Mistä te oikeasti löydätte niitä kavereita ja ystäviä?

Kavereiden kanssa vietetään iltaa, mennään tapahtumiin tai mökillä, käydään leffassa, teatterissa, risteilyllä, ravintolassa jne.

Lapset suunnilleen samanikäiset, se yhdisti eka. Nyt tuntuu, kuin olisimme tunteneet aina. Miehemmekin kavereita keskenään. Samoin yksi toinen naispuolinen, lapset samalla luokalla, tutustuimme ekan kerran jo n. 4v sitten. Nyt ystävyys syventynyt.

Itselläni ainakin lapsuuskavereita ei ole yhtään kun muutin paikkakunnalta, silloinhan ne tietysti jää.

Minä tutustun helposti ihmisiin ja muutaman tosiystävän lisäksi tuttavia on melkein liikaakin.



Uskon, että tutustun moniin siksi, koska olen kiinnostunut erilaisista ihmisistä. Kaikkien ei tarvitse olla niin samanhenkisiä kuin itse paitsi tietysti nämä läheisimmät ystävät jotka on olleet vuosia.



On yksi ihmistyyppi, jota vältän. Ne jotka puhuvat koko ajan itsestään ja kun heille kertoo jotain, he katsovat kaukaisuuteen ja odottavat kärkkäästi koska saisivat taas alkaa puhua pälpättää omaa juttuaan.



Oikeasti en tiedä, mitä kaikkea mystiikkaa siihen liittyy, että toiset eivät saa ystäviä vaikka olisivatkin ihan kivoja. Siinä olisikin mielenkiintoinen tutkimuksen aihe. Vai tunnetteko aiheesta tehtyjä esim. väikkäreitä, minua kiinnostaisi!

lisäksi minua yhdistää muutaman ystävän kanssa sellaiset yhteiset kiinnostuksen kohteet, joita en tiedä kenenkään miehen harrastavan, joten ihanaa puhua kaikesta tästä. Itse olen löytänyt ystäviä koko elämäni varrelta, milloin mistäkin; on lapsuudenkavereita, opiskelukavereita, naapureita, työkavereita, harrastuskavereita ja vaikka ketä, joista osasta on tullut ystäviä.

Työpaikkakaveruudet keinotekoisia, harrastuksista satunnaista, naapurit (ainakin pitävät samasta asuntoalueesta eikä tarvitse matkustaa ja juoruta puhelimessa).

mulla on ainakin tosi monta ystävää, ja samoin arvelen olevan kaikilla omilla ystävillänikin.

Mutta se ei haittaa, koska on minulla on miespuolisia ystäviä, keitä voi pyytää aveciksi tarvittaessa ja joiden kanssa voi nauttia karaokesta, risteilyistä, leffasta jne.



Mulla ei ole pahemmin tuttavia, jotka olisivat samassa elämäntilanteessa kuin minä. Ei kannata olettaa, että ulkoisesti samanlaiset ihmiset olisivat paras match henkisesti ystäväksi. Eri-ikäisiä, erimaalaisia, eri uskontoa edustavia, erilaisia sukupuoli-identiteettejä olevia jne. Paljon erilaisia ihmisiä!



On kivaa mennä shoppailemaan välillä miespuolisen ystävän kanssa ja sitten naispuolisen kaverin kanssa uimahalliin. Elämä on paljon ihanampaa, kun on paljon ihmisiä, keille voi soittaa, kun töissä on saanut projektin loppuun voitokkaasti tai jokin asia ketuttaa pahasti tms.



3

yhdessä käydään joko perheenä tai lasten kanssa erilaisissa tapahtumissa, leffassa, ravintolassa ym...



lapsuusaikaisista kavereista ei ole jäljellä kuin 2, hekin asuvat nyt samassa kaupungissa mutta toisella laidalla.

heitä nään ehkä kerran kuussa, tai harvemmin, heilläkin perheet.



mutta vuosi sitten löysin lasten päiväkotikavereiden äitejä, ja kahden kanssa sujuu kivasti, on yhteistä juteltavaa ym.

heidän kanssaan käyn lenkillä ja kylässä lasten kanssa,

pahemmin ei rillutella missään...

Vaikka on oma perhe, niin jos ajattelee, että yksi ilta kuukaudessa on ystäville, 30 iltaa perheelle, niin se ei ole suuri uhraus. Ei sen tarvitse merkata kännäystä tai baarittelua. Mutta meillä ainakin ystävät voivat tulla istumaan iltaa, laitetaan pientä naposteltavaa, jutellaan, kenties pelataan jotain. Ei meillä omia lapsia tartte mihinkään häätää näiden vierailujen ajaksi, että lapsenvahtikaan ei ole ongelma.



Ihan hyvä lastenkin nähdä, miten ystävien kanssa ollaan. Ei se paljoa vaadi. Kesällä voi okt-pihalla/mökillä ottaa leikkisät erät sulkista tai tikkaa, lapsetkin voivat osallistua. Paistetaan lettuja ja kuunnellaan nostalgisia biisejä. Talvella voidaan vaikka pitää joulukoristetalkoot tms.



Voidaan yhdessä ystävien kanssa katsoa vaikka Euroviisut tms. Sellasta mukavaa ajanvietettä ja yhdessäoloa.

Eihän perhe sulje ystäviä pois. Joskus on kiva, että isä saa olla itsekseen lasten kanssa ja minä tapaan ystäviä. Isä käy kavereiden kanssa urheilemassa ja minä olen lasten kanssa. Yleensä tapaamme ystäviä yhdessä perheinä ja myös lapsettomat ystävät käyvät meillä kahvilla tai syömässä. Silti aikaa perheen kesken jää.

itse en oikein ymmärrä sitä selitystä, että ei jaksa vapaa-aikana tavata ketään, vaan ollaan vaan perheen kesken. Eihän sitä toki tarvitse koko ajan olla jossain menossa, mutta kyllähän ystävistä saa paljon iloa, eihän kyse ole mistään ikävästä velvollisuudesta.

Ehkä ap on vaan sellainen joukkoon sopimaton, kuten itsekin olen. Tarkoitan, että on kiva olla fiksussa seurassa, mutta todella harvoin jos koskaan tapaa oikeasti siinä määrin samanmielisiä, että ystävystyisi varsinaisesti. Siihen on syynsä. Voi asialle toki jotain tehdäkin, vaikkapa kirjoitella netissä :-)

Uusia olen saanut lasten myötä saman päiväkodin lasten vanhemmista. Ja suurin osa muista uusista tuttavuuksista on tullut vanhojen ystävien kautta, esim. lapsuuden ystäväni miehen sisatrukset tmv.



Suunnittelimme miehen kanssa juuri isoja juhlia ja kutsuttavia (pelkät aikuiset) kertyi toista sataa, joten ei ne ystävät ja kaverit mihinkään häviä perheen perustamisen myötä jos heitä ei sen takia hylkää.

lapsuuden kavereita jäljellä, opiskelukavereita, miehen kautta saatuja kavereita, muutama työkaveri, vaihtariajoilta kavereita, hoitovapaa ajalta kaveri jne.. lisäksi omat siskot ja esim. yksi serkku tosi läheisiä.

Tänäänkin tuntuu siltä, että menisin mieluusti suoraan kotiin jahka pääsen klo 19:30 lähtemään täältä. Mutta lapset ovat tänään mummilassa ja on harvinaislaatuinen tilaisuus tavata ystäviä ihan ilman lasten mukanaoloa.



Kyllä se siitä sitten taas lähtee, kunhan saan luuni raahattua heidän luokseen. :) Ja sitten onkin taas ihan iloinen, että tuli lähdettyä ja saa vähän tuulettaa raskaan työviikon jälkeisiä tuntemuksia tuttujen kanssa.

kuin parisuhdekin. Minulla on kolme " parasta" lukioajoista lähtien olevaa kaveria (asutaan eri paikkakunnallakin), joiden kanssa järjestetään " tyttöjen iltoja" säännöllisesti. Järjestäjän vuoro vaan vaihtuu. Tyttöjen iltoina miehet hoitavat lapset. Tämä on siis minun tukipilarini =) On tietysti muitakin kouluajoilta olevia ystäviä joiden kanssa ollaan jonkun verran tekemisissä.



Sitten on uusia: naapureita, työkavereita, lasten kavereiden vanhempia jne. tänään esim. on tulossa eräät kyläilemään ja syömään illalla. Heidän kanssaan siis harrastetaan tätä illanistumista lasten kanssa. Useimmiten ihan ex tempore ja lyhyellä varoitusajalla.



Uskon myös, että tämä on pitkälti persoonallisuuten liittyvä kysymys, koska en ymmärtänyt, että mikä on ongelma??? Niitähän tulee ihan luonnostaan ja väkisin en kuitenkaan kenenkään kanssa kaveeraa puolin jos toisin. Kyllä työkavereistakin voi osasta tulla ihan oikeita kavereita jos ollaan samalla aaltopituudella.

En siis saa ihmisistä mitään vaan päinvastoin! Muutaman miehen olen joskus tavannut joiden kanssa oli todella ihanaa keskustella ja siitä sai todella jotakin, mutta sen koommin en ole tavannut sellaisia joiden kanssa kehtaisi jutustella yhtään sen kauemmin kuin on tarve.

Ap

lapsuuden ja nuoruuden ystävistä. Osan kanssa olen ollut jo samalla ekalla luokalla. Kaikki asuu eri puolilla Suomea, kaikilla omat työt, harrastukset ja kaverit ja kaikilla (ollaan jo 35 v.) on oma perhe, mutta lähes joka päivä ollaan jollain lailla tekemisissä. Mesetetään, sähköpostitetaan yhteispostituksella, soitellaan, tekstaillaan jne. Ja se ei vaadi kun pari minuuttia päivässä tsekata sähköposti ja kirjoittaa pari riviä. Kaikkien miehet tuntee toisensa ja yhdessä vietetään esim. vaput ja uudetvuodet. Me naiset vietämme joka vuosi pikkujoulut ulkomailla. Mihin te sitten olette hukanneet nuoruuden ystävänne? Älkääkä nyt hyvät ihmiset jättäkö ystäviä miehen ja perheen vuoksi! He tietysti etusijalla elämässä, mutta ystävät heti toisena.

Jos ihmisten kanssa oleminen vie sulta voimat, eikä ole ilo, niin mihin ihmeeseen sä sitten niitä kavereita kaipaisit? Kaverittomuus on ongelma vaan silloin, jos on sosiaalinen ihminen ja esim. tiheiden muuttojen takia ei ole tarpeeksi ystäviä ympärillä.



Vai oliko tän avauksen tarkoitus jotenkin taivastella, miten yksinkertaisia ja tyhmiä suurin osa ihmisistä on? Että tollasille fiksuille tyypeille, kuten sä ap itse olet, ei meinaa mistään löytyä samantasosta seuraa?