Muita joilla vakava masennus ja käytte töissä?

Minulla vaikea psykoottinen masennus. Ollut viimeiset 20 vuotta. Lääkitys on. Töissä olen jaksanut käydä, koska teen suorittavaa työtä. Raskainta oli silloin, kun lapset oli pieniä. Nyt jo aikuisia. Odotan pääseväni eläkkeelle parin vuoden päästä. Tsemppiä kaikille masentuneille!

Vierailija kirjoitti:

37 pistettä edellä mainitussa kyselyssä. Harrastan liikuntaa ja syön terveellisesti, kavereita en jaksa nähdä tai osallistua mihinkään muuhunkaan sosiaaliseen toimintaan. Ainoa tavoitteeni on selvitä viikonloppuun, jolloin asiat voisivat mystisesti korjaantua. Tai huomiseen, johonkin lomaan, kevääseen, kesään, syksyyn Ennen töihin lähtöä puhaltelen ja tsemppaan eteisessä, puhelin on aina äänettömällä koska säikähdän sen ääntä. Joinain aamuina makaan sängyssä ja mietin syitä, miksi nousisin ylös kun ei niitä tunnu oikein olevan. Pakotan itseni ylös, ettei tarvitse töissä selittää omaa tilannettaan koska sekin on omalla tavallaan raskasta ja aiheuttaisi kuormitusta jollekin toiselle. Työnantaja kyllä ymmärtäisi, kun olen kiikkunut näillä rajoilla jo pitempään. Mutta sitä huomista ja pakkopysähdystä odotellessa, kun en enää pääsekään ylös.

Juurikin näin. Herään aamulla kellon soittoon ja nousen sängystä itseni siihen pakottamalla. Teen aamutoimet ja aamupalaa järsiessäni huokaan useampaan kertaan syvään. Työmatkalla sama juttu, tsemppaan itseäni eteenpäin. Töissä toimin automaatiolla, en enää viitsi kahvitauollekaan mennä, koska en jaksa kohdata sielläkin niitä naamoja ja naurahdella välillä, että en niin herättäisi zombiena huomiota. Olen siis yksin sen pienen kahvitaukoni, vaikka vessassa lukkojen takana.

Kotiin tultuani en jaksa mitään tai korkeintaan jotain kotitöitä, koska pakko. Mikåän ei kiinnosta eikä huvita, makaan sängyn pohjalla tai tuijotan telkkaria. 

Ja illalla nukkumaan jotta aamulla saa taas itsensä sångystä ylös. Viikonloppuisin nukun ja käyn ehkä kaupassa ja sunnuntai menee vieläkin syvemmässå alhossa, koska uusi työviikko edessä.

Työnantajalle en tästä mitenkään haluaisi kertoa ja siksikään en ole työterveyteen mennyt.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut masentunut 15 vuotta. Lääkkeitä syönyt yhtä kauan. Olen perheetön luuseri ja semisyrjääntynyt. Lääkityksellä pysyn kasassa. Työ jotenkin auttaa pysymään kasassa. Lomilla menetän elämänhallintani, valvon yöt ja nukun 17 tuntia päivässä.

Ei kannata kutsua itseään luuseriksi, ei kukaan hyväsydäminen ihminen ole luuseri :)

Minulla on ollut 2 syvää masennusta. Ekan lapsen syntymän jälkeen. Ennen avioeroa. Toisella kerralla olin 3vkoa pois töistä. 

Ei ole. Ei ole vakavaa masennusta enkä käy töissä. :)

Ehdottomasti kannattaa pakottaa itsensä lääkärille vaikka tuntuisi että häpeä estää sen. Ja kannattaa opetella myös keinoja päästä häpeästä eroon, netistä löytyy vinkkejä.

Itse hankin apua 15 vuotta sitten kun ei ollut enää muita vaihtoehtoja, olisin muuten varmaan tap-panut itseni. Itkin lääkärin vastaanotolla, ja nyt tuntuu hassulta että pitkitin avunhakemista noin pitkälle. Olen nykyään onnellisempi, venlafaxin-lääke auttoi pahimman yli. Toivoa on siis <3

Ei ole diagnoosia eikä just tällä hetkellä töitäkään, mutta niin kauan kun muistan on päivät toistuneet samanlaisina eli aamulla eka ajatus kellon soidessa on ei jum*lauta, sitten kampeaa itsensä ylös, noituu kun mikään ei suju ja kaikki tavarat saa noukkia lattialta eli pinna on tiukalla jo ennen kuin ehtii juoda aamukahvia. Töissä vetää aspanaamarin ja esittää mukavaa ja normaalia työvuoron ajan vaikka kokoajan vaan laskee kuinka monta tuntia ja minuuttia siihen on että pääsee v*ttuun töistä. Sitten laahustaa kaupan kautta kotiin, syö jotain ja ehkä juo pari bisseä sekä tekee jonkun kotiaskareen jos on aivan pakko. Muuten vaan makaa kattoa / ruutua tuijottaen koko illan kunnes nukahtaa.

Lomalla / työttömänä ei muutu muu kuin tuo ettei tarvitse esittää mukavaa.

Minulla keskivaikea ns. high intensity masennus. Eli kykenen pitämään kulissit pystyssä. Ja toisaalta haluankin, sillä koen, että ilman työtä olisin vielä masentuneempi ja jumittuisin täysin neljän seinän sisälle.

Niinä päivinä kun ei ole töitä, on todella vaikea saada itseä edes sängystä ylös tai tehtyä yksinkertaisiakaan kotitöitä. Onneksi on vielä yksi lapsi kotona, jonka takia on pakko kotona jotakin tehdä. Silloin kun hän ei ole kotona, en tahdo jaksaa edes syödä. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla keskivaikea ns. high intensity masennus. Eli kykenen pitämään kulissit pystyssä. Ja toisaalta haluankin, sillä koen, että ilman työtä olisin vielä masentuneempi ja jumittuisin täysin neljän seinän sisälle.

Niinä päivinä kun ei ole töitä, on todella vaikea saada itseä edes sängystä ylös tai tehtyä yksinkertaisiakaan kotitöitä. Onneksi on vielä yksi lapsi kotona, jonka takia on pakko kotona jotakin tehdä. Silloin kun hän ei ole kotona, en tahdo jaksaa edes syödä. 

Tuttua vaikka ei lapsia olekaan. Eikä puolisoa tai ystäviäkään koska tuo kulissien pystyssä pitäminen (tai no, yhden kulissin) on aina vienyt niin voimat ettei muuta ole jaksanut kuin käydä töissä. Vapaapäiviäkään en ole tahtonut hirveästi pitää juuri tuosta samasta syystä ja mieluummin nekin niin että yksi vapaa on vaikka tiistaina ja toinen sitten sunnuntai eli pysyy se työvire paremmin päällä eikä ehdi jumiutua sänkyyn tai seinää tuijottamaan. Lomatkin on määräaikaisissa työsuhteissa saanut aina rahana työsuhteen päättyessä.

Ja hyvä niin, työttömänä sitä ei saa mitään aikaiseksi eikä enää edes mitään ei-järkevää tai turhaa paitsi mitä nyt jumittaa tällä palstalla ja muutenkin ruutua tuijottamassa. Paljon kyllä tahtoisin tehdä, mutta kaikki on liian raskasta, hankalaa ja monimutkaista eli jo siinä vaiheessa uuvahtaa kun vasta alkaa yhtään käydä ns tuumasta toimeen. En tiedä millä tästä enää nousee vai nouseeko millään kun harmittaa vietävästi että elämä on jo ihan pilalla.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole diagnoosia eikä just tällä hetkellä töitäkään, mutta niin kauan kun muistan on päivät toistuneet samanlaisina eli aamulla eka ajatus kellon soidessa on ei jum*lauta, sitten kampeaa itsensä ylös, noituu kun mikään ei suju ja kaikki tavarat saa noukkia lattialta eli pinna on tiukalla jo ennen kuin ehtii juoda aamukahvia. Töissä vetää aspanaamarin ja esittää mukavaa ja normaalia työvuoron ajan vaikka kokoajan vaan laskee kuinka monta tuntia ja minuuttia siihen on että pääsee v*ttuun töistä. Sitten laahustaa kaupan kautta kotiin, syö jotain ja ehkä juo pari bisseä sekä tekee jonkun kotiaskareen jos on aivan pakko. Muuten vaan makaa kattoa / ruutua tuijottaen koko illan kunnes nukahtaa.

Lomalla / työttömänä ei muutu muu kuin tuo ettei tarvitse esittää mukavaa.

Ei varmasti yllätä ketään että mietin todella usein mitä järkeä tässä, missään tai ylipäätään elämässä on. Nytkin mietin miksi v*tussa olen taas täällä palstalla jumissa vaikka ei tässäkään ole mitään mieltä. Hieno elämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

37 pistettä edellä mainitussa kyselyssä. Harrastan liikuntaa ja syön terveellisesti, kavereita en jaksa nähdä tai osallistua mihinkään muuhunkaan sosiaaliseen toimintaan. Ainoa tavoitteeni on selvitä viikonloppuun, jolloin asiat voisivat mystisesti korjaantua. Tai huomiseen, johonkin lomaan, kevääseen, kesään, syksyyn Ennen töihin lähtöä puhaltelen ja tsemppaan eteisessä, puhelin on aina äänettömällä koska säikähdän sen ääntä. Joinain aamuina makaan sängyssä ja mietin syitä, miksi nousisin ylös kun ei niitä tunnu oikein olevan. Pakotan itseni ylös, ettei tarvitse töissä selittää omaa tilannettaan koska sekin on omalla tavallaan raskasta ja aiheuttaisi kuormitusta jollekin toiselle. Työnantaja kyllä ymmärtäisi, kun olen kiikkunut näillä rajoilla jo pitempään. Mutta sitä huomista ja pakkopysähdystä odotellessa, kun en enää pääsekään ylös.

Juurikin näin.

Aivan sama täälläkin 

Pakkohan tuo on töissä käydä kun ei eläkkeellekään pääse. Jostain syystä en saa niitä monen tonnin tukia ja kela goldia, vaikka niistä niin paljon mediassa kirjoitetaan.

Vierailija kirjoitti:

Pakkohan tuo on töissä käydä kun ei eläkkeellekään pääse. Jostain syystä en saa niitä monen tonnin tukia ja kela goldia, vaikka niistä niin paljon mediassa kirjoitetaan.

Silti se ei poista sitä että monille niitä maksetaan. Taitaa olla niin, että tässäkin asiassa jää ilman just ne joille ne tuet ja muu apu olisi tarpeellisinta ja joille ne on tarkoitettu, koska niiden saamisen ehtoja on kiristetty / tukisummia leikattu sellaisten takia jotka osaa hyväksikäyttää järjestelmää. 

Näinhän se menee monessa muussakin asiassa, että itsekkäimmät ja röyhkeimmät pilaa kaiken kaikilta muilta.

Aivan poikki jo työviikosta. Masentaa nyt jo maanantai 

Tänään oli todella paha päivä. Melkein itku tuli kun oli niin ahdistunut. Se kaamea meteli töissä, kyttääminen, työntekijät juoruaa, puhuu pahaa muista, myrkyllinen ilmapiiri. Meinasin lähteä jo kesken päivän.