Oletko tottunut arvosteluun?

Riippuu, kuka arvostelee ja mistä asiasta. Välillä olen tyrinyt jotain, jolloin arvostelu on aivan aiheellista, voipa olla jopa hyödyllistä esimerkiksi töissä. Jos vaimo arvostelee, riippuu asiasta ja äänenensävystä, miten suhtaudun asiaan. Jos harrastukseni opettaja arvostelee, niin se on vain positiivista ja hyödyllistä kehittymiseni suhteen. Ventovieraan arvostellessa vastaan pisteliäästi.

Riippuu miten arvostelu annetaan ja onko siinä perää. 

Olen saanut esimerkiksi huonot pisteet yhdestä Suomen Akatemian hakemuksesta yhdeltä arvioijalta ja syynä oli ettei sen tulososio hyödytä Suomen kaivosteollisuutta riittävästi. Hakemukseni oli kuitenkin lääketieteellisen poolin alla, aihe solubiologia. Valittaa ei voinut. Olin tehnyt hakemusta vuoden ja muutoin sain hyvät arviot. Olisin saanut ehkä 8 vuoden rahoituksen syöpähoitojen kehittämiseen, mutta kiitos jonkun sekopään, niin en saanut. 

Kenellä on moraalinen oikeus arvostella toista ylipäätään? 

Jos olet aiheuttanut harmia toiselle, tai laiminlyönyt työ- tai muita velvollisuuksia niin silloin ymmärrän. Muutoin mielestäni arvostelulle on vähän sijaa ylipäätään. Ellei kyseessä sitten ole työn tai suorituksen arvostelu, joka kuuluu proseduuriin. 

Esim. Akateeminen ala on ultrakriittinen ympäristö. Vielä kokeneena proffana saat enemmän lunta tupaan ajatuksistasi ja artikkeleistasi kuin kiitosta. 

Väitöskirjatutkijathan ensin "rikotaan" arvostelulla ja sitten vahvimmat rakentaa sen pakkomielteisen akateemisen mentaliteetin jos jatkavat ja onnistuvat pienen jatkoseulan läpäisemään: vain 1/10 väitöksestä on hyvä, ja 1/100 väitelleestä jaksaa sitä rääkkiä proffaksi asti. 

Että mikä on sitten herkkähipiäisyyttä? Oman vanhemman moite satuttaa monia eniten. Ja valitettavasti moni vanhempi arvostelee = kiusaa lastansa hautaansa saakka. 

Olin myös tulossa sanomaan akateemisesta jokapäiväisen kritiikin maailmasta - mutta minä en koe sitä ihan noin ankeana. Lunta tulee tupaa, mutta en ole nähnyt, että väitöskirjatutkijoita tahallaan rikottaisiin ja ne kerrat kun akstemiahakemuksiani on kritisoitu pöljästi, olen osannut syyttää itseäni siitä, että joku asia on minulta jäänyt ilmaisematta tarpeeksi selvästi. Suomen Akatemian päätöksistä voi muuten kyllä valittaa, jos kyseessä on selvä prosessivirhe, kuten silloin jos hakemus päätyy väärän tieteenalan paneeliin  (joskaan se ei toki välttämättä  johda erilaiseen päätökseen).

Olen siis tottunut arviointiin ja arvosteluun ja koen että yleensä siitä on hyötyä minulle - mutta toki on niin, että jotkut ovat sen esittäjinä parempia kuin toiset. 

Itse luulen, että eniten satuttaa omilta lapsilta tullut kritiikki. Voi tietysti olla, että tämä johtuu siitä, että vanemmiltani en ole saanut ikävää palautetta.

Yrittäjänä pidin asiakaspalautetta tärkeänä. Yleensä palaute tuli tyytymättömyydestä, joka ei ehkä muita ärsyttänyt, mutta nostatti jonkun asiakkaan tunteet pintaan,. Ne olivat parhaimmat ja  kehittävimmät, koska silloin oli pakko miettiä onko palvelu hiottu riittävän tarkkaan. Laskin, että jokainen arvostelu, aiheetonkin, oli ilmaista konsultaatiota ja joka muuten maksaisi minulle tuhansia euroja yksittäisen konsultin palkkaamiseksi. 
Hermostun henkilökohtaisesta arvostelusta vain, jos se perustuu ilkeyteen ja keksittyihin valheisiin. Siinäkin hermostuu enemmän siihen, ettei toinen kykene puhumaan perustellusi asiaansa.