Oliko Suomessa 80-luvulla rasismia?
Kun olin pieni niin rasismia oli Etelä-Afrikassa. Sitä pidettiin ihan ymmärrettävänä mutta yleinen mielipide vaihtui 90-luvulle tultaessa. Suomessa ei ollut rasismia. Seksuaalivähemmistöjä sen sijaan syrjittiin ja jopa vihattiin avoimesti.
Kommentit (67)
Silloin Suomessa ei oikeastaan ollut juuri ulkomaalaisia Vietnamin venepakolaisia lukuunottamatta. Heistä ei kauheasti pidetty, mutta nykyäänhän he ovat malliesimerkki integroitumisesta. Kasarilla ovelle saapui usein jostain Afrikasta peräisin olevia opiskelijoita myymään krääsää. Ihmiset avasivat oven ja jopa ostivat sitä krääsää. Myös erään kotimaisen vähemmistön edustajia kiersi isoine hameineen ovelta ovelle myymässä pitsiliinoja ja niitäkin ostettiin. Yleinen ilmapiiri kääntyi sitten ihan toiseksi ysärillä.
Mistäköhän se yleisen ilmapiirin kääntyminen ihan toiseksi ysärillä johtui? Osaako joku sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Mistäköhän se yleisen ilmapiirin kääntyminen ihan toiseksi ysärillä johtui? Osaako joku sanoa.
Täysi mysteeri 😁
Ihan järkyttävä määrä oli 80-luvulla rasismia. Etelä-Afrikassa oli apartheid. Suomessa sai siihen aikaan olla täysin avoimesti rasisti. Kukaan ei juuri paheksunut sitä.
80-luvulla ei ollut edes hmoja kiusattavaksi. Miten sitä rasismiakaan olisi ollut?
Mitä nyt manneja käytiin välillä potkimassa turpaan, mutta eihä sitä nyt lasketa,
Vierailija kirjoitti:
Ihan järkyttävä määrä oli 80-luvulla rasismia. Etelä-Afrikassa oli apartheid. Suomessa sai siihen aikaan olla täysin avoimesti rasisti. Kukaan ei juuri paheksunut sitä.
Vielä ysärillä valtakunnan varmaan ainoaa mustaa miestä (Billy Carson) solvattiin aivan avoimesti nokikepiksi prime time tv-ohjelmassa, ja valtakunta höhötti.
Ei ollut. Suomi oli rauhallinen lintukoto. Ja hyvin pärjättiin. Kaikille riitti työtä, asuntoja ja ruokaa. Nyt on hieman toisin. Kun Suomesta tekemällä tehtiin maailman onnellisin maa. Niin kaikki onkin kääntynyt juuri toisinpäin.
Oli sitä, myös 90-luvulla oli rasismia, 2000-luvulla ja 2010-luvullakin oli rasismia.
Suomi suomalaista, potki p*agolaista oli suosittu hokema. Siitä voi päätellä.
Vierailija kirjoitti:
Mistäköhän se yleisen ilmapiirin kääntyminen ihan toiseksi ysärillä johtui? Osaako joku sanoa.
Ysärillä varmasti vaikutti ainakin kaksi asiaa 1. Suomiea kohtasi yksi itseisyyden ajan pahimmista takoudellisista taantumista.
2 Suomi osaksi nousi Nokian vanavedessä ja moni selätti laman. Toisaalta osa ei selvinnyt lamasta ja silloin alkanut tylttömyys saattaa nyt jatkua jo yli sukupolisena kokemuksena. Ja yhä harvempi eä edes uskoo, että Suomessa voisi olla täys-työllisyys
Euroopan unioniin liittymine.
Sinkkumies
Vierailija kirjoitti:
Silloin Suomessa ei oikeastaan ollut juuri ulkomaalaisia Vietnamin venepakolaisia lukuunottamatta. Heistä ei kauheasti pidetty, mutta nykyäänhän he ovat malliesimerkki integroitumisesta. Kasarilla ovelle saapui usein jostain Afrikasta peräisin olevia opiskelijoita myymään krääsää. Ihmiset avasivat oven ja jopa ostivat sitä krääsää. Myös erään kotimaisen vähemmistön edustajia kiersi isoine hameineen ovelta ovelle myymässä pitsiliinoja ja niitäkin ostettiin. Yleinen ilmapiiri kääntyi sitten ihan toiseksi ysärillä.
Olipas. Chilestä tuli Suomeen poliittisia pakolaisia jo 70-luvulla, ja minäkin tapailin ghanalaista opiskelijapoikaa 80-luvun alussa.
90-luvulla ainakin Joensuu oli pahamainen skinikaupunki.
Minun pikkukylässäni ei ollut yhtään ulkomaalaista. Joten ei ollut rasismiakaan.
Minä sain Helsingissä 80-luvulla karatepotkua päähän ja nyrkkirautaa otsaan. Syynä suomalaiseksi tumma tukkani ja ehkä iso nenäni. En näyttänyt perus-saarijärvenpaavolta, vaikka sukujuuria ei pitäisi olla muualta kuin Suomesta ja Ruotsista. Nykyään näillä on oikeita ulkomaalaisia vihattavina.
Toksisempaa, väkivaltaisempaa ja aggressiivisempaa oli silloin. Nykyään meno on paljon rauhallisempaa ja fiksumpaa.
Rasismia on ollut aina siellä missä on ollut vähemmistöjäkin.
Ei ollut ulkomaalaisia.
Ei ollut rasismia.
Eihän 80-luvulla tehty muuta kuin ryssiteltiin ja hurriteltiin. Kinkkejä ja vinosilmiä olivat sitten kaikki muut.
Vierailija kirjoitti:
Mistäköhän se yleisen ilmapiirin kääntyminen ihan toiseksi ysärillä johtui? Osaako joku sanoa.
Ysärin lama ja ensimmäiset pakolaiset maasta X ajoittui samaan aikaan ysärin alkuun. Juurisyytkin pitkälti sama, eli Neuvostoliiton hajoaminen. Ensimmäisen vuoden aikana näitä maasta X peräisin olevia pakolaisia oli 1500, mikä oli merkittävä määrä. Luonnollisesti verovaroja jouduttiin polttamaan suuria määriä ja senaikaiset keplottelijat kahmivat fyrkkaa kaukalokaupalla, esimerkkinä Mikkelin Varsavuoren hotelli, joka oli ensimmäisiä vastaanottokeskuksia. Samaan aikaan ihmiset menettivät työpaikkoja massoittain kun ysärin lama iski kunnolla päälle. Lehdissä ja kansan keskuudessa alkoi kiertää juttuja siitä miten luku- ja kirjoitustaidottomat tulijat käyttäytyivät; valittivat huonosta ruoasta, heikoista palveluista ja tekivät avotulia hellan päälle tai uuniin, sekä käytännössä tuhosivat vastaanottokeskuksia käytöksellään. En tiedä miltä osin edes piti paikkansa, koska vastaanottokeskuksen omistajat hyötyivät tällaisista uutisista. Omistajat käytännössä uudelleenrakennuttivat kiinteistönsä verovaroista maksetuilla korvauksilla ja palauttivat laman jälkeen alkuperäiseen käyttöönsä. He olivat ysärin laman voittajia. Joka tapauksessa samaan aikaan kansa näki nälkää, menetti asuntonsa, työnsä ja omaisuutensa lamassa, samaan aikaan kun tulijat elivät kansalaisten silmissä ruhtinaallista elämää. Tulijoiden määrä myös kaksinkertaistui seuraavan parin vuoden aikana. Lama ja tulijat samanaikaisesti johtivat mm. ysärin Joensuun skinien kaltaisiin ilmiöihin. Muutos kasarin ja ysärin ilmapiirien välillä oli todella nopea.
Vierailija kirjoitti:
Rasismi syntyy siitä, kun erilaiset kulttuurit työnnetään väkisin samaan paikkaan. Aito monikulttuurisuus on sitä, että ihmiset asuvat omissa maissaan edustaen omaa kulttuuriaan.
Rasismi syntyy ainoastaan rasistin korvien välissä, ei missään muualla.
Rasismi 80-luvulla oli sitä että maahanmuuttajille naureskeltiin ja kutsuttiin mutakuonoiksi ja rättipäiksi. Saamelaisista kerrottiin nunnunka-vitsejä jne.
Toisaalta rasismia myös paheksuttiin koska vähemmistöt olivat todella pieniä eivätkä ne oikeastaan näkyneet kuin jossain päin Stadia.