Lue keskustelun säännöt.
Miksi ihmiset tekevät lapsia
15.03.2026 |
Kamalan kallista ja vaivalloista. Eiko ilman olisi paljon helpompaa?
Kommentit (74)
Jos ne vaikka haluaa lapsia. Voisiko olla näin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elämän helppousko on kaikkein tärkeintä? Elämän eläminen on vielä tärkeämpää ja se tarkoittaa erillaisia sisältöjä elämään.
Ei se mulle ainakaan lapsia tekemällä menisi noin.
Iso osa elämäni sisällöstä loppuisi ja tilalle astuisi valtava määrä kotitöitä.
Mutta helpompaa taitaisi silti olla, koska kotityöt ei ole millään tavalla vaikeita eikä haastavia, ne on vaan raskaita ja tylsiä.
Mutta niitä hyviä puolia voisi joku ihan oikeasti koittaa vääntää rautalangasta, koska mä en niitä näe ja syntyvyydestä päätellen ei moni muukaan.
No kun naitattaa eikä aina kortonkeja hushollis.
Vierailija kirjoitti:
Ne jotka haluaa lapsettomana kiistellä tästä, häviävät automaattisesti meriittien puutteellaan. En halua loukata tällä, mutta kun se on totta. Ei ole mitään järkeä vetää köyttä asiassa, jonka toinen osapuoli ymmärtää ja toinen ei ymmärrä. Kaikki lapsia saaneet ovat joskus olleet lapsettomia mutta kukaan lapseton ei ole ollut vanhempi. Siksi ns. asiantuntijuustitteli menee sille jolla on lapsia. Hän ymmärtää mitä elämä oli ennen lapsia ja mitä se on niiden jälkeen. Toki on olemassa teinivanhempia jotka eivät vielä kerenneet elää aikuisen elämää ennen lapsia, mutta hekin tietävät sen tunteen, päänsisäisen ymmärryksen laajentumisen, maailman näyttäytymisen lastensaannin jälkeen. Lapsettomat eivät pysty siihen. Ja edelleen, en halua ketään loukata, toivon että kaikki jotka lapsia toivoisivat, niitä saisivat, mutta se että joku tulee pätemään lapselliselle sillä että lapseton elämä on parempaa, on kuin lapsi sanoisi sinulle että lapsena olo on parempaa kuin aikuisena olo. Hän ei voi tietää. Joidenkin on tätä vaikea myöntää. En minäkään tiedä miltä tuntuu olla afrikkalainen lapsi suomalaisessa pikkumaalaisjunttikylässä sanotaan vaikka 80-luvulla, koska en ole sitä kokenut, mutta ymmärrän näin ajatuksen tasolla että sen täytyy olla omanlaisensa kokemus.
En ole ap, mutta itse sain sen käsityksen, että nimenomaan kysytään, koska halutaan tietää eikä siksi, että halutaan vääntää.
Itseänikin kiinnostaa tietää, mikä se on se hyvä asia, mitä siinä nähdään?
Koska itse en osaa nähdä ja helpointa olisi, kun näkisi ja eläisi elämäänsä valtavirran mukana.
Mutta sitten nämä keskustelu yritykset menee aina tähän vänkäämiseen ja se ei johda minkäänlaiseen tulokseen.
Eivätkä vanhemmatkaan sitä tiedä, mitä on olla 55- vuotias lapseton. Se on parasta aikaa ainakin omassa elämässäni vaikka olen elänyt myös ihan hyvän lapsuuden lapsiperheessä. Se ei silti ollut edes lapsena mielestäni mitenkään kivaa ja en näe sellaista elämää itselleni mielekkääksi äidin, isän enkä lapsen rooleista.
Ja se, että kuka nyt voittaa mitään titteleitä!? Mitä ihmettä..
Eikö tästä ihan oikeasti voi puhua normaalisti?
Vierailija kirjoitti:
Ja tuolle, joka kysyi eikö rakkautta voi olla ilman lapsia, niin se on hyvä kysymys. Itse olen huomannut sellaisen asian, että kun ihminen vieraantuu asioista, mm. luonnosta, lasten lähellä olemisesta, hän alkaa aliarvostaa niitä. Pelätä, ei näe niiden voimaa, vaikutusta ja merkitystä moninaisesti. Ihmisestä tulee yleisesti kapeakatseisempi, ymmärtämättömämpi kun ei näe ympärillä tarpeeksi heikommassa asemassa olevia yksilöitä, inhimillisyyttä, korruptoitumattomuutta. Uusi, tuore ihminen, luonto ja eläimet tuovat sitä maailmaan. Kun ei vielä ole ympäristö ja kylmät arvot kovettaneet sielua, kuten aikuisilla. Sillä on merkitystä. Ei elämän ole tarkoitus olla ennalta arvattua, kontrolloitua, siistiä koko ajan. Vaan tilanteita, oppia, hellyyttävyyttä ja sattumaa, joita kaikkia lapset tuovat. Elämä on kasvamista, eri vaiheesta toiseen. Ei pelkkää tavoitteiden saavuttamista ja itsekkäitä arvoja, tyyliin, en enää vietä joulua perheen kanssa sillä olen moderni ja haluan luoda omat perinteeni. Jos ei kukaan enää välitä yhteisöjen, perheiden ja muiden, olemassaolosta, tukemisesta, kaikki jäävät muurahaisina pyörimään yksiöihinsä yksin. Älypuhelintensa ja wolttaamisensa kera. Asia on monimutkaisempi kuin sottaiset lapset.
Onko ihan varmasti olemassa vaan nuo kaksi vaihtoehtoa?
Mulla ei kyllä oo noista kumpikaan..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä on päässään haavekuva perhe-elämästä. Uskomatonta, mutta se on monen mielestä oikeasti tavoiteltava tulevaisuuden visio. En tiedä, onko se mielikuvituksen puutetta, vai oikeastiko tuo haave päihittää kaikki muut vaihtoehtoiset skenaariot noille ihmisille.
Mä oon ihmetellyt samaa, koska itse en näe mitään kivaa lapsiperhe-elämässä. Se näyttäytyy mulle pelkkänä kotityöleirinä ja unettomuutena.
Multa vaan jotenki puuttuu kyky haluta elää sellaista elämää.
Mutta sitten on olemassa sekin sakki joka on jo ihan omaa luokkaansa järjettömyydessä. Mulle on sanottu usein; ei kannata miettiä, kun kokeilee vaan rohkeasti!
Ihan oikeasti, miten kokeillaan vanhemmuutta!?
Ensinnäkin. Kotitöitä joutuu jokainen tekemään, jos ei halua elää paskan keskellä. Toiseksi. Miksi se että perheessä on lapsia, aiheuttaisi unettomuutta? Kyllä, jossain vaiheessa pienet lapset voivat herättää sut yöllä, mutta se on vain lyhyt vaihe elämässä, eikä se kerro mitään siitä minkälaista on elää kun sulla on lapsia. Esimerkki: mun esikoinen asuu Pariisissa. Hänen olemassaolonsa ei aiheuta minulle unettomuutta. Ensimmäiset 3kk elämästään hän valvoi yöt, mutta kun alkoi saada iltaisin kiinteämpää ruokaa, eikä pelkkää maitoa, hän alkoi nukkua yöt ilman heräämättä. Tosin minä olen kärsinyt tietynlaisesta unettomuudesta pikkulapsesta asti. Muistan kun päiväkoti-ikäisenä valvoin kun äiti nukkui. Minä en aiheuttanut äidilleni unettomuutta kuin vauvana, mutta minulla sitä oli silti kymmeniä vuosia. Minä olen aina ollut illanvirkku ja lapsenakin ihan yhtä lailla kuin nyt viisikymppisenä, aikaiset aamut oli helvettiä. Nyt vaihdevuosi-ikäisenä nukahtelen sohvalle, eli tällä hetkellä en kärsi kovasti unettomuudesta, voin nukkua koska vaan jos en ole töissä, eikä lapset sitä estä.
Mutta se on sitä yksilöllisyyttä. Jotkut vauvat heräilevät öisin ja herättävät äitinsäkin, jotkut eivät. Joillekin äideille se on raskasta, joillekin ei. Niin se menee kaikki muukin elämässä, me olemme erilaisia ja koemme erilaiset eläntilanteet eri tavalla.
Jos itse ei ole kokenut sitä, että on omia lapsia, ei voi mistään tietää minkälaista se on. Ja vaikka onkin, ei voi tietää minkälaista toisella se on, koska jokaisen vanhempi ja jokainen lapsi on omia persooniaan. Esimerkiksi, tuo työleiri on usein itseaiheutettua, kun on joku oman pään sisäinen pakkomielle, että jatkuvasti pitää tehdä kotitöitä. Kohtuus kaikessa. Ei ole pakko raataa koko ajan, kun on pieniä lapsia, on selvää että on vähän sotkua. Siivota pitää, mutta ei jatkuvasti. Ruokaa pitää laittaa, mutta sitä voi välillä ostaa valmiinakin. Ja yleensä lapsiperheessä on kaksi aikuista, jotka jakavat työtehtävät ja kun lapset vähän kasvaa, heillekin tulee oma osuutensa. Koska perhe ei ole sitä, että äiti yksin tekee kaiken ja marttyyrimäisesti raataa ympäri vuorokauden, ja lapset ovat ikuisesti pieniä ja avuttomia.
Minkälainen mahtoi olla oma lapsuutesi, koska se lapsuuden perheen kokemus meillä kaikilla on, siitä huolimatta onko omia lapsia vai ei. Aika harva ihminen sanoo, ettei lapsena ollut koskaan kivaa, tai että lapsuudessa äiti teki koko ajan kotitöitä, eikä mitään muuta. Sehän tarkoittaisi sitä, että itse on ollut joku kauhukakara joka sotkee koko ajan tai jotain muuta tosi outoa.
Vierailija kirjoitti:
No, koska on asioita joilla on oikeasti väliä, ja sitten on asioita, joilla ei ole oikeasti väliä.
Kun joskus kuolen, niin työ on ollut vain työtä. Luoja ei laiskoja elätä, ja työtä on tehtävä elääkseen. Mutta kukaan ei ole korvaamaton.
Lähimmäiset on asioita joilla on oikeasti merkitystä
Se on kyllä totta, mutta sitä en ymmärrä, miksi lähimmmäiset pitäisi olla just itse tahallaan tuotettuja?
Ja onhan muutakin elämää kuin työ ja lapsi-kotiruljanssi.
Mulla ainakin on paljon erilaisia ihmisiä elämässä, mutta ei lapsia.
Tuo elämän tärkeiden asioiden tuottaminen tahallaan on muutenkin jotenkin outo ajatus.
Vähän sama, kuin jos hakisi elämäänsä tärkeyden tunnetta sillä, että korjaa tavaroita, jotka on itse ensin tahallaan hajottanut tai siivoaa tahallaan sotkemiaan paikkoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan liikaa ihmisä tällä planeetalla. Sairasta. Ei tää maapallo kestä enempää ihmisiä. Se pitäis olla korkeintaa yks lapsi per nenä ja sen jälkeen sakot jos hankkii enemmän lapsia.
Millaisiin käsiin me joudutaankaan kun nämä nykyiset nuoret kasvaa isoksi? Tarkoitan koko maailman mittakaavassa. Mua ainakin vähän arveluttaa miten ihmiskunnalle käy. Pienemmässä mittakaavassa voi nähdä että kasvatan lapsesta kunnollisen ja lukevan, ajattelevan ja tuntevan ihmisen, mutta aina maailma ei ole samaa mieltä. Tuleeko heistä harvinaisuuksia? Nytkin jo saa lukea että narsismi on kasvamassa ja tekoäly vie lopunkin ajattelun. Miten käy empatian?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan liikaa ihmisä tällä planeetalla. Sairasta. Ei tää maapallo kestä enempää ihmisiä. Se pitäis olla korkeintaa yks lapsi per nenä ja sen jälkeen sakot jos hankkii enemmän lapsia.
En usko että ihmisiä on liikaa vaan ihmiset kuluttavat vain enemmän. Hyvin mahtuisimme asumaan ja olemaan, mutta kun rikkaiden pitää tuhota kaikki hyvä ihmiskunnassa. Pitäisi palata takaisin järjestykseen ja elää enemmän luonnonmukaisesti, vaikka sitten ilman sitä älypuhelinta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, mulle oli ihan itsestään selvää ihan lapsesta asti, että haluan naimisiin ja lapsia. Nyt on ja olen todella tyytyväinen.
Mutta mikä se "itsestään selvää" on?
Miksi halusit?
Se on se, mitä ei ymmärretä.
Miksi sinun vanhempasi halusivat sinut?
Se ei ole luotettavaa lähdeaineistoa.
1. En voi tietää halusivatko vai olinko vahinko.
2. Jos kysyn, eivät voi vastata muuta kuin että halusivat, koska se ei ole hyväksi ihmiselle kuulla olevansa ei-toivottu ja siksi vanhemmat vastaavat halunneensa. Tällöin kysyminen on turhaa, kun vastaus on epäluotettava.
3. Syitä haluamiselle eivät voi esittää luotettavasti, koska haluaminen ei välttämättä ollut aitoa. Siksi tätäkään on turha kysyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä on päässään haavekuva perhe-elämästä. Uskomatonta, mutta se on monen mielestä oikeasti tavoiteltava tulevaisuuden visio. En tiedä, onko se mielikuvituksen puutetta, vai oikeastiko tuo haave päihittää kaikki muut vaihtoehtoiset skenaariot noille ihmisille.
Mä oon ihmetellyt samaa, koska itse en näe mitään kivaa lapsiperhe-elämässä. Se näyttäytyy mulle pelkkänä kotityöleirinä ja unettomuutena.
Multa vaan jotenki puuttuu kyky haluta elää sellaista elämää.
Mutta sitten on olemassa sekin sakki joka on jo ihan omaa luokkaansa järjettömyydessä. Mulle on sanottu usein; ei kannata miettiä, kun kokeilee vaan rohkeasti!
Ihan oikeasti, miten kokeillaan vanhemmuutta!?
Ensinnäkin. Kotitöitä joutuu jokainen tekemään, jos ei halua elää paskan keskellä. Toiseksi. Miksi se että perheessä on lapsia, aiheuttaisi unettomuutta? Kyllä, jossain vaiheessa pienet lapset voivat herättää sut yöllä, mutta se on vain lyhyt vaihe elämässä, eikä se kerro mitään siitä minkälaista on elää kun sulla on lapsia. Esimerkki: mun esikoinen asuu Pariisissa. Hänen olemassaolonsa ei aiheuta minulle unettomuutta. Ensimmäiset 3kk elämästään hän valvoi yöt, mutta kun alkoi saada iltaisin kiinteämpää ruokaa, eikä pelkkää maitoa, hän alkoi nukkua yöt ilman heräämättä. Tosin minä olen kärsinyt tietynlaisesta unettomuudesta pikkulapsesta asti. Muistan kun päiväkoti-ikäisenä valvoin kun äiti nukkui. Minä en aiheuttanut äidilleni unettomuutta kuin vauvana, mutta minulla sitä oli silti kymmeniä vuosia. Minä olen aina ollut illanvirkku ja lapsenakin ihan yhtä lailla kuin nyt viisikymppisenä, aikaiset aamut oli helvettiä. Nyt vaihdevuosi-ikäisenä nukahtelen sohvalle, eli tällä hetkellä en kärsi kovasti unettomuudesta, voin nukkua koska vaan jos en ole töissä, eikä lapset sitä estä.
Mutta se on sitä yksilöllisyyttä. Jotkut vauvat heräilevät öisin ja herättävät äitinsäkin, jotkut eivät. Joillekin äideille se on raskasta, joillekin ei. Niin se menee kaikki muukin elämässä, me olemme erilaisia ja koemme erilaiset eläntilanteet eri tavalla.
Jos itse ei ole kokenut sitä, että on omia lapsia, ei voi mistään tietää minkälaista se on. Ja vaikka onkin, ei voi tietää minkälaista toisella se on, koska jokaisen vanhempi ja jokainen lapsi on omia persooniaan. Esimerkiksi, tuo työleiri on usein itseaiheutettua, kun on joku oman pään sisäinen pakkomielle, että jatkuvasti pitää tehdä kotitöitä. Kohtuus kaikessa. Ei ole pakko raataa koko ajan, kun on pieniä lapsia, on selvää että on vähän sotkua. Siivota pitää, mutta ei jatkuvasti. Ruokaa pitää laittaa, mutta sitä voi välillä ostaa valmiinakin. Ja yleensä lapsiperheessä on kaksi aikuista, jotka jakavat työtehtävät ja kun lapset vähän kasvaa, heillekin tulee oma osuutensa. Koska perhe ei ole sitä, että äiti yksin tekee kaiken ja marttyyrimäisesti raataa ympäri vuorokauden, ja lapset ovat ikuisesti pieniä ja avuttomia.
Minkälainen mahtoi olla oma lapsuutesi, koska se lapsuuden perheen kokemus meillä kaikilla on, siitä huolimatta onko omia lapsia vai ei. Aika harva ihminen sanoo, ettei lapsena ollut koskaan kivaa, tai että lapsuudessa äiti teki koko ajan kotitöitä, eikä mitään muuta. Sehän tarkoittaisi sitä, että itse on ollut joku kauhukakara joka sotkee koko ajan tai jotain muuta tosi outoa.
Mulla on ollut ihan hyvä ja kiva lapsuus pikkukaupungissa keskituloisessa perheessä, omakotitalo eikä mitään puuttunut. Mutta vanhemmat teki molemmat paljon töitä ja äiti pääosin kotityöt.
Myöskään en muista kavereiden äideistä nähneeni muuta, kaikki väsyneitä ja pahalla päällä paitsi joskus ja jouluna.
Ja onhan se nyt ihan selvää, että sitä kotityötä on tosi paljon enemmän kuin kahden aikuisen kotona. Pyykkivuoret ja muut sotkut.
Sitä paitsi meillä on paljon lapsiperhe-elämää eläviä ystäviä ja kyllä siellä sitä kotityötä on tosi paljon. Ei edes meidän koirat tee noin paljon sotkua kuin lapset eikä monetkaan tosiaan edes jaksa tehdä niitä ja kaaos on taattu.
Meillä kyllä äiti valvoi vielä silloinkin kun oltiin teinejä, aina soittelemassa yöllä, koska tulet kotiin jne.
Ja monet kaverit kyllä on väsyneitä ja aina nimeää syyksi jonkun korvakierteen tms.
Se se on kun aina näissä keskusteluissa ääneen vanhemmat sanoo kuinka on kivaa ja helppoa, mutta sitten se omin silmin nähty kaaos ja mustat silmänympärykset yms kertoo eri tarinaa.
Yksi työkaveri on ihan kusessa arkensa kanssa. Näkyy kilometrin päähän, että ei ole asiat hyvin ja koko ajan huokailee "perhe-elämän iloja". Kertoo melko paljon.
Vierailija kirjoitti:
Ne jotka haluaa lapsettomana kiistellä tästä, häviävät automaattisesti meriittien puutteellaan. En halua loukata tällä, mutta kun se on totta. Ei ole mitään järkeä vetää köyttä asiassa, jonka toinen osapuoli ymmärtää ja toinen ei ymmärrä. Kaikki lapsia saaneet ovat joskus olleet lapsettomia mutta kukaan lapseton ei ole ollut vanhempi. Siksi ns. asiantuntijuustitteli menee sille jolla on lapsia. Hän ymmärtää mitä elämä oli ennen lapsia ja mitä se on niiden jälkeen. Toki on olemassa teinivanhempia jotka eivät vielä kerenneet elää aikuisen elämää ennen lapsia, mutta hekin tietävät sen tunteen, päänsisäisen ymmärryksen laajentumisen, maailman näyttäytymisen lastensaannin jälkeen. Lapsettomat eivät pysty siihen. Ja edelleen, en halua ketään loukata, toivon että kaikki jotka lapsia toivoisivat, niitä saisivat, mutta se että joku tulee pätemään lapselliselle sillä että lapseton elämä on parempaa, on kuin lapsi sanoisi sinulle että lapsena olo on parempaa kuin aikuisena olo. Hän ei voi tietää. Joidenkin on tätä vaikea myöntää. En minäkään tiedä miltä tuntuu olla afrikkalainen lapsi suomalaisessa pikkumaalaisjunttikylässä sanotaan vaikka 80-luvulla, koska en ole sitä kokenut, mutta ymmärrän näin ajatuksen tasolla että sen täytyy olla omanlaisensa kokemus.
Lapsia halunnut ja saanut voi ehkä olla asiantuntija niissä tunteissa, joita lapsia halunneella on, kun lapsia saa. Mutta lapsia halunnut ei voi mitenkään ymmärtää sitä mielenmaisemaa, joka pään sisällä on sellaisella, joka ei ole koskaan ikinä missään olosuhteissa halunnut lasta, saati sitä mielenmaisemaa, joka pään sisällä olisi, jos lapsi tulisi pyytämättä ja yllättäen sellaiselle, joka ei ole koskaan ikinä missään olosuhteissa halunnut lasta.
Lapsia saaneet ovat toki olleet lapsettomia, mutta he ovat halunneet tilanteen muuttuvan, kun ovat hankkineet lapsia. Sellainen lapseton, joka ei halua lapsia, ei ajattele samoin kuin sellainen lapseton, joka haluaa. Maailman yksinkertaisinta mutta usein niin kovin vaikeaa ymmärtää.
Miksi sinun vanhempasi halusivat sinut?