Surettaa, kun oman lapsen päiväkoti on huono
Kyllä, on varmasti päiväkoteja, joissa on isompiakin ongelmia, mutta harmittaa päivähoidon huono laatu. Meillä on vakituiset työntekijät ja kunnan päiväkoti vuorohoidon vuoksi. Esimerkkejä:
-Päiväkodissa ei askarrella juurikaan. Tiedän päiväkoteja, joissa askarrellaan kaikkea mahdollista. Meillä tehdään pari hassua askartelua vuodessa. Sen sijaan värityskuvia tulee kotiin useamman kerran viikossa. Värityskuvia tehdään, kun muuta tekemistä ei viitsitä järjestää.
-Lapsilla on ruutuaikaa ja padiaikaa useamman kerran viikossa. Lapsille laitetaan iltapäivällä lastenohjelmia pyörimään telkkarista ja lapset saavat pelata padilla "kasvattavia pelejä". Kerta kaikkiaan älytöntä, mielestäni päiväkotipäivän aikana ei pitäisi katsoa ruutuja ollenkaan.
-Päiväkotiryhmä ei tee retkiä. Tiedän päiväkoteja, joista lähdetään joka viikko metsäretkille ja käydään muutenkin paikallisissa paikoissa museoista nähtävyyksiin. Meillä ei ole mitään tällaista, joskus harvoin käyvät lähimetsässä (200 m päässä). Kerran viikkoon osa ryhmästä pääsee 400 m päässä olevaan leikkipuistoon.
Päiväkodeissa on järkyttävän suuret laatuerot. Ja kyllä, todellakin haluaisin lapseni saavat yhtä monipuolista varhaiskasvatusta kuin laadukkaammissa päiväkodeissa.
Kommentit (75)
No sun lapsesi ei kuitenkaan joudu kohtaamaan päiväkodissa väkivaltaa kuten monessa pk-seudun kulttuuripäiväkodissa. Muutto taitaa olla ainoa keino joissakin tapauksissa.
On olemassa sellaisia ryhmiä, ettei niiden ryhmien lapsiaineksen kanssa onnistu sellaiset ihan tavalliset tekemiset, askartelut tai retket, joten saattaa olla ihan turvallisuuskysymys.
-
Lisäksi on paljon hoitajia jotka eivät yksinkertaisesti halua tai suostu mennä metsään lapsiryhmän kanssa tai eivät siis itse osaa olla metsä olosuhteissa. Metsässä on riskejä ja lapset ovat uteliaita ja osa villejäkin jotka eivät tottele tai kuuntele aikuista.
Olen pahoillani, että lapsesi ei valmistu päiväkodista taitavana origamin taittelijana. Se on kuitenkin hirveän tärkeä taito elämässä.
Lapsilla pitäisi olla riittävästi itsesäätelytaitoja, jotta johonkin retkelle olisi turvallista heitä viedä.
Kyllä tuo on totta että päiväkodeissa on valtavan isot laatuerot. Kiersin viimeiset päiväkotivuoteni tehden sijaisuuksia eri päiväkodeissa pääkaupunkiseudulla ja näin tämän.
Eikä laatuerot ole läheskään aina kiinni alueista, vaikka silläkin on iso merkitys. Näin todella hyvin toimivia yksiköitä ns. huonommilla alueilla ja todella surullisia yksiköitä ns. paremmilla alueilla.
Usein myös ihmettelin tätä "värityskuva" rumbaa ja myös erilaisten ruutujen äärellä vietettyä aikaa. Pahimmissa tapauksissa lasten ruutu tekemistä ei edes valvottu ja näin lasten itse etsivän sivustoja joilla ei pitäisi olla edes lupa olla.
Huvittavintahan tässä on se, miten hemmetin paljon on käytetty aikaa joihinkin varhaiskasvatussuunnitelmiin.
Minä lähes oksennan kun kuulen sanan varhaiskasvatussuunnitelma.
Monen lapsiryhmän tilanne on aivan sama kuin näissä superNanny ohjelmissa olevissa perheissä. Aikuiset eivät ole läsnä varsinaisesti lasten kanssa ja hallinta on luisunut lasten käsiin.
Vierailija kirjoitti:
Päiväkodeissahan on valtavia eroa. Joihinkin ei saada lainkaan sijaisiakaan, koska laatu on niin heikkoa. Yleisin ongelma on, että työntekijät ovat riitaisia. Opettajat syödään elävältä ja opettajan tittelillä on joku lastenhoitaja, joka ei hallitse hommaansa. Loput hoitajat kyräilevät toisiaan. Pihalla käännetään jopa selkää lastaan hakemaan tulevalle vanhemmalle sen sijaan, että kerrottaisiin lapsen päivästä. Mitäään kehittävää toimintaa ei näissä päiväkodeissa ole.
Siis apua - missä päin Suomea?
No äänestämällä voi vähän vaikuttaa. Onnea vaan espoolaiset:
https://www.suomenuutiset.fi/purra-tyrmaa-espoon-koulusuunnitelman-suom…
Espoossa on useita kouluja, joissa vieraskielisten osuus on korkea, ja toisaalta myös kouluja, joissa vieraskielisiä on vain vähän. Espoon päättäjien suunnitelmien mukaisesti oppilasainesta sekoitettaisiin jatkossa siten, että oppilaita otettaisiin kouluihin aiempaa laajemmalta alueelta.
"Purra huomauttaa, että Espoossa saa jo nyt maksaa itsensä kipeäksi, että saa perheelleen kodin alueelta, jossa päiväkodit ja koulut ovat kunnossa.
Jos sitä lähdetään vaikeuttamaan, ei synny mitään hyvää.
Tavalliset suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuuttopolitiikasta. Ongelmat ovat juuri niitä, joista persut ovat yli 20 vuotta varoittaneet.
Ota yhteyttä päiväkodin johtajaan ja tiedustele millaiset resurssit lapsesi ryhmässä on? Vaka-laki määrittelee päiväkodin toimintaa ja kuvaamasi tilanne ei sitä noudata. Itse työskentelen ryhmässä, jossa paperilla kaikki ok mutta osa lapsista sellaisia, ettemme voi turvallisesti retkeillä koko ryhmän kanssa. Siis kolme aikuista ja 20 3 vuotiasta. Joudumme retkrilemään niin, että retkelle lähtee 7-8 lasta ja kaksi aikuista. Loput jäävät päiväkotiin yhden aikuisen kanssa, mikä on raskasta ja haastavaa tälle yhdelle työntekijälle. Tämän vuoksi retkiä todella harvoin. Olemme tästä useasti puhuneet esihenkilöllemme mutta koska tilanne on lainmukainen, ei tule muutosta. Aion vaihtaa työpaikkaa.
Laadukkaammissa päiväkodeissa 🤭
Ap:n päiväuni.

Voisit sen työpaikan vaihdon lisäksi opetella kirjoittamaan.

Vuodatuksestasi puuttuu verbejä. Mitä esihenkilösi tykkää siitä, ettei sinulta suju edes vauvapalstalle kirjoittaminen? Onko se lainmukaista?
Vierailija kirjoitti:
Päiväkodeissahan on valtavia eroa. Joihinkin ei saada lainkaan sijaisiakaan, koska laatu on niin heikkoa. Yleisin ongelma on, että työntekijät ovat riitaisia. Opettajat syödään elävältä ja opettajan tittelillä on joku lastenhoitaja, joka ei hallitse hommaansa. Loput hoitajat kyräilevät toisiaan. Pihalla käännetään jopa selkää lastaan hakemaan tulevalle vanhemmalle sen sijaan, että kerrottaisiin lapsen päivästä. Mitäään kehittävää toimintaa ei näissä päiväkodeissa ole.
Aika vähättelevästi kirjoitat lastenhoitajista. Ihan yhtä lailla heidät syödään elävältä, kun joku opettaja - kuten sinä - haluaa päteä muka paremmuuttaan.