Z-sukupolvi eli 2000-luvun alussa syntyneet tulee tekemään historiallisen vähän lapsia

Itse olen 23v nainen. Ylioppilastutkinnon jälkeen en päässyt korkeakouluun, koska paljon hakijoita ja jäin auttamatta varasijoille. Töitä ei löydy, vaikka hakenut olen lähes päivittäin jo vuosia - niistä harvoista paikoista mistä vastataan hakemukseen, perustellaan palkkaamatta jättämistä sillä, ettei minulla ole työkokemusta. Mistä ihmeestä sitä työkokemusta voi saada, jos ei tule palkatuksi?

Vanhemmillani oli minun iässäni lähes velaton omistusasunto, auto, vakituiset työpaikat ja kolme lasta. Minun on ihan turhaa haaveilla sellaisesta, tosin lapsia en edes halua. En halua olla raskaana, enkä synnyttää saati imettää. Pelkään erityisesti ajatusta synnytyksestä, koska äitini melkein kuoli synnyttäessään minua ja veljeäni (kaksoset).

Parisuhdetta en ole kokenut koskaan. Haluaisin seurustella, mutta kun kaikki miesten lähestymiset ovat aina jotenkin alentavia, alistavia ja vonkaavia. Jos en lämpene kivualiaalle kourimiselle tai rasvaisille jutuille, haukutaan ulkonäköä ja saatetaan jopa tönäistä tai huitaista kohti. Muutaman ihan mukavan miehen olen tavannut, mutta sitten onkin selvinnyt ettei heitä kiinnostakaan parisuhde, vaan haluavat olla vapaita sitoumuksista ja elää ilman parisuhdetta, joka sitoisi tietylle paikkakunnalle tai estäisi elämästä vapaasti. Ymmärrän tämän vapaudenkaipuun kyllä toisaalta.

Koen tässä hetkessä, että tulevaisuuteni tuskin on Suomessa. Hakeudun varmaan ulkomaille opiskelemaan tai töihin. Haluan matkustella ja liikkua luonnossa, oppia kieliä ja tavata ihmisiä. Samaan tapaan puhuu moni ikäiseni ystävä.

Eihän ne itse suotu tekemään mitään muuta kuin tuijottaa puhelinta ja vaatia muilta

Ei tuo sukupilvi ole semmoinen että heidän edes kannattaisi lisääntyä. Millaisia lapsia nämä kasvattaisi kun nämä ei suostu töitä tekemään, elää siosiaalituilla, ei uskalla puhua muille ihmisille, ahdistuu ja lamaantuu jokaisesta epäonnistumisesta, vaatii muilta älyttömän paljon mutta itse ei suostu muille mitään tekemään ja juoksee itkemässä terapeutilla kun ei kestä normaalia aikuisen elämää

Olen kertonut raatorehellisesti tyttärilleni kuinka kamalaa raskaus ja synnytys oli. En tee niin kuin edelliset naissukupolvet että asioista vaiettiin. Minulle tuli sama vakava komplikaatio kuin tädilleni ja isoäidilleni, kukaan ei ollut vaivautunut kertomaan että tämä perinnöllinen riski on olemassa. Mitäpä se jälkikäteen hyödytti kuulla, että "oli tämä meilläkin", toisella lapsi jopa kuoli kohtuun ja itse selvisi hengissä nipin napin. 

Vierailija kirjoitti:

Itse olen 23v nainen. Ylioppilastutkinnon jälkeen en päässyt korkeakouluun, koska paljon hakijoita ja jäin auttamatta varasijoille. Töitä ei löydy, vaikka hakenut olen lähes päivittäin jo vuosia - niistä harvoista paikoista mistä vastataan hakemukseen, perustellaan palkkaamatta jättämistä sillä, ettei minulla ole työkokemusta. Mistä ihmeestä sitä työkokemusta voi saada, jos ei tule palkatuksi?

Vanhemmillani oli minun iässäni lähes velaton omistusasunto, auto, vakituiset työpaikat ja kolme lasta. Minun on ihan turhaa haaveilla sellaisesta, tosin lapsia en edes halua. En halua olla raskaana, enkä synnyttää saati imettää. Pelkään erityisesti ajatusta synnytyksestä, koska äitini melkein kuoli synnyttäessään minua ja veljeäni (kaksoset).

Parisuhdetta en ole kokenut koskaan. Haluaisin seurustella, mutta kun kaikki miesten lähestymiset ovat aina jotenkin alentavia, alistavia ja vonkaavia. Jos en lämpene kivualiaalle kourimiselle tai rasvaisille jutuille, haukutaan ulkonäköä ja saatetaan jopa tönäistä tai huitaista kohti. Muutaman ihan mukavan miehen olen tavannut, mutta sitten onkin selvinnyt ettei heitä kiinnostakaan parisuhde, vaan haluavat olla vapaita sitoumuksista ja elää ilman parisuhdetta, joka sitoisi tietylle paikkakunnalle tai estäisi elämästä vapaasti. Ymmärrän tämän vapaudenkaipuun kyllä toisaalta.

Koen tässä hetkessä, että tulevaisuuteni tuskin on Suomessa. Hakeudun varmaan ulkomaille opiskelemaan tai töihin. Haluan matkustella ja liikkua luonnossa, oppia kieliä ja tavata ihmisiä. Samaan tapaan puhuu moni ikäiseni ystävä.

Sun vanhemmat on ehkä 70-luvulla syntyneitä? Äärimmäisen harvinaista että olisi ollut omistusasunto parikymppisenä ja kolme lastakin. Miten ihmeessä pystyivät? 

Luonnollinen kehitys on kun huone alkaa olla täynnä, loppuu lisääntyminen. Maailmassa on jo nyt enemmän ihmisiä kuin planeetta kantaa. 

puolueet, kunnan valtuustot ,eduskunta panikoi miten meidän suojstyö paikkojen käy onneksi on kepun luoma sote sinne nyt pääsee kuka vaan turvenuijan muija hyvä palkkaiseen huu haa työhön.  

Eikö 2000-luvun alussa syntyneitä somaleita lasketa z-sukupolveen?

Vierailija kirjoitti:

Olen kertonut raatorehellisesti tyttärilleni kuinka kamalaa raskaus ja synnytys oli. En tee niin kuin edelliset naissukupolvet että asioista vaiettiin. Minulle tuli sama vakava komplikaatio kuin tädilleni ja isoäidilleni, kukaan ei ollut vaivautunut kertomaan että tämä perinnöllinen riski on olemassa. Mitäpä se jälkikäteen hyödytti kuulla, että "oli tämä meilläkin", toisella lapsi jopa kuoli kohtuun ja itse selvisi hengissä nipin napin. 

Ei kaikille käy noin