Tajuaako yleensä jo lapsena sen ettei tule olemaan aikuisena statukseltaan kovin korkealla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos hyvin tai siis normaalisti menee, ei lapsena mietitä tuollaisia. 

Kyllähän kaikilla jonkinlaisia haaveita on jo lapsena, esimerkiksi ammatti, onko perhettä jne.

Ei lapset sellaisia ajattele. Leikkiähän ne ovat jos puhuvat ammateista.

Miksi ajattelet että lapsi on joku 5 v, myös 14-vuotias on  lapsi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En miettinyt lapsena mitään aikuisuuden statusasioita.

Et edes teininä? 

Ohiksena vastaan, etten miettinyt statusasioita edes nuorena aikuisena vielä. Ehkä keski-iässä vasta. 

Moni ruma ja heikosti koulutettu menestyy, jos omaa tarpeeksi röyhkeyttä ja pitää itseään muita parempana.

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän se ole kaikilla itsestä kiinni. Opiskelut on vaan pakko hoitaa ja ainut tie, lähes ainut tie, kenties helpoin tie, saada jotain mitä haluaa.

Opiskelemaan mennessä en tiennyt mitä halusin enkä tiedä edelleenkään mitä haluan. Purjeita tai airoja ei tarvita jos virran mukana lipuminen riittää itselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos hyvin tai siis normaalisti menee, ei lapsena mietitä tuollaisia. 

Kyllähän kaikilla jonkinlaisia haaveita on jo lapsena, esimerkiksi ammatti, onko perhettä jne.

No ne on tyyliin, Lääkärihoitaja, lakasukoneenkuljettaja tms. noin sanoivat joskus lapset kun niiltä kysyttiin mikä susta tulee isona. (joku voi muistaa)

Ne oli alle kouluikäisiä. Tuskin tässä nyt noin pieniä tarkoitetaan. 

Jooo no sitten olis voinu laittaa selkeen iän,tai että, sillon kun mietitään ammatinvalintaa.

Tiedetään, että huono-osaisuus on myös Suomessa ylisukupolvista, vaikka Suomessa on tai ainakin on ollut verraten hyvät mahdollisuudet edetä syntyperästä ja perheen varallisuusasemasta riippumatta.

- Viime vuosikymmeninä on toki ollut havaittavissa, että ideaali esim "hyvinvointi valtiosta", jossa kaikilla olisi hyvä olla ja elää on saanut paikoin voimistunutta kritiikkiä osakseen. Tai monesta aiemmin hyvin häpeällisenä ja ikävänä pidetystä asiasta on tullut uusi normaali. 

Jotain on pahasti pielessö, jos jo hyvin nuorena muodostuu tunne, että unelmien ja haaveiden toteutuminen ei koskidi lainkaan itseä, vaan kaikkien niiden täyttyminen tapahtuu muille. ja että ei voisi itse vaikuttaa lainkaan oman elämänsä suuntaan ja kehittymiseen tai tehdä itselke mieluisua valintoja

Haaveilla ja unelmilla on tärkeä ja merkittävä asema vaikka ne eivät ikinä toteutuisikaan.

Uskovainen mies

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En miettinyt lapsena mitään aikuisuuden statusasioita.

Et edes teininä? 

Seitsemänkymmentä luvulla syntyneelle kouluttautuminen, työpaikan saaminen ja perheytyminen olivat vaan itsestään selvää. Vasta yhdeksänkymmentä luvulla joutui huomaamaan, etteivät ne olekaan itsestäänselvyyksiä ja vasta parikymmentä vuotta myöhemmin joutui nielemään karvaan kalkin, että koulutuksesta huolimatta ei saa töitä, ja että puoliso ja perhe jäänevät haaveeksi.

Koulunkäynti ei ollut mulle kovinkaan motivoivaa eikä kiinnostavaa niin yleensä arvosanat oli jotain keskitason seiskaa, joskus jopa kasia. Yläasteen valinnaisaineista tuli kyllä ihan hyviä numeroita, 9 ja jopa 10 mutta niitä oli niin vähän etteivät paljoa vaikuttaneet keskiarvoon. En minä kyllä nelosiakaan saanut peruskoulussa, mutta ammatillisissa opinnoissa muutama aine meni vain rimaa hipoen läpi, yhdessä jouduin tekemään lisätehtäviäkin. Sanoisin että siinä oli kyllä opettajassakin syytä.

Mulla ei ole ollut koskaan mitään toiveammattia, ei kunnianhimoa eikä sellaista "draivia" olla jossakin asiassa paras. Olen vaan sellainen keskitason perus suorittaja, mutta nykymaailmassa ei näköjään minunlaiselle ole työelämässä kysyntää eikä yhteiskunnassa muutenkaan paikkaa. 

Mua on aina kehuttu lapsesta asti. Sanottu että musta on mihin vaan jos haluan ja että olen maailman paras ja rakas vaikken tekisi tai saavuttaisi mitään. Aikuisena oon tajunnut että kaikkia ei ole rakastettu näin ja että moni kamppailee huonon itsetunnnon ja riittämättömyyden kanssa vaikka menestyisikin. Itse en ole mitenkään kovin menestynyt ja mun vanhemmat myös on tehneet hyvin tavallisia töitä aina. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos hyvin tai siis normaalisti menee, ei lapsena mietitä tuollaisia. 

Kyllähän kaikilla jonkinlaisia haaveita on jo lapsena, esimerkiksi ammatti, onko perhettä jne.

No ne on tyyliin, Lääkärihoitaja, lakasukoneenkuljettaja tms. noin sanoivat joskus lapset kun niiltä kysyttiin mikä susta tulee isona. (joku voi muistaa)

Ne oli alle kouluikäisiä. Tuskin tässä nyt noin pieniä tarkoitetaan. 

Jooo no sitten olis voinu laittaa selkeen iän,tai että, sillon kun mietitään ammatinvalintaa.

Ajattelin että lapset on lapsia ihan koko lapsuutensa, ei kai lapsuus siihen lopu kun mennään kouluun tai yläasteelle? 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos hyvin tai siis normaalisti menee, ei lapsena mietitä tuollaisia. 

Kyllähän kaikilla jonkinlaisia haaveita on jo lapsena, esimerkiksi ammatti, onko perhettä jne.

No ne on tyyliin, Lääkärihoitaja, lakasukoneenkuljettaja tms. noin sanoivat joskus lapset kun niiltä kysyttiin mikä susta tulee isona. (joku voi muistaa)

Ne oli alle kouluikäisiä. Tuskin tässä nyt noin pieniä tarkoitetaan. 

Jooo no sitten olis voinu laittaa selkeen iän,tai että, sillon kun mietitään ammatinvalintaa.

Kun yksillä on sellainen ylellisyys että voivat miettiä ammatinvalintaa, toisille on samaan aikaan ongelmana selviytyä kiusaamisen takia taas yhdestä koulupäivästä ja myrkyttyneen mielialan vuoksi ammatinvalinta ei käy edes mielessä, se on luksusta johon vain kiusaajilla on varaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos hyvin tai siis normaalisti menee, ei lapsena mietitä tuollaisia. 

Kyllähän kaikilla jonkinlaisia haaveita on jo lapsena, esimerkiksi ammatti, onko perhettä jne.

Ei lapset sellaisia ajattele. Leikkiähän ne ovat jos puhuvat ammateista.

Ei mulle ollut leikkiä, kyllä jo 12-13-vuotiaana tiesin mikä musta tulee, ja se myös tuli. 

Ei hullummin. Mä oikeasti tiesin vasta aikuisena, miksi haluan isona. Toki vähän sitten takamatkalla iän puolesta lopulta, mutta mikäs siinä. 

Kuvitteletko sinä jonkun muun lapsena ajatelleen statustaan aikuisena? Ei , kyllä lapsi elää lapsuuttaan. Se menee yleensä niin, että lapsena on haaveita suunnitelmia " sitten kun olen aikuinen."