Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Nuorten tyttöjen masennus ja ahdistus

Vierailija
24.02.2026 |

Hesarissa oli hyvä artikkeli Stina Oksasta ja hänen Tiktokissa jakamistaan väestötilastoista. Ne paljastavat mm. miten ahdistuneita ja masentuneita nuoret tytöt ovat, myös verrattuna samanikäisiin poikiin. Artikkelin keskustelussa erityisesti setämiehet (mikä siinä muuten onkin, että he kuvittelevat tietävänsä tyttöjen elämästä yhtään mitään?) tarjoavat syyksi mm. sosiaalista  mediaa, mikä varmaan on osa totuutta, mutta kukaan (en minäkään omalla nimelläni) ei sano ääneen sitä, että nuoret tytöthän ovat jatkuvassa odotusten ristitulessa sekä saalistuksen kohteena, mikä ei voi tehdä hyvää mielenterveydelle. 

 

Omista nuoruusvuosistani on jo tovi, mutta jo silloin isolta osalta nuorista tytöistä odotettiin paljon sekä kodin että koulun suunnalta. Jotta oli sosiaalisesti hyväksyttävä ja perheen ei tarvinnut hävetä, piti pärjätä koulussa sekä olla sosiaalisesti edes auttavasti taitava. Pojilta tätä ei samalla tavalla vaadittu, koska "pojat ovat poikia". Siihen päälle kun vielä jatkuva pelon ilmapiiri, jossa piti varoa sekä oman ikäisiä poikia että aikuisia miehiä, niin onko ihmekään että ahdistaa? 

 

Ahdistelu on sekä fyysistä että sanallista. Milloin kommentoidaan rintoja (on niitä tai ei), milloin takapuolta, painoa tai ulkoasua muuten. Jos pukeudut väärin, saat palautetta. Ja käytännössä oikein ei voi pukeutua, koska aina se ärsyttää jotakuta. Jatkuva katseiden kiirastulessa oleminen on henkisesti todella raskasta. Siihen päälle sitten vielä nämä iholle tulijat, jotka yrittävät kouria rintoja, takapuolta tai vielä pahempaa. Ei toivottuja halauksia ja kosketuksia, joista ei voi kieltäytyä, jotta ei aiheuta noloa tilannetta iholle tulijalle. Poskisuudelmat - ai että vihaan niitä vieläkin! 

 

Jotta siitä selviää, pitää joko tehdä itsestään näkymätön (eli olla hiljaa, pukeutua huomiota herättämättömästi, hankkia liikakiloja - ja kyllä, se auttaa tavallaan koska peittää naisellisia muotoja) tai kasvattaa pirun vahva kuori ja taistella vastaan. 

 

Näin viisikymppisenä olen niiiin onnellinen, että ikäni puolesta saan olla jo rauhassa. Mutta joo, todellakin ymmärrän miksi tytöt uupuvat! 

Kommentit (97)

Vierailija
81/97 |
24.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nuoret naiset janoavat somessa tykkäyksiä ja huomiota. Laitetaan kaiken maailman herutuskuvia huulet töröllään, pikkutopeissa ja katuharjat ripsinä. Unelmana olla julkkis ja saada sisältöä viraaliksi. Sitten ahdistutaan kun sitä huomiota tuleekin vääriltä henkilöiltä. Ja toisaakta ahdistutaan jos huomiota ei tulekaan ja koetaan alemmuutta ja näkymättömyyttä. Ratkaisu: pitäkää ne teinitytöt pois somesta. Opettakaa ja näyttäkää, että maailmassa on muutakin tavoiteltavaa kuin joku tyhjäpäinen sometyrkkyily. On harrastuksia, koulu, perhe, luonto, musiikki, oikeat reaalimaailman ystävät ja ihmiset, vapaaehtoistyö, lukeminen, liikunta, isovanhemmat, leipominen, joku uusi taito... sadoittain merkityksellisempiä asioita, joilla saada ihan oikea  sisältöä elämään. Nuoret hakevat merkityksellisyyden kokemuksia ja hyväksyntää. Auttakaa heitä löytämään niitä muualta kuin somesta.

Vierailija
82/97 |
24.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on juuri sitä vastuunkannon puutetta omasta elämästä. Pojat kasvavat kestämään kilpailussa häviäminen, koska he kasvavat siihen että mitään ei saa muutoin kuin altistamalla itsensä tekemään aloitteita, tulemalla torjutuksi satoja kertoja, kokemalla vääryyttä ja epätasa-arvoa, ja lopulta olemaan syypää paitsi omaan epäonnistumiseensa myös muidenkin. Se on sitä strong independent -ajattelua jota naiset hehkuttavat koskaan miettimättä mitä se käytännössä on.

 

 

 

 

 

Eikös miehissä ole näitä syrjäytyneitä ja elämässä sivuraiteille menneitä eniten?

Muutenkin tuo sun kommenttisi on outo. Kyllä tytöt joutuu ihan samalla tavalla kilpailemaan joka asiasta ja vielä enemmän, kuin pojat, koska tytön täytyy olla paljon parempi, kuin sen pojan, että saa jotakin. Ja tytöiltä vaaditaan ja odotetaan aina en

Kaikki naiset halveksivat miestä!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/97 |
24.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Feministi sitä ja tätä

 

Taas jankkaajat yrittää vääntää tästäkin jotakin aiheen vierestä

 

Eikö sulle ne miljoona omaa aloitusta riitä

 

Olkaa ylpeitä ideologianne hedelmistä!

Vierailija
84/97 |
24.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuoria naisia opetetaan nuoresta lähtien pienentämään itseään. Ahdistus on sitä aggressiivisuutta ja tahtoa, joka kääntyy vihaksi sisäänpäin eikä löydä mitään tietä ulos.

Ai nytkö feminismi opettaa tyttöjä pienentämään itseään?  Ja jos ei feminismi niin mikäs sitten, feminismi nimittäin on valtaideologia jonka mukaan tyttöjä opetetaan.

 

 

 

 

Ei tietenkään feminismi vaan sinä ja sinun kaltaisesi miehet. 

Tämä maailma on valitettavasti vieläkin kaltaistesi miesten.

Etkö huomaa, miten täälläkin haukut ja painat tyttöja/naisia koko ajan alas ja vähättelet?

Sinun ja sun kaltaiset miehet niitä tyttöjä pienentää ja haluattekin, että niillä menee huonosti ja ymmärtävät paikkansa miesten alamaisina. Jos naisilla menisi hyvin, kuvittelet, että se olisi sinulta jotakin pois. 

Et sinä tytöille tai naisille mitään hyvää halua. Olenko oikeassa? Aivan. 

 

Vierailija
85/97 |
24.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Kaikki naiset halveksivat miestä"

 

 

Mitä sä olet tehnyt sun äidille jos sekin sua halveksii?

Mun isää ei ainakaan halveksinut yksikään ihminen, ei mies eikä nainen. 

Jos jotain  miestä ihan kaikki naiset halveksii niin ilmeisesti olet joku pa*dari ja la*psentap*paja, tai joku muu kamala, muuten ei kaikki naiset jaksa halveksia. 

Pikkusen rajaa noihin juttuihisi. 

ja hei, menes ulos haukkaamaan happea ja nauttimaan kauniista helmikuun päivästä. 

saat vähän muutakin ajattelemista, kuin tuon na*isvihasi. 

Vierailija
86/97 |
24.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvään aloitukseen ilmestyi välittömästi setiä aukomaan päätään.

Totuus on, että tyttö oppii jo nuorena, että pitää olla paljon parempi kuin pojat päästäkseen elämässä eteenpäin. Eli tehdä enemmän töitä: keskinkertaista poikaa ylistetään, mutta paljon toitä tehnyt kympin tyttö on vain mystinen "kympintä tyttö". Sama jatkuu yliopistossa tai muussa oppilaitoksessa ja sen jälkeen työelämässä, jos töihin edes pääsee niiden keskinkertaisuuksien ohi. Ei ihme että ahdistaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
87/97 |
24.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Väitän, että kyse on ihan puhtaasti siitä, että kun lasikatto on nyt naisilta poistunut, eli voit tehdä itsestäsi oikeastaan mitä tahansa, niin myös valitettavasti lasilattia poistui samalla. Eli tervetuloa miesten maailmaan, jossa ihmisten väliset erot ovat valtavat - on ihmisiä, jotka ovat satumaisen rikkaita ja ihmisiä, jotka ovat valtavan köyhiä.

Lehdet ovat nykyisin täynnä juttuja, joissa mainostetaan menestyviä naisia. Niillä halutaan rohkaista naisia tekemään elämästään sellaista kuin haluaa. Kääntöpuoli on se, että hieman heikompilahjaiset tietävät, että heistä ei ole menestyjiksi ja lannistuvat, ja yrittävät vielä vähemmän kuin normaalisti yrittäisivät. Tästä seuraa lamaannus ja sitä kautta vähäosaisuus. Tämä oli ennen naisten vapautumista harvinainen ilmiö naisilla, mutta yleinen miehillä.

Ratkaisu? Tähän ei valitettavasti ole ratkaisua, sillä vastikkeettoman rahan jakaminen ei vähäosaisuutta poista. Ratkaisu toki oli valinnanvaran kaventaminen, eli voitaisiin palauttaa lasikatto ja lasilattia, mutta sitä ei haluta.

Vierailija
88/97 |
24.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Kaikki naiset halveksivat miestä"

 

 

Mitä sä olet tehnyt sun äidille jos sekin sua halveksii?

Mun isää ei ainakaan halveksinut yksikään ihminen, ei mies eikä nainen. 

Jos jotain  miestä ihan kaikki naiset halveksii niin ilmeisesti olet joku pa*dari ja la*psentap*paja, tai joku muu kamala, muuten ei kaikki naiset jaksa halveksia. 

Pikkusen rajaa noihin juttuihisi. 

ja hei, menes ulos haukkaamaan happea ja nauttimaan kauniista helmikuun päivästä. 

saat vähän muutakin ajattelemista, kuin tuon na*isvihasi. 

Feministin kannattaisia nyt vaan olla ylpeä ideologiastaan eikä yrittää maalata mustaa valkoiseksi.  Feminismi on institutionalisoitua miesten halveksintaa, kaikkien miesten kautta historian.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
89/97 |
24.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Feminismi höpöhöpöhöpö diipadaapa

Vierailija
90/97 |
24.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

masennus ja ahdistus ovat vain laiskuutta ja huomion keräämistä

 

Joo. Kyllä minunkin masennukseen sairastunut ja itsemurhan tehnyt tyttäreni sai huomiota. Kuoltuaan. Oletko nyt tyytyväinen?

Pistää miettimään. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
91/97 |
24.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Nuoret naiset janoavat somessa tykkäyksiä ja huomiota. Laitetaan kaiken maailman herutuskuvia huulet töröllään, pikkutopeissa ja katuharjat ripsinä. Unelmana olla julkkis ja saada sisältöä viraaliksi. Sitten ahdistutaan kun sitä huomiota tuleekin vääriltä henkilöiltä. Ja toisaakta ahdistutaan jos huomiota ei tulekaan ja koetaan alemmuutta ja näkymättömyyttä. Ratkaisu: pitäkää ne teinitytöt pois somesta. Opettakaa ja näyttäkää, että maailmassa on muutakin tavoiteltavaa kuin joku tyhjäpäinen sometyrkkyily. On harrastuksia, koulu, perhe, luonto, musiikki, oikeat reaalimaailman ystävät ja ihmiset, vapaaehtoistyö, lukeminen, liikunta, isovanhemmat, leipominen, joku uusi taito... sadoittain merkityksellisempiä asioita, joilla saada ihan oikea  sisältöä elämään. Nuoret hakevat merkityksellisyyden kokemuksia ja hyväksyntää. Auttakaa heitä löytämään niitä muualta kuin somesta."

Asia on juuri noin kuin esität. Mutta miksi näin ei tehdä? Minkä takia tyhjäpäistä sometyrkkyilyä ei tuomita?

Siksi, että niin iso osa näistä nykyajan voimaantujista tyyliin Sointu Borg menettäisi relevanssinsa. Näille tyhjäpäille ei olisi enää mitään käyttöä ja iltapäivälehdillä ei olisi enää mitään kirjoitettavaa.

Elämme (länsi-)maailmassa, jossa halutaan ajatella, että naisena olemista ei saa rajoittaa mitenkään. Ei ole olemassa minkäänlaista moraalikoodia, jota tulisi noudattaa, vaan kaikki pitää olla vapaata. Se sitten johtaa tähän, eli että OF-posetus onkin yhtäkkiä ihan OK-ammatti. On ihan ok tehdä asioita, joista TIEDETÄÄN, että ne ovat haitallisia pääkopalle.

Tämä ei tule päättymään hyvin, mutta mitä siitä. Kunhan on vapaa.

Vierailija
92/97 |
24.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sper ma sisältää luontaisia piristeitä ja mielenkohottajia, siitä siis

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
93/97 |
24.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Nuoret naiset janoavat somessa tykkäyksiä ja huomiota. Laitetaan kaiken maailman herutuskuvia huulet töröllään, pikkutopeissa ja katuharjat ripsinä. Unelmana olla julkkis ja saada sisältöä viraaliksi. Sitten ahdistutaan kun sitä huomiota tuleekin vääriltä henkilöiltä. Ja toisaakta ahdistutaan jos huomiota ei tulekaan ja koetaan alemmuutta ja näkymättömyyttä. Ratkaisu: pitäkää ne teinitytöt pois somesta. Opettakaa ja näyttäkää, että maailmassa on muutakin tavoiteltavaa kuin joku tyhjäpäinen sometyrkkyily. On harrastuksia, koulu, perhe, luonto, musiikki, oikeat reaalimaailman ystävät ja ihmiset, vapaaehtoistyö, lukeminen, liikunta, isovanhemmat, leipominen, joku uusi taito... sadoittain merkityksellisempiä asioita, joilla saada ihan oikea  sisältöä elämään. Nuoret hakevat merkityksellisyyden kokemuksia ja hyväksyntää. Auttakaa heitä löytämään niitä muualta kuin somesta."

Asia on juuri noin kuin esität. Mutta miksi näin ei

Kunhan nainen on vapaa miehen sen kustantaessa.

Vierailija
94/97 |
24.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hyvään aloitukseen ilmestyi välittömästi setiä aukomaan päätään.

Totuus on, että tyttö oppii jo nuorena, että pitää olla paljon parempi kuin pojat päästäkseen elämässä eteenpäin. Eli tehdä enemmän töitä: keskinkertaista poikaa ylistetään, mutta paljon toitä tehnyt kympin tyttö on vain mystinen "kympintä tyttö". Sama jatkuu yliopistossa tai muussa oppilaitoksessa ja sen jälkeen työelämässä, jos töihin edes pääsee niiden keskinkertaisuuksien ohi. Ei ihme että ahdistaa.

Asia on juuri päinvastoin. Koulumaailmassa tyttöä palkitaan tyhjästä, mutta työelämässä ei. Siksi seiskan pojat pärjäävät työelämässä usein jopa paremmin kuin kympin tytöt. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
95/97 |
24.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Teot voi valita, seuraamuksia ei. Tyttöjen ja naisten voimaantuminen täysin holtittomaan seksuaalikäyttäytymiseen ei tainnut sittenkkään olla niin hyvä idea heidän itsensä hyvinvoinnin kannalta. Hookup kulttuuri rasittaa henkisesti huomattavasti enemmän tyttöjä ja naisia kuin poikia ja miehiä.

Agressiivinen feministinen agenda on luonut tytöille keinotekoisen tarpeen kilpailla poikien ja miesten kanssa kaikilla mahdollisilla osa-alueilla. Tällä on ollut hyvin negatiivinen vaikutus tyttöihin ja naisiin itseensä.

Korkeimman älykkyysosamäärän ihmisistä valtaosa on miehiä, noin 5:1. Näiden kanssa naiset kilpailevat huipulla. Myös valtaosa alemman älykkyysosamäärän ihmisistä on miehiä. Naiset taas kasaantuvat keskiälykkyysosamäärän molemmin puolin. Jos biologiaa ja viettejä ajatellaan, tämä on täysin loogista.

Naisilla on taipumus hakea kumppania omasta elämänpiiristään - usein puhutaan tasosta, mutta itse en lajittele ihmisiä näin. Jos enää kolmasosa akateemisista on miehiä, miten akateemiset naiset löytävät akateemisen kumppanin? Kysyntä kasaantuu ja seuraamukset ovat näkyvissä.

Miehet painottavat toisenlaisia asioita. Naisen lämpö, empatia, kodin rauha ja jonkinlainen tasapaino aika sietämättömäänkin sukupuoliviettiin. Miehillä on kavereita, naisilla ystäviä. Usein puoliso on se miehen tärkein ymmärtäjä ja lohtu. Myös äidit ovat pojille tärkeitä tunnekehityksen kannalta. Nykynaiset ovat kuitenkin muuttuneet laskelmoiviksi, kylmiksi ja koviksi, empatiakyvyt ova heikot.

Naiset ovat ajaneet tyttärensä täydelliseen umpikujaan. Tyttöjen pitäisi koulutuksessa ja työelämässä kilpailla miesten kanssa ja myös seksuaalisesti "vapautua" käyttymään miehisesti, mutta kuitenkin samanaikaisesti kyetä perustamaan perheitä ja kasvaattamaan tyttöjä ja poikia kylmästi feministiseen agendaa. Lämpö, empatia ja uhrautuvuus ovat modernille naiselle kirosanoja - patriarkaatin ummehtunut tuhnu.

Yli 8000 raskaudenkeskeytystä Suomessa joka vuosi - mitä tämä kertoo naisista? Olikohan kolmasosa näistä naisille, joilla kotona alle vuoden ikäinen lapsi. Mitä tämä kertoo neuvolajärjestelmästä ja - naisista? Puhuminen tästä ongelmasta on käytännössä kielletty.

Biologia ei kuitenkaan tähän taivu. Tytöt ovat ristikkäisissä paineissa täysin mahdottoman tehtävän edessä. Pojilla voi mennä muodollisesti huonommin, mutta en olisi niinkään varmaan, että yksilötasolla on näin. Pojat ja miehet ottavat rennommin. Kun järkevää roolia ei ole enää tarjolla, niin ei sitten. Jatkossa he kävelevät yhä enemmän pois myös vastuista. Ja - yllätys, yllätys - tytöt ja naiset voivat huonosti ja ovat rasittuneita.

Isoin ongelma on nykynaisten täydellinen kyvyttömyys itsekritiikkiin vastuunottoon omista valinnoistaan . Yhteiskuntaa tarjoaa helpoin tien syyllistää pojat, miehet, yhteiskunta. Pojilla on kuienkin äidit. Tämä asetelma kääntyy lopulta tyttöjä ja naisia itseään vastaan.

Tyttöjen masennus ja ahdistus on täysin looginen jatke naisten toiminnasta. Sitä saa mitä tilaa.

Vierailija
96/97 |
24.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

masennus=laiskuus

 

Voi luoja näitä selittäjiä. Ota selvää, mitä masennus oikeasti tarkoittaa!

laiskuutta ja saamattomuutta se tarkoittaa


Olen eri kuin aikaisempi kommentoija, mutta olen samaa mieltä. 
On niitäkin, jotka ovat masentuneita, mutta  väitän, että kyllä siellä joukossa on niitä nuoria, jotka ovat jo oppineet vetämään naruista, teeskentelemään ja valehtelemaan, kun yksinkertaisesti nuorta ei kiinnosta tai halua. 

Vierailija
97/97 |
24.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Nuoret naiset janoavat somessa tykkäyksiä ja huomiota. Laitetaan kaiken maailman herutuskuvia huulet töröllään, pikkutopeissa ja katuharjat ripsinä. Unelmana olla julkkis ja saada sisältöä viraaliksi. Sitten ahdistutaan kun sitä huomiota tuleekin vääriltä henkilöiltä. Ja toisaakta ahdistutaan jos huomiota ei tulekaan ja koetaan alemmuutta ja näkymättömyyttä. Ratkaisu: pitäkää ne teinitytöt pois somesta. Opettakaa ja näyttäkää, että maailmassa on muutakin tavoiteltavaa kuin joku tyhjäpäinen sometyrkkyily. On harrastuksia, koulu, perhe, luonto, musiikki, oikeat reaalimaailman ystävät ja ihmiset, vapaaehtoistyö, lukeminen, liikunta, isovanhemmat, leipominen, joku uusi taito... sadoittain merkityksellisempiä asioita, joilla saada ihan oikea  sisältöä elämään. Nuoret hakevat merkityksellisyyden kokemuksia ja hyväksyntää. Auttakaa heitä löytämään niitä muualta kuin somesta."

Asia on juuri noin kuin esität. Mutta miksi näin ei

Kyllä se varmaan lähtee kotoa. Nykyään ei saa tuomita mitään tai ketään, kaikkea älytöntäkin pitää ymmärtä. Meillä on "aivopesu" otettu käyttöön jo nyt lasten ollessa alakouluiässä. Ihan avoimesti puhutaan kotona miten noloja ja myötähäpeää herättäviä tyhjäpäitä somebimbot on. Useimmilla ei ole mitään muuta antia kuin kuvailla itseään edestä ja takaa. Kertoo ettei ihmisellä ole oikein mitään todellisia lahjoja ja taitoja kun pitää hakea huomiota vimmatusti kaikin keinoin. Eri asia jos on jotain oikeaa taitoa ja esimerkiksi harrastustili, jossa sisältönä on vaikka musiikki, taide tai urheilussa kehittyminen. Ilokseni lapsille on oppi mennyt perille.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä yhdeksän neljä