Oletko pettänyt? REHELLINEN vastaus
Otetaan selvää kummat on uskollisempi, vai onko kumpikaan.
Kommentit (28)
En. En edes silloin kun olin huonossa suhteessa ja minulle selvisi, että mies on pettänyt minua useasti. Silloin minulla ei olisi ollut mitään moraalisia esteitä kostopettää, mutta olin siihenkin aivan liian laiska.
En ole suhteen aikana harrastanut seksiä toisen kanssa, mutta yhden suhteen aikana olen ihastunut toiseen jonka kanssa sitten makoiltiin vierekkäin, suudeltiin ym. mutta ei mitään jalkovälikosketteluja ollut.
Toisen suhteen aikana olen jutellut seksuaalisia juttuja toisille miehille netissä, mutta en enempää.
Vaikkei siis seksiä olekaan ollut niin vastasin, että olen pettänyt.
En. Käytännössä menetin kaiken seksuaalisen ja romanttisen kiinnostukseni muihin naisiin kun tapasin kymmenisen vuotta sitten nykyisen kumppanini. Ihan siis siinä määrin, että kun olemme hänen toiveistaan kokeilleet kimppaa, se toinen nainen tuntui vain häiritsevältä ja turhalta siinä touhussa, vaikka objektiivisesti ymmärsin hänet viehättäväksi ja lisäksi ihmisenä oli erittäin mukava.
Olin nuorempana huonossa suhteessa, jossa miehen oli tapana aina tasaisin väliajoin dramaattisesti erota minusta. Siis sellaista toksista käytöstä, että halusi minun hätääntyvän ja anelevan häntä takaisin. Alkuunsa tuo onnistuikin, koska oli epävarma ja nuorena hölmön rakastunut.
Kerran sitten tämmöisen eron jälkeen totesin, että ihan sama ja pokasin baarista kivan oloisen miehen jonka kanssa sitten päädyttiin harrastamaan seksiä. En koe pettäneeni, koska mehän olimme eronneet miehen toimesta. Tämän jälkeen en kuitenkaan enää palannut myöskään yhteen tuon miehen kanssa, vaan pääsin vihdoin irti siitä sairaasta suhteesta.
Vierailija kirjoitti:

Mielestäni tämä ei ollut pettämistä. Mieshän oli eronnut, joten sinä olit vapaa tekemään mitä tykkäsit.
Itse olen pettänyt kerran. Vieläkin hävettää ja vtuttaa se, vaikka siitä on jo 15 vuotta. Erosin pian tuon jälkeen miehestä jota petin, mutta en kertonut hänelle koskaan pettämisestä. Ei sillä, etten olisi ollut valmis kantamaan vastuuta teoistani, mutta silloin ajattelin sen olevan häntä vähemmän loukkaava vaihtoehto. Erosin siis sen takia, että mielestäni ei olisi ollut moraalisesti oikein jatkaa suhdetta sen jälkeen kun olin pettänyt.
En ole pettänyt. Pidän tarkasti huolen, ettei limakalvokontaktia tule. Ei suutelua eikä suuseksiä eikä anaalia. Vain kondomin kanssa aitoon ihanaan pilluun. Näin pysyn uskollisena vaimolleni, kun panen muita naisia.
Lasketaanko suuseksi pettämiseksi? Mielestäni ei. Mielestäni pettämistä on, kun meisseli uppoaa pimpslooraan. Eli en ole pettänyt.
Naimisissa olevia puumia olen mestsästänyt hyvällä menestyksellä, johon merkittävästi on vaikuttanut naisten aviomiesten heikko tai olematon suoritus.
En ole koskaan pettänyt millään tavalla eikä se ole vaatinut suuria ponnisteluja normaalitilanteessa. Eli en yksinkertaisesti ihastu moneen ihmiseen samaan aikaan, pitkässäkään suhteessa. Enkä ole ikinä kaivannut huomiota tai validaatiota.
Nykyisessä liitossani kun seksiä ei juurikaan ole ja se vähän on ihan basgaa 👎 niin en siltikään ole pettänyt, mutta ekaa kertaa elämässä mieli tekisi ja tunteet miestä kohtaan täysin väljähtäneet. Oma luonne tai arvot tai jokin ei kuitenkaan anna periksi, vaikka olen miehellekin joskus riidan aikana huutanut että haen tätä menoa munaa jostain muualta. Turhautumistani olen sen sanonut, en voisi pettää. Mutta erota varmaan pitäisi koska ilman seksiäkään en oikein voi hyvin.
Yli puolet molemmista sukupuolista on pettänyt.
Täällä toki liikkuu enemmän puutteessa olevia, kuin kansassa keskimäärin.
Näissä miehet vs naiset tilastoissa on yksi erikoinen piirre: Missä ovat ne naiset, jotka antaa elämänsä aikana n. 10.000 miehelle sinkkuaikanaan, eivätkä ole maksullisia?
Sillä lukumäärällisesti tilastojen ero on liian suuri. Joko miehet liioittelee ja naiset vähättelee?
Selitys saattaa olla se, mikä määritetään pettämiseksi. Mies on laskee jo sormeilun pettämiseksi. Nainen vastaavassa tilanteessa ei sano tapahtunutta pettämiseksi.
Aiemmassa suhteessa petin kerran, nykyisessä pitkässä suhteessa ei ole tullut mieleenkään.
Ei tulisi mieleenkään.
En halua satuttaa enkä pettäjän mainetta
En ole. Ei ole tullut koskaan parisuhteiden aikana ihastumisia toiseen, joten en tiedä miten tuossa tilanteessa käyttäytyisin. En usko, että pettäisin, mutta vannomatta paras. Pelkän seksin takia en lähtisi suhteen ulkopuolelle hutventamaan.
Vierailija kirjoitti:
Näissä miehet vs naiset tilastoissa on yksi erikoinen piirre: Missä ovat ne naiset, jotka antaa elämänsä aikana n. 10.000 miehelle sinkkuaikanaan, eivätkä ole maksullisia?
Sillä lukumäärällisesti tilastojen ero on liian suuri. Joko miehet liioittelee ja naiset vähättelee?
Selitys saattaa olla se, mikä määritetään pettämiseksi. Mies on laskee jo sormeilun pettämiseksi. Nainen vastaavassa tilanteessa ei sano tapahtunutta pettämiseksi.
Aiemmassa suhteessa petin kerran, nykyisessä pitkässä suhteessa ei ole tullut mieleenkään.
Miten sinkkujen panot tähän liittyy?
Kaiken täällä lukenami perusteella, miehet pettävät miten paljon vain, koska ovat miehiä ja se on normaalia. Naiset taasen , mikäli paneskelevat huolimatta siitä ovatko sinkkuja vai suhteessa, ovat horatsuja, kyläpyöriä ja ei-vaimomatskua.
Ja jos eivät naiset halua seksiä, ovat he silloinkin huonoja.
Vierailija kirjoitti:
Lasketaanko suuseksi pettämiseksi? Mielestäni ei. Mielestäni pettämistä on, kun meisseli uppoaa pimpslooraan. Eli en ole pettänyt.
Laskisin jokaisen seksuaaliseen kiihottumiseen ja laukeamiseen tähtäävän kontaktin seksiksi. Vaikka ilman kosketusta runkkaatte itseänne toista katsellen vaikka ikkunan läpi. Onko se pettämistä on sitten oma lukunsa. Jos meisselini uppoaa muuhun kuin vaimooni, en katso pettämiseksi, niin kauan kuin tuo tapahtuma tunnetasolla välinpitämätön eikä johda haluun nähdä ja tuntea tuota toista enemmän ja alkaa ajatuksen tasolla "viettämään aikaa" tämän kanssa. Saati salatekstailemaan yms.
Vierailija kirjoitti:
Lasketaanko huorissa käynti?
Katso edellä. Ei lasketa.
Musta jos pettää, ei ole enää suhteessa mukana ja silloin pitää erota.
Just jostain luin tutkimuksesta, jossa asiaa oli mitattu. 22% miehistä ja 11% naisista on pettänyt, useimmiten oliko se yli 10 vuotta kestäneissä liitoissa.
Omassa liitossa tuo tapahtui jo 2 vuoden jälkeen. Yhä naimisissa silti.