Kumpi pahempi, kertarutina vai ainanen kitinä?

Oma avioliitto on siinä jamassa, että mitään hyvää ei näe toisessa (tai siis mies on hyvä isä ja viettää paljon aikaa lasten kanssa ja joten kuten hoitaa ne muutamat kotityöt mitä hänelle kuuluu) ja elämä on pelkkää riitelyä, isoista asioista (lasten kasvatuksesta, politiikasta, käyttäytymisestä vieraiden kanssa) ja pikku asioista (hankinnoista, siivouksesta, ajankäytöstä jne). Melkein joka päivä alkaa ja päättyy huutoriitaan, hyvät hetket liittyy oikeastaan vain lapsiin ja heidän juttuihinsa.



Mutta ei näytä hyvältä naapuriperheen aviokriisikään. Ihan tarkkaan en tiedä mitä on tekeillä, mutta mies on ilmeisesti löytänyt toisen ja lähdössä. Lapset selvästi oireilee (käyttäytyy huonommin kuin yleensä). Heidän perheensä on jotenkin aina ollut niin " esimerkillinen" , reippaita ja urheilullisia, nuoria, hyvännäköisiä ja hyvinkoulutettuja ja miehen ja vaimon välit ovat olleet hyvät, ovat pussailleet ja katsoneet toisiaan nätisti.



Sitä on jotenkin niin jatkuvasti vähän onneton ja tyytymätön, mutta mistä se muka vaihtamalla paranisi?