Lue keskustelun säännöt.
En ole onnellinen tässä parisuhteessa, mutta tässä elämäntilanteessa en vaan jaksa erota
11.03.2026 |
Yli viisikymppinen olen. Suhteessa moni asia pielessä. En ole onnellinen, olen tajunnut jo aikaa sitten ettei suhteen ongelmat tästä muuksi muutu. Sen suhteen olen luovuttanut ja jotenkin lamaantuneena vaan tehnyt sitä ajatustyötä että jonain hetkenä sen päätöksen teen.
Talousasiat eivät pidä yhdessä, mutta nyt tuli kaikkea muuta. Vakavan sairauden epäily ja samaan aikaan toinen henkilökohtainen kriisi, joka vie tosi paljon voimia. Mies tukee näissä, en jaksaisi yksin. Toisaalta painaa nyt myös tämä parisuhde vaikkakin käytännössä ei onneksi joka päivä olla yhdessä työn luonteen vuoksi. Ja periaatteessa yhdessä oleminen on melko ongelmatonta. Mies auttaa paljon ja pääsen paljon helpommalla, kun hän tuossa on. Ja lisäksi se henkinen tuki mitä häneltä saa.
Olisiko mitään vertaistukea? Nyt kun tätä kirjoitan niin alan miettiä paljonko ajatuksiini parisuhteesta vaikuttaa myös tämä muu uupumus ja epävarmuus. En tiedä. Toisaalta suhteen ongelmat ovat olleet jo kauan.
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
Anna olla ennallaan. Elämä on lyhyt ja arvaamaton. Turvallisempaa kohdata kaikki yhdessä pitkäaikaisen kumppanin kanssa. (Kerroit, että mies tukee sinua.)
En lukenut kunnolla, ,mutta jos teillä on lapsia, heidän on helpompi elää, kun tuette toisianne vanhoina.
Et todellakaan lukenut kunnolla. Lapsilla ei ole 'helpompi elää', jos kotona toinen vanhempi kaltoinkohtelee toista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäselväksi jäi, mikä suhteessa on pielessä, jos mies tukee sinua etkä selviäisi ilman häntä.
Nyt kun on muita suuria huolia, ei minulla ole ketään muuta kuka halaisi ja vakuuttaisi, että kaikki selviää. Tai konkreettisesti auttaisi asioissa, joita en pysty tekemään.
Suhteessa ongelmana on mm. miehen käyttämä henkinen väkivalta, jos meinaa tulla riitaa jostain. Ei kuulemma tarkoita mitä kiihtyneenä sanoo, mutta eipä tuo oikeasti mitään miksikään muuta. Tästä syystä sitten varon ettei tulisi riitoja, joita siis voi tulla välillä ihan ihmeellisistä syistä. Ap
Henkistä väkivaltaa ei pidä koskaan hyväksyä. Eikä todellakaan mahdollistaa pienentämällä itseään. Sinulla on nyt vaikea hetki elämässä ja saat tukea siihen, mutta eikö sillä tuella ole nyt vähän kallis hinta?
Se riippuu ihan miten asian ottaa. Tilanteeseen voi myös suhtautua kepeämmin ja kohdistaa energia ja ajatukset omaan elämään.
Sitten se ei ole henkistä väkivaltaa, vaan normaalia riitelyä, jos siihen voi suhtautua kepeästi. Asioista pitää puhua niiden oikeilla nimillä, jotta ei anneta sellaista käsitystä kenellekään, että henkiseen tai mihinkään muuhunkaan väkivaltaan tulisi suhtautua kepeästi. Joka on oikeasti kokenut mitään väkivaltaa, ei kirjoita tällaisia kommentteja.
No, itse en ainakaan voi suhtautua kepeästi. Kaikki miehen sanat jää kyllä mieleen. Vuosienkin takaiset. En ymmärrä, miten voi puhua minulle niin. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna olla ennallaan. Elämä on lyhyt ja arvaamaton. Turvallisempaa kohdata kaikki yhdessä pitkäaikaisen kumppanin kanssa. (Kerroit, että mies tukee sinua.)
En lukenut kunnolla, ,mutta jos teillä on lapsia, heidän on helpompi elää, kun tuette toisianne vanhoina.
Et todellakaan lukenut kunnolla. Lapsilla ei ole 'helpompi elää', jos kotona toinen vanhempi kaltoinkohtelee toista.
50+ ikäisillä tuskin on kotona asuvia lapsia
Tsemppiä ap! Kuulostaa hankalalta tilanteelta. Miten usein teillä tulee riitoja ja onko mies kuitenkin välissä asiallinen?
Oma mieheni on myös tuollainen, että kunnolla suuttuessaan raivoaa ja sanoo mitä sylki suuhun tuo. Riitoja on harvoin ja mies on muuten ihana, joten olen päättänyt ettei tämä ole itselle riittävä syy erota. Mies myös pyytää aina anteeksi ja asiat puhutaan läpi. Ja varmasti sekin vaikuttaa, etten itse ole ollenkaan pitkävihainen. Suutun ja loukkaannun tietysti joka riidan yhteydessä verisesti ja olen moneen kertaan vakaasti päättänyt erota, mutta seuraavaan päivään mennessä unohdan koko jutun. Mutta jos mies olisi välissä ikävä tai jättäisi pyytämättä anteeksi, emme varmaan enää olisi yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä ap! Kuulostaa hankalalta tilanteelta. Miten usein teillä tulee riitoja ja onko mies kuitenkin välissä asiallinen?
Oma mieheni on myös tuollainen, että kunnolla suuttuessaan raivoaa ja sanoo mitä sylki suuhun tuo. Riitoja on harvoin ja mies on muuten ihana, joten olen päättänyt ettei tämä ole itselle riittävä syy erota. Mies myös pyytää aina anteeksi ja asiat puhutaan läpi. Ja varmasti sekin vaikuttaa, etten itse ole ollenkaan pitkävihainen. Suutun ja loukkaannun tietysti joka riidan yhteydessä verisesti ja olen moneen kertaan vakaasti päättänyt erota, mutta seuraavaan päivään mennessä unohdan koko jutun. Mutta jos mies olisi välissä ikävä tai jättäisi pyytämättä anteeksi, emme varmaan enää olisi yhdessä.
Ei riitoja nyt kuukausittain ole. Onneksi. Ja myös välttelen niitä tarkoituksella. Sen jälkeen asioita ei useinkaan puhuta "selväksi" koska siitä tulisi uusi riita. En myöskään enää halua mieheltä mitään anteeksi-sanoja, koska mikään ei muutu miksikään. Se ei tee niin rumia sanoja sanomattomaksi, eikä poista niitä mielestäni.
Mutta se juuri tässä on, kun normaalisti hän on ihan, no, normaali. Siksi tässä vielä ollaankin. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja tuohon viimeiseen lauseeseen, on siis hyväntuulinen, auttavainen ja huomioiva. Ap
Sitten se ei ole henkistä väkivaltaa, vaan normaalia riitelyä, jos siihen voi suhtautua kepeästi. Asioista pitää puhua niiden oikeilla nimillä, jotta ei anneta sellaista käsitystä kenellekään, että henkiseen tai mihinkään muuhunkaan väkivaltaan tulisi suhtautua kepeästi. Joka on oikeasti kokenut mitään väkivaltaa, ei kirjoita tällaisia kommentteja.