¤¤¤ SUURPERHEKUUMEILIJAT ¤¤¤ viikko 19
Aloitetaampas taas uusi pino ja uusi viikko :) Tälle viikolle plussaonnea KAIKILLE jännääjille! Testivuorossa ainakin Niiloakseli, joten peukut pystyyn!!
pikkukakkonen, ai sinullakin on kaksoset! Omat kaksospoikani täyttävät äitienpäivänä jo 9-vuotta. Mutta tuoreessa muistissa on heidänkin odotus, syntymä, vauva-aika jne.. eipä ne unohdu milloinkaan.
Oma mieli on taas ailahtelevainen.. :( Vauvan tahtoisin, mutta monet asiat on niin kysymysmerkkejä.. yritän hokea itselleni, että kesän vain olen ja nautin pienimmäisestäni ja toki isommistakin lapsista. Syksyllä sitten on suurten päätösten aika. ja kuten sanottua, paljon riippuu isukistakin. Nousikin mieleen kysäistä teiltä, joilla miehet vastustaa tai eivät ole vielä lämmenneet vauva-ajatukselle, että miksi teidän perheessä näin on? Mikä miestä jarruttaa? Meillä kai isukkia lähinnä hirvittää, että jos lapsia on kovinkin paljon, ei voi niin paljon tarjota kaikille. Eikä koske vain materiaalista hyvää vaan myös aikaa. Ja kai se ajattelee mihin kaikki mahdutaan ja kaikkea tämmöistä miestenaivoilla ajateltavaa.. ;)
Ja tämä on sitten meidän äitienviikko kun äitienpäivä on sunnuntaina. Tehdäämpä sen kunniaksi paksu pino!! :0)
Omppis kiittää ja kuittaa tältä erää.
Kommentit (54)
Haluaisin vain sanoa, että olen niin tuntenut tämän palstan omakseni. Saan jakaa ilot ja surut ja ne haaveet teidän kanssanne! Ystäväpiirissä ei ole montaa suurperhettä, joten haavetta viidennestä ei jaksa ihan kaikille toitottaa. Ja muutenkin, haaveet ja unelmat on aika kallisarvoisia ja vaalittavia asioita. :) Ja toisekseen, kun hain leikilläni nimeä Alinan sisrukselle, en halunnut laittaa koko katraani nimiä esille, koska jos joku minut hoksaisi, ajattelisi, että olen raskaana vaikken ole. Tai ajattelisi, että hassu eukko, suunnittelee viidennen nimeä vaikkei ole edes raskaana... Juu juu, joku voi taas kirjoittaa, että mitäs salailua se tuo sitten on. Mutta harva meistä täällä omalla nimellään kirjoittelee, jos kukaan.. Melko paljon mahdollista on, että jos (ja toivottavasti kun) saan viidennen lapseni, kyselen nimiehdotuksia hänelle nimi-palstalla ja laitan mukaan koko katraani nimet, että sointuu! ;) Vaikkakin nimiehdotukset molemmille tosin on jo olemassakin kuten Niiloakseli tietää! ;))
Halusin kai vain sanoa, että tykkään teistä ja siitä, että saan luottaa unelmani teille... :)
Omppis (ei enää niin hämillään)
Kiva on lukea aina kaikkien kuulumisia, vaikka en ole seurannut tätä palstaa kuin pari viikkoa. Ihmettelen miten pian sitä on koukussa muutamaan pinoon joita täällä tulee seurattua... Itsessäni olen yllättynyt että miksi tämä iltatähden haaveilu vie niin paljon ajatuksia. No kai sitä pitää miettiä ja pohtia jotta on sitten varma ajatuksistaan onpa se suuntaan tai toiseen.. Ja tällä iällä tosiaan ei ole yhtään varmaa saisiko lasta vaikka yrittäisi.
Kun pari vuotta sitten häkkisänky pantiin varastoon ja vaikkapa kun huutonetissä myin itkuhälyttimen, niin mieheni ihmetteli että eikö me tosiaan tarvita näitä enää.. Muutenkin ollaan kaveriporukassa puhuttu siitä että miten ihanaa kun lähtemiset ja kyläilyt ym. on niin helppoja jo nykyään. Siksipä eilen kun mieheltäni kysyin että olisiko kiva jos vielä yritettäisi vauvaa, niin hän oli hieman yllättynyt... Näistä vauva-lehden sivujen tutkiskelustakin olen ollut aivan hiljaa - yllättää nämä itsenikin.
Huomaan muuten myös itsestäni, että olen jotekin " superäiti" , nyt kun puntaroin sitä että miten hoituisi mahdollinen perheenlisäys - tulee paistettua pullaa ja oltua lasten kanssa enemmän kuin " normaalisti" . Onko se alitajuista puntarointia omista voimavaroista? Tai esim. jotenkin olen pitkäpinnaisempikin enkä valita lattialla lojuvista vaatteista ym. En taida osata selittää - mutta jos jollain on samanlaisia fiiliksiä niin ymmärtänee.
Itse ainakaan vielä koe omaksi sitä että laskeskelisin päiviä tai mittailisin lämpöjä ym - onkohan se seuraava askel??? kun lueskelen näitä palstoja niin taitaa olla...
Aurinkoista viisuviikonloppua ja äitienpäivää
Juu, hoitovapaalla olen ja on aikaa haaveilla ja hassutella!! :)) En tiennyt minäkään ettei saisi.. ;)
Millainen pesue sinulla on? :)
Minä siivoan, kuten huomaatte :) Tämä, joka täällä kirjoittaa, on joku muu, en minä ;)
Omppuäippä: Meillä on Poika -99, Tyttö-01, Poika -02, Tyttö -03, Poika -05 ja Poika -06 Ei siis yhtään kaksosia, vaikka just kaksostytöille nimiä silloin etsin :DD Hullulla on halvat huvit ;))
Minäkin vielä tätä tämän viikon hämminkiä sen verran kommentoin, että jatketaan vain samaan hyvään malliin ja jätetään omaan arvoonsa ne, jotka haluavat tätä hyvää ilmapiiriä pilata. En oikein ymmärrä sellaisten ihmisten motiiveja, jotka tällaisilla anonyymeilla palstoilla haluavat tulla tekemään " kärpäsestä härkäsiä" ...Ja olen kyllä sitäkin mieltä, että kyllähän jokaisella on oikeus olla paljastamatta esim. lapsiensa nimiä täällä koska eivät kaikki halua, että jotkut puolitutut tai hyvätkään tutut heidät täältä palstalta tunnistaisi. En minä ainakaan...Täällä kuitenkin käsitellään sen verran henkilökohtaisia asioita.
Mutta ei tässä itselle ihmeempiä. Meillä siis asiat vasta kuumeiluasteella, ei yritystä vielä. Viimeinen hormonirengas nyt käytössä ja olen iloinen, että pääsen siitä nyt eroon. Käytin 6kk, positiivista oli päivälleen säännöllinen kierto ja niukat menkat ja se ettei tarvinnu sählätä kumien kanssa, negatiivista taas tunneailahtelut, migreeni useammin kuin yleensä, voimakkaammat pms-oireet....Nyt kai käytämme pari kuukautta kondomeja ja sitten jätetään ne pois, jos USKALLETAAN....Nimittäin kyllä se välillä hirvittää, että uskaltaako sitä alkaa neljännen yritykseen, vaikka sitä niin haluaakin. Minä esimerkiksi inhoan kaikkia raskauteen liittyviä tutkimuksia (verikokeita eritoten!), synnytykset menneet hyvin onneksi ja vauva-ajatkin hyvin. Silti aina pelottaa, että jos nyt ei kaikki menekään toivotusti. Miksi " pilata" nykyinen olotila sillä? Toisaalta ainahan se on riski, kun lähdetään uutta elämää luomaan...Onko kukaan muuten lukenut uusinta Kodin kuvalehteä? Siinä juttu 19 (!!!) lapsen äidistä, jolla on yli 80 lastenlasta...Todellinen SUPERSUURperheellinen. Hui! Mulle taitaa riittää se neljäkin...
Iloista äitienpäiväviikonloppua kaikille!
t.Menninkäinen+3mukulaa
Täällä toinen joka odottaa menkkojen alkua! joten et ole yksin :) Kierto jo kauan ollut miten sattuun, tänään jo kp 40. Mä varmaan odotan menkkoja sen takia, että pelkään ne ei alakkaan enää aikoihin. Vauvayritys kuitenkin meillä alkaa vasta heinäkuun lopulla. Silti teidän mukana yritän olla :)
Hyvää äitienpäivää kaikille äideille!!
meriutu:
Onkohan vähän vinksahtanutta olla näin innoissaan, kun vuoto alkaa ;)
Yöllä alkoi menkat ja olen siitä enemmän kuin onnellinen. Kierukka siis lähti maanantaina ja pelkäsin, että vuodon alkuun voi kulua viikkoja, jopa kuukausia.
Tästä on hyvä jataa....
Täällä myös odotellaan menkkojen alkua kuumeisesti. Lopetin minipillerit viikko sitten, juniorin imetyksen lopetin myöskin. Vauvayritys alkaa loppukesästä, jos pystytään odottamaan... ;)
Nimiä ollaan mietitty myös vaikkei vauvasta ole vielä tietoakaan, hassua, mutta mukavaa haaveilua.
Tästä palstasta vielä.. On mukavaa kun on joku paikka missä voi jakaa ajatuksiaan. Tai vain lukea muiden samansuuntaisia ajatuksia. Minulla on haave viidennestä vauvasta, niin kaikki ystävät ja tuttavat eivät varmaan jaksa vauvakuumeiluani paljonkaan enää kuunnella.. :)
hyvää äitienpäivää kaikille :)
Siirtoon päästiin, nyt on mukana yksi vauvelinalku ja pakkaseenkin jäi yhteen olkeen kolme alkiota (eli tarkoittaa siis periaatteessa sitä, että yksi pakastesiirto voitaneen tehdä, jos tämä menee mönkään). Suuren suuri kivi putosi sydämeltä!! Nyt sitten olen oikeastaan raskaana =D Vaikka vasta parin viikon päästä tiedetään, haluaako tämä siirtolainen kiinnittyä...
Oikein mukavaa äitienpäivää kaikille! Minä sain ainakin niin ihanan äitienpäivälahjan (ja kalliin ;) ettei paremmasta väliä. Toivottavasti nyt sitten päästään vielä onnellisissa merkeissä plussaamaan ja eteenpäin...
Voi pikkukakkonen, mahtavia uutisia!! Toivotaan nyt hurrrjan paljon kaikkea hyvää ja plussausta pikapuoliin! Ajatella mitä sisälläsi nyt tapahtuu :) Tositosi upea äitienpäivälahja!! :)
Meillä juhlittiin tänään kaverisynttäreitä. Lapsia oli yhtä aikaa 14 ja aika säpinää.. ;) Ehkä niin suuri perhe vois jo olla pikkaisen liian iso.. ;) vaikka eipä kaikki vois niin samanikäisiä ollakaan.
Haave viitosesta kytee, mutta hullu juttu... Kun mies tässä pari iltaa sitten jo pikkuisen antoi " toivon kipinää" , minä itse ikään kuin jarruttelin.. :/ Kai tässä alitajunta pistää kapuloita rattaisiin ja vaatii odottamaan. Saadaan kuopus ainakin 1-vuotiaaksi ensin. Aikoinaan kaksoset olivat 1v ja 3 kk kun aloin uudelleen odottaa. Se tuntui ihan hyvältä. Toisaalta pieni ikäero ois nyt kiva kun viitonen melko varmasti se viimeinen villahousu on.
Unikuvia... vauvaunia... haavekuvia! :))
Omppuäippä, with love
siis oikeasti meinaan tulla hulluksi ihan juuri ja kohta.
Eilen iltapäivällä testasin haamun siis todellisen haamun rfsu:lla enkä oikeasti enään tiedä onko se nyt sitten + vai viivan paikka vai mikä??
Ja tänä aamuna paketin toinen ja tulos ihan sama.......... siis voi kähnä.
Luulisi, että ihminen joka on jo 7 tekemässä osaisi tulkita r-testejä... Siis pakko tuo olisi vaan selvittää mahdollisimman nopeesti, noitten allergia ja astmalääkeiden takia.. Sen tiedän, että loratadinia saas yödä ainakin puolesta välistä etiäpäin mutta miten tämä alku? ja nyt ei edes lääkkeenä se vaan aerus.. ja sitten mulla on astmalääkettäkin pillereinä enkä siitäkään tiedä mitään ja voi taivas nyt jo viiraa... sen tiiän että hengitettäviä voi ottaa huoletta kun vaikuttavat paikallisesti mutta entäs tuo pilleri? Paketissa lukee kyllä ei suositella ja keskusteltava lääkärin kanssa..
Siis olo on, kuin olisin esikoista tekemässä.. pää lyö tyhjää..
No ehkä se haamu ei muuksi muutu ja vuodotkin alkaa.. ken tietää..
kp. olisi nyt sitten. 30/28-30.. voi herttinen..
Ja nosto tässä samalla...
Mites röllin tilanne..? Peukutan!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
:) Omppis
paljon, paljon plussaonnea! :) Pikkukakkonen ihanaa! Nyt jännätään kaikki täällä kanssasi ja toivotaan että onnistuu.
Minulle ei nyt kuulu kummempaa. Päätin odottaa kierukan poistoa sovittuun päivämäärään asti. En siis lähde hätäillen yksityiselle vaan odotan kiltisti pari viikkoa vielä... Ei sitten muuta, kirjoitelkaa vain ahkerasti. On niiiin kiva lukea teidän kuulumisia ja tuntemuksia. Minun tuttavapiirissä ei ole ainuttakaan suurperheellistä joten tuntisin todellakin olevani kummajainen ilman teitä!
Piipahdin kattomaan kuulumisia ja jäin ihmettelemään tätä hässäkkää täällä. Mie vanhana ja viisaana (iso silmännikkaushymiö tähän) puistelen vaan tuollaiselle päätäni :D Olen itsekin käynyt joskus tuolla nimipuolella leikittelemässä nimiehdotuksilla. Etsin jopa meidän tyttöjen nimiin sopivia kaksostyttöjen nimiä :DDD Siis vaikka meille oli juuri syntynyt POIKA, mutta ihan vaan huvikseni. Miksi semmoista ei saisi tehdä? Omppuäitikö se nyt oli, joka tämmöistä " laittomuutta" myös harrasti? ;)
Mukavaa äitienpäivää nyt jokatapauksessa kaikille suurperheellisille!!!
Nauttikaahan!
H&murutx6