Nuorten tyttöjen masennus ja ahdistus
Hesarissa oli hyvä artikkeli Stina Oksasta ja hänen Tiktokissa jakamistaan väestötilastoista. Ne paljastavat mm. miten ahdistuneita ja masentuneita nuoret tytöt ovat, myös verrattuna samanikäisiin poikiin. Artikkelin keskustelussa erityisesti setämiehet (mikä siinä muuten onkin, että he kuvittelevat tietävänsä tyttöjen elämästä yhtään mitään?) tarjoavat syyksi mm. sosiaalista mediaa, mikä varmaan on osa totuutta, mutta kukaan (en minäkään omalla nimelläni) ei sano ääneen sitä, että nuoret tytöthän ovat jatkuvassa odotusten ristitulessa sekä saalistuksen kohteena, mikä ei voi tehdä hyvää mielenterveydelle.
Omista nuoruusvuosistani on jo tovi, mutta jo silloin isolta osalta nuorista tytöistä odotettiin paljon sekä kodin että koulun suunnalta. Jotta oli sosiaalisesti hyväksyttävä ja perheen ei tarvinnut hävetä, piti pärjätä koulussa sekä olla sosiaalisesti edes auttavasti taitava. Pojilta tätä ei samalla tavalla vaadittu, koska "pojat ovat poikia". Siihen päälle kun vielä jatkuva pelon ilmapiiri, jossa piti varoa sekä oman ikäisiä poikia että aikuisia miehiä, niin onko ihmekään että ahdistaa?
Ahdistelu on sekä fyysistä että sanallista. Milloin kommentoidaan rintoja (on niitä tai ei), milloin takapuolta, painoa tai ulkoasua muuten. Jos pukeudut väärin, saat palautetta. Ja käytännössä oikein ei voi pukeutua, koska aina se ärsyttää jotakuta. Jatkuva katseiden kiirastulessa oleminen on henkisesti todella raskasta. Siihen päälle sitten vielä nämä iholle tulijat, jotka yrittävät kouria rintoja, takapuolta tai vielä pahempaa. Ei toivottuja halauksia ja kosketuksia, joista ei voi kieltäytyä, jotta ei aiheuta noloa tilannetta iholle tulijalle. Poskisuudelmat - ai että vihaan niitä vieläkin!
Jotta siitä selviää, pitää joko tehdä itsestään näkymätön (eli olla hiljaa, pukeutua huomiota herättämättömästi, hankkia liikakiloja - ja kyllä, se auttaa tavallaan koska peittää naisellisia muotoja) tai kasvattaa pirun vahva kuori ja taistella vastaan.
Näin viisikymppisenä olen niiiin onnellinen, että ikäni puolesta saan olla jo rauhassa. Mutta joo, todellakin ymmärrän miksi tytöt uupuvat!
Kommentit (100)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka seksiä saa helpommin kuin koskaan ennen. En ymmärrä
Mitä tekemistä seksin saamisella on tämän asian kanssa?
seksi antaa hyvää oloa ja poistaa masennusta aikuisilla. kovin nuorille sitä ei tietenkään voi suositella.
veikkaisin kuitenkin, että tuo edellinen teksti oli jonkun uskovaisen sarkasmia
Vierailija kirjoitti:
Huono kasvatus. Omat lapseni kasvatan kestämään maailman luomia paineita.
Mitä paineita se maailma nyt mukamas luo? Hoitaa fyyisen terveytensä, lukee läksynsä, koulutttautuu.. menee töihin. Ei ole kovin suuri "paine". Käytännössä on realisti ml. koulutusvalinnat ja niiden seuraukset.
Lopuksi tärkein: ei kiinnitä huomiota länkyttäjiin. "Tyhjät kattilat kolisee koviten" on tärkein sananlasku. Sen kun muistaa, elämä on aika helppoa.
"14-vuotiaalla tytöllä ei kyllä tarvis olla poikaystävää vielä"
---
Ehkä näin, jos tyttö on kovinkin pehmeällä selkärangalla varustettu. Oman tyttären tapauksessa en näe asialle mitään estettä. Poikakin on täysin asiallinen, mukava ja kaikinpuolin nuori herrasmies. Varmaan jossain kohden tullee sydänsuruja, kuten nuorilla aina, mutta sekin on hyvä ja turvallinen oppimiskokemus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huono kasvatus. Omat lapseni kasvatan kestämään maailman luomia paineita.
Mitä paineita se maailma nyt mukamas luo? Hoitaa fyyisen terveytensä, lukee läksynsä, koulutttautuu.. menee töihin. Ei ole kovin suuri "paine". Käytännössä on realisti ml. koulutusvalinnat ja niiden seuraukset.
Lopuksi tärkein: ei kiinnitä huomiota länkyttäjiin. "Tyhjät kattilat kolisee koviten" on tärkein sananlasku. Sen kun muistaa, elämä on aika helppoa.
Ja jos Suomessa masentuu tai ahdistuu niin miten ois pärjänny Brasilian faveloissa tai Mumbain slummissa joihin kans syntyy tyttöjä. Tai jos tää yltäkylläisyydessä eläminen ja pumpulissa kasvaminen on se joka alkaa ahdistaa.
Mua ahdisti jo ennen vuosituhannen vaihdetta eikä silloin ollut somea. Syyt:
-laihuus oli tärkeä enkä ollut sukulaisten, perheen enkä yleisen kauneuskäsityksen mukaan laiha. Nyt kun katsoo kuvia niin ihan ok kroppa, ahdistus turhaa. Mutta syynä ei ollut some vaan yleinen kauneuskäsitys. Jopa oma mummo huomautteli. Somessa sentään on monenlaisia vartaloita, mun nuoruudessa laihuus oli ainoa oikea olomuoto.
- yo-kirjoitukset ja se saanko töitä vaikka opiskelen.
-miesasiat yleisesti.
Eiköhän se väsymyskin johdu siitä etteivät syö. Kaupassa saa kuunnella, kuinka vanhemmat väittelevät nuorten tyttöjen kanssa kun nirsoille ei mikään sovi mitä syödä. Ostavat sitten vauvan ruokaa kun se ei lihota. Ei ihme jos väsyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Useimmiten taitaa nuo masennuksetkin olla ihan vaan fyysisiä oireita alhaiseen ferritiiniin, vitamiinipuutoksiin, energiajuomiin ja sokeriin, roskaruokiin, valvomiseen jne.
Aa, eli tyttöjen oma vika siis tämäkin? Kuinka näppärää syyllistää heitä, niin meidän ei tarvitse tehdä mitään tehdäksemme tästä yhteiskunnasta tytöille turvallisempi.
Feministinen versio turvallisemmasta yhteiskunnasta on sellainen jossa yksikään nainen ei koskaa voi tulla ahdistelluksi.
Nyt kannattaa miettiä tarkkaan mitä tällaiseen yhteiskuntaan pääsemiseksi pitää tehdä. Minkälaisia valvontajärjestelyjä täytyy tehdä? Minkälainen oikeuslaitos täytyy pystyttää?
Minkälaisia lainvalvontaorganisaatioita täytyy perustaa?
Vaatiiko jokainen nainen lapsuude
Ei nainen tarvitse noita sinun mainitsemistasi asioista yhtään mitään.
Ainoa asia on se, että miehet lopettaa ahdistelun ja naisten vahingoittamisen. Ongelma onkin siis oikeastaan miesten, jotka ei osaa/halua käyttäytyä niin ,että tämä maapallo olisi kaikille turvallinen .
Se on ihan sama vaikka naiset seisoo koko elämänsä käsillään, niin se ei poista miesten tuomaa uhkaa, ellei MIEHET itse sitä poista.
Tää on vähän sama, kuin alkoholismi. Kukaan ei voi alkoholistia parantaa, ellei alkoholisti itse sitä halua. Sama mitä ne muut tekee.
Sinäkin olet sitä mieltä, että feministien pitää tämä ongelma poistaa, mutta miten naiset poistaa ongelma, jos mies on se ongelma, eikö se mies halua muuttua?
Ymmärrätkö mitä tarkoitan.
Muutos pitää lähteä ongelmasta, eli miehestä.
Mitä ovat nuoret tytöt? Eri asia kuin tytöt tai vanhat tytöt?
Tyttö tarkoittaa nuorta naispuolista ihmistä. Vähän kuin puhuisit, että märkä vesi tai kylmä lumi.
Liian helppo elämä masentaa tyttöjä. Aina saa seksiä ja seurustelusuhteen.
Yhyy saan penistä pilluuni milloin vaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Useimmiten taitaa nuo masennuksetkin olla ihan vaan fyysisiä oireita alhaiseen ferritiiniin, vitamiinipuutoksiin, energiajuomiin ja sokeriin, roskaruokiin, valvomiseen jne.
Aa, eli tyttöjen oma vika siis tämäkin? Kuinka näppärää syyllistää heitä, niin meidän ei tarvitse tehdä mitään tehdäksemme tästä yhteiskunnasta tytöille turvallisempi.
1) Kyse on nais- ja tyttövihasya, joka on syvällä suomalaisessa yhteiskunnassa, ja sillä on pitkät historialliset perusteet.
2) Kyse on patriarkaalisesta ajattelutavasta, jossa mies, varsinkin keski- ikäinen, valkoinen , keski- ikäinen heteromies on sosiaalisen hierarkian huipulla, ja siten sanelee, miten asiat ovat. Tähän liittyy olennaisesti mm miesselityäminen, johon tuon sitäedellisen kommentti liittyy.
Vierailija kirjoitti:
masennus=laiskuus
Voi luoja näitä selittäjiä. Ota selvää, mitä masennus oikeasti tarkoittaa!
Pojilla ja nuorilla miehillä on mt- ongelmia ihan yhtä paljon. He vain eivät tunnista ja tunnusta asiaa, ja hae hoitoa siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Useimmiten taitaa nuo masennuksetkin olla ihan vaan fyysisiä oireita alhaiseen ferritiiniin, vitamiinipuutoksiin, energiajuomiin ja sokeriin, roskaruokiin, valvomiseen jne.
Aa, eli tyttöjen oma vika siis tämäkin? Kuinka näppärää syyllistää heitä, niin meidän ei tarvitse tehdä mitään tehdäksemme tästä yhteiskunnasta tytöille turvallisempi.
1) Kyse on nais- ja tyttövihasya, joka on syvällä suomalaisessa yhteiskunnassa, ja sillä on pitkät historialliset perusteet.
2) Kyse on patriarkaalisesta ajattelutavasta, jossa mies, varsinkin keski- ikäinen, valkoinen , keski- ikäinen heteromies on sosiaalisen hierarkian huipulla, ja siten sanelee, miten asiat ovat. Tähän liittyy olennaisesti mm miesselityäminen, johon tuon sitäedellisen kommentti liittyy.
Miksi naiset päästetään maanpuolustuksessa niin helpossa jos tässä maassa vihataan naisia niin hirveesti?
Vierailija kirjoitti:
Pojilla ja nuorilla miehillä on mt- ongelmia ihan yhtä paljon. He vain eivät tunnista ja tunnusta asiaa, ja hae hoitoa siihen.
Tai välitä niistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huono kasvatus. Omat lapseni kasvatan kestämään maailman luomia paineita.
Mitä paineita se maailma nyt mukamas luo? Hoitaa fyyisen terveytensä, lukee läksynsä, koulutttautuu.. menee töihin. Ei ole kovin suuri "paine". Käytännössä on realisti ml. koulutusvalinnat ja niiden seuraukset.
Lopuksi tärkein: ei kiinnitä huomiota länkyttäjiin. "Tyhjät kattilat kolisee koviten" on tärkein sananlasku. Sen kun muistaa, elämä on aika helppoa.
Menee töihin, just joo. Tuo oli mulla suurin ahdistuksen aihe että saako töitä vaikka opiskelee. En muuten saanut, kävin toisen ammatin, joka on aika perseestä. Mutta tavallaan ahdistus kävi toteen. Jos kaikkensa antaa opiskeluun niin toivois että kivan ja antoisan työn sais mutta turha toivo.
Kuulostat muuten vähän siltä ettet osaa käsitellä ongelmia kun kaikki on länkyttämistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koronarajoitusten vaikutuksista saamme kärsiä vielä vuosikymmeniä...
Taidat kärsiä siitä ihan keskenäsi.
Ihan asiantuntijoiden mielestä koulujen sulkeminen oli suuri virhe ja vaikutti suuresti lasten ja nuorten mielenterveyteen.
14-vuotiaalla tytöllä ei kyllä tarvis olla poikaystävää vielä