Lue keskustelun säännöt.
Haluttomuuden syy selvisi..
07.05.2007 |
Järkyttävällä tavalla.
Minua on vuosikaupalla vaivannut vaimoni nihkeä suhtautuminen seksielämäämme, vaikka olemmekin erittäin hyviä ja läheisiä ystäviä. Eniten minua on vaivannut haluttomuus, seksin vähättely ja hänen suhtautumisensa minun seksuaalisuuteeni. Hän on aina selittänyt että se johtuu kiireestä, väsysmyksestä tai lapsista. Osatottuuksia, varmasti nekin vaikuttavat, mutta perimmäinen syy on paljon syvempi.
Löysin vahingossa kirjahyllystä kirjan jossa oli muistiinpanoja suhteemme alkuajoista - ja järkytyksekseni siinä oli vertailevaa pohdintaa minusta ja hänen ex-poikaystävästään. Tietenkään tämä ei ollut tarkoitettu minulle luettavaksi, vaan oli osa hänen prosessiaan päästä irti huonosta ja sairaasta suhteesta. Kirjassa oli monta kohtaa alleviivattu, mm. seksuaalisuudesta - siitä kuinka mies joka kohtelee häntä huonosti kiihottaa, kuinka tämän halu on hänelle tärkeä ja kuinka " normaali" mies on tylsä.
Vertailevassa listassa oli vain muutama kohta, minun kohdalla rivi " kuinka ihanaa etten ole rakastunut" ja ex-miehen kohdalla rivi " ottaisin hänet milloin tahansa takaisin"
Tämä siis kirjoitettu kyllä jo monta vuotta sitten, mutta meidän suhteemme alkuaikoina.
Enää en ihmettele sitä ettei häntä hirveästi kiinnosta seksi, ja nyt tiedän varmasti että kyse on siitä etten häntä kiinnosta. Olen hyvä ystävä, hyvä isä ja elämänkumppani ja juuri sitä mitä hän etsii tasapainoiseen elämään, eikä hän kaipaa intohimoista rakastajaa - mutta siinä samassa hän käyttää minua hyväkseen. MINÄ kaipaan sitä. Minä kaipaan naista joka rakastaa ja kiihottuu siitä että minä HALUAN häntä, jonka antautuu rakastelulle ja antaa minunkin antautua.
Kaikki hänen selittelynsä tuntuvat turhilta. Lukiessani omia muistiinpanojani, peloistani ja vertailemalla niitä hänen alleviivauksiin ja muistiinpanoihin se ei jätä minulle paljon arvailun varaan. Kuitenkin hän kieltää kaiken ja väittää minua vainoharhaiseksi. En tiedä mitä ajatella. Rakastan häntä, enkä halua jättää häntä.
En minäkään mikään puhdas pulmunen ole. Muutama vuosi sitten hurahduin minäkin syrjähyppyyn joka kaduttaa suuresti, vaikka se osittain pelastikin seksuaalisen itsentuntoni - uskoni siihen että olen oikeasti haluttava mies ja osaava rakastaja.
En tiedä mitä mun pitäisi tehdä.
Terapiassa olemme aikaisemmin käyneet, mutta silloin käsiteltiin enimmäkseen minun vikojani - ja alistuin siihen koska ajauduimme sinne syrjähyppyni jälkeen.
Voinko ikinä hyväksyä sitä että olen vain ystävä ja turvallinen valinta?
Kommentit (24)
se on parisuhteessa ja koko sen naurettavsuudessa että siinä on useinkin vaan " päätetty rakastaa" toisiaan joskus kauan sitten, ilman sen kummempaa järjellistä syytä. Siihen suhteeseen sitten tuodaan omat traumansa ja pahimmillaan yritetään vaan elää omaa elämää siinä ja pakottaa se toinen siihen samaan muottiin. Toinen puolisko voi taas ajatella että nyt tässä yritetään tehdä TOISEMME onnellisiksi, eli yhtälö on ihan älytön.
Onneksi luonto on kuitenkin järjestänyt siihen sen " ihanan" rakastumisvaiheen, muuten ihminen olisi varmaan jo kuollut sukupuuttoon.
mie_S
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin tutulta tuo sinunkin tekstisi tuntuu. Keskusteluissa olen taas saanut kuulla kuinka hyvä aviomies olen ja kuulemma myös paras rakastaja. Mutta siitä huolimatta eniten kiimaa hän on tuntenut toista miestä kohtaan. Ei se nyt haittaa että hänellä on seksihistoria ennen minua, niinhän minullakin ja jokaisella terveellä ihmisellä yleensä, vaan se, että tämä kiimaa loistaa nykyisessä suhteessa poissaolollaan ja se syö hyvinvointiani.
Ei se tarkoita ettenkö minäkin arvostaisi ystävyyttä ja kaikkia muita yhdessäolon muotoja, mutta minäkin haluan tuntea olevani haluttava.
Se oli ehkä merkittävin syrjähyppyni syy, nainen jota en rakastanut ja johon en normaalisiti olisi vilkaissutkaan " sillä silmällä" halusi minua noin voimakkaasti ja fyysisesti että järki ei pysynyt biologian perässä.
Eilen illalla keskusteltuamme kaikki oli taas paremmin, mutta nyt aamuyöstä, saatuani itkevän lapsen taas rauahallisesti nukkumaan sylissäni sain jonkun ihme kohtauksen ja halusin vain rikkoa jotain. Oli pakko vain mennä ulos ja purkaa tunnetta. Hävettää, sillä haluaisin pysyä kasassa, etenkin äitienpäivän takia, saada edes jotain balanssia tähän.
Miten ihmeessä seksuaalisuus voi olla elämässä näin tärkeä asia?
Vika ei ole sinussa, et saa syyllistää itseäsi.. Puhuit persoonallisuushäiriöstä yhdessä viestissä ja silloin ymmärsin tarinastasi paaaaljon enemmän. Kamppailet tosi vaikeiden asioiden kanssa, toivotan tosi paljon tsemppiä ja kärsivällisyyttä. Perheterapia olisi ehkä paikallaan, ennen kaikkea vaimosi tarvitsee apua.
Tämä teidän kuvio jäi jotenkin pyörimään mieleeni,ja on mulla yksi omakin kuvio mielessä,muttei siitä sen enempää...
Olet varmasti omissa pohdinnoissasi päätynyt asian ytimeen,vaimosi kontrolloi/kiristää sinua näillä riidoilla. Niistä on tullut osa suhteenne (sairasta?!) dynamiikaa..Pahoin pelkään ettet sinä voi tehdä paljon asioille,siis enempää kuin olet jo tehnyt. Vaimosi ei ehkä tiedosta omia solmujaan tai vähättelee niiden merkitystä. Hänen tulisi koko perheen yhteisen edun edessä ratkoa niitä, mutta kenties asia on hänelle niin arka ettei ole valmis " nostamaan kissaa pöydälle" Siitä luultavasti kertoo tuo että loukkaantuu ja kieltäytyy keskustelemasta. Ihmettelen jaksamistasi,minusta tuntuu julmalta että ihminen jolle olet rakas suhtautuu noin penseästi kun sinä alat itkemään. Mutta olemme tämänkin asian suhteen erilaisia...Ja uskon kyllä että olet vaimollesi rakas ja suurin tuki ja turva elämässä, mutta jotenkin tuntuu että teidän täytyisi löytää jotenkin terveempi tapa jatkaa yhteistä elämäänne.