Uudella miehellä valtava penis - heti orgasmi
Eli pakko mainita, kun aina puhutaan, ettei se koko ole niin tärkeää. Itsekin olin tätä mieltä. Aina tähän saakka. Ennenkin olen yhdynnässä saanut orgasmeja ja ne ovat olleet ihania. Mutta nyt uudella miehellä on 22 cm / 6 cm penis. Ja kyllä, on ihan kangasmittanauhalla mitattu.
Tunsin jo esileikissä, että miehellä tuntuu todella iso penis. Sitten kun se paljastui, olin aivan äimänä. Sormet eivät yltäneet sen ympäri ollenkaan. Olin kiihottuneempi kuin ikinä jo pelkästä näystä. Kun se liukui sisälleni, tuntui että olin ihan täynnä. Varpaissa asti tuntui, kun aloin liioittelematta heti siinä muutamien työntöjen jälkeen laueta. Huh huh, että alkoi taas tehdä mieli tätä kirjoittaessa. Onneksi mies tulee tänään luokse ja meillä on seksiä. Taidan olla sellainen size-queen sitten? N32
Kommentit (23)
Siis ovatko he todella saaneet orgasmin sen kalusi ansiosta. Sinä puhut tunteesta että täynnä, se on kaukana orgasmista kylläkin.
Ja huom, en väitä mitään, vaan kysyn.
Eiköhän se korvien välissä ole se syy. Mikäs siinä jos kiihottaa isot 🍆
Itse olen saanut niistä riittävästi, joten kielitaidot ja normimuna kunniaan!
Itsellä on suunnilleen saman mittainen mutta ei ihan noin paksu. Palaute naisilta koosta on lähes poikkeuksetta ollut Hyvää. Monet ovat sanoneet sitä että juurikin se tunne kun on niin täynnä. On kyllä ollut niitäkin jotka ei niinkään ole tykänneet varsinkin kun on pituutta niin paljon. Nykyään taas poikamiehenä olen saanut tietyiltä seuranhakusivustoilta deittejä juurikin ison koon ansiosta.