Minä oon kamala äiti , sapettaa niin tuo kakara 1v

ihminen muita mammakamuja, joilla samanikäisiä lapsia. 1- vuotias tarvitsee vielä paljon hoivaa ja syliä, sinua. Eikä muuten todellakaan leiki vielä yksikseen, leikkikin opitaan- vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa. Kyllä se siitä.

En oo sanonukaan etteikö se tarttis hoivaa ja leikkikaveria, tottakai ja sitä saa mutta miksi kaiken pitää olla niin hermoja raastavaa taistelua ja märinää. Ja on mulla kyllä mammakamuja, mihin se sitten auttaa, ai helpottamaan rutiineja meillä vai? Heh heh!

1-vuotias ei kyllä oo enää ihan vauva, osaa jo vaikka mitä, mutta ei tykkää rutiineista, siis meillä.



ap

jos rutiinit sujuu, lapsella ei sairauksia tms., sen ikäinen on yleensä tyytyväinen maailmanvalloittaja. Kyllä ne vertaisverkon mammat voi jotain tietää esim. syömisasioissa- oletko kokeillut antaa lapsen syödä itse, käsin naposteltavaa jne. ? Apua kuitenkin tunnut kaipaavan, kun täällä lapsesi kamaluutta päivittelet.

Kuhan kaipailin muiden kokemuksia samanluontoisista lapsista mutta täältähän ei saa kuin korkeintaan haukut niskaan. Siis meidän poika on vilkasluonteinen eikä tykkää että pakotetaan olemaan paikallaan. Mitä oon nähny muiden vastaavia tilanteita niin eri helpolta näyttää. Ei voi mitään että välillä katkeruus hiipii mieleen, että miksi meillä on kaikki niin vaikeaa. Ite ei jaksais vaan aina päivästä toiseen pinnaa venyttää ja yrittää keinotella tilanteesta toiseen.

Kunhan halusin purkaa paineita, jos jaksais taas paremmin pojan kans.



ap

Mitäs luulet saavas vastauksina jos itse olet kiukutteleva 1- vuotiaan äiti??? Katso sinne peiliin! Lapsi tulee äitiinsä.. Asiallisia viestejä sulle musta tuli, metsä vastaa niinkuin sinne huutaa..



Musta sun kannattaa vaikka lukea kirjotuksesi: 1- vuotiaasi toimii kuten jokanen terve 1- vuotias. Sinä toimit kuten äiti joka ei hyväksy että lapsi kasvaa, kokeilee rajoja ja on oma itsensä. Se lapsi kiukuttelee enempi ja vähempi seuraavat 20 vuotta.



Täysin normaalia että lapsi on hankala. Oma tapasi suhtautua tilanteisiin ratkasee siitä jatkuuko tilanne entisellään vai oppiiko lapsi niistä. Älä mene mukaan lapsen kiukutteluun. Pysyt viileänä ja pidätte helpot ja ymmärrettävät säännöt: siis ei liikaa sanoja kieltoihin: napakka kielto, laskeudu lapsen tasolle, ota tavaraa pois, laita nurkkaan (tossa iässä selätys toimii nurkkaa paremmin).. Jos vaikka hakkaa lelulla peiliin niin ota lelu pois, laskeudu samalle tasolle ja puhut lapselle katsoen silmiin (nimen voi sanoa korostaakseen asiaa) ja kiellä, uhkaa että laitat lelun jemmaan jos hakkaa vielä peiliä. Anna lelu ja jos hakkaa niin ota lelu pois. Selitä lapselle ettei peiliä saa hakata ja keksi joku toinen leikki.



Aika moni riita/mesoaminen tulee siitä että lapsilla on tylsää ja haetaan huomiota. Silloin huutaminen on se väärä tapa reagoida! Minä olen oppinut paljon kun seuraan itseäni: jos hermostun, huudan niin tilanne ei silloin toimi ja tarttee muuttaa tapaa; ja se läsnä oleminen on paras tapa. Jos on vieressä niin iskut peiliin voi estää kun kerkee nappaamaan lelun ilmasta, mutta jos on netissä ja lapsi touhuaa omiaan niin se hakkaa peiliä naarmuille.. Ymmärrätkö? Siis puuhaa sille lapselle.



Ajattelen täysin että aikuisen tehtävä on opettaa lapselle tekemisiä. Ei voida olettaa että 1- vuotias edes ymmärtää tekevänsä jotain väärää; paitsi jos tietää että hakkaamalla peiliä saa sinun huomion.. Silloin lapsi koetaan kiusaajaksi!

Ajattele itse tilannetta jossa lapsi löytää huulipunasi ja sotkee itsensä ja vaikka vaatteensa siinä sivussa, miksei vaikka satiinivuodevaatteesikin.. Onko lapsi silloin tehnyt väärin? Vai onko lapsi kokeilunhaluinen ja SINÄ tehnyt virheen kun lapsi sai huulipunan? Aika moni purkaa oman pettymyksensä lapseen, vaikka lapsesi ei ole tehnyt mitään väärin.



Sinussa itsessäsi on musta tässä tilaisuus kasvaa: ei se lapsi ole mikään sapettumisen arvonen asia. Ajattele asiaa eri näkökulmasta, vaikka lapsesi. Jos toinen vasta opettelee elämään niin sun tehtävä on tukea ja TURVATA sitä, ei karjua koska olet hermostunut.

Elämä vuoden ikäsen kanssa on todellaki välillä todella ärsyttävää, vaan sekin vaihe menee ohi aika nopeesti. Sitten on jo seuraava vaikea vaihe tulossa.. tätä tää elämä lasten kans on.

Vuoden ikäinen on pieni, eikä todella ymmärrä vielä oikeaa ja väärää!! Tämän ikäinen kokeilee ja kokeilee asioita uudelleen ja uudelleen, oli ne sitten kiellettyjä tai sallittuja. Ja yleensä ne kaikkein suurimman ein saaneet paikat on aivan ylivetoja.. niitä jaksetaan koluta ja tyhjentää uudelleen ja uudelleen tai ainaki yrittää.

Kiukkuilut pukemisissa jne.. loppuu ennenkuin alkaakaan ku ei anna periks ite. Ottaa syliin vaan ja tekee sen mitä piti, rimpuilusta ja itkusta huolimatta.

Meillä syömisessä helpotti ku annettiin oma lusikka käteen!



Eiköhän teilläki löydy niitä hyviäpäiviä jolloin huonot päivät painuu unholaan, jos näin ei ole etkä ikinä nauti pienestä tutkija lapsestasi niin kuulostaa vakavalta. Silloin soitat heti huomenna vaikka neuvolaan ja pyydät apua.

Elämä vuoden ikäisen kanssa saattaa olla ajoittain ressaavaa, mutta enemmän elämästä pitäis löytyä niitä ilon ja onnenhetkiä!

se on tuonikäiseltä täysin normaalia käyttäytymistä. Minulla on 4 lasta ja tämä kuopus on täysin erilainen kuin isommat sisaruksensa.

On pienestä pitäen osoittanut omaavansa voimakkaan luonteen. En pistä asialle suurtakaan painoa. Tämä on vain yksi ohimenevä vaihe josta kyllä " selvitään" :)

1. Nyt teet niin että annat lapselle syliä ja hellyyttä otat lähelle ja lämmität sydämesi lämmöllä ja rakkaudella pientä lastasi. Silittele ja paijaa. Hänen pitää saada tuntea olevanasa rakastettu.



2. Perushoito ruokailut säännöllisesti sekä puhtaus sekä riittävästi ulkoilua siis kaksi kertaa päivässä. Riittävä lepo, yöunet ja päiväunet. Onko kodissanne rauhallisia hetkiä jolloin ei ole melua, välillä tv ja musiikki pois niin lapsi saa rauhoittua.



3. Pidät huolen siitä että lapsi saa tutustua ympäristöön, järjestät kodin turvalliseksi pienelle. Vinkki tyhjennät yhden keittiön alakaapin jota saa käyttää poista välihylly - voi leikkiä piiloa , lisäksi siellä voi säilyttä kattilankansia yms. mitä lapsi saa käyttää soittaa rumpuja yms.



4. Menet lapsen tasolle lattialle ja leikit hänen kanssaan, puhut hänelle niin kuin kenelle tahansa ymmärtävälle lässyttämättä ja jopa leikit.



Tässä lääkkeet joita noudattamalla lapsestasi kasvaa tasapainoinen.



Sinun negatiivisuus siirtyy lapseen koska hän vaistoaa että olet hermona ja kierre on valmis. Jos siis äyskit ja äksyilet niin kuin 3-vuotias. Ei tekisi pahaa lukea joku lapsen kehitysvaiheista kertova opus ja ne neuvolan vihkoset ajatuksella missä kerrotaan lapsen tavoista tietyissä ikävaiheissa.

Että siis ymmärrän että jokanen haluaa ja mukavuutta. Että lasen kolina ja uhmaaminen rasittaa.. Mutta sitä se nyt vaan on! Kolinaa ja uhmaa.



Jos mesoat takasin niin lapsi ei opi kuin että sinä opetat näin asioita. Jos lapsi oppii että reagoit huutamalla lapsen kiukkuun niin se lapsi pitää sitä ihan tavallisena. Kohta sun pitää aina reagoida samoin. Lapset on ihmisiä kuitenkin ja fiksuina oppii että jos äiti luovuttaa kun 20 minsaa huutaa tai jankuttaa vastaan niin lapsi kokeilee jatkossa pidemmän ajan saadakseen haluamansa.



Tee itse niinkuin opetat: jos lapsi ei saa tukistaa hiekkalaatikolla naapurin Mattia; et saa sinäkään tukistaa lasta. Jos et halua että lapsi kiroaa/huutaa: älä tee sinäkään niin.



Sun lapsi on vielä NIIIIN pieni että siitä on vaan upeeta kun osaa kaataa maitoa pöydälle ja äiti alkaa kiljumaan ja juoksemaan ympäriinsä ja maitoa on joka paikassa, sitä valuu pöydältä ja sitä räiskyy kun siihen lyö.. Mutta pidä itsesi kasassa, kiellä lasta, ota juoma pois ja siivoa sotku. Onneksi nykyään on sentään pesukoneet joihin sujauttaa sotkuset vaatteet ja likaset tiskit!

Kyllä sitä äiti saa ärsyyntyä ja väsyä, ei se tarkoita etteikö hoitaisi hyvin lastaan ja rakastaisi häntä paljon. Onhan se vaikea välillä jaksaa tuota jatkuvaa komentelua, mitä se minulle tekee ja jatkuvaa tyytymättömyyttä.



Mutta toisaalta, kun meillä se on toinen lapsi, niin kestän sitä jo paremmin. Hän on pieni, joka opettelee asioita. Tsemppiä, kyllä se siitä.

syöminen sujuu kun annan lusikan käteen. Tai keksin muuta kiinnostavaa tekemistä.



Tiedän, että 1-vuotiaat ovat sellaisia että purkavat ja tutkivat joka paikan ja roikkuvat lahkeessa jne. Mutta silti se rasittaa välillä kovastikin.



Kiukuttelu pukiessa ei ole vain kehitysvaihe, se on kestänyt meillä jo puoli vuotta, siis aika pitkään. Ja ei ole vain toisinaan tapahtuvaa, vaan joka ikinen kerta.



Minusta hermostuminenkin pitää hyväksyä, ainakaan itse en kykene olemaan hermostumatta. Mutta näytän lapselle myös katumisen ja pyydän anteeksi. Tiedän että sitä tulisi välttää tietenkin, mutta välillä ei vaan jaksa.



Ehkä te olettekin onnistunut täydellisesti tässäkin kehitysvaiheessa ja osaatte kasvattaa täydellisesti, ettekä myöskään koskaan väsy. Mutta minä en ole täydellinen enkä pyri siihen, koska en saavuta sitä. Meidän poika on aina ollut vaativa ja sitä ei vaan ymmärrä sellaiset, jotka eivät sen kans elä jatkuvasti tai joilla ei itsellä ole vastaavaa.

Ota itseäsi niskasta kiinni!

moni tarttuu nimenomaan noihin purkamisiin ym. jotka nimenomaan kuuluu tähän kehitysvaiheeseen. Mutta kokonaisuus vaikuttaa siihen miten jaksaa. Eli jos on helppoluontoinen lapsi, niin toki jaksaa niitäkin asioita paremmin. Jos on taas sellainen joka haraa vastaan joka asiassa, niin tuollaiset taas on lisäämässä entisestään rasittavuutta. JOs joku ymmärtää.

Eli miksi katsot, että sinulla on oikeus olla lapsellesi vihainen?

Oma lapseni ei ole vielä edes syntynyt, mutta lähipiirissäni on muutama äiti, joilla on samanlainen " marisija" kuin ap:llä. Kyse ei siis todellakaan ole heidän kohdallaan mistään " ikään kuuluvasta" jutusta, vaan lapset ovat syntymästään asti olleet tyytymättömiä lähes kaikkeen; juuri tuo ruoan yökkiminen, lahkeessa roikkuminen, jatkuva kitinä (vai pitäisikö sanoa ininä) jne. on jokapäiväistä. Harvoin menee montaakaan minuuttia että lapsi jaksaisi olla tyytyväinen, olen vissiin kerran nähnyt että toinen näistä tuntemistani lapsista hymyili. :o Tarpeetonta kai edes sanoa, mutta lasten äidit ovat hyvin väsyneitä (ja toinen masentunut) tähän. Lääkärissä ovat käyneet pienten kanssa, mutta siellä vaan sanottiin että " vaikea temperamentti" ...:/

en haluaisi olla vihainen, ja se ei ole oikein mutta olen inhimillinen ihminen ja en pysty täydellisyyteen. Siis hyväksyn sen että en ole täydellinen. Jos pyrkisin täydellisyyteen, saisin kantaa jatkuvaa syyllisyyttä siitä, että en pysty siihen. Ja en todellakaan hermostu joka kerta kun lapsi ei tottele/kiukuttelee. Joskus vaan menee pinna poikki. Siis eikö teillä muilla katkea pinna? Oi teitä täydellisiä äitejä.



ap

opetella hillitsemään kiukkusi ja saada hallintaan negatiiviset tunnereaktiosi. Se on läksy, jonka tämän pienokaisen kanssa oleminen on sinulle opettava. Joko haet apua, yrität enemmän, kokeilet erilaisia lähestymistapoja, kestät hammasta purren, haet vertaistukea... mutta olet suossa jos annat itsellesi luvan kiukutella kuin 1-vuotiaasi sillä verukkeella, että " en ole täydellinen" .



Äitinä sinun tehtäväsi ON pysyä rauhallisena. Itsekin sen tiedät, sori vaan.

Yksivuotias lapsi on tosi rasittavassa iässä.

Se vaihe pitää vain lusia läpi kuria pitäen. Joka päivä elämäsi muuttuu helpommaksi, usko pois.



Äläkä välitä tästä moralisoinnista.

On eri asia puhua kiukuttelusta kuin 3-vuotias tai siitä että pinna katkeaa joskus. Voi elämän kevät mitä kommentteja. Aivan kuin luulisitte että meillä ei huolehdita, niinku meillä koko ajan äiti huutais pojalle, niinku en osais vastata lapsen tarpeisiin. Jokaisesta kommentista paistaa läpi, että kukaan ei oikeasti ymmärrä/tiedä tilannetta. Ja kuinka voisikaan, kun tietää vaan sen mitä tähän olen kirjoittanut.



Niin ei tarvi olla täydellinen mutta tarvii kuitenkin, Hohhoijakkaa!



ap

Minulla on kolme lasta ja kohta neljä. Ensimmäisen kanssa oli juurikin kaikki kuin kuvasit. Koin itseni todella epätäydellisenä äitinä kun en pysty tyydyttämään lapsen tarpeita vaan aina on tyytymätön. Asiaan vaikutti oma jaksaminen koska lapseni vaistoaa herkästi mielialani. Kuitenkaan se ei ollut koko syy, koska verrattuna meidän kahteen muuhuun lapseen asiat ovat menneet paljon helpompaa tietä. Kokemus ja varmuus ja sellaisen kiitollisen asenteen löytäminen tärkeässä kasvastustehtävässä on ollut parasta. Osaan oikeasti iloita lapsestani ja sitä kautta lapsi osaa iloita itsestään ja elämästään. Tärkeää on se kun miettii lapsen silmistä käsin että millainen ilmapiiri kodissa on kasvaa. Viha ja surukin kuuluvat elämään, mutta enimmäkseen tunnelman tulisi olla keveä ja huoleton lapsen silmistä käsin. Näin lapsi tulisi tasapainoiseksi ja positiivinen kierre kasvattaisi lisää positiivisuutta kuin jatkuva negatiivinen nalkuttamisen ja alaspainamisen ilmapiiri. Sitä ei kannata toteuttaa silläkään varjolla että on itse väsynyt. Apua saa aina kun sitä jaksaa hakea ja turvautua siihen. Puhua neuvolassa. Tunteä tervettä itsekkyyttä ja antaa lupa itselleen lomailla ja järjestää hoitoa. Kun äiti jaksaa ja voi hyvin niin koko perhe voi hyvin!