Kun jäät eläkkeelle meinaatko kuitenkin tehdä vähän ansiotyötä?
Tässä mietintä käynnissä mulla. Toki vielä jonkin aikaa eläkeikään.
Kommentit (79)
Vierailija kirjoitti:
Mielelläni oisin ihan vapaana, mutta vähän välii ex työpaikaltain soitetaan ja pyydetään hommiin kun yksinkertaisesti ei ole tarpeeksi työntekijöitä kaikkiin vuoroihin. Pakkohan se on mennä, omatunto käskee ja käynkin hommissa parina päivänä viikossa ja myös silloinki jos tarvitaan yllättäen apuu esim. joku jääny saikulle. Kohta mie oon kyllä vanhempi kuin hoidettavat.
Eihän tuossa ole mitään järkeä. Kukaan ei sinua sinne pakota.
Olen ollut eläkkeellä kaksi ja puoli vuotta. Jatkan oman alani töitä, kuten kaikki taiteilijat. Verotus vain on kova: pienestä työeläkkeestä ja taiteilijaeläkkeestä 25 %, ansiotuloista ja tekijänoikeuskorvauksista 35 %.
Lähden heti kyllä kuin mahdollista. Luultavasti työkyvyttömyyseläkkeelle ei ole asiaa kun ei koskaan flunssaa kummempaa ole ollut mutta tilannehan saattaa muuttua koska vaan. Tällä hetkellä ikää vajaa 50 ja eläkettä kertynyt 2900e. Jos jaksais sinne tavoiteikään niin arvio jotain 4.5k. Sijoituksia kyllä sen verran että voisin jotenkin nihjuttaa siihen asti että eläke alkaa juoksemaan mutta aika köyhää se olis, pitänee vielä joku vuos jaksaa sinnitellä töissä ja sijoittaa
Kyllähän vaikka päivän viikossa työ piristäisi ja pitäisi jotenkin normaalielämässä kiinni, Niin monissa maissa tehdään, mutta ei varmaan meillä olisi sallittua, vaikka töitä olisikin tarjolla. Vähintään himoverotus iskisi tai eläkettä pienennettäisiin.
Pitäisi ainakin olla jotain vapaaehtoistyötä tarjolla, vaikka vanhusten ulkoiluttamista, mihin ei yhteiskunnalla ole resursseja.
Eipä tässä työttömänä korkeakoulutettuna ole ollut melkein 10 vuoteen palkallisia töitä, niin mistä ihmeestä niitä löytyisi eläkeiän jälkeenkään?
Tekemistä sen sijaan piisaa kyllä vaikka kuinka. Yritän kovasti olla olematta kenellekään hyödyksi, kun ei kerran palkkaakaan saa mistään.
Vierailija kirjoitti:
Millaisia eläkkeitä teille tulee olemaan? Järkytyin, kun luin että oma silpputyöhistoriani perusteella eläkkeeni olisi 940€. Vielä 10 vuotta lastenhoitajan hommia jäljellä ennen eläkettä, en uskalla edes ajatella kuinka mitättömän pieneksi se tulee jäämään. T.N56v
Jotain samaa luokkaa mulla nyt, oon 53. Mutta mun ei tarvitse miettiä eläkkeen suuruutta, varallisuutta on perintönä tullut sellaiset pari miljoonaa. Haluaisin olla töissä vielä joitakin vuosia, teen jo osa-aikaa, mutta saa nähdä, kun töihin tuli uusi niin hirveä pomo ja uuden työpaikankaan hakua ei suuremmin hotsita. Kaipaisin vanhoja työkavereita jne.
Vihdoinkin saa tehdä mitä huvittaa
Olin pari kuukautta eläkkeellä (65 +) Sitten työpaikalta soitettiin, ja tarjottiin kuukauden konsulttikeikkaa. Päivärahoineen 13 k€. Päätin ottaa, kun ei se vielä mökkikesää haittaa.
En ajatellut, mutta mitä sitä työttömänä 51 v ajattelisi kun ei ole edes nyt töitä.
En. Jos pysyn työelämässä niin eläkkeelle päästessä tulee 45v työura täysipäiväisessä työssä valmistumisen jälkeen (en laske kesätöitä) ja se riittää. Tällä hetkellä ennustavat yli 5000€ eläkettä. Eiköhän sitä joku hallitus vielä matkalla leikkaa.
Jäin työeläkkeelle 63v9kk iässä 2021. Olin työnantajan kanssa jo 2009 sopinut omasta sivutoimesta josta myös työnantaja hyötyi. Sivutoimi sitten eläköitymisen myötä muuttui kokopäivätoimeksi. Joo, työeläkkeestä menee vero ja suurempi vero menee toiminimiyritykseni tuloista, mutta minulla riittää kysyntää ja on ollut siunausta terveyden kanssa että vielä pystyn töitä tekemään. Kiva kun ei ole tarvis joka lanttia laskea. Ostan lapsenlapselle (18k kk) milloin mitäkin on tarvis, kysyn miniältä tuommeko vaippoja, välipalasmoothieta tms. kun käymme pojan perheen luona kylässä. Tulevalla viikolla on pikkujätkällä neuvola joten kun yrittäjä-isänsä on pajallaan niin käytän äitiä ja poikaa asioilla.
Lähden palkkasoturiksi Perisanlahdelle kun eläkepäivät koittaa.
En ole vielä miettinyt asiaa (yli 15 vuotta eläkeikään), mutta mun ala on vähän sellainen, ettei oikein helposti pysty keikkailemaan "päivä silloin päivä tällöin" -tyylillä. Itsenäisenä konsulttiyrittäjänä pitäisi siis myydä itseään toimeksiantoihin / projekteihin. Toki joo tällöin itse voit valita vain ne, missä pystyt tekemään oman rytmin mukaan töitä, mutta sitten kaventuu mahdollisuudet vielä lisää.
Ja en ole itsenäinen konsulttiyrittäjä -luonteinen ollenkaan, joten tää ei mulla ole mikään todennäköinen skenaario.
Jään pian eläkkeelle matalapalkka-alalta, heti kun se on mahdollista. Olen jo ilmoittanut työnantajalle, että minua on turha pyytää keikalle, kieltäydyn ehdottomasti. Työtahti on jo vuosia ollut kohtuuton, lisäansiot eivät houkuttele minua jatkamaan. Vie luultavasti kauan ennen luin olen toipunut tuosta helvetistä jota työksi kutsutaan, sitten pystyn jatkamaan harrastuksiani joita en voinut uupuneena pitää yllä.
JäIn työttömänä eläkkeelle, en ole töitä kysellyt. Kaverin hiuksia leikkaan joskus 10e, ainut työnteko.
Kun työeläkeikä (63v9kk) täyttyi niin työnantaja tarjosi minulle jatkoaikaa 13 kk eli 65v saakka. Työni asiantuntijatehtävässä oli mieluinen ja hyvin palkattu mutta olin juuri palannut sairauslomalta leikkauksen jälkeen joten kieltäydyin kohteliaasti. En tullut kysyneeksi miksi jatkoaikaa 13 kk mutta ei pidemmäksi aikaa?
70vuotiaaksi aion pysyä töissä. M40