Mielipiteitä

Tässä seuraan sivusta ystäväni tilannetta. Hänen luvallaan kysytään teiltä neuvoja tilanteeseen. Ystäväni on etävanhempi.

- Avioero 3 vuotta sitten

- yksi 8-v lapsi

- yhteishuoltajuus ja vuoroasuminen 

Isästä tuli lähivanhempi, koska täällä se on aina asunut. 

Isän elämä pyörii puhelimen ja pelikonsolin ympärillä. Ei kotitekoista ruokaa. Lapsi tarvitsee apua koulunkäynnissä mm kotiläksyjen lisäksi tehdyt, omat opiskelut auttaneet pysymään muiden mukana. Isä ei kerkeä arjessaan pahemmin auttaa. Ei osallistu koulun palavereihin, hammaslääkäreihin jne. Etävanhempi on käytännössä yksin kasvatusvastuussa lapsesta. Ei päihdeongelmia tai henkistä/fyysistä väkivaltaa. Vaihtopäivänä saapuu kynnet leikkaamatta ja likaisissa vaatteissa. Isä on todella sairaalloisen pihi ihminen. Lapsi ei ikinä saa uusia liikuntavälineitä tai leluja. Sai jopa rikkinäisen pyörän roskalavalta vaikka etävanhempi olisi hoitanut uuden. Isä on varakas, etävanhempi tippui työttömyyteen. Isä maksaa elatusapua 200 e/kk. 

Lapsi puhuu ettei halua enää olla siellä viikkoa, vaan asua enemmän etän luona. Omat kokemukset ja havainnot Isän vastuuttomuudesta tukevat vuoroasumisen muuttamista. Isä sivuuttaa kaikki lapsen esille tuomat huolet sekä etävanhemman esille tuomat huolet. 

Isä ei suostu luopumaan vuoroasumisesta. Ei halua näyttää pahalle ja altavastaajalle jos luopuu lähivanhemmuudesta. Omasta mielestään arki sujuu todella mainiosti. Etällä sydäntä puristaa kun lapsi itkee vaihtopäivänä ettei halua mennä sinne vaan jäädä etälle asumaan. 

Itse henk.koht. Kannatan Isien oikeuksia. Jos äiti on etävanhempi, sen ei pitäisi nykypäivänä enää olla niin iso tabu. Mutta entä tilanne, jossa Isä ei ota vastuuta? Miksi se lähivanhemman titteli on niin tärkeä, että on sokea omalle käytökselleen?

Kertokaa, mitä mieleen tulee. Mitä tekisitte lähin tai etän kengissä?