Hoivakotien haukkuminen
Ketään ei pakoteta hoivakodin asukkaaksi, sinne menevät ne, jotka eivät yksin tai edes omaisten kanssa kerta kaikkiaan pärjää. Kaikki valittavat siitä, miten hoivakodissa tuntuu olevan niin kamalaa. Jos nämä hoivakodissa olevat vanhukset palautettaisiin kotiin, voisi käydä helposti surkeita onnettomuuksia. Liukastuminen, kaatuminen, kukaan ei ole nostamassa ylös, jos on yksin kotona. Uunikin voi jäädä päälle.
Hoivakodissa vanhus ei ole yksinäinen. Näitä ikäviä uutisissa nousseita asioita tapahtuu matalan hoitajamitoituksen takia. Sitä olisi syytä nostaa, jotta vanhukset saavat sitä hoitoa mitä tarvitsevat oikeasti. Lisäksi hoivakodissa asukas saa saunoa, käydä ulkoilemassa, tehdä ihan mitä itse haluaa niin kauan kuin ei aiheuta harmia muille. Lämpöinen ja ravitseva ateria tarjoillaan lämpöisenä ja tuoreena. On kalaa, lihaa, joskus jopa pitsaa.
Esimerkiksi pirkanmaalla on tälläkin hetkellä noin 900 lähihoitajaa työttömänä. Miksi??
Kommentit (40)
Eikö se nyt ole ihan sama missä kuolee. Todennäköisesti kotona kuolema vaanii kuitenkin. Raato löydetään hoitokodissa nopeammin.
Itse olen ollut töissä useissa eri hoitokodeissa sekä julkisella että yksityisellä. Ihan samalla tavalla siellä vanhukset kaatuilevat, koska hoitajat eivät voi olla monessa paikassa yhtä aikaa. Ulkoilukin on epäsäännöllistä, koska hoitajamitoitukset ovat liian pieniä asukkaiden toimintakykyyn nähden. Nykyään hoidettavat ovat niin lihavia, että heidän hoitoon tarvitaan kaksi hoitajaa ja nostimetkin nitisevät liitoksistaan. Olen onneksi päässyt pois alalta ja toivottavasti sinne ei tarvitse palata.
Hoivakodissa vanhus on yksinäinen!
Kuukaudessa hoivakodin asukas on taantunut virikkeiden puutteesta, kun hoitajia ei näy (piileksivät taukohuoneessa) ja muut hoidettavat jo taantuneet.
Saunaan pääsee juhannuksena. Ehkä joulunakin. Näin vanhempieni hoivakodeissa.
Ulkoilu: se on täysin omaisten varassa, hoitajat eivät sitä tee.
Ruoka: laitetaan vanhuksen eteen sosekeitto, vaalea leipäsiivu, jälkiruoka minikokoisessa kertakäyttökipossa. Syö tai on syömättä, ihan sama henkilökunnalle. Ruoan voi myös levittää käsin pöydälle.
Järkkyä touhua, toivottavasti kukaan omaiseni ei enää noihin laitoksiin joudu.
- Lisätään tuohon vielä se, ettei pahimmillaan kukaan vastaa turvakutsuun, jos hälytin otettu pois päältä koko vuodeksi.... turhaan vanhus painaa hädissään.
Vierailija kirjoitti:
Lässyn lässyn. Esim. ruokaa siellä annostellaan niin vähän kuin mahdollista, että hoitsuille jää mahdollisimman paljon syötävää. Se ruoka on mitoitettu asukkaille määrältään.
Hoitajat eivät syö asukkaille tarkoitettua ruokaa, hoitajilla on omat eväät. Lisää saa, tarjoilija tulee kysymään, saako olla lisää, siis asukkaalle. Istun parhaillaan mieheni huoneessa, hoitokodissa. Syötin ison annoksen pää- ja jälkiruokaa.
"Ketään ei pakoteta hoivakodin asukkaaksi, sinne menevät ne, jotka eivät yksin tai edes omaisten kanssa kerta kaikkiaan pärjää..."
Tilanne nimeltään vapaaehtoinen pakko. Ei tämäkään siis välttämättä ole valinta.
Okei mitä kehitettäviä asioita keksitte hoivakoteihin? Kun on kyse monisairasta ihmisistä, jotka tarvitsevat apua lähes jatkuvasti. Itselle tulee mieleen juuri hoitajamitoituksen nostaminen, jolloin jää aikaa perushoidon lisäksi tehdä virikkeellisiä asioita. Koska kaikki on niin tyyytyämättömiä, niin mitä ratkaisuja itse keksitte?
Vierailija kirjoitti:
Mutta elämän realiteeteille ei voi mitään. Joskus tulee vanhaksi ja tarvitsee muiden avun. Eikö ole hyvä että Suomessa tämä on suht edullisesti mahdollista, että saat ruuan, apua ja mitä ikinä tarvitsetkaan. "
Hetsileijaa. Sellainen nyt vain sattuu olemaan Suomem yhteiskuntajärjärjestelmä. Toinen vaihtoehto olisi vakuutus.
Jokainen meistä maksaa tulostaan, palkasta ja eläkkeestä, jokaisesta eurosta, veroja ja Sairasvakutusmaksua ja Sairaanhoitomaksua, tulojen suhteessa. Ja sen lisäksi hoidettava maksaa potilasmaksut, ettei se suinkaan ole ilmausta.
Vierailija kirjoitti:
"Ruoka: laitetaan vanhuksen eteen sosekeitto, vaalea leipäsiivu, jälkiruoka minikokoisessa kertakäyttökipossa. Syö tai on syömättä, ihan sama henkilökunnalle. Ruoan voi myös levittää käsin pöydälle."
Mikä merkitys sillä voisi olla hoitajalle?
Voi luoja! Ihan sellainen, että hoitaja voisi auttaa avutonta vanhusta syömään, jolla käsi tärisee tai on muuten huono päivä juuri silloin. Eikö ihminen tarvitse ravintoa?
Olen ollut hoivakodeissa vierailevana lukuisia kertoja näkemässä, kun ruoka lätkäistään vanhusten eteen ja hoitajalauma lähtee yhtenä porukkana taukohuoneeseen. Olen siten ainoana täysin toimintakykyisenä ruokailutilassa ja koitan parhaani mukaan auttaa siellä. Edes jouluaattona yksikään hoitaja ei jäänyt ruokailutilaan.
Mihin komeiluihin rahaa pitää jäädä, että näytetään edustavalta maalta? Mieluummin tärkeimmät veroilla kuntoon ja muu hoidetaan vapaaehtoisemmin, talkoilla, keräyksin ja luovin ratkaisuin.
Vierailija kirjoitti:
Okei mitä kehitettäviä asioita keksitte hoivakoteihin? Kun on kyse monisairasta ihmisistä, jotka tarvitsevat apua lähes jatkuvasti. Itselle tulee mieleen juuri hoitajamitoituksen nostaminen, jolloin jää aikaa perushoidon lisäksi tehdä virikkeellisiä asioita. Koska kaikki on niin tyyytyämättömiä, niin mitä ratkaisuja itse keksitte?
Tuo ja se, että hoitajat ovat vanhusten luona eikä taukohuoneessa juoruamassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lässyn lässyn. Esim. ruokaa siellä annostellaan niin vähän kuin mahdollista, että hoitsuille jää mahdollisimman paljon syötävää. Se ruoka on mitoitettu asukkaille määrältään.
Hoitajat eivät syö asukkaille tarkoitettua ruokaa, hoitajilla on omat eväät. Lisää saa, tarjoilija tulee kysymään, saako olla lisää, siis asukkaalle. Istun parhaillaan mieheni huoneessa, hoitokodissa. Syötin ison annoksen pää- ja jälkiruokaa.
Hoitsut syö asukkaiden ruokia. Lisää ei anneta.
Tämä kahdessa paikassa ihan nähnyt olen kun olin töissä näissä paikoissa.
Oma kokemus mitä olen nähyt omaisena, on se, että varisnkin ulkomaalaisilta hoitajilta tulee erittäin lämminhenkistä vuorovaikutusta vanhuksien kanssa. Vaikka kielitaito on heikko, ne eleet merkitsevät paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ruoka: laitetaan vanhuksen eteen sosekeitto, vaalea leipäsiivu, jälkiruoka minikokoisessa kertakäyttökipossa. Syö tai on syömättä, ihan sama henkilökunnalle. Ruoan voi myös levittää käsin pöydälle."
Mikä merkitys sillä voisi olla hoitajalle?
Voi luoja! Ihan sellainen, että hoitaja voisi auttaa avutonta vanhusta syömään, jolla käsi tärisee tai on muuten huono päivä juuri silloin. Eikö ihminen tarvitse ravintoa?
Olen ollut hoivakodeissa vierailevana lukuisia kertoja näkemässä, kun ruoka lätkäistään vanhusten eteen ja hoitajalauma lähtee yhtenä porukkana taukohuoneeseen. Olen siten ainoana täysin toimintakykyisenä ruokailutilassa ja koitan parhaani mukaan auttaa siellä. Edes jouluaattona yksikään hoitaja ei jäänyt ruokailutilaan.
No onpa huono hoitokoti. Mieheni ei enää syö itse, hoitajat syöttävät, kun minä en ole paikalla. Johtajatar poikkeaa silloin tällöin mieheni huoneessa juttelemassa meille.
Jouluaattona on asukkaiden ja hoitohenkilökunnan yhteinen joululounas. Yksikään hoitaja ei katoa muualle, kuin syöttämään asukasta, joka ei enää pysty poistumaan huoneestaan.
On meillä erilaisia kokemuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ruoka: laitetaan vanhuksen eteen sosekeitto, vaalea leipäsiivu, jälkiruoka minikokoisessa kertakäyttökipossa. Syö tai on syömättä, ihan sama henkilökunnalle. Ruoan voi myös levittää käsin pöydälle."
Mikä merkitys sillä voisi olla hoitajalle?
Voi luoja! Ihan sellainen, että hoitaja voisi auttaa avutonta vanhusta syömään, jolla käsi tärisee tai on muuten huono päivä juuri silloin. Eikö ihminen tarvitse ravintoa?
Olen ollut hoivakodeissa vierailevana lukuisia kertoja näkemässä, kun ruoka lätkäistään vanhusten eteen ja hoitajalauma lähtee yhtenä porukkana taukohuoneeseen. Olen siten ainoana täysin toimintakykyisenä ruokailutilassa ja koitan parhaani mukaan auttaa siellä. Edes jouluaattona yksikään hoitaja ei jäänyt ruokailutilaan.
Ei toisen auttamista etenkään jos siitä ei edes ole iloa kenellekään oikein koeta nykyisin metkitykselliseksi. Hoitotyö kokonaisiudessaan on nykyisin melko merkityketöntä ei se tuota sen paremmin yjteiskunnallista hyötyä kuin hyötyä asiakkaille. Yhtä tyytymättömiä ihmiset on saivat he hoitoa tai eivät.
Tarkoitin sitä, että hoitajat varmasti yrittää parhaansa. Ja se määrä mitä hoitajia pidetään työttömänä on valtava vaikka selkeästi tapahtuu koko ajan kaikkia vaara tapahtumia. En halunnut tänne palsalle lisää haukkumaan näiden alan adustajien tekemää työtä.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Kommentoija 14. Ikävää, että sinun sukulaisella on tälläinen kokemus. Eihän tuollainen käy päinsä. Oletko ottanut johtajaan yhteyttä? Tuollainen ei ole sitä hyvää hoitoa, mitä sen kuuluisi olla.
Kiitos! Tuossa kirjoituksessani oli valitettavasti vain pieni murunen kaikista epäkohdista. Olin omaisteni kanssa esimieheen yhteydessä lukuisia kertoja, ei tapahtunut mitään parannusta. Sen sijaan hoitajien käytös muuttui meitä omaisia kohtaan todella ikäväksi, tiesivät ketkä valittaneet. Kävi ilmi että kirjallista reklamaatiotamme ei oltu käsitelty asianmukaisesti reklamaationa, vaan vain "kehitysehdotuksena". Tuon osalta valitimme nyt ylemmäs, odotetaan sen käsittelyä.
Vierailija kirjoitti:
Mutta elämän realiteeteille ei voi mitään. Joskus tulee vanhaksi ja tarvitsee muiden avun. Eikö ole hyvä että Suomessa tämä on suht edullisesti mahdollista, että saat ruuan, apua ja mitä ikinä tarvitsetkaan.
Ei ole enää. Minä olen niin vanha (kuusikymppinen), että muistan vielä kuntien ylläpitämät vanhainkodit, isovanhempani olivat sellaisessa viimeiset vuotensa. Näitä nykyajan "hoiva"firmoja, jotka ovat olemassa vain tehdäkseen osakkeenomistajilleen isot kasat rahaa, ei voi mitenkään eikä missään tapauksessa verrata vanhainkoteihin. Se on kuin vertaisi takkatulen lämmittämää uutta taloa pakkasen jäädyttämään autiotaloon. Vanhainkoti oli se takkatulikoti.
Tämä keskustelu voitaisiin laittaa poistoon, koska keskustelunavauksen tarkoituksena ei ollut levittää hoitajiin kohdistuvaa vihapuhetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kommentoija 14. Ikävää, että sinun sukulaisella on tälläinen kokemus. Eihän tuollainen käy päinsä. Oletko ottanut johtajaan yhteyttä? Tuollainen ei ole sitä hyvää hoitoa, mitä sen kuuluisi olla.
Kiitos! Tuossa kirjoituksessani oli valitettavasti vain pieni murunen kaikista epäkohdista. Olin omaisteni kanssa esimieheen yhteydessä lukuisia kertoja, ei tapahtunut mitään parannusta. Sen sijaan hoitajien käytös muuttui meitä omaisia kohtaan todella ikäväksi, tiesivät ketkä valittaneet. Kävi ilmi että kirjallista reklamaatiotamme ei oltu käsitelty asianmukaisesti reklamaationa, vaan vain "kehitysehdotuksena". Tuon osalta valitimme nyt ylemmäs, odotetaan sen käsittelyä.
Missä maakunnassa tämä tapaus on ?
Kommentoija 14. Ikävää, että sinun sukulaisella on tälläinen kokemus. Eihän tuollainen käy päinsä. Oletko ottanut johtajaan yhteyttä? Tuollainen ei ole sitä hyvää hoitoa, mitä sen kuuluisi olla.