Lapseni taitaa olla adhd tms - miten tätä jaksaa ja miten hyväksyä tilanne?

Meillä oli hyvin samanlaista meininkiä ja 8-vuotiaana lapsi sai adhd ja asperger diagnoosin. Mutta sanoisin näin että katsokaa rauhassa miten eskari menee ja sit kannattaa kyllä hakeutua ajoissa testeihin ym.

Nyt lapsi 15vee ja adhd vilkkautena kadonnut, on hieno nuori, toki haasteita on ja tulee aina olemaan.

Tälleen kohtuullisen hiljattain autismikirjon häiriö -diagnoosin saaneen lapsen vanhempana kirjoitan.

Teillä on päiväkodin kanssa kasvatuskumppanuus. Se ei tarkoita sitä, että päiväkoti voi dumpata teidän niskaan kaiken ja odottaa, että kotoa manageroitte lapsen käyttäytymään nätisti koulussa. Sitä se meilläkin oli koulun kanssa alkuun, tuli piiitkiä vuodatuksia siitä, mitä lapsi on tehnyt väärin koulussa ja toivomuksia keskustella näistä asioista kotona. Jouduin muutamaan kertaan aika napakastikin sanomaan, että kyllä meillä ihan jatkuvasti puhutaan kaikista niistä asioista, mutta ne kotona käydyt keskustelut ei vaikuta lapsen käytökseen koulussa sen enempää kuin se koulussa ohjaaminen, jos senkään vertaa. Että me tuemme kaikin tavoin koulua, ideoimme heidän kanssaan yhdessä, ohjaamme lasta käyttäytymään koulussa toivotuilla tavoilla, hankimme kuntoutusta, palkitsemme hyvästä käytöksestä koulussa jne., mikä vaan mitenkään auttaa. Mutta me ei pystytä sitä lasta korjaamaan, vaikka kuinka haluttaisiin, ja siksi koulussa täytyy miettiä, millaista tukea tämä lapsi tarvitsee koulussa, jotta pärjää siellä. No, tämä viesti on mennyt läpi, ja nyt meillä on hyvä, molemminpuolinen kasvatuskumppanuus, jossa kerrotaan ongelmista ja hyvistä jutuista, esitetään ajatuksia ja toivomuksia, mutta ei dumpata. 

Päiväkodin kanssa siis kannattaa puhua ihan suoraan ja pitää puoliaan. On päiväkodin tehtävä tukea teidän lastanne niin, että hänen kanssaan pärjäävät, ei heillä ole oikeutta odottaa, että saatte lapsenne tottelemaan etäohjausta kotoa käsin.

Ja mitä hyväksymiseen tulee, niin ei se lapsi muutu silä, että diagnoosia ei ole tai että lapsen erityisyyttä ei hyväksy. Jaksaa sitä lasta vaan täytyy. Se on ihan järkyttävän rankkaa välillä, ja välillä on hyviä hetkiä. Kyllä mä toisinaan ajattelen, että mitä sellaista pahaa olen tehnyt, että universumi näin rankaisee, vaikka ei se järkevä ajatus olekaan. Se ei ole totta, että kaikille annetaan vain sen verran, kun jaksavat kantaa, mutta ei vanhempana oikein ole mahdollisuutta tai haluakaan olla jaksamatta. Minä tuuletan aika avoimesti kavereille, välillä hyvinkin mustan huumorin sävytteisesti, se vähän auttaa jaksamaan. Se, että lapsi on saanut kuntoutusta (jo ennen diagnoosiakin), ja että näkee, että edistystä tapahtuu, on helpottavaa. Se, että lapsen ympärillä on ammattilaisia, jotka suhtautuvat asioihin realistisesti, mutta heiltä kuulee myös hyviä asioita lapsesta, auttaa. Se, että ottaa vastaan tukea ja ohjausta myös itselleen, auttaa.

Jossain vaiheessa toimintaterapia ja lääkitys. Kelan Laku-kuntoutus. Adhd-ihmiset usein älykkäitä. Voisiko jo aloittaa ohjatun harrastuksen, jos jostain todella kiinnostunut.

Saisiko päiväkodin kautta toimintaterapeutin tai psykologin apua? Jos ei, niin ota yhteys neuvolaan. Ei ole mitenkään tavaton tilanne.

Halaus sinulle, tuttuja tunteita. Ja eihän tätä kyllä kestäkään.

Oma lapseni oli iloinen, vilkas ja eloisa päiväkoti-ikäinen ja adhd-diagnoosi tuli ekaluokalla. Olisi ihana todeta, että haasteet ovat helpottuneet. Eivät ne ole, mutta muotoa ne ovat muuttaneet. 

Jossain vaiheessa tuli vaikeudet sosiaalisissa suhteessa, kun kaveri eivät jaksaneet enää sekoilua ja pomottamista. Koulu toi omat vaatimuksensa. Näitä lapsia ei ole tehty istumaan paikallaan tuntia. Jatkuvista moitteista on seurannut huono itsetunto. Oppimisen haasteita on myös, koska lapsi ei jaksa keskittyä tehtäviin. Nykyään, 9v, haasteena on myös käyttäytymisen pulmat, joka asiaan pitää sanoa ihan periaatteessa ei. Lapsella on lääkitys, joka toimi vuoden, mutta nyt on jotenkin lakannut toimimasta. Uutta etsitään, useita on kokeiltu.

Surettaa ihan tosi paljon ne moitteet, että pelaa liikaa, ei rajoja jne. Meillä ei todellakaan ole siitä kyse. Kaikkea on selitetty ihan loputtomiin saakka ja jotkut tosiaan ajattelee, että nämä korjaantuu, kun vaan sanotaan lapselle. On kuule sanottu kaikki sata ja tuhat kertaa. On jokunen vanhempi, joka ei edes katso lasta tai meitä vanhempia päin, saati tervehtisi tai juttelisi. 

Viime perjantaina koulusta tuli viesti, että hyvä päivä. Lapsi oli kaverilllaan sen jälkeen ja sieltä tuli viesti, että hyvin meni. Olin jotenkin aivan onnellinen koko illan! Mutta mietin, että jollakin tämä on jokapäiväistä. Ihan sellainen oletus. No meillä ei ole. Eilinen taas olikin sitten ihan kamala päivä ja itkin koko illan. 

Ehkä se on teillä kypsymistä ja aikaa vaativaa. Toivon niin. Jos ei ole niin kai tässäkin on mahdollista, että joskus asiat ovat hyvin. 

Ehkä nyt ihan ensimmäisenä kannattaa yrittää alkaa nähdä se lapsi ihanana juuri sellaisena kuin on. Hän ei tule muuttumaan kiltiksi ja hiljaiseksi, vaikka kuinka toivoisit, mutta nuo ovat ominaisuuksia, joilla on arvoa vain lapsena, ja vain sen takia, että aikuisilla olisi helpompaa.

Joa lapsesi on ulospäinsuuntautunut, älykäs ja vauhdikas, hänellä on mitä todennäköisimmin oikein hieno tulevaisuus edessä - Paitsi tietysti jos hänen koko elämänsä on sitä, että häntä kielletään, ohjeistetaan, häneen ollaan väsyneitä ja harmistuneita, kun hän ei täytä kiltin lapsen normia. 

Mä olen ikuisesti kiitollinen oman lapseni päiväkodille siitä, että aikanaan sanoivat minulle omasta ADHD-lapsestani että ovat tehneet päiväkodissa periaatepäätöksen, että eivät kiellä tai anna negatiivista palautetta lapselleni, ellei ole ihan pakko. Koska olivat huomanneet, että lapsi ei enää sitä kestänyt, vaan meni ihan lukkoon ja kierroksille siitä. Silloin tajusin itsekin, että nämä tälläkin palstalla annetut " lisää kuria"- neuvot on pahinta mitä ADHD- lapsen kohdalla voi antaa. Ja ei tietenkään lapsi saa tehdä mitä tahansa, rajojen pitää olla todella selkeät. Mutta sellainen hiton mikromanageeraus ja joka asiaan puuttuminen, sen piti loppua.  Järkevää oli joustaa aina siellä missä joustoa tarvittiin ja se oli mahdollista, ja sitten taas ne rajat jotka oli ehdottomat, ne piti aina.

Eli esimerkkinä: ruokapöydässä voi laulaa, puhua voi pääasiassa huutaen, liikkua voi pääosin juosten, ulkona varsinkin voi melskata menemään. Mutta ketään ei satuteta, mitään ei tahallaan rikota, kaikkia ihmisiä ja eläimiä kohdellaan hyvin ja kunnioittavasti.

Ja kerrottakoon nyt, että tämä kyseinen lapsi on jo aikuinen, nuori ja erittäin hyvin pärjäävä sellainen. Ei enää huuda ja juokse koko aikaa, vaan tuo energia on vuosien saatossa ohjattu harrastukseensa, jossa on suomen huippuja. Ja kun kouluintoa ei aikoinaan tapettu ( kiitos myös ihana ja ymmärtävä opettaja), päätti lapsi peruskoulun aikanaan 9.9 keskiarvolla. Siis lapsi, josta pienenä lähinnä toivoi että pysyisipä hengissä, ja kouluaikana alussa että pääsisipä luokalta toiselle. Nämä lapset oikeasti voivat todella yllättää, jos heitä ei jo pienenä nitistetä.

 

Onko ongelma siis lapsen käytös vai päiväkodin asenne siihen?

Oma leikki-ikäinen lapsi on aika menevää sorttia, mutta puhuu todella hyvin, motorisesti taitava ja erittäin energinen. Keskittyy kyllä tosi hyvin, mutta on sellainen sata lasissa -henkinen tapaus. En minään erityislapsena pitäisi, mutta intensiivinen tapaus ihan kotioloissakin menevyytensä ja topakan temperamentin takia.

Vaihdoimme juuri muuton takia päiväkotia ja vaikka toisaalta uusi päiväkoti on saanut todella hyvin kanavoitua lapsen toimintaa järkevään tekemiseen (tehtävät, maalaus jne) niin palautetta lapsen menevyydestä ja aktiivisuudesta tulee aivan eri mitalla kuin aiemmassa päiväkodissa. Vanhassa päikyssä ulkoiltiin todella paljon ja painotettiin ehkä enemmän vapaata leikkiä, uudessa on isompia ryhmässä ja enemmän "pedagogiikkaa". 

Niin pohdin tässä että onko "ongelma" teistä lapsen käytös vai päiväkodin toiminta. Ehkä lapsen toiminta otettaisiin toisessa hoitopaikassa eri tavalla vastaan ja se voisi teitäkin helpottaa? Itse pohdin aikanaan että joku metsäretkipainotteinen liikuntaa ja omatoimisuutta painottava paikka olisi omalle lapselleni ollut todella hyvä ja tukenut hänen temperamenttiaan ja oppimistaan parhaiten. Koetko että teillä olisi jotenkin vastaava tilanne?

Mä jään miettimään, onko kyse muka oikeasti erityislapsesta vai olisiko kuitenkin ihan normaalin rajoissa olevaa?

Selkeästi lapsi kuitenkin osaa monet asiat, vaikka joissakin asioissa olisikin haastetta. Ja enemmän tuo kuulostaa omaan korvaani siltä, että päiväkodin aikuisia närästää "vaativa" lapsi. Helpompaahan se heille toki olisi, jos kaikki lapset leikkisivät hiljaa kiltisti hiekkalaatikolla tai piirtäisivät päivät pitkät häiritsemättä muita.

Meillä vähän toisenlainen ongelma. Lapsi on todella määrätietoinen ja voimakastahtoinen ja elää juuri nyt vaihetta, jossa kokeilee rajoja ihan. Koko. Ajan. Siis niitä rajoja, joita olen pitänyt, pidän, ja tulen pitämään aina, ja joista en ole joustanut. Olen ottanut tämän melko haastavan vaiheen päiväkodissa puheeksi, ja toivonut että sielläkin puututtaisi komenteluun, käskytykseen samalla tavoin kuin kotona, mutta siellä sen sijaan annetaan lapselle erivapauksia ja koen että lapsi onnistuu myös pomottamaan henkilökuntaa, etenkin nuorempia työntekijöitä. Koen että ryhmän muut lapset ajoittain kärsivät tästä lapseni pomotuksesta, kun hänelle annetaan se kivoin nukke tai peli tai päästetään huutamalla ensimmäisenä syömään. 

Lapseni on maailman ihanin, älykäs ja huumorintajuinen tyyppi, mutta nimenomaan tuon luonteenlujuuden vuoksi hänen on erityisen tärkeää oppia käytöstavat ja muiden kunnioitus. Mitä voin vielä tehdä, että saan pk:n mukaan kyytiin? Myönnän, että lapsi uskaltaa kotona panna enemmän ranttaliksi, eli päiväkodissa eivät näe tätä ongelmaa samalla tasolla kuin me vanhemmat kotona. Siellä kokevat, että on vain hienoa kun lapsi niin selvästi tietää mitä haluaa ja osaa sen myös ilmaista.

Kuulostaa ihan normaalilta lapselta. Tuntuu olevan yleistä, että jotkut lapset otetaan päiväkodissa silmätikuiksi. Tai ennemminkin äidit. Oletko kaunis? Sussa nyt selvästi joku ärsyttää päiväkodin kantturoita.

ehkä ensimmäisenä kannattaa ottaa asia puheeksi vaikka neuvolassa, jossa miettivät ono syytä laittaa lapsi tutkimuksiin. 

siitä sitten eteenpäin. 

päiväkodin henkilökunnalle voi sanoa ettet teidä yhtään mitä tässä pitäisi tehdä ja että sinua ahdistaa, kun kaikki negatiiviset palautteet annetaan vain sinulle. 

Meillä on ihan samanlainen. Ei päässyt toimintaterapiaan ja kaikessa yritettiin, että meidän tulee kotona tehdä jotain. Lopulta päiväkotiin saatiin lisäksi ja nyt eskarissa on päässyt tukitoimiin päiväkodissa.  Lopulta pääsi myös psykologin juttusille , varmaan sieltä adhdta kaupataan. Meillä lapsi on ihan loppuvuodesta syntynyt ja arvelen että on kehityksessä siksikin jäljessä. Jossain vaiheessa päiväkodissa ei millään tunnuttu ymmärtävän, että joidenkin lasten tunne säätelyn kehitys tapahtuu jälkijunassa. Ihmeteltiin vain kun puree ja lyö.  Eli ei ole niin, että napa, kaikki 3-vuotiaat tietävät heti miten käyttäydytään. Ja ei ole niin, että napa,kun kerran sanoo,se riittäköön.

Tätä luki kaikissa kasvatusalan kirjoissakin, mutta ihmettelen, etteivät kasvatusalan ammattilaiset sitä tienneet.  Meidän lapsi tarvitsee paljon liikuntaa ja kuormituksen vähentämiseksi haetaan aikaisin kotiin. Jotkut eivät jaksa sitä 8-17 kun aikuisillekin se on pitkä päivä. En yhtään ihmettele, että herkempi lapsi kuormittuu ja väsyy yli pitkistä päivistä.

Onko lapsesi le turanius