Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Muistatteko sen nollarin alun sarjan Huippumalli haussa? Nyt siitä on tulossa peräti kaksi dokumenttia, mitä kauheuksia kisaajat joutuivat

Vierailija
14.02.2026 |

Kestämään kuvauksissa. Ja mitä traumoja saivat siitä. Osa oli vissiin melkoisen aliravittuja ja kuvauksissa pyörtyiltiin. Naisten ulkonäköä rääpittiin todella julmasti ja hoikat, nuoret naiset saivat myös kuulla olevansa liian isoja ja läskejä. Osa tehtävistä oli fyysisesti vaarallisia ja eettisesti kyseenalaisia. Yhdelle vaalealle naiselle Tyra jopa teetätti ns. black facen. 

 

Ehkä kaikista oudointa kyseisen sarjan kohdalla oli kuitenkin se, miten moni kaunis ja näyttävä nuori nainen joutui sabotoimaan ulkonäköään jatkaakseen kilpailussa. Esimerkiksi, jos kilpailijalla oli todella kauniit pitkät hiukset kisaan tullessaan, ne kynittiin lyhyeksi poikatukaksi ja värjättiin rumalla värillä. Ja käänteisesti, jos kilpailijalla oli alussa nätti pixie-cut, tai kiva lyhyt malli, hänelle tuputettiin pidennyksiä ja peruukkeja. Osalle tehtiin myös hammastoimenpiteitä, esim vaadittiin joko pienentämään, tai laajentamaan rakoa etuhampaiden välissä "persoonallisen lookin" luomiseksi. 

 

Muistan itsekin katsoneeni tuota sarjaa koulun jälkeen, kun se tuli telkkarista. Sitä juonsi Tyra Banks, jolla oli riitä päällä alkuperäisen ysärin huippumallin Naomi Campbellin kanssa. 

 

Nyt aikuisena, kun sitä ajattelee, niin ihmettelen, miten sitä ei koskaan kyseenalaistettu, kun näitä nuoria naisia itketettiin ja pilattiin heidän ulkonäkö, jotta saatiin luotua draamaa sarjaa varten. Kukaan ei koskaan myöskään kysynyt Tyralta, olisiko hänestä tullut mallia lainkaan, jos hiuksensa olisi kynitty kananpeeksi ja vaalennettu pissankeltaiseksi, kuten yhden malliksi haluavan kohdalla tehtiin. 

Kommentit (244)

Vierailija
101/244 |
15.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Noi tehtävät oli yliampuvia. Tässä yksi pahimmista catwalkeista.

 

Vierailija
102/244 |
15.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi te naiset sitten katsotte eli tuette näitä roskasarjoja kerta toisensa perään?

Ai etsitkö syyllistä kuluttajista tuottajan sijaan? Minkäs se tuottajaparka sille voi, kun haluaa mahd. kovat rahat saada irti ja sehän tapahtuu hyödyntämällä ihmisen luontasia reaktioita. Se, että ihmisissä on tietyt mekanismit, on jokaisen oma vika :D sitäkö yrität sanoa? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
103/244 |
15.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tein nuorena jonkin aikaa mallintöitä 90luvulla ja kyllähän se paine olla laiha oli järjetön. Olen 172 cm pitkä ja 60 kg on minulle normaalipaino. Paitsi mallitöissä. Silloin painoin 52 kiloa eli olin vakavasti alipainoinen, mutta annettiin  ymmärtää että vielä voisi laihduttaa vähän .

Sairastuin sitten bulimiaan kun nälissäni ahmin ja piti saada ne ulos..

 

Vierailija
104/244 |
15.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ne tuomarit olivat kamalia ylimielisiä ihmisiä. Mutta kai se kuuluu tolle alalle. 

Vierailija
105/244 |
15.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikös ysärin huippumallit pysyneet laihoina vetämällä röökiä ja skumppaa.

Varmaan Tyran teki mieli jakaa jokaiselle kilpailijalle röökiaski..

Vierailija
106/244 |
15.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

TV:n viimeisiä aikoja ennen suoratoistopalvelujen tulemista. Kaikki muu oli tehty ja nähty ja ihan kovaa pornoakin pystyi kuka tahansa jo netistä katsomaan. Piti olla överiä ja shokeeraavaa, että katsojat kiinnostui. "Huippis" oli kaverin eskari-ikäisen tytön lempiohjelma ja muistan miettineeni, saako huonoja vaikutteita sellaisesta kiusaamisesta ja draamailusta. Kerran sitten katsottiin yhdessä ja kävi ilmi, että ohjelman toksisuus meni tytöltä ihan ohi: Hän luuli, että siinä kilpaillaan kuka pystyy kävelemään kaatumatta! Mikä helpotus 😅

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
107/244 |
15.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

En.

Vierailija
108/244 |
15.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Muistan sarjan hyvin, tuli katsottua. Mieleen on jäänyt juurikin nuo hiusmuutokset joilla tyttöjä itketettiin.

Ja usein nämä kynityt mimmit lensivät kisasta pihalle jo saman jakson aikana 😬

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
109/244 |
15.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä tosi-tv sitten nykyään on, ellei draamanhakuista draamaa? 

Temppareissa mennään tieten tahtoen joko viettelemään varattuja tai pettämään omaa kumppania. Erikoisjoukkoihin mennään kuuntelemaan kouluttajien loputonta v*ttuilua ja k*duttamaan itseään superrääkkitreeneillä yötä myöten. Farmilla p*ukotetaan huonekaveria selkään, vaikka tämä on halunnut vain lepäilemään maaseudun rauhaan. 

Voice of Finlandissa jätetään kääntämättä tuoli tosi koville laulajille, koska joukkueessa on jo samanlaisia tai koelaulut alkaa olla lopussa ja pitää jättää potentiaaliselle huippulaulajalle vielä tilaa. Tai sitten kaapataan ensin sohvalle, jotta voidaan seuraavan laulajan luikautettua heittää tämä edellinen pelastettu pihalle. 

Miten tämä eroaa Idolseista ja Huippumalleista? Sitenkö, että osa tylytyksistä on leikattu pois, ettei katsojille tule paha mieli. Huippumalli haussa oli musta vähän samanlainen formaatti kuin Diili: vaaditaan kilpailijoilta ensin mahdottomia ja sitten katsotaan, kuka kestää leikin ja kuka ei. 

Vierailija
110/244 |
15.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tavallaan(!) ymmärsin pointin, että malli tekee keikat mitkä hän saa, ja ne olosuhteet voivat joskus olla vaativia (esim. bikinikuvaukset jäätävässä ilmassa, pitää feikata että on ihan aurinkoinen sää jne.) mutta minusta ko. ohjelmassa mentiin monta kertaa liiallisuuksiin asioissa. En muista aiemman kirjoittaja esimerkkiä, amme missä jäitä ja vettä, mutta juuri tuon tapaisia juttuja, missä ei oikeasti tuntunut olevan järkeä.

Se toinen naistuomari vaikutti, no, suoraan sanottuna ilkeältä narkilta, olemus sellainen. Mietin aina, pitääkö muiden kiusaamisesta? Juuri nuo hiusten leikkaukset jääneet minullekkin mieleen, tuntui, että niihin valittiin aina ne 'herkimmät', ehkä siksi että saatiin kontenttia ohjelmaan? 

Hiusjutuista sen verran, että varmasti malleja stailataan eri kuvauksiin ja näytöksiin monin eri tavoin, mutta luulisi että pitkät hiukset pikemminkin valtti, kuinka monta hiuksista "kynittyä" huippumallia tiedätte...?!? Jos halutaan (kärjistäen) "kaljut" mallit, sekin onnistunee stailaamisella (hiukset päätä myöten kammattuna tmv.) ei varmasti surruutella koneella hiuksia pois! Johan tuo veisi monta muuta työtä pois, jos esim. Claudia Schifferolisi kynitty yhtä keikkaan varten siiliksi...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
111/244 |
15.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan sarjan hyvin, tuli katsottua. Mieleen on jäänyt juurikin nuo hiusmuutokset joilla tyttöjä itketettiin.

Ja kertokaa nyt vielä, että osallistujat kaapattiin väkisin valkoisella pakulla yön pimeydessä ja pakotettiin vastoin tahtoaan osallistumaan ohjelman kuvauksiin.... vai eikö? Ihan itse vapaaehtoisesti hakeutuivat ohjelmaan joten turha itkeä ja huomiohuårata jälkeenpäin.


Ja kieltämättä kamala kohtalo: heistä tehtiin huippumalleja ja huippumallin näköisiä! Ajatella, todella hirveä kohtalo on se. 

Vierailija
112/244 |
15.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joo, muodonmuutokset oli kieltämättä välillä aika turhia ja övereitä, kun lopputuloksen tuli olla lähinnä "edgy", mitä lie oli suomeksi, en enää muista. Olisi sitä vähemmälläkin itkettämisellä päässyt. Toisaalta ajattelen samoin kuin moni tässä ketjussa alapeukutuksia saanut, eli kyllä ne tytöt tiesi sinne mennessään, että se makeover oli tulossa ja silloin saattoi joutua luopumaan pitkistä hiuksistaan tai päätyä pitkällisten värjäysten jälkeen brunetista platinablondiksi.

Hiukset kuitenkin kasvaa takaisin, nää hammasrakojutut oli kyllä liikaa. Itse en muista kyllä näitä hammasrakojuttuja, vaikka mielestäni seurasin sarjaa aikoinaan tiiviisti. 

 

Niin, ja se superlaihuustrendi oli ysärin juttu, joka kyllä jatkui vielä jonkin aikaa vuosituhanteen vaihduttua, kunnes tuli sporttisuus ja jättipersukset muotiin. Jos muistatte sarjat Ally McBeal tai Melrose Place, niin kyllä siellä piti olla ihan supersuperlaiha, jos halusi mukaan sarjaan. Calista Flockhart oli sellainen luonnostaan, muut joutui kitukuureille. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
113/244 |
15.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oli Tyra Banksilla minusta hyviäkin vinkkejä mallikokelaille: smize eli smile with your eyes saatiin aikaan niin, että miettii jotain, mitä rakastaa ja antaa sitten hymyn tulla luonnollisesti silmistä lähtien. Paljon kauniimpaa kuin mekaaninen virne. 

Toinen vinkki oli find the light eli löydä valo. Kääntämällä katseen kohti valoa/ aurinkoa tulee hyviä kuvia, kun taas varjoissa lymyilemällä ei tule. Tätä voi hyödyntää ihan omassa arjessaan joko kuvaajana tai kuvattavana ollessa. 

Vierailija
114/244 |
15.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistaako joku myös Tyra Beautyn? Se oli vähän kuin pyramidihuijaus kohtaa meikin ja Woltin toimintaperiaatteen.

Neva hööd. Jo nimi on epäilyttävä, koska Tyra B oli ja on kaikkea muuta kuin kaunis - anteeksi vain. 


Ai että ei Tyra ollut kaunis, olisi kiva tietää minkä näköisenä itse siellä huudellaan. Veikkaan ylipainoista kouvolatukkaa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
115/244 |
15.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minkälainen tositeeveesarja olisi saatu aikaan, jos mallit olisivat saaneet nukkua puolillepäivin, jonka jälkeen he söisivät ravitsevan aamiaisen ja lähtisivät ihanan lämpimälle rannalle ottamaan valokuvia auringonpaisteessa. Illalla voisi olla toiset kuvaukset studiossa, minkä jälkeen tuotanto tarjoaisi upean illallisen. Jokainen saisi olla kuvauksissa vapaavalintaisissa vaatteissa ja asusteissa, ja jos olisi epämukava olo, saisi lopettaa ja lähteä asunnolle lepäilemään. 

Kenenkään hiuksia ei leikattaisi eikä värjättäisi, kampaukset ja meikkaukset olisivat helppoja ja nopeita, ettei kukaan joutuisi istumaan epämukavasti liian kauaa maskissa. 

Kun mentäisiin castingeihin, taksi veisi mukavasti perille asti, jokainen veisi mukanaan mallikansionsa ja kaikki saisivat kuvauskeikan miellyttävän ja asiallisen valokuvaajan kanssa. 

Kuvausten päätyttyä jokainen kilpailija olisi vielä kisassa mukana ja sitten todettaisiin, että olette kaikki huippumalleja. 

Vierailija
116/244 |
15.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olisi kiinnostava tietää miltä tuo läskeistä ja possuista jankkaava itse näyttää.

 

Ihminen joka tulee itseäkiinnostmaattomaan ketjuun trollaamaan, on vaikeasti mielenterveysongelmainen. 

Tuskin hän näyttää hyvältä ulospäinkään, yleensä noin vakavat ongelmat näkyvät. Sinänsä ulkonäöllä ei ole tässä kohtaa väliä, vaan on surullista, että hän on päästänyt mielenterveytensä tuohon jamaan. 

 

Vierailija
117/244 |
15.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minkälainen tositeeveesarja olisi saatu aikaan, jos mallit olisivat saaneet nukkua puolillepäivin, jonka jälkeen he söisivät ravitsevan aamiaisen ja lähtisivät ihanan lämpimälle rannalle ottamaan valokuvia auringonpaisteessa. Illalla voisi olla toiset kuvaukset studiossa, minkä jälkeen tuotanto tarjoaisi upean illallisen. Jokainen saisi olla kuvauksissa vapaavalintaisissa vaatteissa ja asusteissa, ja jos olisi epämukava olo, saisi lopettaa ja lähteä asunnolle lepäilemään. 

Kenenkään hiuksia ei leikattaisi eikä värjättäisi, kampaukset ja meikkaukset olisivat helppoja ja nopeita, ettei kukaan joutuisi istumaan epämukavasti liian kauaa maskissa. 

Kun mentäisiin castingeihin, taksi veisi mukavasti perille asti, jokainen veisi mukanaan mallikansionsa ja kaikki saisivat kuvauskeikan miellyttävän ja asiallisen valokuvaajan kanssa. 

Kuvausten päätyttyä jokainen kilpailija olisi vielä kisassa mukana ja sitten todettaisiin, että

 

Eihän sarjaa näytetä 24 h suorana vaan ohjaaja ja leikkaaja saa siitä mielenkiintoisen. Sillä ei katsojille ole mitään väliä mihin aikaan kilpailijat herää tai millaisen aamiaisen he syövät.

Vierailija
118/244 |
15.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Joo, muodonmuutokset oli kieltämättä välillä aika turhia ja övereitä, kun lopputuloksen tuli olla lähinnä "edgy", mitä lie oli suomeksi, en enää muista. Olisi sitä vähemmälläkin itkettämisellä päässyt. Toisaalta ajattelen samoin kuin moni tässä ketjussa alapeukutuksia saanut, eli kyllä ne tytöt tiesi sinne mennessään, että se makeover oli tulossa ja silloin saattoi joutua luopumaan pitkistä hiuksistaan tai päätyä pitkällisten värjäysten jälkeen brunetista platinablondiksi.

Hiukset kuitenkin kasvaa takaisin, nää hammasrakojutut oli kyllä liikaa. Itse en muista kyllä näitä hammasrakojuttuja, vaikka mielestäni seurasin sarjaa aikoinaan tiiviisti. 

 

Niin, ja se superlaihuustrendi oli ysärin juttu, joka kyllä jatkui vielä jonkin aikaa vuosituhanteen vaihduttua, kunnes tuli sporttisuus ja jättipersukset muotiin. Jos muistatte sarjat Ally McBeal tai Melrose Place, niin kyllä siellä piti olla ihan supersuperlaiha,

 

Niin, usein palstalla joku sanoo ettei ysärillä ollut lihavia. Kyllä niitä silloinkin oli, mutta niitä ei päästetty mihinkään elokuviin tai sarjoihin, edes taustalle kahvilassa istujiksi. Sen takia näyttää siltä ettei heitä ollut olemassa.

 

Kyllä minunkin sukulaisissa oli paljon lihavia ihmisiä ja pari kaverianikin oli lapsesta asti ihan kunnolla lihavia, ei vain pullukoita. Toki nykyään on ihan lähtenyt käsistä lihavuus, mutta siihenkin on nyt toimivia lääkkeitä. 

Pitää vaan odottaa, että niiden hinta muuttuu kohtuulliseksi. 

Vierailija
119/244 |
15.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

 

Toinen vinkki oli find the light eli löydä valo. Kääntämällä katseen kohti valoa/ aurinkoa tulee hyviä kuvia, kun taas varjoissa lymyilemällä ei tule. Tätä voi hyödyntää ihan omassa arjessaan joko kuvaajana tai kuvattavana ollessa. 

 

Silmät sirrillä? 

Vierailija
120/244 |
15.02.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sen ohjelman tarkoitus oli pönkittää Tyra Bankdin egoa. Ja sen huomasin ko ohjelmassa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi yhdeksän neljä