Lue keskustelun säännöt.
Parisuhde ja erilaiset elämäntavat, erityisesti liikunnallisuus
Olen jonkin aikaa tapaillut miestä joka on monella tavalla oikeasti tosi ihana. Luotettava, arvostava, rehellinen, huomaavainen, ystävällinen, rakastava. Listaa voisi vaan jatkaa. Yhdessäolo on helppoa ja muutenkin tuntuu, että luonteen puolesta samanlaista miestä ei välttämättä heti tule uudestaan vastaan.
Isoin ongelma tällä hetkellä itselleni on omat ja miehen elintavat, erityisesti liikunnallisuus ja omasta terveydestä huolehtiminen. Olen itse liikunnallinen ja treenaan useamman kerran viikossa. Mies on ollut aiemmin reilusti ylipainoinen, mutta sittemmin laihduttanut huomattavasti. Ylipainoa on kuitenkin edelleen reippaasti ja kaikki yhteinen tekeminen johon liittyy liikunta, vaikka ihan pelkkä kävely, pitää suorittaa miehen jaksamisen mukaan. Vapaa-ajallaan mies ei harrasta liikuntaa. Kuulemma kiinnostusta on ja haluaa kanssani liikkua, mutta toistaiseksi en ole nähnyt käytännössä juurikaan edistystä tai tekoja asian hyväksi.
Haluaisin kuulla rehellisiä kokemuksia teiltä joilla on tämän tyyppinen parisuhde ja miten teillä on mennyt. Pelkään että tämä on loppujen lopuksi itselle ratkaiseva tekijä, mutta yritän kovasti keskittyä kaikkeen hyvään mitä meillä on. Mietityttää vaan, että riittääkö se. En ole ottanut aihetta puheeksi miehen kanssa, mutta aion sen ennen pitkää tehdä ja keskustella asiasta.
Kommentit (887)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joillekin saavutukset eivät ole tärkeitä, mutta kun puhutaan että joku "on mennyt pitkälle elämässä" niin silloin kyllä tarkoitetaan niitä saavutuksia. Jos tällaisesta haaveilee, niin liikunta on kaikkein paras "ihmelääke" jolla niihin tavoitteisiin voisi ehkä päästä (jos on jo valmiiksi älykäs). On lukuisia tutkimuksia, jotka osoittavat että liikunta parantaa opiskelukykyä ja keskittymiskykyä, paremmin kuin mikään muu asia.
Hölönpölön. Hyvin harva ihminen saavuttaa yksinäisyydessään yhtään mitään pelkästään opiskelemalla, harjoittelemalla ja liikkumalla. Kyllä siinä tarvitaan kontakteja, oikeita saumoja, mahdollisuuksia jne. Näitä saa joko suvun kautta, syntymällä oikein tai verkostumalla. Se vie aikaa.
Tuskin liikunnasta nyt haittaakaan on, mutta kuvitelma jostain tyypistä, joka ahkeroi ja lopun ajan ravaa juoksulenkillä on hollywood-kamaa.
Opiskelukykyä parantaa ennen kaikkea hyvät yöunet ja se, että osaa relata ja antaa aivojen levätä. Joillakin se ei onnistu kuin liikkumalla, mutta osaa tehdä tämän ilmankin, kuten vaikka juttelemalla ystävän tai puolison kanssa, hoitamalla lemmikkejä ja suurella osalle ihan reipas bailaaminen opiskelun ohella toimii.
Ihme treenaajauskovaisia.
"Tuskin liikunnasta nyt haittaakaan on, mutta kuvitelma jostain tyypistä, joka ahkeroi ja lopun ajan ravaa juoksulenkillä on hollywood-kamaa."
No kuka sellasesta on puhunut? Sosiaalinen elämä ja verkostoituminen on osa kokonaisuutta. Treeneissäkin voi olla kavereita, tiedätkös. Esim. urheilujoukkueen kanssa pelaaminen tuottaa valtavan hyviä tiimitaitoja. Sen sijaan että yksin pelaat jotain videopeliä kotonas.
Jos olet urheilullisen näköinen, saat enemmän kavereitakin, toisista tavoitteellisista ihmisistä, eli juuri sellaisista, joiden kanssa kannattaakin verkostoitua. Kukaan menestyjätyyppi ei jaksa katsella sellasta vänöttävää nahjusta, jonka ruumiinrakenteesta jo näkee että on hidas ja laiska. Urheilu parantaa sosiaalista itseluottamusta. Jo työhaastattelussa se vaikuttaa. Jos olet lihaksikas ja hyväkuntoinen, se kertoo heti haastattelijalle että olet työtä pelkäämätön ja lujatahtoinen. Kun astut huoneeseen, sut huomataan. Urheilullisen ihmisen kasvotkin hehkuvat eri lailla.
Ihmiset jotka eivät liiku, ovat luusereita. Näin on aina ollut, ja tulee aina olemaan. Siinä erotellaan jyvät akanoista. Kivaahan se sportti ei aina ole (siinä sekoittuu aina paha olo ja hyvä olo), mutta juuri siinä se erottelu tapahtuukin.
Esimerkiksi ihaillut poliitikot, Sanna Marin ja Alex Stubb, molemmat urheilevat paljon. Stubb ei olisi niin särmä kuin on, ilman triathlon-harrastustaan. Stubb on kerännyt paljon kiitosta kansainvälisesti, presidenttinä toimiessaan. Sauli Niinistö oli myös urheilumies. Niin on myös Ruotsin pääministeri. Ja itseasiassa myös Zelenskyi (nostaa puntteja todella ahkerasti). Kun paine on kovaa, tarvitaan urheilu avuksi.
Ahtisaari teki pitkän kansainvälisen uran, joten hän on ollut tosi urheilullinen mies. Ja tietenkin kaikki Suomen johtavat poliitikot ovat olleet myös erittäin urheilullisia, Soini, Satonen, Rinne nyt muutamia mainitakseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joillekin saavutukset eivät ole tärkeitä, mutta kun puhutaan että joku "on mennyt pitkälle elämässä" niin silloin kyllä tarkoitetaan niitä saavutuksia. Jos tällaisesta haaveilee, niin liikunta on kaikkein paras "ihmelääke" jolla niihin tavoitteisiin voisi ehkä päästä (jos on jo valmiiksi älykäs). On lukuisia tutkimuksia, jotka osoittavat että liikunta parantaa opiskelukykyä ja keskittymiskykyä, paremmin kuin mikään muu asia.
Hölönpölön. Hyvin harva ihminen saavuttaa yksinäisyydessään yhtään mitään pelkästään opiskelemalla, harjoittelemalla ja liikkumalla. Kyllä siinä tarvitaan kontakteja, oikeita saumoja, mahdollisuuksia jne. Näitä saa joko suvun kautta, syntymällä oikein tai verkostumalla. Se vie aikaa.
Tuskin liikunnasta nyt haittaakaan on, mutta kuvitelma jostain tyypistä, joka ahkeroi ja lopun ajan ravaa juoksulenkillä on hollywood-kamaa.
Opiskelukykyä parantaa ennen kaikkea hyvät yöunet ja se, että osaa relata ja antaa aivojen levätä. Joillakin se ei onnistu kuin liikkumalla, mutta osaa tehdä tämän ilmankin, kuten vaikka juttelemalla ystävän tai puolison kanssa, hoitamalla lemmikkejä ja suurella osalle ihan reipas bailaaminen opiskelun ohella toimii.
Ihme treenaajauskovaisia.
"Tuskin liikunnasta nyt haittaakaan on, mutta kuvitelma jostain tyypistä, joka ahkeroi ja lopun ajan ravaa juoksulenkillä on hollywood-kamaa."
No kuka sellasesta on puhunut? Sosiaalinen elämä ja verkostoituminen on osa kokonaisuutta. Treeneissäkin voi olla kavereita, tiedätkös. Esim. urheilujoukkueen kanssa pelaaminen tuottaa valtavan hyviä tiimitaitoja. Sen sijaan että yksin pelaat jotain videopeliä kotonas.
Jos olet urheilullisen näköinen, saat enemmän kavereitakin, toisista tavoitteellisista ihmisistä, eli juuri sellaisista, joiden kanssa kannattaakin verkostoitua. Kukaan menestyjätyyppi ei jaksa katsella sellasta vänöttävää nahjusta, jonka ruumiinrakenteesta jo näkee että on hidas ja laiska. Urheilu parantaa sosiaalista itseluottamusta. Jo työhaastattelussa se vaikuttaa. Jos olet lihaksikas ja hyväkuntoinen, se kertoo heti haastattelijalle että olet työtä pelkäämätön ja lujatahtoinen. Kun astut huoneeseen, sut huomataan. Urheilullisen ihmisen kasvotkin hehkuvat eri lailla.
Ihmiset jotka eivät liiku, ovat luusereita. Näin on aina ollut, ja tulee aina olemaan. Siinä erotellaan jyvät akanoista. Kivaahan se sportti ei aina ole (siinä sekoittuu aina paha olo ja hyvä olo), mutta juuri siinä se erottelu tapahtuukin.
Esimerkiksi ihaillut poliitikot, Sanna Marin ja Alex Stubb, molemmat urheilevat paljon. Stubb ei olisi niin särmä kuin on, ilman triathlon-harrastustaan. Stubb on kerännyt paljon kiitosta kansainvälisesti, presidenttinä toimiessaan. Sauli Niinistö oli myös urheilumies. Niin on myös Ruotsin pääministeri. Ja itseasiassa myös Zelenskyi (nostaa puntteja todella ahkerasti). Kun paine on kovaa, tarvitaan urheilu avuksi.
Ahtisaari teki pitkän kansainvälisen uran, joten hän on ollut tosi urheilullinen mies. Ja tietenkin kaikki Suomen johtavat poliitikot ovat olleet myös erittäin urheilullisia, Soini, Satonen, Rinne nyt muutamia mainitakseni.
Tää ketjun hupihahmo on joku hitlerjugendin edustaja, arjalaisen eugeniikan tuote. Näitä pääsee välillä liian korkeaan asemaan, ja silloin käy huonosti. Historia tietää.
Mun mielestä on tärkeämpää se että hän on ihana ihminen ja hänen kanssa on helppo olla, kuin se että liikkuuko hän.
Toki jos kaipaat miestä jonka kanssa liikkua ja se on todella tärkeää nii jokainen itse päättää missä on tai missä ei. Mä en usko että 100% yhteensopivuutta on mutta jokainen päättää itse mitkä kriteerit on.
Itse tehnyt elämäntaparemontin, 2 krt/viikossa lihaskuntoa, haluan että joka päivässä jotain liikuntaa, ainakin lenkki. Mies on epäliikunnallisimpia ihmisiä joita tunnen, mutta luonnostaan hoikka. Itsellä vielä ihan lievä ylipaino (n. 4 kiloa). Kyllä olis kiva liikkua yhdessä, mutta hän on ihana rakas silti. Ollaan oltu syksyllä yhdessä 15 vuotta, naimisissa melkein 14 ja lapsia kaks.
Vierailija kirjoitti:
Miten voi tehdä päätöksen, etten anna tämän asian häiritä?
Kai se enemmän on päätös siitä, että ei anna jonkun yksittäisen asian häiritä, jos kokonaisuus on hyvä. Mutta tietysti jos toinen ärsyttää jo pelkällä puheäänellään, niin eihän siinä sitten itselle kokonaisuuskaan mikään hyvä voi olla.
Itse toisaalta katson, että minunkin on ollut tarpeen ihmisenä kasvaa siten, että ymmärrän, että toisessa on asioita, jotka ärsyttää ja minä voin tehdä päätöksen itseni, en hänen puolestaan. Eli siis toinen on semmoinen kuin on ja minun asiani on päättää, ärsyynnynkö joka kerta. Kyllä sitä voi asioita ohittaa, jos haluaa.
Mutta jos ei halua, niin eihän suhde silloin kannata.
Ja jos ei tunne niin suurta vetoa toista kohtaan, että edes kiinnostaisi ottaa selvää siitä, onko toisessa muuta kuin ärsyttäviä asioita, niin hommahan on selvä.
En ole kuvitellutkaan, etteivät myös minun jotkut tapani ole ärsyttäviä. Mutta en ala vaatimaan, edes ajattelemaan, että kenenkään pitää alkaa silloin olla kanssani, kun havaitsee itseään häiritsevän piirteeni. Tähänhän kaikki perustuu: ei pidä väkisin siedättää tai yrittää ohittaa kumminkaan päin. Ei ole niin "pakko" olla parisuhteessa, että ottaa jo etukäteen ja tieten tahtoen ihmisen elämäänsä, jolla huomaa olevan häiritsevä asia. Kun se ei ainakaan minun tapauksessani muutu sen siedettävämmäksi, päätät mitä päätät.
En edelleenkään käsitä miten kumpikaan voi ohittaa ärsyyntymisen vain, että kun nyt haluan sen ohittaa. No, tietty silloin kun on pakkomielle haluta olla jonkun kanssa. Silloinhan on pieni pakko ohittaa ja sietää jos yksinolo on suurempi paha. Toivottavasti en koskaan tapaa sellaista miestä, jolla on niin kova hinku parisuhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joillekin saavutukset eivät ole tärkeitä, mutta kun puhutaan että joku "on mennyt pitkälle elämässä" niin silloin kyllä tarkoitetaan niitä saavutuksia. Jos tällaisesta haaveilee, niin liikunta on kaikkein paras "ihmelääke" jolla niihin tavoitteisiin voisi ehkä päästä (jos on jo valmiiksi älykäs). On lukuisia tutkimuksia, jotka osoittavat että liikunta parantaa opiskelukykyä ja keskittymiskykyä, paremmin kuin mikään muu asia.
Hölönpölön. Hyvin harva ihminen saavuttaa yksinäisyydessään yhtään mitään pelkästään opiskelemalla, harjoittelemalla ja liikkumalla. Kyllä siinä tarvitaan kontakteja, oikeita saumoja, mahdollisuuksia jne. Näitä saa joko suvun kautta, syntymällä oikein tai verkostumalla. Se vie aikaa.
Tuskin liikunnasta nyt haittaakaan on, mutta kuvitelma jostain tyypistä, joka ahkeroi ja lopun ajan ravaa juoksulenkillä on hollywood-kamaa.
Opiskelukykyä parantaa ennen kaikkea hyvät yöunet ja se, että osaa relata ja antaa aivojen levätä. Joillakin se ei onnistu kuin liikkumalla, mutta osaa tehdä tämän ilmankin, kuten vaikka juttelemalla ystävän tai puolison kanssa, hoitamalla lemmikkejä ja suurella osalle ihan reipas bailaaminen opiskelun ohella toimii.
Ihme treenaajauskovaisia.
"Tuskin liikunnasta nyt haittaakaan on, mutta kuvitelma jostain tyypistä, joka ahkeroi ja lopun ajan ravaa juoksulenkillä on hollywood-kamaa."
No kuka sellasesta on puhunut? Sosiaalinen elämä ja verkostoituminen on osa kokonaisuutta. Treeneissäkin voi olla kavereita, tiedätkös. Esim. urheilujoukkueen kanssa pelaaminen tuottaa valtavan hyviä tiimitaitoja. Sen sijaan että yksin pelaat jotain videopeliä kotonas.
Jos olet urheilullisen näköinen, saat enemmän kavereitakin, toisista tavoitteellisista ihmisistä, eli juuri sellaisista, joiden kanssa kannattaakin verkostoitua. Kukaan menestyjätyyppi ei jaksa katsella sellasta vänöttävää nahjusta, jonka ruumiinrakenteesta jo näkee että on hidas ja laiska. Urheilu parantaa sosiaalista itseluottamusta. Jo työhaastattelussa se vaikuttaa. Jos olet lihaksikas ja hyväkuntoinen, se kertoo heti haastattelijalle että olet työtä pelkäämätön ja lujatahtoinen. Kun astut huoneeseen, sut huomataan. Urheilullisen ihmisen kasvotkin hehkuvat eri lailla.
Ihmiset jotka eivät liiku, ovat luusereita. Näin on aina ollut, ja tulee aina olemaan. Siinä erotellaan jyvät akanoista. Kivaahan se sportti ei aina ole (siinä sekoittuu aina paha olo ja hyvä olo), mutta juuri siinä se erottelu tapahtuukin.
Esimerkiksi ihaillut poliitikot, Sanna Marin ja Alex Stubb, molemmat urheilevat paljon. Stubb ei olisi niin särmä kuin on, ilman triathlon-harrastustaan. Stubb on kerännyt paljon kiitosta kansainvälisesti, presidenttinä toimiessaan. Sauli Niinistö oli myös urheilumies. Niin on myös Ruotsin pääministeri. Ja itseasiassa myös Zelenskyi (nostaa puntteja todella ahkerasti). Kun paine on kovaa, tarvitaan urheilu avuksi.
Ahtisaari teki pitkän kansainvälisen uran, joten hän on ollut tosi urheilullinen mies. Ja tietenkin kaikki Suomen johtavat poliitikot ovat olleet myös erittäin urheilullisia, Soini, Satonen, Rinne nyt muutamia mainitakseni.
Tää ketjun hupihahmo on joku hitlerjugendin edustaja, arjalaisen eugeniikan tuote. Näitä pääsee välillä liian korkeaan asemaan, ja silloin käy huonosti. Historia tietää.
Minulle tuli noista kirjoituksista mieleen se Otaniemestä liikkeelle lähtenyt uskonlahko, jonka yksi tärkeä opinkappale oli BMI:n kyttääminen. Naisten pitää olla normaalipainon alapuolella. Monenlaista vipeltäjää DI koulutuksen saaneistakin löytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En edelleenkään käsitä miten kumpikaan voi ohittaa ärsyyntymisen vain, että kun nyt haluan sen ohittaa. No, tietty silloin kun on pakkomielle haluta olla jonkun kanssa. Silloinhan on pieni pakko ohittaa ja sietää jos yksinolo on suurempi paha. Toivottavasti en koskaan tapaa sellaista miestä, jolla on niin kova hinku parisuhteeseen.
Niin, sinä et edelleenkään käsitä, että kaikki ihmiset eivät ole yhtä ehdottomia kuin sinä. Minä olen joustanut muissakin asioissa kuin parisuhteessa.
Mutta syy siihen, miksi voi olla piittaamatta jostain ärsyttävästä tavasta tms. on yksinkertainen: kun ne ei ole niin isoja asioita itselle. Sitten on niitä, jotka ovat niin isoja, että ei voi. Silloin sitä ei tehdä.
Ja kyseessähän nimenomaan ei ole halu olla jonkun, kenen kanssa hyvänsä, vaan juuri nimenomaan tämän yhden kanssa.
Sen vuoksi, jos hänessä on 100 hyvää asiaa ja 2 ärsyttävää, aikuinen ihminen voi hallita tunteitaan sen verran, että vaikka nyt vähän ärsyttää, antaa sen olla ja mennä, ilman että koko ihmissuhde, jonka tietää todella harvinaiseksi, on lopetettava. Näin rautalangasta vääntäen.
Jos olisi mahdollisuus, että voisi olla kenen kanssa hyvänsä, niin sittenhän sitä voisikin ronklata vuodesta toiseen etsien sitä yksisarvista, joka ei missään ikinä koskaan ärsytä. Mutta silloin olisi sitten menettänyt tämän yhden, joka onkin ainut, jonka todella haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joillekin saavutukset eivät ole tärkeitä, mutta kun puhutaan että joku "on mennyt pitkälle elämässä" niin silloin kyllä tarkoitetaan niitä saavutuksia. Jos tällaisesta haaveilee, niin liikunta on kaikkein paras "ihmelääke" jolla niihin tavoitteisiin voisi ehkä päästä (jos on jo valmiiksi älykäs). On lukuisia tutkimuksia, jotka osoittavat että liikunta parantaa opiskelukykyä ja keskittymiskykyä, paremmin kuin mikään muu asia.
Hölönpölön. Hyvin harva ihminen saavuttaa yksinäisyydessään yhtään mitään pelkästään opiskelemalla, harjoittelemalla ja liikkumalla. Kyllä siinä tarvitaan kontakteja, oikeita saumoja, mahdollisuuksia jne. Näitä saa joko suvun kautta, syntymällä oikein tai verkostumalla. Se vie aikaa.
Tuskin liikunnasta nyt haittaakaan on, mutta kuvitelma jostain tyypistä, joka ahkeroi ja lopun ajan ravaa juoksulenkillä on hollywood-kamaa.
Opiskelukykyä parantaa ennen kaikkea hyvät yöunet ja se, että osaa relata ja antaa aivojen levätä. Joillakin se ei onnistu kuin liikkumalla, mutta osaa tehdä tämän ilmankin, kuten vaikka juttelemalla ystävän tai puolison kanssa, hoitamalla lemmikkejä ja suurella osalle ihan reipas bailaaminen opiskelun ohella toimii.
Ihme treenaajauskovaisia.
"Tuskin liikunnasta nyt haittaakaan on, mutta kuvitelma jostain tyypistä, joka ahkeroi ja lopun ajan ravaa juoksulenkillä on hollywood-kamaa."
No kuka sellasesta on puhunut? Sosiaalinen elämä ja verkostoituminen on osa kokonaisuutta. Treeneissäkin voi olla kavereita, tiedätkös. Esim. urheilujoukkueen kanssa pelaaminen tuottaa valtavan hyviä tiimitaitoja. Sen sijaan että yksin pelaat jotain videopeliä kotonas.
Jos olet urheilullisen näköinen, saat enemmän kavereitakin, toisista tavoitteellisista ihmisistä, eli juuri sellaisista, joiden kanssa kannattaakin verkostoitua. Kukaan menestyjätyyppi ei jaksa katsella sellasta vänöttävää nahjusta, jonka ruumiinrakenteesta jo näkee että on hidas ja laiska. Urheilu parantaa sosiaalista itseluottamusta. Jo työhaastattelussa se vaikuttaa. Jos olet lihaksikas ja hyväkuntoinen, se kertoo heti haastattelijalle että olet työtä pelkäämätön ja lujatahtoinen. Kun astut huoneeseen, sut huomataan. Urheilullisen ihmisen kasvotkin hehkuvat eri lailla.
Ihmiset jotka eivät liiku, ovat luusereita. Näin on aina ollut, ja tulee aina olemaan. Siinä erotellaan jyvät akanoista. Kivaahan se sportti ei aina ole (siinä sekoittuu aina paha olo ja hyvä olo), mutta juuri siinä se erottelu tapahtuukin.
Esimerkiksi ihaillut poliitikot, Sanna Marin ja Alex Stubb, molemmat urheilevat paljon. Stubb ei olisi niin särmä kuin on, ilman triathlon-harrastustaan. Stubb on kerännyt paljon kiitosta kansainvälisesti, presidenttinä toimiessaan. Sauli Niinistö oli myös urheilumies. Niin on myös Ruotsin pääministeri. Ja itseasiassa myös Zelenskyi (nostaa puntteja todella ahkerasti). Kun paine on kovaa, tarvitaan urheilu avuksi.
Ahtisaari teki pitkän kansainvälisen uran, joten hän on ollut tosi urheilullinen mies. Ja tietenkin kaikki Suomen johtavat poliitikot ovat olleet myös erittäin urheilullisia, Soini, Satonen, Rinne nyt muutamia mainitakseni.
Tää ketjun hupihahmo on joku hitlerjugendin edustaja, arjalaisen eugeniikan tuote. Näitä pääsee välillä liian korkeaan asemaan, ja silloin käy huonosti. Historia tietää.
Ensimmäinen lauseesi on täydellinen ja nauroin sille ääneen, kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ehkä jatkoon, kuvittele millaiseksi sohvamöllykäksi hän saattaa äityä, kun saa sinut lopullisesti kiikkiin.
Näistä edellisistä puheenvuoroista, onko oikeasti ihmisiä, jotka ei pysty sietämään mitään, ei edes pieniä ärsyttäviä piirteitä toisissa, ei edes ihmisessä, jota rakastavat?
No kai se onkin niin, että eivät ole ketään rakastaneet. En minä tuota muuten ymmärrä ollenkaan. Mä kyllä kestän ystävissäkin ärsyttäviä piirteitä, koska niitä on minussakin ja he kestää niitä.
Se on totta, että koko elämää yksin ilman ystäviä ja parisuhteita en halua olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En edelleenkään käsitä miten kumpikaan voi ohittaa ärsyyntymisen vain, että kun nyt haluan sen ohittaa. No, tietty silloin kun on pakkomielle haluta olla jonkun kanssa. Silloinhan on pieni pakko ohittaa ja sietää jos yksinolo on suurempi paha. Toivottavasti en koskaan tapaa sellaista miestä, jolla on niin kova hinku parisuhteeseen.
Niin, sinä et edelleenkään käsitä, että kaikki ihmiset eivät ole yhtä ehdottomia kuin sinä. Minä olen joustanut muissakin asioissa kuin parisuhteessa.
Mutta syy siihen, miksi voi olla piittaamatta jostain ärsyttävästä tavasta tms. on yksinkertainen: kun ne ei ole niin isoja asioita itselle. Sitten on niitä, jotka ovat niin isoja, että ei voi. Silloin sitä ei tehdä.
Ja kyseessähän nimenomaan ei ole halu olla jonkun, kenen kanssa hyvänsä, vaan juuri nimenomaan tämän yhden kanssa.
Sen vuoksi, jos hänessä on 100 hyvää asiaa ja 2 ärsyttävää, aikuinen ihminen voi hallita tunteitaan sen verran, että vaikka nyt vähän ärsyttää, antaa sen olla ja mennä, ilman että koko ihmissuhde, jonka tietää todella harvinaiseksi, on lopetettava. Näin rautalangasta vääntäen.
Jos olisi mahdollisuus, että voisi olla kenen kanssa hyvänsä, niin sittenhän sitä voisikin ronklata vuodesta toiseen etsien sitä yksisarvista, joka ei missään ikinä koskaan ärsytä. Mutta silloin olisi sitten menettänyt tämän yhden, joka onkin ainut, jonka todella haluaa.
Höpsistä. Jos niillä kahdella ärsyttävällä, tai mitä nyt onkaan, tapaa on iso merkitys, niin sitten suhde voi loppua siihen. Ei hyvät asiat parisuhteessa kumoa huonoja, ei se ole mitään nollasumma peliä. Meissä kaikissa on hyviä ja huonoja puolia, mutta tuskimpa sinäkään ottaisit kumppaniksesi ensimmäistä vastaantulevaa tyyppiä? Mikset?
Parisuhteet tyypillisesti kaatuu toistuviin, haitallisiin, toista ärsyttäviin tai loukkaaviin käyttäytymismalleihin. Sellaista ei sivuuteta olemalla edes 99% ajasta mukava.
Se, mikä koetaan tärkeäksi, riippuu täysin ihmisestä, eikä kukaan voi sanoa toisen puolesta, mikä se on, tai päättää, että kyllä sun täytyy sietää käytöstä x, kun tyyppi on muuten niin mukava.
Vierailija kirjoitti:
En edelleenkään käsitä miten kumpikaan voi ohittaa ärsyyntymisen vain, että kun nyt haluan sen ohittaa. No, tietty silloin kun on pakkomielle haluta olla jonkun kanssa. Silloinhan on pieni pakko ohittaa ja sietää jos yksinolo on suurempi paha. Toivottavasti en koskaan tapaa sellaista miestä, jolla on niin kova hinku parisuhteeseen.
Niin, sinä et edelleenkään käsitä, että kaikki ihmiset eivät ole yhtä ehdottomia kuin sinä. Minä olen joustanut muissakin asioissa kuin parisuhteessa.
Mutta syy siihen, miksi voi olla piittaamatta jostain ärsyttävästä tavasta tms. on yksinkertainen: kun ne ei ole niin isoja asioita itselle. Sitten on niitä, jotka ovat niin isoja, että ei voi. Silloin sitä ei tehdä.
Ja kyseessähän nimenomaan ei ole halu olla jonkun, kenen kanssa hyvänsä, vaan juuri nimenomaan tämän yhden kanssa.
Sen vuoksi, jos hänessä on 100 hyvää asiaa ja 2 ärsyttävää, aikuinen ihminen voi hallita tunteitaan sen verran, että vaikka nyt vähän ärsyttää, antaa sen olla ja mennä, ilman että koko ihmissuhde, jonka tietää todella harvinaiseksi, on lopetettava. Näin rautalangasta vääntäen.
Jos olisi mahdollisuus, että voisi olla kenen kanssa hyvänsä, niin sittenhän sitä voisikin ronklata vuodesta toiseen etsien sitä yksisarvista, joka ei missään ikinä koskaan ärsytä. Mutta silloin olisi sitten menettänyt tämän yhden, joka onkin ainut, jonka todella haluaa.
Ja sinä et käsitä, että muut ihmiset arvostaa eri asioita, kuin sinä.
Etkä käsitä, että vaikka sinä olet joustanut jossain tietyssä asiassa, joku muu ei jousta saman asian suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Höpsistä. Jos niillä kahdella ärsyttävällä, tai mitä nyt onkaan, tapaa on iso merkitys, niin sitten suhde voi loppua siihen. Ei hyvät asiat parisuhteessa kumoa huonoja, ei se ole mitään nollasumma peliä. Meissä kaikissa on hyviä ja huonoja puolia, mutta tuskimpa sinäkään ottaisit kumppaniksesi ensimmäistä vastaantulevaa tyyppiä? Mikset? "
Eri mutta niinhän tuossa varta vasiten sanottiinkin. Että pienissä asioissa voi joiustaa, suurissa joilla on merkitystä ei.
Trollaat ja haluat vain vängätä tai sitten et todellakaan ymmärrä, että parisuhteessa joustetaan aina tai tosiaan se on entinen parisuhde. Voi niinkin elää heti lopettaa kun toinen vähän ärsyttää ja hypätä uuteen. Tai olla aina yksin. Ihan valintoja. Mutta kestävässä parisuhteessa on kyllä vain yksi malli joka on että molemmat joustaa. Ellei sitten kimapssa ole kaksi täydellistä mutta todennäköisestihän juuri ne ei toisiaan kestä.
Kuntosalillahan ei tarvitse mennä toisen tahdin mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parisuhteet tyypillisesti kaatuu toistuviin, haitallisiin, toista ärsyttäviin tai loukkaaviin käyttäytymismalleihin. Sellaista ei sivuuteta olemalla edes 99% ajasta mukava.
Kummallista psykologiaa. Jos joku oikeasti on 99% ajasta mukava ja ihana, hän tuskin tahallaan tekee niitä asioita, jotka 2% ajasta ärsyttää. Ja jos aikuinen ei osaa ottaa jotain pikkuasiaa, joka 2 % elämästä ärsyttää ja ohittaa sitä, hän vaikuttaa kovin keskenkasvuiselta.
Isot asiat kuten väkivalta, pettäminen (kenelle on), usein valehtelu tms. ovat tosiaankin erikseen, mutta jos näitä on suhteessa, toinen ei todellakaan ole 99 % mukava. Silloin hän on 2 % mukava ja loppu 99 % näiden isojen paskojen asioiden piikkiin, jotka tietysti ovat läsnä koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Kuntosalillahan ei tarvitse mennä toisen tahdin mukaan.
Eikä siellä siis toisaalta olla yhdessä, joten kummallista, että se edes katsottaisiin yhdessä tekemiseksi. Paitsi ne ärsyttävät pariskunnat, jotka parveilee saman laitteen ympärillä ja tirskuttaa koko ajan muiden tiellä.
Oma parisuhteeni on kestänyt yli 15 vuotta, vaikka meillä ei ole käytännössä ollenkaan yhteisiä harrastuksia. Luonteet sopivat yhteen ja isoista kysymyksistä ollaan samaa mieltä. Typerä olisin ollut, jos olisin aikoinani jättänyt hyvän miehen siksi, ettei hän ole kiinnostunut kirjallisuudesta ja monesta muusta, asiasta, jotka itselleni ovat tärkeitä.
Naiset voisivat pysähtyä miettimään, onko elämänkumppanin löytäminen niin vaikeaa siksi, että oletetaan ja odotetaan miehen sopeutuvan omaan elämäntapaan ja kiinnostuvan samoista, asioista kuin nainen. Toisin päin tämä harvoin menee.
Naiset voisivat pysähtyä miettimään, onko elämänkumppanin löytäminen niin vaikeaa siksi, että oletetaan ja odotetaan miehen sopeutuvan omaan elämäntapaan ja kiinnostuvan samoista, asioista kuin nainen. Toisin päin tämä harvoin menee.
Olen usein miettinyt dynamiikkaa näissä. Minulla on paljon kumpiakin ystävinä, mutta näkisin, että naiset ovat kyllä sikäli vaativampia ystäviä (huom! missään nimessä en sano huonompia!), että usein tahtovat, että ystävällä on paljon samaa kuin heillä, eli samaa elämäntilannetta jne.
Miehet eivät niinkään välitä, he ovat tyytyväisiä, jos joskus puuhataan jotain vaikka tai sitten vastaavasti käydään vaan jossain kahvilla, kaljalla tms.
Kai se vaikuttaa parisuhdeajatteluunkin.
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteet tyypillisesti kaatuu toistuviin, haitallisiin, toista ärsyttäviin tai loukkaaviin käyttäytymismalleihin. Sellaista ei sivuuteta olemalla edes 99% ajasta mukava.
Kummallista psykologiaa. Jos joku oikeasti on 99% ajasta mukava ja ihana, hän tuskin tahallaan tekee niitä asioita, jotka 2% ajasta ärsyttää. Ja jos aikuinen ei osaa ottaa jotain pikkuasiaa, joka 2 % elämästä ärsyttää ja ohittaa sitä, hän vaikuttaa kovin keskenkasvuiselta.
Isot asiat kuten väkivalta, pettäminen (kenelle on), usein valehtelu tms. ovat tosiaankin erikseen, mutta jos näitä on suhteessa, toinen ei todellakaan ole 99 % mukava. Silloin hän on 2 % mukava ja loppu 99 % näiden isojen paskojen asioiden piikkiin, jotka tietysti ovat läsnä koko ajan.
Et selvästikkään ole tavannut piilonarsistia. Voi todellakin olla mukava vaikka 100% jos asiat menevät hänen mielensä mukaan, mutta jos ei, tulee räjähdys. Tavarat lentelee. Tapailin tällaista miestä hetken aikaa, kuvioon kuului paljon muutakin, mutta muahan kohdeltiin kuin prinsessaa 99% ajasta. Niin mukava mies, etenkin ulkopuolisten silmissä.
Exän, lasten isän, kanssa olin 32 vuotta. Lopulta kyllästyin satunnaiseen, mutta rajuun alkoholin käyttöön. Muuten oli mukava mies, sen 99% vuodesta.
Älä tule selittää, että nää on poikkeuksia. Ei ole. Moni nainen (ja mies) elää tällaisten asioiden kanssa joka päivä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteet tyypillisesti kaatuu toistuviin, haitallisiin, toista ärsyttäviin tai loukkaaviin käyttäytymismalleihin. Sellaista ei sivuuteta olemalla edes 99% ajasta mukava.
Kummallista psykologiaa. Jos joku oikeasti on 99% ajasta mukava ja ihana, hän tuskin tahallaan tekee niitä asioita, jotka 2% ajasta ärsyttää. Ja jos aikuinen ei osaa ottaa jotain pikkuasiaa, joka 2 % elämästä ärsyttää ja ohittaa sitä, hän vaikuttaa kovin keskenkasvuiselta.
Isot asiat kuten väkivalta, pettäminen (kenelle on), usein valehtelu tms. ovat tosiaankin erikseen, mutta jos näitä on suhteessa, toinen ei todellakaan ole 99 % mukava. Silloin hän on 2 % mukava ja loppu 99 % näiden isojen paskojen asioiden piikkiin, jotka tietysti ovat läsnä koko ajan.
Et selvästikkään ole tavannut piilonarsistia. Voi todellakin olla mukava vaikka 100% jos asiat menevät hänen mielensä mukaan, mutta jos ei, tulee räjähdys. Tavarat lentelee. Tapailin tällaista miestä hetken aikaa, kuvioon kuului paljon muutakin, mutta muahan kohdeltiin kuin prinsessaa 99% ajasta. Niin mukava mies, etenkin ulkopuolisten silmissä.
Exän, lasten isän, kanssa olin 32 vuotta. Lopulta kyllästyin satunnaiseen, mutta rajuun alkoholin käyttöön. Muuten oli mukava mies, sen 99% vuodesta.
Älä tule selittää, että nää on poikkeuksia. Ei ole. Moni nainen (ja mies) elää tällaisten asioiden kanssa joka päivä.
Mitä hemm.. eihän tuollainen raivoaminen ole mikään 1%:n juttu, sehän on selvä. Ei sitä pelkällä ajalla mitata tyyliin saat turpiisi vain tunnin verran viikossa, sehän on alle 1% viikon tunneista.
-eri
Mun mp: täysi liikkumattomuus tai vastenmielisyys tehdä fyysisesti rasittavaa on yhtä huono asia kuin fanaattinen, pakkomielteinen eli neuroottinen pakko liikkua jatkuvasti parempiin suorituksiin pyrkien. Tällinen suhtauminen kuuluu kilpaurheiluun, mikä on ihan eri asia kuin kunnon ja terveyden ylläpito liikkumalla
Kaikki äärimmäisyys on pahasta. Tässäkin ketjussa on joitain itsensä yli-ihmiseksi korottneita . Henkinen kehitys on jäänyt lapsenkenkiin, ymmärrys ihmisyydestä puuttuu täysin.