Tervehdittekö hoitopaikassa toisten lasten vanhempia?
Eikö se kuulu normaaleihin tapoihin? Meidän lapsen pk:ssa on muutamia vanhempia, jotka eivät koskaan tervehdi, eivät oma-aloitteisesti eivätkä myöskään vastaa, vaikka melkein joka päivä ollaan samaan aikaan viemässä tai hakemassa lapsiamme. Ovatko kenties niin ujoja vai eivätkö vain halua olla minkäänlaisissa tekemisissä muiden vanhempien kanssa?
Kommentit (23)
Totta kai tervehdin. En kaipaa mitään erityistä sosiaalista suhdetta muiden lasten vanhempiin, mutta ilman muuta jo oman lapseni takia tervehdin ja vaihdan muutaman sanan muiden vanhempien kanssa.
Minusta ihmiset jotka eivät tervehdi eivät olen vain törppöjä ja jotenkin outoja, vaan myös hieman tyhmiä. En voi sille mitään, mutta minusta ihminen joka sekoittaa tervehtimisen ja muutamalla sanalla kuulumisten vaihtamisen todelliseen tuntemiseen, on niin rajoittunut, että en tajua, miten sellainen voi edes pärjätä tavallisessa työelämässä. Yleensä työelämässä kuitenkin vaaditaan melkoisia vuorovaikutustaitoja koko ajan.
Vielä vähemmän tajuan sitä, että kun kyseessä on oman lapsen hoitokaverien vanhemmat, että ei yhtään kiinnosta tietää, keitä he ovat. Minuakaan ei siis kiinnosta yksityiskohdat, mutta kyllä minä haluan tietää, kuka on Veran äiti, jos kuulen lapsen puheista, että Vera on tärkeä ystävä lapselleni!
eikä tervehtinyt rapussa, jollei ollut aivan pakko ja kyllä heitä vähän ihmeteltiin ja suoraan sanottuna joskus vähän naureskeltiinkin, että mikäköhän heillä on ongelmana, kun ei voi edes moi sanoa.
Ja näin siis talon muiden asukkaiden kanssa, joiden etunimiä en tiedä, joiden asunnoissa en ole käynyt ja joiden elämää en mitenkään seuraa. Meitä yhdistää talo ja puhumme talomme asioista, kun tapaamme vaikka roskalaatikoilla. Mutta minusta on myös hyvän taloyhtiön merkki, että naapurit sillä tavalla tuntevat toisensa, että voi luottaa, että yhteiset asiat tulee hoidettua.
Ei ole väliä sillä tunteeko niitä ihmisiä vai ei. Tervehtiminen on hyvä käytöstapa. Tästä ketjusta kyllä huomaa kuinka huonosti suomalaiset käyttäytyvät. Ei mitään tapoja suurella osalla ihmisiä ja mitä sitten opettavat lapsilleen? Heistä tulee vielä huonommin käyttäytyviä. Kohta käytöstavat ovat tuntematon käsite tässä maassa. Hävettää meidän puolesta, kun joku ulkomaalainen tulee tänne tai suomalainen menee ulkomaille ja osoittaa olevansa todellinen juntti.