Kaverin lapsi käyttäytyy ihan uskomattoman hyvin

Lapsena olin kuulemma ollut se "ruokapöydässä kiukuttelija" (isä kertoi, ei äiti). Sanonut, et älä sitten syö - voi tulla päivä, ettei sulla ole ruokaa, mitä syödä. Kerrankin hän osasi valita sanansa oikein, ja sen jälkeen ruoka on kelvannut.

Joskus kylässä käydessä se yhteinen ruokahetki:  ipanat kiukuttelee .... vanhemmat eivät sano mitään, eivät toru eikä mitään. Mieli teki sanoa tuo sama, mitä isä joskus sanoi. En vaan viittinyt puuttua toisten kasvatukseen (riita siitä kumminkin olisi tullut - "Sinä elä puutu Minun lasten kasvatukseen". Kuulin tuonkin joskus, sisarusten välillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Geenit.

 

Kasvatus. 

Molemmat. Lisäksi vanhempien pitää osoittaa lapselle että häntä todella rakastetaan, ja olla riittävästi läsnä lapselle.

Itse kukin muistanee lapsuudestaan, miten tuskallista on olla jossain kylässä tekemässä ei-mitään kun vanhemmat vaan juoruaa keskenään loputtomiin. Tällaisessa tilanteessa pieni lapsi alkaa hakea huomiota pahanteolla, ja sitten on äippä jo huutamassa että "Nikopetteri hiljaa kun me jutellaan, miks sun pitää olla tollanen!"

Mun lapsi on samanlainen. Häntä ei ole oikeastaan ikinä tarvinnut komentaa tai kieltää. Mikään lapatossu ei ole, kiinnostunut maailmasta ja aktiivinen, mutta hyväkäytöksinen, fiksu ja joustava ihan luonnostaan.  Nyt jo teini, hoitaa koulun ja harrastukset itsenäisesti, kavereita on ja lapsi on vieläpä tosi mukava ja hauskakin.

Kasvatusta en "syytä", vaan luonnetta, tuollaisena sattui syntymään.

Vierailija kirjoitti:

Mäkin olen lapsena ollut kauhean kiltti, näennäisesti hyväntuulinen ja aina ystävällinen kaikille.

Olen mm paniikki- ja ahdistuneisuushäiriöinen sekä masentunut ja jo lapsena halusin vaan kuolla. Opin hyvin aikaisin leikkaamaan ja sen, että mitään tunteita ei ollut soveliasta näyttää.

Minä olin lapsena samanlainen. Mutta en ole koskaan ollut masentunut tms. Sosiaalisten tilanteiden pelkoa kylläkin. 

Meidät pahoinpideltiin ja uhkailtiin hiljaisiksi, olisin varmaan ollut (ja olinkin) tälläinen jota ihasteltiin kuinka kauniisti käyttäydyn, isä oikein keuli omilla kasvutuataidoillaan. Äitini kuoli juuri, en mennyt hautajaisiin. En ole koskaan pitänyt vanhemmistani em. syistä. Oma lapseni saa näyttää tunteitaan niin paljon kuin haluaa. Haluan että asiat menee just päinvastoin kuin omien vanhempieni kanssa.

Eipä siinä välttämättä mitään erikoisia kasvatustemppuja tarvita. Jos vanhemmat on tasapainoisia, tulee lapsistakin usein tasapainoisia. Simppeliä. Olen nähnyt tämän vierestä monta kertaa, samoin kuin olen nähnyt päinvastaiset esimerkit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Geenit.

 

Kasvatus. 

 

On sillä perityllä temperamentillakin merkitystä. Minä ja veljeni oltiin hyväkäytöksisiä eikä meitä kuulemma tarvinnut kummemmin kasvattaa. Matkittiin vanhempien hyvää käytöstä. Mun serkut taas oli ihan mahdottomia. Tätini (serkkujen äiti) on kasvatusalan ammattilainen ja kovasti piti kuria ja yritti tuloksetta kasvattaa serkkujani. Käytös oli aina ihan kamalaa lapsena. Aikuisena ovat onneksi osanneet käyttäytyä.

 

Pitikö kuria johdonmukaisesti? Monet saa kotona elää miten huvittaa. Sitten muka muiden nähden ollaan niin tiukkoja ja päteviä. Ei onnistu tuollainen. Kasvatus alkaa heti syntymästä rutiineilla ja johdonmukaisuudella. Se mikä on sallittua niin on sallittua a

Piti kyllä johdonmukaisesti kuria. Tätini on luonteeltaan napakka ja hyvin organisoitu. Tulee hyvin toimeen eläintenkin kanssa kun on aina johdonmukainen ja selkeä. Lapset eivät perineet tätini luonnetta.

Olin hyvätapainen ja hiljainen lapsi. Neuvottiin kaverin luona käydessään, että laita kengät siististi eteiseen. Ei siis potkaista tielle hujan hajan. Kotona olohuoneessa suoristin matonhapsut. Sain myös rajua ruumiillista kuritusta. Minusta on kasvanut pidättyväinen ja jokseekin vähätunteinen. 

Ei ole tarkoitus vähätellä kokemuksia, mutta miksi kaikki ns. turpiin saaneet ja traumtisoineet tulee aina ensimmäisenä vauhkoamaan, että "totuus" hyväkäytöksisen lapsen takana on väkivaltainen sossualkoperhe, ja sitten on vaikea uskoa, että joillakin ihan oikeasti on heikostakin sosioekonomisesta asemasta huolimatta jopa ihan onnellinen lapsuus sekä ne käytöstavat?

Vierailija kirjoitti:

Ei ole tarkoitus vähätellä kokemuksia, mutta miksi kaikki ns. turpiin saaneet ja traumtisoineet tulee aina ensimmäisenä vauhkoamaan, että "totuus" hyväkäytöksisen lapsen takana on väkivaltainen sossualkoperhe, ja sitten on vaikea uskoa, että joillakin ihan oikeasti on heikostakin sosioekonomisesta asemasta huolimatta jopa ihan onnellinen lapsuus sekä ne käytöstavat?

Tämä tuli minullekin mieleen. 

Noin voi olla mutta ei voi tietää toivooko joskus että osaisi olla itsenäisempi. Jos haluaa jotain mitä muut eivät odota, saako yhä hyväksyntää?

Jotkut tietysti osaavat tuoda esiin asiansa niin, että muut hyväksyvät tai ihminen vaan jaksaa esittää myönteistä ja pärjäävää vaikka olisi rankkaa.

Erään ystäväni ystävä kertoi pyöräilevänsä työhön 10 kilometriä päivässä. Kaunis ja menestyvä ja lapsiakin.

 Näkeehän sen, kun joku lapsi temppuilee ja vanhemman reaktio on joko välinpitämättömyys tai avuton yritys ojentaa. 

Sitten on ne johdonmukaiset kasvattajat, jotka stoppaa homman heti ja ohjaa lapsen pehmeästi, mutta päättäväisesti pois siitä häiriköimästä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma lapsi on tuollainen, hän oli siksi aina kaikkien suosikki. Hänellä on rauhallinen luonne ja käytöstavat opetimme ihan pienestä asti. Samoin ne opetettiin itsellenikin aikoinaan. 

Tällaiset lapset on sympaattisia. He ovat usein vilpittömiä ja vastaanottavaisia. Tuollaiset lapset ovat myös usein kiinnostuneita ympäristöstään, eli jos heidät vie vaikkapa ratikka-ajelulle he kiinnittävät huomiota vaihtuviin maisemiin tai vastaavaan ja kyselevät siitä. Eikä niin että koko aika menee siihen että pitää sanoa "älä tee sitä, älä tee tätä" ja lapsi ei edes tajua olevansa matkalla. Lisäksi lapsilla on ihan selviä eroja älykkyydessä ja se korreloi ainakin jonkin verran käytöksen kanssa. 

Kyllä, hänet pystyi viemään mihin tahansa ja hän jaksoi keskittyä tapahtumiin jo hyvin pienenä, jaksoi istua paikoillaan ja keskittyä, osasyynä oli varmasti se, ettei tuolloin ollut älykännyköitä, tietokoneaikaakaan ei tarvinnut rajata, kun hänellä oli kiinnostusta ulkoharrastuksiin myös. Nyt tuo lapsi on jo kolmekymppinen ohjelmistosuunnittelija ja luvassa lähiaikoina perheenlisäystä. Toivottavasti tulee rauhallinen lapsi, sellaisten kanssa pääsee niin paljon helpommalla. Olin itse samanlainen, mutta teini-ikäisenä todella villi mitä oma lapsi ei ollut. Se meni isomitta myrskyittä sekin. 

Meillä oli kotona kova kuri, tarkka säännöstö, pedantti tapakasvatus. Isovanhemmat täydensivät tätä kokonaisuutta omalla konservatiivisella

panoksellaan.

Opettaja x oli vanhempainillassa hehkuttanut minun + veljeni sivistystä äidilleni ja kasvatti-isälleni etenkin ruokatapojen osalta. Äiti opetti meille eurooppalaiset pöytätavat. (Diplomaatti-veljelleni annettiin hyvä pohjakoulutus 💪.)

Tästä esimerkkinä keittolautasetiketti, jossa lautasta ei kallistetakaan eteen, vaan itsestä

poispäin liemivaiheessa.

Olen syvästi kiitollinen vanhemmilleni ja isovanhemmilleni ~ yhä edelleen. Paljon sain heiltä Rakkailta viisautta mukaani. 🙏

E

Vierailija kirjoitti:

 

Meillä oli kotona kova kuri, tarkka säännöstö, pedantti tapakasvatus. Isovanhemmat täydensivät tätä kokonaisuutta omalla konservatiivisella

panoksellaan.

 

Opettaja x oli vanhempainillassa hehkuttanut minun + veljeni sivistystä äidilleni ja kasvatti-isälleni etenkin ruokatapojen osalta. Äiti opetti meille eurooppalaiset pöytätavat. (Diplomaatti-veljelleni annettiin hyvä pohjakoulutus 💪.)

Tästä esimerkkinä keittolautasetiketti, jossa lautasta ei kallistetakaan eteen, vaan itsestä

poispäin liemivaiheessa.

 

Olen syvästi kiitollinen vanhemmilleni ja isovanhemmilleni ~ yhä edelleen. Paljon sain heiltä Rakkailta viisautta mukaani. 🙏

 

E

Tokihan kippasit lusikan pitkältä sivulta kevyellä kallistuksella? 

Vierailija kirjoitti:

Meidät pahoinpideltiin ja uhkailtiin hiljaisiksi, olisin varmaan ollut (ja olinkin) tälläinen jota ihasteltiin kuinka kauniisti käyttäydyn, isä oikein keuli omilla kasvutuataidoillaan. Äitini kuoli juuri, en mennyt hautajaisiin. En ole koskaan pitänyt vanhemmistani em. syistä. Oma lapseni saa näyttää tunteitaan niin paljon kuin haluaa. Haluan että asiat menee just päinvastoin kuin omien vanhempieni kanssa.

Liian ankaran kasvatuksen saaneet menevät usein sitten toiseen ääripäähän omassa kasvatuksessaan. Kyllä lapselle voi asettaa rajoja vaikka ei väkivaltaa käytäkään. Lapsen pitää oppian tunteiden säätelyä ja käytöstapoja, ei ole hyvä että lapsi saa ihan kaikissa tilanteissa "näyttää tunteita niin paljon kuin haluaa".