.
Vantaan valtuuston kokoonpanosta voi katsoa asian toteutumista käytännössä. Kuntavaalit oli vuosi sitten. Huom, erona se, että kuntavaaleissa voi äänestää, vaikka ei olisi Suomen kansalainen. Edk-vaaleissa kansalaisuus vaaditaan.
En tiedä ketä tulijat äänestävät, mutta tiedän ketkä niitä maahan haalii. Joka kerta kun persut ovat istuneet hallituksessa on tehty uusi maahantulija ennätys, ensin Sipilän hallituksessa ja nyt Orpon hallituksessa. Nykyhallituksen saavutus on sikäli merkittävä, että vastuuministerinä on persu (migri on sisäministerön alainen).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä duunarina on vaikeaa äänestää nykyisin. Lisää verotusta ei todellakaan kaivata ja intersektionaalinen feminismi ei nappaa. Kuitenkin oma kotitausta kallistunut aina vasemmalle. Lindtman vaikuttaa poliittiselta pelurilta liikaa, Koskela on mikä on ja samoin Virta. Vallanhaluisia mukaosaajia. Keskusta ei ota yhtään selvää, on jotenkin kaikkien kaveria. Jäljelle ei kerta kaikkiaan jää kuin persut. Purra on piinkova, samoin muutama muu ja pelaavat avoimin kortein. Vaikeaa on kyllä minulla ja varmaan monella muullakin rasvanäpillä.
Samoja ajatuksia. Turvallisuusnäkökulma ratkaisee mulla sen, että vasemmistopuolueita en äänestä. Haluan rikolliset täältä ulos, itärajan kiinni ja miinat käyttöön. Demarit on äänestänyt hallitusta vastaan tällaisissa kysymyksissä. Kepu sentään on ollut samoilla linjoilla hallituksen kanssa joissain äänestyksissä.
Puhut paskaa, demarit äänesti rajalain puolesta, muuten ei olisi edes mennyt läpi. Mutta persuthan valehtelee tunnetusti kaikesta.
Kaikki demarit eivät äänestäneet rajalain puolesta, joten voit itse lopettaa paskan jauhannan.
-SDP:n eduskuntaryhmä antoi luvan kuudelle kansanedustajalle äänestää rajalakia vastaan. Kyseessä ovat samat henkilöt, jotka äänestivät lakia vastaan myös vuosi sitten- IS
-eri
Ymmärrys hoi, äly älä jätä. 😁