Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Keskisuomalainen: Z-sukupolvi saattaa tuoda äidinsä mukanaan työhaastatteluun, selviää kyselystä

Vierailija
27.02.2026 |

Z-sukupolvi eli 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa syntyneet saattavat tuoda vanhempansa mukaan työhaastatteluun. Kyselyn mukaan 20 prosenttia on tehnyt niin, osa fyysisesti paikan päällä ja osa etänä. Lisäksi 44 prosentilla vanhemmat ovat auttaneet ansioluettelon tekemisessä, ja joka viides kertoo vanhemman jopa ottaneen yhteyttä työnantajaan heidän puolestaan. Moni saa apua myös palkkaneuvotteluihin, ja kolmannes pitää vanhempiaan suurimpana vaikuttajana urapäätöksissä. Asiantuntijan mukaan neuvot ovat ok, mutta liiallinen osallistuminen kääntyy hakijaa vastaan.

Taustalla on huoli siitä, ettei nuori aikuinen opi itse neuvottelemaan palkastaan tai puolustamaan itseään työelämässä. HR-asiantuntija varoittaa, että jos vanhemmat hoitavat vaikeat keskustelut, omat taidot jäävät kehittymättä. Silti osa pitää vanhempien tukea luonnollisena jatkumona tiiviille perhesuhteille.

Ja nyt se epämukava kysymys. Miten on mahdollista, että täysi-ikäinen ihminen tarvitsee äidin tai isän mukaan työhaastatteluun? Jos vanhempi soittaa työnantajalle ja neuvottelee palkan, kuka siinä oikeasti on hakemassa töitä? Tämä ei ole enää tukea vaan suoraa helikopterointia, joka kertoo enemmän kasvatuksesta kuin sukupolvesta. On helppo syyttää työelämää kovaksi, mutta jos ensimmäinen reaktio on ottaa vanhempi mukaan neuvotteluun, miten aiotaan selvitä yt-neuvotteluista, irtisanomisista tai vaativista asiakkaista? Onko seuraava askel se, että vanhempi tulee mukaan myös ensimmäiseen kehityskeskusteluun?

https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/9261866

Kommentit (68)

Vierailija
61/68 |
27.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eikös näitä kutsuta lumihiutaleiksi? Jokainen hiutale omanlaisensa kaunis ainutlaatuinen yksilö, toista samanlaista ei ole...

 

 

 

 

Eikös ihminen ole ainutlaatuinen. Edes identtinen kaksonen ei ole ihan samanlainen. 

 

Vierailija
62/68 |
27.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Keinot on monet nykyhalliruksen äärioikeisto propaganda tehtaalla ivata ja halveksia nuoria, jotta suostuisivat tekemään töitä ilmaiseksi ja epäunhimillisissä olosuhteissa.  Yhä useampi nuori kun liittyy ammattiliittoon, halusipa sitä ap. kaltaiset tai ei. 

 

Ap. lainaus on hyvä esimerkki, mihin äärioikeiston Amerikan unelmahöttö johtaa, kun ihmiset eivät ed s uskalla oikeusturvan vuoksi allekirjoittaa sopimuksta, vaan pyytävät vanhempiaan avuksi. Ja näin tulee myös Suomessa käymään. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/68 |
27.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kannata ihmetellä, jos paikka jää saamatta...

Vierailija
64/68 |
27.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun äiti olis niin huono työhaastattelussa, että paikkaa ei takuulla tulisi. 

Vierailija
65/68 |
27.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voiko tämä olla edes totta? Ettei olisi nyt uutistoimisto vähän keksinyt juttuja että saisi lisää lukijoita. Eihän tästä ollut kauan kun oli juttua miten uutiset on nykypäivänä keksittyä ja sepitettyä todellisuutta.

Vierailija
66/68 |
27.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Millainen hallitus meillä on 10-15 vuoden päästä?

Äiti pitää kädestä kun PM pitää puheen.

 

Tulee mieleen yksi, jonka somekäyttäytymistä vsimon ja äidin piti holhota. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/68 |
27.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos olisin yrittäjä, niin en kyllä palkkaisi ketään joka tulee vanhempansa kanssa työhaastatteluun, jos nyt ei ole kyse jostain teini-ikäisestä muutaman kuukauden määräaikaisesta työntekijästä. Kertoo minusta siitä, että aikuinen henkilö ei ole normaalilla tavalla kehittynyt, jos ei tule edes haastatteluun ilman vanhempaa. 

Vierailija
68/68 |
27.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se taitaa kuitenkin olla nuoren etu ja välttyä pettymyksiltä, sillä nykyhallituksen aikana ei edes tiedä palkataanko työhön työsuhteeseen, kevyt yrittäjäksi vai yrittäjäksi, eikä tämä koske pelkästään ravintola tai rakennus alaa vaan kaikkia. 

 

Nykyinen toiminta näin niin härskiä ja nuori saattaa huomata, että onkin arvonlisävelvolinen yrittäjä ja sitten niitä oikeud ssa riidellään. Hyvähän se on ap. nuoria ivata ja halveksia. 

 

https://yle.fi/a/74-20163392

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kolme viisi