Kuningatar äiti suojeli poikaansa
Näinhän se sitten meni, kulissit pidettiin hovissa pystyssä vaikka kulissien takana paska lensi ja viattomia kuoli.
Kommentit (538)
Vierailija kirjoitti:
Pääsääntöisesti brittihovin jäsenet ovat olleet niin suojatussa asemassa, että ihan sama mitä perverssiä ovat tehneet, siitä ei ole tietoa kansalle mennyt eteenpäin.
Mutta Kaarle Yksinkertainen päätti leikkiä kansan kaveria ja tuli sillä tavalla avanneeksi Pandoran lippaan. Nyt monarkiaan kohdistetaan tolkuttomiakin vaatimuksia avoimuudesta ja siveydestä ja jokainen, joka on vain katsonutkin Epsteinin suuntaan, nähdään hänen rikoskumppaninaan. Ikään kuin taviksetkin eivät sekoilisi ja tekisi rikoksia. Samalla unohdetaan, että Epsteinin naiset olivat palkattuja ammattilaisia. Varmaan jotkut heistä ovat jälkeenpäin aidosti katuneet, mutta he saivat palveluksistaan hyvän hinnan ja tekivät itse valintansa.
Minusta taas on jotenkin hienoa että Charlesi on aina rakastanut yhtä naista, Camillaa. Kamalaa ettei saanut naida haluamaansa naista heti kun Ellu pisti asialle stopin. Ja kamalaa myös Dianan kannalta.
Tosin kun saivat toisensa ja tuli kuningas ja kuningatar viileni myös välit, niin että kummallakin oma asunto.
Näinhän siinä sitten käy
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tammikuussa 2026 uutisoitiin rajuista huhuista, joiden mukaan Kate ja kuningatar Camilla olisivat "avoimessa sodassa" keskenään, mikä on lisännyt painetta perheen sisällä.
Samaa olen lukenut että Camilla ei siedä Katea, Ei pidä Vijamista eikä Harrysta, ekä myöskään aasitytöistä. Sinä jiåutussa luki että haukkuu nämä kaikki ja kunkunkin. Niinkuin horulan sääntöihin kuuluu niin kumminkin vaikka ovat eronneet niin menevät yhdessä pakollisiin tilaisuuksiin. Naurettavaa kun kaikki tämän tietää tämän paskateatterin. Onkohan Camillan veemosuus lisääntynyt kun nykyään juo päivälläkin.
Ketkä ovat eronneet?
Vierailija kirjoitti:
Äiti teki kuitenkin ja juurikin sitä kuin mikä hyvänsä äiti tekee. Suojeli pesuettaan.
Ei kovin hyvin kun andrew on menettänyt poikuutensa 11 vuotiaana lapsena.
Ellei jo nuorempanakin.

Charles ja Camilla asumuserossa.
Camilla riidoissa koko perheen kanssa Katea myöten
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pääsääntöisesti brittihovin jäsenet ovat olleet niin suojatussa asemassa, että ihan sama mitä perverssiä ovat tehneet, siitä ei ole tietoa kansalle mennyt eteenpäin.
Mutta Kaarle Yksinkertainen päätti leikkiä kansan kaveria ja tuli sillä tavalla avanneeksi Pandoran lippaan. Nyt monarkiaan kohdistetaan tolkuttomiakin vaatimuksia avoimuudesta ja siveydestä ja jokainen, joka on vain katsonutkin Epsteinin suuntaan, nähdään hänen rikoskumppaninaan. Ikään kuin taviksetkin eivät sekoilisi ja tekisi rikoksia. Samalla unohdetaan, että Epsteinin naiset olivat palkattuja ammattilaisia. Varmaan jotkut heistä ovat jälkeenpäin aidosti katuneet, mutta he saivat palveluksistaan hyvän hinnan ja tekivät itse valintansa.
Sinne salakuljetettiin sipattuja lapsia ja nuoria tyttöjä ym, nämä eieivät Olleet palkattuja vaan sikojen hyväksikäytettäviä. Käy katsomassa kun nyt sietä on julkaistu paljon videoita jossa näitä lapsiuhreja. Jotkut pois päässeet kertoneet että sinne onmaille haudattu satoja ihmisiä, joten tätä eikannata kylien takia kaunistella yhtään. 👹👹👹👹
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta nuo Andrewin ja Sarahin tytöt muistuttavat kasvoiltaan irvistävää aasia.
Anteeksi aaseilta,
Varsinkin Beatrice. Hän on ilmeisesti ollut heistä enemmän rahan ja ylellisen elämän perään ja suhmuroinut äitinsä ja Epsteinin välejä.
Mahtaa Mapelli Mozzi olla onnessaan - luuli tekevänsä hyvinkin arvoisensa naimakaupat.
Jep. Mapelli Mozzi ei olisi ikinä Beatricen kanssa jos Beatrice ei olisi prinsessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vois nyt jo joku muukin äijä jäädä nalkkiin. Andrew on jo niin taputeltu.
Anrev vankilasta vasikoi Charleksen syrjähypyt ,rahojen siirtelyt , rahan pspesun Ellun viimemetreiiä
Sarah on tainnut camillasta kertoa. Camilla ja Sarahin äiti oli ystäviä. Myöhemmin Sarah teki Diana vainaalle oharit ja "ystävystyi" Camillan kanssa.
Camilla kumminkaan ei hyväksynyt Sarahia.
Sarah on uhkaillut paljastuksilla. Niilläköhän saa rahaa, kiristämällä.
UsA7 on 300 000 siepattua lapsitapauksia. Ihan hirveää. Voi niitten Lasten tuskaa ja niitten omaisten tuskaa. 🌱🍃🌿🍃🌱
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tammikuussa 2026 uutisoitiin rajuista huhuista, joiden mukaan Kate ja kuningatar Camilla olisivat "avoimessa sodassa" keskenään, mikä on lisännyt painetta perheen sisällä.
Samaa olen lukenut että Camilla ei siedä Katea, Ei pidä Vijamista eikä Harrysta, ekä myöskään aasitytöistä. Sinä jiåutussa luki että haukkuu nämä kaikki ja kunkunkin. Niinkuin horulan sääntöihin kuuluu niin kumminkin vaikka ovat eronneet niin menevät yhdessä pakollisiin tilaisuuksiin. Naurettavaa kun kaikki tämän tietää tämän paskateatterin. Onkohan Camillan veemosuus lisääntynyt kun nykyään juo päivälläkin.
Ketkä ovat eronneet?
Charles ja Camilla asumuserossa.
Camilla riidoiss
Jos nyt leikitään hetki että Charlesin ja Camillan asumusero olisi totta niin mitä merkitystä asialla olisi? En usko että he erosivat, vanhat, vuosia yhdessä olleet ihmiset. Monarkia ei tarvitse yhtään sekoilua lisää ja uskon että noista kumpikin sen tietää. Lisäksi heillä on ihan tarpeeksi varoja ja mahdollisuuksia rinnakkain eloon ilman toista. On mittavat asumukset ja useita eri kymppiä, ei sitä toista tarvitse nähdä ollakseen naimisissa. Luuletko että Melania nukkuu samassa huoneessa Herra presidentin kanssa? Luultavasti suurimman osan aikaa hekin elävät omia erillisiä elämää ja välillä käydään vilkuttamassa kansalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äiti teki kuitenkin ja juurikin sitä kuin mikä hyvänsä äiti tekee. Suojeli pesuettaan.
Ei kovin hyvin kun andrew on menettänyt poikuutensa 11 vuotiaana lapsena.
Ellei jo nuorempanakin.
No sehän meni kanssa sinne kouluun missä poikia simputettiin. Charles inhosi sitä mutta Andy tykkäsi
ne julkaistut lapsivideot on tekoälyllä tehtyjä, ei nyt ihan kannata kaikkeen mitä netissä väitetään uskoa tai luottaa. Yhdessä videossahan syötiin paistettua ihmistäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äiti teki kuitenkin ja juurikin sitä kuin mikä hyvänsä äiti tekee. Suojeli pesuettaan.
Ei kovin hyvin kun andrew on menettänyt poikuutensa 11 vuotiaana lapsena.
Ellei jo nuorempanakin.
No sehän meni kanssa sinne kouluun missä poikia simputettiin. Charles inhosi sitä mutta Andy tykkäsi
Kertoi kaksmielisiä vitsejä ja naureskeli hämmentyneesti katsoen koulukavereita. Mistähän se kertoi?
camilla ja charles ovat asuneet eri taloissa jo vuosia, camillalle se on parempi ratkaisu, koska hänellä on lapsenlapsia jotka voivat käydä omaan aikaansa, jossain kunkkutalouddessa se olisi ongelmallisempaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta kylläpä Charles näyttää nyt hyvältä kuninkaalta Andrewin rinnalla.
Mietin vaan että kuinka kauan/paljon on perheessä tiedetty. Kun kerran äiskä maksoi ne korvauksetkin. Takuulla on asiasta keskusteltu pitkät pätkät ja firman työntekijät kaikesta tienneet.
Pedarointi ja rutsa ovat aina olleet keskeinen osa kuninkaallisen perheen perinteitä.
Ellu ja Charles ovat sukulaisia keskenään. IlmanIlmankos sukuun putkatelee näitä suuakisia ym.
No kyllä kai äidin ja pojan voi sanoa olevan sukulaisia, vieläpä lähi- sellaisia.
Korjataan, ELISABET JA PHILIP OVAT SUKUA KESKENÄÄN. IMANKO NÄITÄ SUU AUKISA JA OUTOJA LÖYTYY. 🤮🤮🤮🤮🤮🤮
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuosikymmenet tarina meni niin, että Ellu hyvä, Andrew hyvä, Fergie hyvä, Charles paha. Kuinka sitten kävikään.
Niin ja jatkossa että Harry & Megan sysipaha, Andrew äidin kulkanmuru. Ja mites kävi.
harry ja meghan on molemmat mainittu eppsteinin filessä. ja markle olisi haastettu todistajaksi virginian asianajan mukaan jos juttu olisi mennyt oikeuteen, koska asianajajan mukaan hän tunsi andrewn ja tämän TOIMINNAN.
Mikä tää juttu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pääsääntöisesti brittihovin jäsenet ovat olleet niin suojatussa asemassa, että ihan sama mitä perverssiä ovat tehneet, siitä ei ole tietoa kansalle mennyt eteenpäin.
Mutta Kaarle Yksinkertainen päätti leikkiä kansan kaveria ja tuli sillä tavalla avanneeksi Pandoran lippaan. Nyt monarkiaan kohdistetaan tolkuttomiakin vaatimuksia avoimuudesta ja siveydestä ja jokainen, joka on vain katsonutkin Epsteinin suuntaan, nähdään hänen rikoskumppaninaan. Ikään kuin taviksetkin eivät sekoilisi ja tekisi rikoksia. Samalla unohdetaan, että Epsteinin naiset olivat palkattuja ammattilaisia. Varmaan jotkut heistä ovat jälkeenpäin aidosti katuneet, mutta he saivat palveluksistaan hyvän hinnan ja tekivät itse valintansa.
Meinasit että Charlesin olisi pitänyt suojella äitinsä tapaan veljeä jonka kanssa ei ole koskaan tullut toimeen tältä paskamyrskyltä? Vaikka veli ei tee mitään auttaakseen asiassa? Johan siitä kämpästä riideltiin monta vuotta. Jos mun veli olisi tehnyt nämä temput ja tietäisin että omat kädet on puhtaat niin ehkä veli saisi kerrankin selvitä itse.
Kuningashuone pitäisi lopettaa. Miljardeja kuluu noihin tyhjäntoimittajiin. Elävät täysin eri todellisuudessa, kuin köyhä kansa. Lisäksi kuningas Charles on muslimi. Hän rakastaa mùslimeja. Vaikka elää kristityssä valtiossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta kylläpä Charles näyttää nyt hyvältä kuninkaalta Andrewin rinnalla.
Mietin vaan että kuinka kauan/paljon on perheessä tiedetty. Kun kerran äiskä maksoi ne korvauksetkin. Takuulla on asiasta keskusteltu pitkät pätkät ja firman työntekijät kaikesta tienneet.
Pedarointi ja rutsa ovat aina olleet keskeinen osa kuninkaallisen perheen perinteitä.
Ellu ja Charles ovat sukulaisia keskenään. IlmanIlmankos sukuun putkatelee näitä suuakisia ym.
No kyllä kai äidin ja pojan voi sanoa olevan sukulaisia, vieläpä lähi- sellaisia.Korjataan, ELISABET JA
Korjataan, ELISABET JA PHILIP OVAT SUKUA KESKENÄÄN. IMANKO NÄITÄ SUU AUKISA JA OUTOJA LÖYTYY. 🤮🤮🤮🤮🤮🤮
Oliko ne nyt serkuksia jonkun kolmannen mutkan takaa, ei nyt niin läheisiä kuitenkaan. Molempien isoisoäiti oli kuningatar Victoria mikä ei kauheasti yllätä, koska hän on sukua aika monelle Euroopan kuninkaallisista.