Lue keskustelun säännöt.
Onko kenellekään muulle näin vaikeaa päättää toisen lapsen ' hankinnasta' ?
02.05.2007 |
Meillä on 3-vuotias lapsi ja taloudellisesti asiat kunnossa. Mies on hyvä isä, mutta joskus tuntuu että voisi enemmänkin viettää lapsen kanssa aikaa. Kodinhoidossa mies auttaa jonkin verran. Mietin jatkuvasti toisen lapsen ' hankkimista' mutta jotenkin päädyn aina sellaiseen ajatukseen ettei vielä. Toisaalta nyt olisi hyvä aika aloittaa yrittäminen kun olen vielä hieman alle 30-vuotias, lapsille ei tulisi kuitenkaan tosi pitkää ikäeroa ja esikoinen ei ihan liian itsekkääsi ehtisi kasvaa. Mies jo haluaisi toisen, mutta ei painosta asian suhteen. Jotenkin tuntuu, että jos sitä toista ei ' hankita' pian, niin sitä ei tule ollenkaan ja harmittelen asiaa loppuikäni. Asunnon koko mietityttää kanssa, koska makuuhuoneita on vain kaksi ja säilytystilaa vähän. Lisää lainaa ei nyt haluta ottaa. Olenko vaan liian itsekäs ja mukavuudenhaluinen paska, kun tällaisia asioita pidän toisen lapsen hankkimisen esteinä? Onko kenelläkään muulla vastaavia pohdintoja?
Kommentit (21)
En olisi halunnut pidempää ikäeroa, lyhyempi olisi saanut olla.
Nyt alkaa olla vauva-aika ohi, lapsilla seuraa toisistaan ja asia " hoidettu" . Turha vanuttaa vuosikausia, kun ikäero vain venyy. Itselläni on viiden vuoden ikäero siskoon, eikä me enää leikitty yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
3-vuotiashan on yleensä aika helppo tapaus ja uhmakin yleensä helpompaa, jos ei ole pikkusisarusta ;) Koko ajan kasvaa kynnys aloittaa kaikki taas alusta...
Olet siis alle 30v. Periaatteessa nyt kai olisi hyvä aika, ikäeronkin kannalta. Mutta jos mietit ja epäröit, niin jättäkää vauva " tekemättä" . Ehkä saatte toisen lapsen vaikka viiden vuoden kuluttua. Tai kahden. Ei noita asioita tarvi lyödä lukkoon nyt heti! Lapset voi saada isollakin ikäerolla. Mutta jutelkaa miehen kanssa asiasta, kerrot mikä sua mietityttää. Lapsella on oikeus syntyä todella toivottuna, ei niin että äiti ei olis kuitenkaan halunnut, mutta velvollisuuden tunteesta antoi periksi...
Meillä yritettiin toista lasta seitsemän vuotta, ennen kuin onnistui...
Vierailija:
Kyllähän se toinen lapsi on iso rahareikä kun ei ole muuta kuin vaatteita vauvalle tallessa. Oma vaatevarastokin menisi kokonaan uusiksi koon muuttuessa. Ja kuten jokus sanoi, ei ole niin helppoa saada kahta lasta hoitoon kuin yksi.
Et ole mielestäni ollenkaan pinnallinen vaan realisti, tai ehkä pikkuisen pessimistikin, mutta kuitenkin terveellä tavalla. Me oltiin ajateltu yhtä lasta alunperin, ja oltiin asiassa aika ehdottomiakin. Tuntui vain siltä, että kolmihenkinen perhe on meille passeli. Mitä isommaksi tuo ihana esikoinen tuli, sitä enemmän tuntui siltä, etten haluaisi jakaa aikaani ja huomiotani (tai edes sitä rahaakaan) hänen ja mieheni lisäksi enää muille kuin korkeintaan itselleni ;) Monetkin järkisyyt puolsivat pitkään yksilapsisuutta, kunnes tuli odottamaton käänne: molemmille samaan aikaan pikkuhiljaa heräilevä vauvakuume!
Pidin sitä pitkään pelkkänä esikoisen vauva-ajan muisteluna, kun hänestä oli jo kasvanut leikki-ikäinen. Sitten huomasimme, että molemmista olisi sittenkin ehkä mukava ajatus, jos perheemme kasvaisi ainakin yhdellä lapsella vielä :) Siitäkös sain tehtyä itselleni ongelman! Pähkäilin asiaa järki- ja tunnesyillä loputtomalta tuntuvan ajan, kunnes päätin luottaa puhtaasti fiilikseen. Tottakai tuntematon pelotti, kun kerran asiat oli yksilapsisena perheenä hyvin! Mietin jopa sitäkin, miltä esikoisesta tuntuisi, jos toinen lapsi olisikin sairas ja veisi siksi meidän aikamme totaalisesti :(
Nyt nuo ajatukset tuntuvat aika absurdeilta! Onneksi uskalsimme tehdä hypyn tuntemattomaan :) En luonnollisestikaan osaa enää kuvitella perhettämme ilman tätä toistakin pienokaista, ajatus tuntuu jotenkin kolholta. Ja varmasti niin kävisi myös kolmannen/neljännen lapsen syntymän jälkeen, mutta sitä emme enää testaa ;) Nyt taas järkisyyt painaa enemmän, en vain usko jaksavani pyörittää isomman perheen arkea mieheni kanssa, koska olen liian itsekäs.
Ja vaikka olen oikeasti siinä mielessä itsekäs, että koen kaipaavani myös omaa aikaa ja tilaa ja tykkään käyttää rahaa muuhunkin kuin asumiseen ja peruselämiseen, olen olemassaoleville lapsillemme taatusti paras mahdollinen äiti :) Eli koen, että oli tervettä miettiä näitä pinnallisiakin järkiasioita etukäteen, niin niistä on ollut helpompi myös tilapäisesti luopua ja nauttia vauva-ajan ihanista puolista täysillä!
Tiedät itse parhaiten milloin olet valmis: silloin, kun toisen lapsen ajatteleminen saa aikaan ennemmin lämpimän ailahduksen rinnassa kuin ahdistuksen tunteen :D Pelkällä järkisyillä ei toista lasta kannata lähteä hankkimaan, myös tunnetta tarvitaan - edes vähän...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ainahan on pelottavaa lähteä " korjaamaan jotain, joka ei ole rikki" !
ja
Tiedät itse parhaiten milloin olet valmis: silloin, kun toisen lapsen ajatteleminen saa aikaan ennemmin lämpimän ailahduksen rinnassa kuin ahdistuksen tunteen :D Pelkällä järkisyillä ei toista lasta kannata lähteä hankkimaan, myös tunnetta tarvitaan - edes vähän...
Aina löytyi " hyvä" syy. Onnex tapahtui sellainen pieni vahinko ja alku äimistelyn jälkeen on alkanut tuntua, että näinhän sen pitikin mennä.
Ikäeroa lapsilla n. 3 vuotta.
Luulen että jos näin ei olisi käynyt toinen lapsi olisi jäänyt tekemättä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun mielestäni 3v tai yli ikäero olisi ollut ihan hölmöä, aloittaa monta kertaa alusta...
Nuo " onnelliset vahingot" on asia erikseen, mutta lähtökohtaisesti olisi mukavaa, että vanhemmat edes vähän miettisivät milloin ja montako lasta oikeasti ovat valmiita kasvattamaan aikuisiksi asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaan mietin sopivaa ajankohtaa ja sopivaa ikäeroa ja kaikkea.
Ihan oli ap:n aloitus kuin suoraan minusta kertova. Olen miettinyt myös sitä jos yrittäisimme tehdä toisen lapsen, kun ensimmäinen menee kouluun, mutta mietin myös sitä olenko liian vanha silloin ja mitäs jos en saakkaan sitten sitä toista???? Nyt mietin sitä että lasten ikäero on huono, liian iso, muttei kuitenkaan tarpeeksi iso?? Ihan hassuja ajatuksia.
Ihana kuulla että jollakin muullakin on samanlaisia ongelmia/mietteitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos sustakin siis suinkin vain tuntuu siltä, että lapsi saisi tulla jos on tullakseen, niin unohda turhan pitkät ja monimutkaiset pähkäilyt! Lapsen kannalta on lopulta aivan se ja sama, onko hänellä nolla tai viisi sisarusta saati millä ikäerolla... Eikä monilapsisen perheen elämä tunnu yhtään niin monimutkaiselta kuin miltä muiden monilapsisten perheiden elämä ehkä näyttää ;) Omat on aina omia.
Teidän täytyy vain kuunnella omaa sydäntänne (ja sitä järkeä vain sopivassa mittasuhteessa). Eihän sitä edes tiedä, kuinka kauan lopulta menee haaveen toteutumiseen sitten, kun tahtookin...
ihan oman ketjun, jossa voisi miettiä sopivaa ikäeroa, hyviä ja huonoja puolia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
no esim. siten, että tällä hetkellä käytän kuukausittain ehkä noin 300e omiin ja lapsen vaatteisiin, kosmetiikkaani, kampaajalla käynteihin ja muihin vastaaviin. Vauvalle haluaisin tietysti ostaa samalla tavalla ihania vaatteita ja muuta tarviketta. Kaikki tarvikkeetkin olis ostettava sängystä lähtien. Kyllähän se toinen lapsi on iso rahareikä kun ei ole muuta kuin vaatteita vauvalle tallessa. Oma vaatevarastokin menisi kokonaan uusiksi koon muuttuessa. Ja kuten jokus sanoi, ei ole niin helppoa saada kahta lasta hoitoon kuin yksi. Matkustaminen hankalampaa. Mutta siis biologinen kello kuitenkin tikittää, jotenkin olisi niin turvallista tulla nyt raskaaksi. Kolmenkymmenen ikävuoden jälkeen riskit kuitenkin selvästi lisääntyvät.
Meillä esikko 3,5 vuotta ja en osaa päättää teenkö toista vaiko en. Jos joku tois mulle vauvan niin ok, ottaisin ja hoitaisin ja rakastaisin. Mistä tietää onko valmis? haluaako oikeasti?
Eikä sekään ollut yhtään hullumpaa. Sitten kun sinusta tuntuu oikealta, se on oikea aika :-) Meillä tosin syynä oli sekundäärinen lapsettomuus...
meille ei voi tulla toista lasta ihan noin vaan siksikään koska ehkäisy pitää ensin käydä poistattamassa. Eli vahinkoa ei ainakaan tapahdu. Perimmäinen syy taitaa kuitenkin olla se, etten halua luopua mistään. Tykkään käydä jumpassa, kampaajalla vähintään kahden kuukauden välein, ostaa laadukkaita vaatteita lapselle ja itselleni, kivoja juttuja kotiin, laatukosmetiikkaa, tykkäämme matkustella jne. Eli syynä on siis oma itsekkyyteni ja pinnallisuuteni. Ja se johtaa siihen, että pelkään sitä, että jos emme hanki toista lasta, niin kadun sitä joskus. Koska mitä iloa loppujen lopuksi on materiasta? Mitä materia on verrattuna lapsen kasvun ja kehityksen seuraamiseen, ihmiseen? Mietin sitäkin että jos sitten joskus kasvan tämän itsekkään vaiheeni ohi ja haluan todella vielä toisenkin lapsen, niin rangaistukseksi aiemmasta pinnallisuudestani en tulekaan raskaaksi. Tai saamme lapsen, mutta lapsi ei ole terve. Olenko jotenkin tosi outo, kun pohdin tällaisia vai nostaako kolmenkympin kriisi vain päätään?
Itse olen nyt 27v,lapsi 3v10kk.
Me päätimme niin,että koska aikaa vielä on sen toisen harkinnalle,niin katsomme uudestaan vuoden kuluttua. Ja sit taas harkitsemme kunnolla uudestaan ja jos ei niin taas vuosi eteenpäin jne
Jos et halua lasta nyt, ei ole sen aika.
1 kk esikoisen 1v synttäreiden jälkeen. Yhtään myöhemmäksi jos olis jäänyt, niin ois jäänyt tekemättä. Mitä vähemmän lapsia, sitä helpompaa ja sitä enemmän rahaa käytettävissä. Kaksikin vielä menee jotenkin, mutta mikä teillä se perimmäinen syy siihen kakkoseen on?