Mistä tämä tappamisen ja sotimisen vimma kumpuaa?
Venäjä - Ukraina, Israel - Palestiina, Pakistan - Afganistan ja nyt Israel/USA- Iran sekä sitä myötä koko lähi-itä.
Ihminen on kyllä henkisesti kovin kehittymätön laji.
Kommentit (120)
Ihmisyydestä se kumpuaa. Niin on aina ollut.
Edellisen maailmansodan aikana sovituista rajoista on juuri sen verran aikaa, että on taas kertynyt kaikenlaista sotaista asiaa.
Yleensäkin noin 80- 100 vuoden välein pitkälti historiassa on uusien kriisien aika ja siitä on usein seurannut suuri sota.
Viimeksi se tapahtui nassisakan aloitteesta Euroopassa. Voi olla , että seuraava alkaakin jostain lähi-idästä. Olisihan se vaihtelua.
Toki meillä on naapuri, jolla myös on haaveita valloittaa kaikki maat, jotka joskus kauan sitten jonain ajanjaksoina olivat heidän asuttamiaan tai hallitsemiaan. Ikävää on ollut se, että ne valloitetut valtiot eivät kovin hyvin menesty. Koska sodan raunioittamaa infaa ei sitten kiinnostutakaan korjaamaan. Muistoissa on monella Itä-Saksan surkea tilanne verratuna muurin takana olevaan Saksaan.
Katso lähelle asioita pienoiskoossa. Esimerkkinä tämä palsta on oikein oiva, jotta voit ymmärtää ihmisluonnetta ja kuinka ne sodat lopulta syttyvät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aamen. Ongelma ovat ihmiset, jotka eivät ymmärrä älyn sijaan toimivansa vaistojen ja tunteiden ohjaaminen. Heitä narsisti-psykopaatit vievät, manipuloivat ja käyttävät hyväksi kuin pässiä narussa.
* miehet
Tällainen nainen ei aloita sotaa, kehitä tappovälineitä, jne.
Margaret Thatcher oli varsinainen rauhankyyhky. Mitä nyt halusi varmistaa jatkonsa pääministerinä ja kuin tilauksesta piti lähettää laivasto-osasto eteläisen Amerikan kärkeen. Hänen vahvalla myötävaikutuksellaan upotettiin argentiinalaisten ikäloppu taisteluristeilijö joka ei ollut enää millään muotoa uhka brittijoukoille.
Vierailija kirjoitti:
Nimetkää yksi naisen aloittama sota?
Aloitetaan vaikka näistä: Kleopatra VII osallistui aktiivisesti Rooman sisällissotiin liittoutumalla Julius Caesarin ja myöhemmin Marcus Antoniusin kanssa Octavianusta vastaan; Boudica johti laajaa kapinaa Rooman valtaa vastaan Britanniassa vuosina 6061; Olga Kiovalainen käynnisti kostosodan drevljaneja vastaan 900-luvulla; Isabella I oli keskeinen päättäjä Granadan sodassa yhdessä Ferdinand II of Aragonin kanssa; Katariina Suuri johti Venäjän sotia Osmanien valtakuntaa vastaan 1700-luvulla; Margareeta I aloitti sotatoimia Mecklenburgia vastaan 1300-luvun lopulla; ja Elisabet I ajautui sotaan Filip IIn Espanjaa vastaan 1500-luvun lopulla.
Vierailija kirjoitti:
Edellisen maailmansodan aikana sovituista rajoista on juuri sen verran aikaa, että on taas kertynyt kaikenlaista sotaista asiaa.
Yleensäkin noin 80- 100 vuoden välein pitkälti historiassa on uusien kriisien aika ja siitä on usein seurannut suuri sota.
Viimeksi se tapahtui nassisakan aloitteesta Euroopassa. Voi olla , että seuraava alkaakin jostain lähi-idästä. Olisihan se vaihtelua.
Toki meillä on naapuri, jolla myös on haaveita valloittaa kaikki maat, jotka joskus kauan sitten jonain ajanjaksoina olivat heidän asuttamiaan tai hallitsemiaan. Ikävää on ollut se, että ne valloitetut valtiot eivät kovin hyvin menesty. Koska sodan raunioittamaa infaa ei sitten kiinnostutakaan korjaamaan. Muistoissa on monella Itä-Saksan surkea tilanne verratuna muurin takana olevaan Saksaan.
Ja me suomalaiset olemme niin olevinaan..Pitäisi tehdä rehellinen sotaelokuva, jossa sotilaat eivät ole sympaattisia, kaikkia Suomen murteita tasaisesti ja humoristisesti puhuvia sankareita.
Suomessa elää sitkeä ajatus siitä, että olemme lopulta aika kunnollista väkeä. Luotettavaa, suoraa, rehellistä ja sitkeää.
Todellisuudessa Suomessa asuu valtavasti ilkeitä ihmisiä. Todisteita löytää halutessaan muutamassa sekunnissa, jos hiirisormi on nopea. Miltä tahansa sosiaalisen median alustalta löytää joukoittain suomalaisia, jotka latelevat loukkauksia, solvauksia ja uhkauksia toisille suomalaisille.
Feminismin edellisissä aalloissa yritettiin saada maailma ymmärtämään, että naiset ovat yhtä hyviä kuin miehet. Seuraavaksi pitäisi saada se vakuutettua siitä, että he voivat olla myös yhtä perseestä kuin miehet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimetkää yksi naisen aloittama sota?
Aloitetaan vaikka näistä: Kleopatra VII osallistui aktiivisesti Rooman sisällissotiin liittoutumalla Julius Caesarin ja myöhemmin Marcus Antoniusin kanssa Octavianusta vastaan; Boudica johti laajaa kapinaa Rooman valtaa vastaan Britanniassa vuosina 6061; Olga Kiovalainen käynnisti kostosodan drevljaneja vastaan 900-luvulla; Isabella I oli keskeinen päättäjä Granadan sodassa yhdessä Ferdinand II of Aragonin kanssa; Katariina Suuri johti Venäjän sotia Osmanien valtakuntaa vastaan 1700-luvulla; Margareeta I aloitti sotatoimia Mecklenburgia vastaan 1300-luvun lopulla; ja Elisabet I ajautui sotaan Filip IIn Espanjaa vastaan 1500-luvun lopulla.
Viime aikaisia naisten aloittamia sotia: 1900-luvulla, Golda Meir toimi Israelin pääministerinä ja osallistui Suezin kriisiin 1956 ja Yom Kippurin sotaan 1973, joissa hän oli avainasemassa sodan käynnistämisessä ja sen hallinnoinnissa. Margaret Thatcher, Iso-Britannian pääministeri, oli puolestaan keskeinen hahmo Falklandin sodassa 1982, jossa Britannia taisteli Argentiinaa vastaan Falklandin saarista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koronatartunnat jättivät miljooniin ihmisiin aivosumun. Näkyy niin monessa muussakin asiassa.
Kumma ettet keksinyt koronarokottiden olevan syynä.
Koronan jälkeen monen ihmisen käyttäytyminen on muuttunut. Väkivaltaisuus on lisääntynyt. Lievänkin koronan on todettu muuttavan aivoja. Olisi kannattanut pitää useammin maskia naamalla.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisyydestä se kumpuaa. Niin on aina ollut.
Miesten demonisesta luonnosta se kumpuaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimetkää yksi naisen aloittama sota?
Aloitetaan vaikka näistä: Kleopatra VII osallistui aktiivisesti Rooman sisällissotiin liittoutumalla Julius Caesarin ja myöhemmin Marcus Antoniusin kanssa Octavianusta vastaan; Boudica johti laajaa kapinaa Rooman valtaa vastaan Britanniassa vuosina 6061; Olga Kiovalainen käynnisti kostosodan drevljaneja vastaan 900-luvulla; Isabella I oli keskeinen päättäjä Granadan sodassa yhdessä Ferdinand II of Aragonin kanssa; Katariina Suuri johti Venäjän sotia Osmanien valtakuntaa vastaan 1700-luvulla; Margareeta I aloitti sotatoimia Mecklenburgia vastaan 1300-luvun lopulla; ja Elisabet I ajautui sotaan Filip IIn Espanjaa vastaan 1500-luvun lopulla.
Näyttää joltain meninistien salaisen wikin tekstiseinältä.
"Älä yritä selittää mustaa valkoiseksi. Margaret Thatcher ja Katariina Suuri, aivan yhtä kovia, piittaattomia ja verenhimoisia kuin kuka tahansa keskivertojohtaja. Sinulla on miesviha-agenda, jonka avulla yrität luikerrella kollektiivisesta vastuusta, että ihmiset ovat pohjimmiltaan vaistonvaraisia ja barbaarisia eläimiä. Kun vedetään oikeasta narusta, eläimellisyys nousee pintaan, poislukien erittäin pieni ja merkityksetön vähemmistö. Ihmiset käyttävät lähinnä älyään rationalisoimaan ja valkopesemään omia tunneperäisiä ratkaisujaan."
Mitä ihmettä selität? Sen takia että kaksi naista koko historiassa ovat olleet miesmäisiä sotahulluja tuskin tekee KOKO naissukupuolesta samanlaista kuin miehistä. Tämä on mahdotonta jo pelkästään hormonitasolla. Suurin osa naisista tahtoo hoivata ja kasvattaa ei vallata ja ampua aseilla. Se että sinä syyllistät koko naissukupuolen koko historian ajalta kahden naisen takia jo näyttää miten sekaisin miehet ovat.
Ja sen "kollektiivisen vastuun" voi tunkea pebaasi, tuota aina käytetään kun yritetään syyttää tiettyä ryhmää muiden tekosista.
En ole koskaan törmännyt näihin "vaistonvaraisiin barbaariisiin eläimiin" lähipiirissäni tai edes ulkona. Sinunkin kannattaisi vaihtaa kaveripiiriäsi jos siihen kuuluu pelkkiä aggressiivisia barbaareja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimetkää yksi naisen aloittama sota?
Aloitetaan vaikka näistä: Kleopatra VII osallistui aktiivisesti Rooman sisällissotiin liittoutumalla Julius Caesarin ja myöhemmin Marcus Antoniusin kanssa Octavianusta vastaan; Boudica johti laajaa kapinaa Rooman valtaa vastaan Britanniassa vuosina 6061; Olga Kiovalainen käynnisti kostosodan drevljaneja vastaan 900-luvulla; Isabella I oli keskeinen päättäjä Granadan sodassa yhdessä Ferdinand II of Aragonin kanssa; Katariina Suuri johti Venäjän sotia Osmanien valtakuntaa vastaan 1700-luvulla; Margareeta I aloitti sotatoimia Mecklenburgia vastaan 1300-luvun lopulla; ja Elisabet I ajautui sotaan Filip IIn Espanjaa vastaan 1500-luvun lopulla.
Tuota, Boudica kyllä halusi vapauttaa kansansa Rooman vallan alta. Kai teikeläiset kutsuvat sitä karrrmeaksi naisen aloittamaksi sodaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimetkää yksi naisen aloittama sota?
Aloitetaan vaikka näistä: Kleopatra VII osallistui aktiivisesti Rooman sisällissotiin liittoutumalla Julius Caesarin ja myöhemmin Marcus Antoniusin kanssa Octavianusta vastaan; Boudica johti laajaa kapinaa Rooman valtaa vastaan Britanniassa vuosina 6061; Olga Kiovalainen käynnisti kostosodan drevljaneja vastaan 900-luvulla; Isabella I oli keskeinen päättäjä Granadan sodassa yhdessä Ferdinand II of Aragonin kanssa; Katariina Suuri johti Venäjän sotia Osmanien valtakuntaa vastaan 1700-luvulla; Margareeta I aloitti sotatoimia Mecklenburgia vastaan 1300-luvun lopulla; ja Elisabet I ajautui sotaan Filip IIn Espanjaa vastaan 1500-luvun lopulla.
Näyttää joltain meninistien salaisen wikin tekstiseinältä.
Osoittaa vain joillakin olevan hyvin valikoiva historiamuisti. Naiset voivat olla julmia halutessaan.
Se on se testosteroni. Jos kaikki vaan menisivät kotiinsa ja huolehtisivat perheistään, niin kaikki olisi hyvin.
Jos naiset olisivat vallassa niin valtiot pitäisivät mykkäkoulua sotien sijaan
Laaja aihe. Mutta kiinnostava. Sota voi olla demokratian musta ydin, valitettavasti.
Sotia on käyty koko ajan mutta Euroopassa on ollut suhteellisen rauhallista toisen maailmansodan jälkeen. On toki ollut laittomia miehityksiä Unkarissa, Tsekkoslovakiassa, Jugoslavian hajoamissodat, jäätyneet konfliktit Georgiassa, Vuoristo-Karabahissa, Moldoviassa ja Ukrainan sota. Kummllista kyllä lähes kaikissa Neuvostoliitto tai Venäjä ovat olleet hyökkääjänänä.
Muualla maailmassa on sodittu viime vuosikymmeninä paljon kuten Afrikassa monessa maassa itsenäistyminen johti vuosikymmeniä kestävään sisällissotaan. Etelä-Amerikassa diktatuurit johtivat pitkään maita ja vastustajia tapettiin surutta ilman että kukaan joutui vastuuseen. Aasiassa on ollut Vietnamin suunnalla sotia pitkään ja parhaillaan Thaimaalla ja Kambodzan välillä on sotatoimia. Lähi-idässä on sodittu yli sata vuotta lähes yhtäjaksoisesti.
Rauhallisempaa on ollut Australian ja Uuden-Seelannin suunnalla.
YK on täysin epäonnistunut järjestö. Kun jenkitkään ei enää seuraa periaatteita, koko järjestö on täysin turha.
Sen siitä saa, kun äänestää psykopaatteja valtioiden johtoon.
Sekin perustuu aivan perusbiologiaan, että miehiä on enemmän johtajia kuin naisia. Enemmistö naisista on näitä johtajia kannattanut itse ja odottaa ja hyväksyy esimerkiksi sen, että valtio puolustaa etujaan asein.