En ole onnellinen tässä parisuhteessa, mutta tässä elämäntilanteessa en vaan jaksa erota

Vierailija kirjoitti:

Olisi reilua kertoa tämä asia miehelle. En tiedä mikä oikeus kaikenmaailman pettäjillä ja eron hautojilla on tuhlata toisten ihmisten ainutkertaista elämää päivääkään, saati vuosia. 

 

Ja itse olen suhteessani joiltain osin hyvinkin tyytymätön, mieheni tietää asian ja kerroin sen aikanaan muodossa, että en usko pystyväni tähän. No, jotkut asiat ovat parantuneet ja jotkin ovat sellaisia etteivät ne vain muutu (ihmisten pysyvät ominaisuudet jne) ja tässä yhä olen. Jos en haluaisi olla, voisin lähteä ja mies tietää nämäkin ajatukseni. Mitä jos hän haluaisi jotain muuta mutta panostaisi kaiken minuun, vaan väärin perustein? En pitäisi reiluna. 

 

n35

Sehän voi olla että kun kriisit ovat ohi niin mielikin on muuttunut. Usein pettäjälläkin muuttuu mieli kun aikaa kuluu. Jos siis tietää, ettei halua erota nyt niin sitten ei kannata myöskään tehdä mitään lausuntoja, että haluaa erota vuoden päästä, sillä vuoden päästä voi olla jo ihan eri mieli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies tukee ja auttaa.Mikä siis on varsinainen ongelma?

Nainen, jonka perusolotila on tyytymättömyys.

Aijaa. Minä olen huomannut että tuo on perusolotilani "parisuhteissa" ja tekee mieli käyttää esim. koko ajan alkoholia. Sinkkuna olen seesteinen ja hyvinvoiva. Ongelma saattaa siis ratketa yllättävällä tavalla kun malttaa kuunnella vaistojaan ja hankkiutua eroon siitä miehestä.

Alkoholistilla on aina syy 🙄

Ruopea vain antamaan pillua naapurin Anterolle, niin kyllä elämäsi siitä iloksi muuttuu.

Eläkkeelle jäänyt työkaverini luuli elävänsä koko loppuelämänsä yksin erottuaan alkoholistimiehestään, mutta eipä mitä, kohtasi sattumalta ihanan ja päihteettömän miehen ja on onnellisempi kuin koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mullakin oli avopuoliso joka käytti henkistä väkivaltaa. Kontrolloi ja ahdisti. Ei koskaan hyväksynyt mun jo aikuista poikaa vaan ilkeili hänellekin. Mies suuttui tosi nopeasti kaikesta kyseenalaistamisesta, näin ollen väliin kaikkea riitaa ahdistukseen asti. Olo oli tosi painostavaa ja lamaannuttavaa. Kävin keskusteluavussa muutamia kertoja. Mies sai senkin jostain selville ja kysyi asiasta. En tiedä miten se sai siitä tietää. Sain voimaa keskusteluavusta ja vähitellen aloin suunnitella eroa ja muuttoa jonka toteutin. Nyt on vaan hillitön yksinäisyyden tunne. Pitkä yhdessäoloaika kun muuttuu yksinäisyydeksi, on aika musertavaa.

Annan ajan kulua. Ehkä tämä muuttuu todellisuudeksi. Jotain vapauden tunnetta onneksi alkaa tulla ja se ehkä vahvistaa.

Kaikesta huolimatta ihanaa että olet päässyt eteenpäin, ja irti miehestä, joka ei ole hyväksi. Päivä kerrallaan tosiaan, ihanaa että olet alkanut tuntea pieniä vapauden palasia 😊 

Tuo minullakin nyt estää eroajatukset, tiedän että pitkän suhteen jälkeen yksinäisyys on iso muutos. Ja nyt kun muutenkin oma elämä on isossa myllerryksessä, en uskalla. Ap

Parempi tuttu helvetti kuin tuntematon taivas.

Pelko ei estä kuolemasta, mutta estää elämästä.

Pahinta on tuo toisen ihmisen roikottaminen suhteessa väärin perustein. Itse en kuitenkaan lähtisi ero sanaa sanomaan ennen kuin olisin aivan varma erosta. Sen jälkeen ei ole paluuta enää siihen mitä suhde on nyt.

Jos yksinäisyys pelottaa kannattaa asiaa miettiä syvemmin, mistä asia johtuu? Yhteiskunta opettanut, että yksinolo on huono ja pelottavakin asia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tsemppiä ap! Kuulostaa hankalalta tilanteelta. Miten usein teillä tulee riitoja ja onko mies kuitenkin välissä asiallinen?

Oma mieheni on myös tuollainen, että kunnolla suuttuessaan raivoaa ja sanoo mitä sylki suuhun tuo. Riitoja on harvoin ja mies on muuten ihana, joten olen päättänyt ettei tämä ole itselle riittävä syy erota. Mies myös pyytää aina anteeksi ja asiat puhutaan läpi. Ja varmasti sekin vaikuttaa, etten itse ole ollenkaan pitkävihainen. Suutun ja loukkaannun tietysti joka riidan yhteydessä verisesti ja olen moneen kertaan vakaasti päättänyt erota, mutta seuraavaan päivään mennessä unohdan koko jutun. Mutta jos mies olisi välissä ikävä tai jättäisi pyytämättä anteeksi, emme varmaan enää olisi yhdessä. 

Ei riitoja nyt kuukausittain ole. Onneksi. Ja myös välttelen niitä tarkoituksella. Sen jälkeen asioita ei useinkaan puhuta "selväksi" koska siitä tulisi uusi riita. En myöskään enää halua mieheltä mitään anteeksi-sanoja, koska mikään ei muutu miksikään. Se ei tee niin rumia sanoja sanomattomaksi, eikä poista niitä mielestäni. 

Mutta se juuri tässä on, kun normaalisti hän on ihan, no, normaali. Siksi tässä vielä ollaankin. Ap

Niin no se mies joka tappaa vaimonsa on ei-tappaja 99% ajasta. Mieti sitä kun raivarit pahenevat ja miehen itsekkyys ja impulsiivisuus lisääntyy vanhetessaan. Katselin oman isäni taantumista n. 60-vuotiaaksi asti, minkä jälkeen hänen arvomaailmansa muuttui täysin psykoottiseksi ja kehon tulehdustila oireili juuri tuollaisena raivona, sadismina, seksuaaliväkivaltana. Jos mies ei itse tätä tunnista ja halua tehdä asialle jotakin (muuttaa elämäntapaansa, siirtyä kasvissyöntiin, jne.) niin sitten ei auta muu kuin antaa raivohullulle tilaa. Eli tehdä pesäero.

Miehen käytös on rauhoittunut iän myötä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Jos ap välttelet riitoja, et voi olla rennosti oma itsesi suhteessa. Olet varpaillasi koko ajan. Tämä kuvio estää teitä olemaan aidosti läheisiä. Miehesi ei hallitse tunteenpurkauksiaan, mikä on tosi tyypillistä meille 70-luvun lapsille. Ei meille ole opetettu tunteiden tunnistamista ym., mikä on nykykasvatuksessa jo tavallista. Äkkipikainen tempperamentti yhdistettynä kyvyttömyyteen tunnistaa tunteitaan on tuhoisa yhdistelmä. 

Mitä tähän nyt neuvoksi antaisi? Olet hankalassa tilnteessa. Selvästikin olet käännekohdassa, muutoksen äärellä. Varmasti, kun toivut sairaudestasi, lopulta lähdet suhteesta. Keräät nyt ajatuksiasi ja voimia hiljalleen. Mietit kuka olet ja mitä haluat elämältäsi. Olisi kyllä hyvä, jos pystyisit puhumaan tästä kaikesta puolisollesi ihan rauhallisesti seesteisenä hetkenä. Jos hän siitä suuttuu tai räjähtää, se vaan todistaa, että hänellä on ongelma, joka hänen pitää ratkaista, jos haluaa jatkaa parisuhdetta. 

Voimia sinulle ap!

T. N50+ (suhteen räjähtelevä osapuoli, joka yrittää kehittyä tunteidem tunnistamisessa)

Mies kyllä tietää ajatukseni, etten ole onnellinen suhteessa ja pohdin eroa. Hän pyrkii tekemään minusta onnellisen, eikä missään nimessä halua eroa. Ap

Eroat vaan. Pyydät kavereilta ja läheisiltä apua siihen, niin kyllä sinä jaksat. Tee se itsesi takia. Se on kuule hämmästyttävää, miten nopeasti eron jälkeen vointi alkaa parantua ja voimat palautua, kun et enää pakota itseäsi elämään olosuhteissa, joissa voit jatkuvasti huonosti.

Voihan sen nyky miehen kanssa elää kämppiksenäkin, jos ero arveluttaa ja on tottunut pitkään yhteiseloon. Kun tietää, minkälaiset vaatimuksetkin muilla miehillä on naisiin nähden, voi elämä vaikeutua, jos ei sitten kelpaakaan sille uudelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Öö ei kuulosta siltä, että kumppanisi olisi huono. Hän tukee sinua vaikeassa tilanteessa ja yrittää toimia oikein. Mikä siis on ongelmana? Eikö kannattaisi yrittää pariterapiaa?

Ollaan käyty pariterapiassa. Ei auta mitään, koska mies ei pysty hillitsemään itseään jos meinaa tulla riitaa. Ja silloin sanoo aivan mitä sylki suuhun tuo. Ap

Meinaa tulla riitaa? Mitäpä jos antaisittekin riidan kunnolla räiskähtää, niin että molemmat huutaisitte suunne puhtaaksi? Voisi kirkastaa ilmapiiriä.

Vierailija kirjoitti:

Eroat vaan. Pyydät kavereilta ja läheisiltä apua siihen, niin kyllä sinä jaksat. Tee se itsesi takia. Se on kuule hämmästyttävää, miten nopeasti eron jälkeen vointi alkaa parantua ja voimat palautua, kun et enää pakota itseäsi elämään olosuhteissa, joissa voit jatkuvasti huonosti.

Tuohan olisi se hyvä tilanne. Vaan kun ne kaverit asuu kaukana ja ovat kiireisiä, eikä pian 90-vuotiailta vanhemmilta mitään apua saa, niin on vähän eri tilanne. 

Nyt jo tuntuu että seinät kaatuu päälle kaiken ahdistuksen kanssa, niin saati jos olisi  vielä ero tässä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Öö ei kuulosta siltä, että kumppanisi olisi huono. Hän tukee sinua vaikeassa tilanteessa ja yrittää toimia oikein. Mikä siis on ongelmana? Eikö kannattaisi yrittää pariterapiaa?

Ollaan käyty pariterapiassa. Ei auta mitään, koska mies ei pysty hillitsemään itseään jos meinaa tulla riitaa. Ja silloin sanoo aivan mitä sylki suuhun tuo. Ap

Meinaa tulla riitaa? Mitäpä jos antaisittekin riidan kunnolla räiskähtää, niin että molemmat huutaisitte suunne puhtaaksi? Voisi kirkastaa ilmapiiriä.

Tämä se ongelma juuri on, että mies puhuu ja huutaa suunsa puhtaaksi. Miten paska ja huono ihminen olen, tämä lievästi sanottuna. 

L/over ohjelman riita/miehen huutokohtaukset olivat kuin meiltä. Se nollaus on ihan hirveää. Eikä todellakaan puhdista ilmaa, vaan joka kerta olen alempana kuin ennen. Ap

Ja korostan että tuo toinen kriisi ei ole mikään ikäkriisi, vaan todella vakava tapahtuma, joka tulee vaikuttamaan elämääni pitkään. Sille ei voi itse tehdä mitään, on vaan jaksettava. Lisäksi sitten syöpäepäily. Että tässä ne voimat menee. Ap

Minulla vähän samanlainen tilanne. Suhde on kuollut, olemme kämppiksiä. Mies käyttää liikaa alkoholia, on kiukkuinen ja hermostuu ihme asioista kun humalassa. Ei ole hyvä jos jotain puhun tai jos olen puhumatta. Meillä ei ole mitään fyysistä kontaktia, ei ole ollut vuosiin. Haluaisin erota mutta en jaksa sitä prosessia. Olen hakeutunut kosin ulkopuolisiin harrastuksiin, olen enemmän pois kotoa. Matkustelen omien kavereiden kanssa. Ikää 56 v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tsemppiä ap! Kuulostaa hankalalta tilanteelta. Miten usein teillä tulee riitoja ja onko mies kuitenkin välissä asiallinen?

Oma mieheni on myös tuollainen, että kunnolla suuttuessaan raivoaa ja sanoo mitä sylki suuhun tuo. Riitoja on harvoin ja mies on muuten ihana, joten olen päättänyt ettei tämä ole itselle riittävä syy erota. Mies myös pyytää aina anteeksi ja asiat puhutaan läpi. Ja varmasti sekin vaikuttaa, etten itse ole ollenkaan pitkävihainen. Suutun ja loukkaannun tietysti joka riidan yhteydessä verisesti ja olen moneen kertaan vakaasti päättänyt erota, mutta seuraavaan päivään mennessä unohdan koko jutun. Mutta jos mies olisi välissä ikävä tai jättäisi pyytämättä anteeksi, emme varmaan enää olisi yhdessä. 

Ei riitoja nyt kuukausittain ole. Onneksi. Ja myös välttelen niitä tarkoituksella. Sen jälkeen asioita ei useinkaan puhuta "selväksi" koska siitä tulisi uusi riita. En myöskään enää halua mieheltä mitään anteeksi-sanoja, koska mikään ei muutu miksikään. Se ei tee niin rumia sanoja sanomattomaksi, eikä poista niitä mielestäni. 

Mutta se juuri tässä on, kun normaalisti hän on ihan, no, normaali. Siksi tässä vielä ollaankin. Ap

Et halua anteeksi sanoja? Melkein kaikissa parisuhteissa tulee sanottua välilä kiukustunerna ikävästi ja on tärkeää käydä asia läpi ja pyytää anteeksi piulin ja toisin, jos on esim. provosoinut niin sitä on myös syytä pyytää anteeksi. Jos toinen on vain niin sairas että haukkuu ja huutaa yhtäkkiä ilman syyytä niin heti ero siitä ei ole epäilystäkään.

Niin. Kun mies huutaa naama punaisena että olen päästäni vtun sairas äm mä (en ole), tai että elämä mun kanssani on pelkkää pskaa, että mua ei jaksa tässä maailmassa oikeasti kukaan, tai että aivan kuka tahansa randomi olisi parempi puoliso kuin minä, niin on aivan turha tulla sanomaan anteeksi. Että "en tarkoittanut". Ja seuraavassa riidassa uudelleen, sitten taas uudelleen. Vuodesta toiseen. Niin ei, en todellakaan enää halua niitä anteeksi-sanoja kuunnella. 

Kun kyse ei ole aidosta anteeksipyynnöstä, vaan siitä että pitää sanoa anteeksi että pääsisi taas kuin koira veräjästä ja voi jatkaa samaan malliin. Ap

Vierailija kirjoitti:

Suuntaudu omaan elämään ja omaan työhön, harrastuksiin. Luo elämä, jossa et tarvitse miestäsi enää.

Tämä. Lähdet sitten, kun se päivä tulee, että olet valmis.

JÄTÄ SE SIKA!!

Vierailija kirjoitti:

Niin. Kun mies huutaa naama punaisena että olen päästäni vtun sairas äm mä (en ole), tai että elämä mun kanssani on pelkkää pskaa, että mua ei jaksa tässä maailmassa oikeasti kukaan, tai että aivan kuka tahansa randomi olisi parempi puoliso kuin minä, niin on aivan turha tulla sanomaan anteeksi. Että "en tarkoittanut". Ja seuraavassa riidassa uudelleen, sitten taas uudelleen. Vuodesta toiseen. Niin ei, en todellakaan enää halua niitä anteeksi-sanoja kuunnella. 

Kun kyse ei ole aidosta anteeksipyynnöstä, vaan siitä että pitää sanoa anteeksi että pääsisi taas kuin koira veräjästä ja voi jatkaa samaan malliin. Ap

Anteeksipyynnöt ilman, että mikään muuttuu, on manipulointia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin. Kun mies huutaa naama punaisena että olen päästäni vtun sairas äm mä (en ole), tai että elämä mun kanssani on pelkkää pskaa, että mua ei jaksa tässä maailmassa oikeasti kukaan, tai että aivan kuka tahansa randomi olisi parempi puoliso kuin minä, niin on aivan turha tulla sanomaan anteeksi. Että "en tarkoittanut". Ja seuraavassa riidassa uudelleen, sitten taas uudelleen. Vuodesta toiseen. Niin ei, en todellakaan enää halua niitä anteeksi-sanoja kuunnella. 

Kun kyse ei ole aidosta anteeksipyynnöstä, vaan siitä että pitää sanoa anteeksi että pääsisi taas kuin koira veräjästä ja voi jatkaa samaan malliin. Ap

Anteeksipyynnöt ilman, että mikään muuttuu, on manipulointia. 

En tiedä mitä ovat, mutta täysin turhia kuitenkin. Ap