Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Muistatteko sen nollarin alun sarjan Huippumalli haussa? Nyt siitä on tulossa peräti kaksi dokumenttia, mitä kauheuksia kisaajat joutuivat

Vierailija
14.02.2026 |

Kestämään kuvauksissa. Ja mitä traumoja saivat siitä. Osa oli vissiin melkoisen aliravittuja ja kuvauksissa pyörtyiltiin. Naisten ulkonäköä rääpittiin todella julmasti ja hoikat, nuoret naiset saivat myös kuulla olevansa liian isoja ja läskejä. Osa tehtävistä oli fyysisesti vaarallisia ja eettisesti kyseenalaisia. Yhdelle vaalealle naiselle Tyra jopa teetätti ns. black facen. 

 

Ehkä kaikista oudointa kyseisen sarjan kohdalla oli kuitenkin se, miten moni kaunis ja näyttävä nuori nainen joutui sabotoimaan ulkonäköään jatkaakseen kilpailussa. Esimerkiksi, jos kilpailijalla oli todella kauniit pitkät hiukset kisaan tullessaan, ne kynittiin lyhyeksi poikatukaksi ja värjättiin rumalla värillä. Ja käänteisesti, jos kilpailijalla oli alussa nätti pixie-cut, tai kiva lyhyt malli, hänelle tuputettiin pidennyksiä ja peruukkeja. Osalle tehtiin myös hammastoimenpiteitä, esim vaadittiin joko pienentämään, tai laajentamaan rakoa etuhampaiden välissä "persoonallisen lookin" luomiseksi. 

 

Muistan itsekin katsoneeni tuota sarjaa koulun jälkeen, kun se tuli telkkarista. Sitä juonsi Tyra Banks, jolla oli riitä päällä alkuperäisen ysärin huippumallin Naomi Campbellin kanssa. 

 

Nyt aikuisena, kun sitä ajattelee, niin ihmettelen, miten sitä ei koskaan kyseenalaistettu, kun näitä nuoria naisia itketettiin ja pilattiin heidän ulkonäkö, jotta saatiin luotua draamaa sarjaa varten. Kukaan ei koskaan myöskään kysynyt Tyralta, olisiko hänestä tullut mallia lainkaan, jos hiuksensa olisi kynitty kananpeeksi ja vaalennettu pissankeltaiseksi, kuten yhden malliksi haluavan kohdalla tehtiin. 

Kommentit (244)

Vierailija
121/244 |
15.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tein nuorena jonkin aikaa mallintöitä 90luvulla ja kyllähän se paine olla laiha oli järjetön. Olen 172 cm pitkä ja 60 kg on minulle normaalipaino. Paitsi mallitöissä. Silloin painoin 52 kiloa eli olin vakavasti alipainoinen, mutta annettiin  ymmärtää että vielä voisi laihduttaa vähän .

Sairastuin sitten bulimiaan kun nälissäni ahmin ja piti saada ne ulos..

 

Nyyhkis

Vierailija
122/244 |
15.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä sen huomaa, että kyllä maailma muuttuu koko ajan parempaan suuntaan, vaikka aina ei todellakaan siltä tunnu.

 

Se ettei tuollaista kiusaamis-ohjelmaa enää edes saisi tehdä, kertoo että ihmiskunta on mennyt henkisesti eteenpäin. 

Totta. Toisaalta tuolloin kiusattiin rajattua joukkoa tv:ssä, nykyään kiusataan kaikkia somessa. 

Kyllä varsinkin teinit ottivat mallia noista kiusaamisohjelmista. Koulukiusaaminen oli nollarilla ihan hirveää. Ja kyllä sitä tehtiin sen aikaisissa somekanavissa kuten IRC-galleriassa. Mustakin tehtiin haukkumisryhmä tyyliä: Jenna hiirenvittu Korhosen vihaajat. 

Mulla on sellainen butt chin ja sen vuoksi mua alettiin kiusata yläasteella, ennen sitä kiusattiin eri syistä ja lievemmin. Mutta uskon että nuo malli- ym. Realityt saattoivat o

No voi yhyy.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
123/244 |
15.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onko tarvetta mielenterveystoimistolle läzki jauhaja? 

Minusta jotenkin tuntuu, että teillä, jotka tartutte näihin ylipainokommentteihin, menee kovasti tunteisiin. Olisiko mt-palveluille siis kysyntää pikemminkin sillä, joka katsoo takaisin peilistä? Miten tuntuu niin ylivoimaiselta, että keskustelussa nostetaan esiin itsestäänselvä asia, että mallien on tarkoitus olla jopa epäluonnollisen hoikkia. Se vaan kuuluu näytöksiin ja kuvauksiin. Siksi puhutaan "huippumalleista". Tavismallit on sitten asia erikseen. 

Vierailija
124/244 |
15.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tyra Banksilla oli myös oma daytime-ohjelma. Kerran meikkasi itsensä "köyhän" hampuusin näköiseksi ja kokeili elää kodittomana kadulla päivän. Siis YHDEN PÄIVÄN. Sitten puhui kokemuksestaan niin kuin tietäisi millaista se on niille, jotka ovat eläneet siellä oikeasti monia vuosia. Narsistinen sekopää ollut aina.

 

Muutenkin tuon ajan telkkari... huhuh. Suurimman Pudottajan tietää kaikki, mutta muistatteko Supersize vs Superkinny-ohjelmaa, jossa nöyryytettiin liian laihoja ja lihavia kilpailijoita ja mm. traumatisoitiin erittäin sairaita anoreksiapotilaita pakottamalla ne syömään ravintolassa, leipomaan kakkua ja sitten syömään sitä jne.

 

Sitten vielä kirsikkana kakun päällä Dr Phil ja fiktiivinen mitä sairaimmilla murhafantasioilla mässäillyt Criminal Minds. Ja tietysti Victoria's Secret-muotinäytös, joka tuli joulupäivän perinteenä neloselta parhaaseen katseluaikaan niin, että koko perhe voi yhdessä katsella isin seksifantasioissa esiintyviä paljaspintaisia naisia.

Vierailija
125/244 |
15.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

idols oli roolitettu

paha tuomari ja mukava kaunis naistuomari

Vierailija
126/244 |
15.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tein nuorena jonkin aikaa mallintöitä 90luvulla ja kyllähän se paine olla laiha oli järjetön. Olen 172 cm pitkä ja 60 kg on minulle normaalipaino. Paitsi mallitöissä. Silloin painoin 52 kiloa eli olin vakavasti alipainoinen, mutta annettiin  ymmärtää että vielä voisi laihduttaa vähän .

Sairastuin sitten bulimiaan kun nälissäni ahmin ja piti saada ne ulos..

 

Ei 52 kg ole vielä vakavasti alipainoinen. Minulla on nuo mitat ja hyvin pyyhkii. Ihmisillä on omanlaisensa ruumiinrakenne.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
127/244 |
15.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Fakta vaan on, että valtaosa aikuisista naisista ei ole yli 175cm pitkiä ja murrosikäisen pojan ruumiinrakenteella varustettuja. Vaikka laihduttaisi, niin monilla on silti lantio ja reidet, kuten kuuluukin. 

No heille löytyy sitten muunlainen työura kuin huippumallin homma. 

Vierailija
128/244 |
15.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onnea yksinäiseen elämääsi, törkyturpa. Tuolla tyylillä olet jatkossakin yksin.

Onneksi sinä osaat kirjoittaa noin kauniisti ja ystävällisesti. Ympärilläsi on varmasti suuri joukko rakastavia ystäviä... pus pus! 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
129/244 |
15.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tein nuorena jonkin aikaa mallintöitä 90luvulla ja kyllähän se paine olla laiha oli järjetön. Olen 172 cm pitkä ja 60 kg on minulle normaalipaino. Paitsi mallitöissä. Silloin painoin 52 kiloa eli olin vakavasti alipainoinen, mutta annettiin  ymmärtää että vielä voisi laihduttaa vähän .

Sairastuin sitten bulimiaan kun nälissäni ahmin ja piti saada ne ulos..

 

Ei 52 kg ole vielä vakavasti alipainoinen. Minulla on nuo mitat ja hyvin pyyhkii. Ihmisillä on omanlaisensa ruumiinrakenne.

Ja taas ylipainoiset satulalaukkutarakkaiset mammat alapeukuttavat alahuuli ja kolmoisleuat väpättäen.

Vierailija
130/244 |
15.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

172 cm 52kg = BMI 17.6. Terveysportin mukaan painoindeksi alle 18,5 merkitsee liiallista laihuutta. BMI 17 tai alle lasketaan vaaralliseksi alaravitsemukseksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
131/244 |
15.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Eihän sarjaa näytetä 24 h suorana vaan ohjaaja ja leikkaaja saa siitä mielenkiintoisen. Sillä ei katsojille ole mitään väliä mihin aikaan kilpailijat herää tai millaisen aamiaisen he syövät."

 

Missasit mun pointin. Tarkoitin tietenkin sitä, että draamasta saadaan kontenttia eli kiinnostavaa sisältöä. Jos huippumallileiri olisi kuin mikä tahansa leiri, draamaa syntyisi korkeintaan siitä, jos kilpailijat intoutuisivat riitelemään keskenään. Muistaakseni Brittien huippumalli olikin sitä, että nämä mallikokelaat tappelivat huutamalla tyyliin siitä, kuka saa nukkua yläpedissä ja kenen tavaroille on eniten tilaa kaapissa tjsp. En itse jaksa sellaista kauaa katsella. 

Tyran Huippumalli-ohjelmassa oli varmasti paljon keljua sisältöä, mutta osa sai varmasti hyvän ponnahduslaudan malliuralleen. Eihän nykyisistä lauluohjelmistakaan välttämättä saa mitään itselleen tai uralleen, mutta sieltä puuttuu se näkyvä tylytys. Tylyttämisen määrä on nollarilta vähentynyt - ja se on vain hyvä, koska ei tee ihmisen mielenterveydelle hyvää nähdä, kun joitain nöyryytetään telkkarissa. 

Vierailija
132/244 |
15.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

Toinen vinkki oli find the light eli löydä valo. Kääntämällä katseen kohti valoa/ aurinkoa tulee hyviä kuvia, kun taas varjoissa lymyilemällä ei tule. Tätä voi hyödyntää ihan omassa arjessaan joko kuvaajana tai kuvattavana ollessa. 

 

Silmät sirrillä? 

 

Ihan pikkuisen sirrillään, ei tietenkään niin, että menee silmät ihan rypyille. Kokeile itse, peitä suu ja ajattele jotain mistä pidät, "hymyile silmillä" ihan vähän, niin peilistä katsoo lempeät silmät. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
133/244 |
15.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

idols oli roolitettu

paha tuomari ja mukava kaunis naistuomari

 

Jone Nikula oli se paha tuomari.

Vierailija
134/244 |
15.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se Victoria's Secret-näytös keskellä päivää oli kyllä aika outoa.  Male gazen riemujuhlaa perheen tytöille, että oppivat ajoissa miltä naisen pitää näyttää. Sairastuivat sitten syömishäiriöön ja siirtyivät netin pro ana-foorumeille hehkuttamaan VS-mallien ja ANTM-kilpailijoiden ihanuutta (laihuutta) muiden yhtä sairaiden kanssa,

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
135/244 |
15.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Muistan sarjan hyvin, tuli katsottua. Mieleen on jäänyt juurikin nuo hiusmuutokset joilla tyttöjä itketettiin.

 

Minä katsoin sitä sarjaa, koska siellä bitchit bitchailivat. Kauheata selkäänpuukotusta koko ajan, kauniit tytöt näyttivät, mitä kauneus oikein on. Tosi mielenkiintoista! 

Vierailija
136/244 |
15.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

172 cm 52kg = BMI 17.6. Terveysportin mukaan painoindeksi alle 18,5 merkitsee liiallista laihuutta. BMI 17 tai alle lasketaan vaaralliseksi alaravitsemukseksi.

Onko hätä, jos kaikki eivät olekaan ylipainoisia? Ja voivat jopa viihtyä hoikkina?

Tuo määritelmä on lääketieteellinen. Mielipiteet eivät lääketieteeseen vaikuta.

Vierailija
137/244 |
15.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sen ohjelman tarkoitus oli pönkittää Tyra Bankdin egoa. Ja sen huomasin ko ohjelmassa.

 

Yhden kauden tytsit pistettiin pyörähtelemään Tyran musiikkivideossa, koska Tyra aikoi alkaa laulajastaraksi. No, eihän siitä sellaista tullut, ei ollut lahjoja. 

Vierailija
138/244 |
15.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

En halua ilmoittaa tilinumeroani huutonetille (huuto turva). Se ei kuulu heille. 

Vierailija
139/244 |
15.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

172 cm 52kg = BMI 17.6. Terveysportin mukaan painoindeksi alle 18,5 merkitsee liiallista laihuutta. BMI 17 tai alle lasketaan vaaralliseksi alaravitsemukseksi.

Onko hätä, jos kaikki eivät olekaan ylipainoisia? Ja voivat jopa viihtyä hoikkina?

Tuo määritelmä on lääketieteellinen. Mielipiteet eivät lääketieteeseen vaikuta.

 

Eli tuo yksi kommentoija diggaa anorektikkoja. Mikäs siinä, mutta on se aika tyhmä loppujen lopuksi. Ilmeisesti se tykkää, että (naispuoliset?) ihmiset kuolevat nuorina ja tulee luurankoruumis. Aika outoa, sanoisin. 

Vierailija
140/244 |
15.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En halua ilmoittaa tilinumeroani huutonetille (huuto turva). Se ei kuulu heille. 

Tulipa nyt väärään ketjuun, anteeksi! :))))

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kahdeksan seitsemän