IS: Vl-lapset ovat Pohjanmaalla koulukiusaajia
Jutussa erään koulun opettaja vahvistaa, että tilanne on pahin niissä pohjanmaalaiskouluissa, joissa on vl-lasten enemmistö. Lapset uhkailevat ei-uskovaisia mm. Helvetin tulilla.
Siis minkälaisessa kristillisessä yhteisössä opetetaan lapsia kiusaamaan muita uskonnollisilla kauhukuvilla? Minusta aivan järkyttävää toimintaa. Onneksi meidän perheemme ei asu Pohjanmaalla, jonne vl-perheet ovat kerääntyneet.
Kommentit (33)
yleensä, huoma.YLEENSÄ, vl-perheen lapset huonokäytöksisiä. Jopa päivähoitajat kammoksuvat, jos joutuvat töihin vl-perheeseen..
Myös siskoni myös, joka kotoisin pienestä kylästä Oulun läheltä, on muistellut kuinka pahimmat koulukiusaajat olivat lestadiolaislapsia ja kuinka ollakaan, heidänkin poikaa kiusannut lestadiolaispoika.
Poikkeuksiakin toki on ja varmasti fiksuja lapsia heidänkin piireistä löytyy
on sellainen jossa paljon lestoja, en ole kuullutkaan...
En tiennyt että täällä olisi mitään lestakeskittymää. Kertoisitko missäpäin? Meidän suunnalla ei ainakaan tietääkseni asu ketään muita lestoja kuin me, mikä on oikeastaan harmi. Mutta toisaalta hyvä sikäli että ei synny juuri tuollaisia klikkejä joissa lestat liittoutuu keskenään, vaan on normaalia ja välttämätöntäkin kaverustua ihan kaikenlaisten ihmisten kanssa.
Mulla muuten on lapsuudesta kokemusta koulukiusaamisesta, ja kiusaajana nimenomaan olivat lestadiolaisten perheiden lapset. En silti menisi tekemään kovin isoja johtopäätöksiä sen perusteella, ja toivon että kaikenlainen kiusaaminen kouluissa saataisiin nykyään paremmin kitkettyä pois kuin mun kouluaikoina.
t. lestaäiti Jyväskylästä
yleensä, huoma.YLEENSÄ, vl-perheen lapset huonokäytöksisiä. Jopa päivähoitajat kammoksuvat, jos joutuvat töihin vl-perheeseen..
Myös siskoni myös, joka kotoisin pienestä kylästä Oulun läheltä, on muistellut kuinka pahimmat koulukiusaajat olivat lestadiolaislapsia ja kuinka ollakaan, heidänkin poikaa kiusannut lestadiolaispoika.
Poikkeuksiakin toki on ja varmasti fiksuja lapsia heidänkin piireistä löytyy
on sellainen jossa paljon lestoja, en ole kuullutkaan...
En tiedä kuinka paljon, mutta sen verran nyt ainakin, että ovat joillakin luokilla sitten näköjään enemmistönä.
olin kylässä vl-perheessä, jossa viisi lasta ja heidän lapset on kyllä tavallista kovempia vinkumaan ja kitisemään. Mutta ei kai se lapsiparkojen vika ole kun ei ole rajoja olemassa. Asialla tuskin on mitään tekemistä uskonnon kanssa. Heillä lapset ei vaan saa tarpeeksi huomiota ja siksi ovat sellaisia kuin ovat
se PUUPPOLA mahtaa olla? :)
Oli vastaus kysymykseen, missä päin Jyväskyläää on lestakeskittymä.
se PUUPPOLA mahtaa olla? :)
Lue vähän tarkemmin, siinähän vastattiin kysymykseen missä päin Jyväskylää on paljon lestoja.
ja olen Pohjanmaalta. Täälläpäin niitä asuu paljon ja joskus pienenä leikin lestadiolais lasten kanssa. Kerran olin kahden vanhemman lessutytön kanssa kun nämä alkoivat puhumaan ja naureskelemaan että minä en pääse taivaaseen mutta he pääsevät.
En usko että kukaan normaali lestadiolainen käyttäytyy noin. Useimmat vl:t vähän häpeilevätkin omaa uskonliikettään.
Eivät naureskele.
kokevat ne jotka irrottautuvat liikkeestä:
http://freepathways.wordpress.com/2011/09/23/viiva-nimilistassa/
Kaverini tyttö käy pientä koulua, jossa on paljon näitä vl-lapsia. Sydäntä riipaisi kun kaverini kertoi, että ekaluokalla tytöllä ei ollut ollenkaan tyttökavereita luokalla, koska kaikki muut olivat lestadiolaisia eivätkä suostuneet leikkimään vääräuskoisen kanssa. Onneksi kouluun on tullut lisää lapsia ja tytöllä on nyt kivoja kavereita. Että näin. Kyllä ne lapset opetetaan syrjimään toisia pienestä pitäen.
Onko tuo tosiaan totta? Tavallisesti se on toisinäin. Lestadiolaisperheen lapsi joutuu muiden syrjimäksi.
ne lestat ovat olleet pahimpia. Särkevät muiden autoja, hajottavat muutenkin paikkoja, koulukiusaavat yms. Esimerkkejä on kyllä ihan kiitettävästi.
Ei kyllä täällä joudu syrjityksi lestalapset, vaan he syrjivät muita.
tyttäreni (ei-lest.) leikkii juuri pihalla kahden lestadiolaisen ja yhden ei-lestadiolaisen lapsen kanssa ihan sulassa sovussa.
Kiusaamiseen: lapsia ne on lestadiolaislapsetkin, ja lapsilla on tapana kiusata sitä erilaista. Oli se sitten lestadiolainen, ei-lestadiolainen, silmälasipää, punatukkainen, pyöreä, hiljaine, kömpelö... ja ihan myös ne hyvinkasvatetutkin lapset saattavat osallistua siihen kiusaamiseen.
nänä suurimmat lestadioilaisalueet ovat eli missä kaupungeissa/kunnissa tätä eniten tapahtuu?
minua kiusattiin kouluaikana nimenomaan lestadiolaisuuden vuoksi.
Itse pidän kyllä huolen että lapseni eivät kiusaa ketään, eikä kukaan kiusaa heitä eikä heidän kavereitaan. Joista muuten enemmistö ei ole lestoja.
lestalapsista, niin se ei tarkoita, etteikö Iltiksen juttu olisi totta.
Eli jos nyt katsot ulos ja näet lestalasten auttavan köyhiä ja paijaavan sairaita pupuja, niin ei se tarkoita etteivätkö he olisi jossain muussa paikassa kykeneviä koulukiusaamaan.
eivät pelkästään ylvästelleet taivaaseen pääsyllään ja muistuttaneet meitä muita tulijärvestä. Eihän tuollaista idarihommaa viitsi koulukiusaamisen piikkiin laittaa, paremminkin käy sääliksi noita kotikiusattuja lestalapsia :D
Mutta ala-asteella meillä lestat olivat pääjehuja myös oikeassa koulukiusaamisessa. Koulussa n. kolmasosa lestaopeja ja kolmasosa lestalapsia.